Mielenkiintoista seurata miten eri tahtiin vauvat kasvaa.
Pitäiskö minunkin päivittää tänne neuvolatietoja vaikka käynnistä onkin jo viikko.
Meidän neitoisen 3 kk:n mitat olivat 6170g ja 62,2 cm.
Meillä oli neuvolalääkäri nyt 3 kuukauden kohdalla ja kuulemma kaikki on hyvin.
Rokotteista rota upposi jälleen oikein mainioisti mutta aiheutti sen, että aiempi oikein hyvä kakkarytmi (aamupäivällä yksi ja iltapäivällä yksi) muuttui iltamyöhäisen kakkimiseksi, mikä ei taasen äitiä kamalasti ilahduta... Piikit saivat parkua aikaan ja itkuisen olon parina seuraavana päivänä, mutta ei onneksi kuumetta. Annoimme sitten kuitenkin jo ennakkoon pikkuisen nestemäistä parasetamolia ja uudemman kerran illalla ja seuraavana iltana.
Seuraava neuvola onkin jo kahden viikon päästä eli mitat ei varmaan ehdi hirveästi muuttua.

Ja olenkin ite ottanu just sen asenteen, että toisesta sisään toisesta ulos nuitten sen juttujen kanssa, muutenhan sitä olis ihan hermoraunio. Onneks on äiti ja "lapsellisia" (
) kavereita keiden puoleen kääntyä. Ja paljonko kertoo asenne-eroista noiden neuvolan tätien kesken, kun kaverini naapuripitäjässä oli käyttäny omaa poikaansa neuvolas, ja heillä tullu puheeks meidän jätkän mitat. Sielä oli neuvolan täti vaan nauranu (lähinnä kai lasten kokoerolle, leevi on noin 3 vkoa vanhempi, 10 senttiä pidempi ja pari kiloo painavampi kaveria), ja tuumannu et kyllä se meilläkin kasvutahti rauhottuu Jossain vaiheessa. =D