Joulumassut, Heinäkuun löpinät

Kaameesti tullut juttua!

Sai kyllä ihan tosissaan lukea. Varmaan lähemmäs kolme sivua oli lukemattomia [:-] En ole ehtinyt koneen ääreen, kun olen juossut mustikoita ja mansikoita poimimassa ja säilönyt niitä kaiket päivät. Kamala homma! Että pitääkin sattua mansikat, mustikat ja vadelmat kypsymään samaan aikaan. Meinasin läkähtyä metsään, kun oli niin kuuma! Ja mahakin on jo edessä, niin pitää poimia kummallisessa asennossa, jalat levällään. [:D]

Voi vitsi, kun iso osa porukasta on pari kolme viikkoa edellä ja on jo päässyt käymään ultrassa. Itsellä vielä melkein kaksi viikkoa odotusta. Plääh! Vauveli potkuilee säännöllisesti, mutta on varmaan taas kääntynyt, kun potkut ei tunnu enää suolistossa. [:D]

Piti käydä ostamassa äitiyshousuja! Vannotin - aikana ennen mahaa - että en osta äitiysvaatteita, koska niillä ei ole käyttöä "normaalina aikana". No, pakko oli taipua, kun kaikki housut alkoi ahdistaa. Nyt olen sitä mieltä, että varsinkin nämä äippähousut ovat tosi mukavia päällä. [:)] Eivät purista tai kiristä ja tuo mahaosio nousee mukavasti mahan yli. Suosittelen!

Liityn vauvatavaroiden hintoja päivittelevien joukkoon! Taisin mainita jo aiemmin, että ostin vaunut netin kautta. Meillä tärkeintä vaunujen kanssa oli, että ne mahtuvat autoon ja että niissä on isot renkaat, kun talvella auraus ei ole ehkä NIIIIIN säännöllistä. Muutoinhan esim. se onko kova vai pehmyt koppa, on ihan makuasia. Nykyäänhän on myös kaikenlaisia lämpöpusseja, joita voi talvella laittaa lisäksi vaunuun, että vauveli ei palele...

Itse olen käynyt kirpparilta katselemassa tarvikkeita. Eilen ostin hoitoalustan, kun meille ei tule erillistä hoitopöytää. Sainkin ihan uudenveroisen parilla eurolla! Vaatteita kävin ostamassa SPR:n kontista. Ostin 60-80 senttisiä ihania haalareita ja bodyja ja yhdet ihanat farkut ja hupparin! [:D] Suloisia!!! Miehelle nauroin, että ostin hänen ukkovarpailleen sukat. Ne vauvansukat oli niin pienet! Ostin käytettynä myös rattaat, joihin saa naksautettua kaukalon kiinni. Kaukalo on nyt hakusessa. [:)] Ja sänkykin puuttuu... Ja huonekin on vielä varastona ja täynnä tavaraa... Huh huh! Hiljaa hyvä tulee - toivottavasti. [;)]

Aurinkoista odotusta!!!
 
[:)] Aurinkoista Maanantai-aamua kaikille!

Olen niin iloinen, kun tulin juuri neuvolasta ja kaikki oli tosi loistavalla mallilla.
Arvot olivat hyviä, eikä tarvitse olla painonnousustakaan huolissaan...
Sain vihdoin jo kelakaavakkeet täyteltäviksi! Jee! Perjantaina niitä voi jo palauttaa...ihanaa, kun aika rientää [:D]
Vauvan sydänäänien kuuleminen oli jälleen kerran huojentava kokemus...vaikka kyllä tuo kovasti potkutteli ja myllersi siinä omaa vuoroa odotellessa.

Se neuvolatäti ei ottanut juurikaan kantaa sikainfluenssaan tällä erää..sanoi vain, että hekin ovat yhtä pimennossa toistaiseksi, että kannattaa vaan seurata tiedotusvälineitä...
Puhui influenssarokotteesta, että sen ottamiselle ei ole mitään esteitä raskauden aikana ja sen voi käydä ottamassa missä vaiheessa tahansa (ilmainen)...että enpä ainakaan viisastunut tällä reissulla tuolta osin...no panic now...

Käytiin eilen iltauinnilla meressä, ja käveltiin siinä samalla pieni reipas lenkki..tahti oli sen verran reipas, että meikäläinen puuskutti kuin viimeistä päivää...hyvin huomaa itsekin olonsa jotenkin pyöristyneen ja raskautuneen..juokseminen on ihan "out-touhua"mulla tällä hetkellä...reipaskin liikkuminen tuntuu lähinnä vyöryämiseltä [;)]..vielä melkein kaksinkertaiset olotilat tähän päälle...mitähän siitäkin tulee [:D]

Nyt jo kumartelu ja kyykkiminen on hiukan vaivaista, ja nouseminen ylös lattialta tai vaikkapa sohvalta...paras vissiin opetella joustavia tyylejä, ettei käy jalkojen ja nilkkojen päälle liiaksi...
Täytyy kohotella tätä rapaista kuntoa...

Eipä tässä sen kummempia, kuin aurinkoista päiväjatkoa..minä taidan lähteä ulkoilemaan [;)]

 
Täällä alkaa olemaan päivä päivältä enempi tavaraa haalineita mammoja. Mua niin hymyilyttää, kun te ootte ihan yhtä "sekasin" ku mäki! Mies ja tutut koittaa välillä vähän rajotella tätä mun intoa, mutta minkäs tälle voi! Ja toisaalta, nyt kun rahaa kesätöiden takia on, niin täytyykin hankinnat tehdä, koska syksy edetään taas opiskelijabudjetilla ja siitä ei sitä rahaa jää... Vaikka kuinka koittaisi laittaa kesätienestejä säästöön, niin kyllä sitä tulee elettyä vähän leveämmin nyt, kuin "arkisin"!

Hei niin, Pranametri ja muut mun hortonomitaitoja arvuuttelevat, arvatkaas mitä! Mullapa on tomaatinraakileita jo 8kpl tuolla pensaassa! Vaikka oon tosiaan vähän laiminlyönyt noita pensaita, luottanut vain luonnonkasteluun tässä parin viikon ajan, kun vettä on tullut ees jonkun verran. Enkä mä niitä varkaitakaan ehtinyt/muistanut/viitsinyt leikkailla, kun tosiaan niissä varkaissakin jo kasvelee kukkasia! Totesin sillon, kun varkaista kerroitte, että olkoot siellä, jos ei niiden takia mitään tuu, niin sillepä ei sitten mitään voi. Ja nyt näyttäisi jotain tulevan! :)
 
Ompa kyllä aktiivista porukkaa täällä.. Huippu juttu. Minä tuossa kans olen ihmetellyt noita vauvatarvikkeiden hintoja.. huhhuh.. nooo, ehkä käytettynä saa vähä halvemmalla.. tai jos osuu vaa oikeaan aikaan oikeeseen paikkaan..:D

Amppu, Huvittava uni sulla. Minäki nään nykyää iha kummia unia.. Toissayönä näin unta, et porukka tuttuja käveli ohi ja sano et "hyi ku sä lemuut"..:D:D Mistäköhän seki uni tuli?!

Onko muute muilla ollu kauhistuksen hetkiä ton painon suhtee? Mulla ei ole edes puntaria, nii en tiiä yhtää paljoko on tullu. Jostakin katoin et noin 5 kg pitäs tässä vaiheessa olla lisää tullu.. Minä olen aina vannonu etten päästä painoo 50kg, nii nyt pitäs olla jotai 53 tai 54.. Olen vissii aika pikkutarkka ja kauhistelen liia herkästä.. Ja pakkoha sitä on tulla lisää jos vauvan aikoo haluta.:D:D

Onko täällä muita jotka käy tuola kontinkankaan neuvolassa? Ko aivan ko muistelisin, et täällä on joku oululainen..:D HArmi vaan ko en muista kuka.. Tää raskausdementia ko iskee joka paikassa..

Mun pikkusysteri on oulussa päin nii päätettii lähtee kaupungille käymää kahestaa. Mukava pitkästä aikaa olla systerin kanssa menossa..:D Että paladeissöniä vaa..:D Ja mukavaa maanantaita (mullaku se lomaki alko..:D)!!
 
Amppu mekin katteltiin pitkään niitä Brion Sing -vaunuja. Vaikuttivat tosi näppärältä, sillä haluttiin city -käyttöön kevyet vaunut ja sitten se turvakaukalon näppärä kiinnitysmahdollisuus. Jostain syystä kuitenkin päädyttiin Teutonian Fun vaunuun (vaikka tulikin maksamaan jonkun satasen lisää), joka sisälsi kaikki samat osat, erona lähinnä pehmeä kantokoppa. Ne oli extrakapeat ja ehkä tukevamman oloset. Toiseksi niissä on jousitus, mikä Briolta puuttuu. Se tekee niistä pehmeämmät ja pystyy keinuttamaan vauvaa. Yksi ratkaiseva tekijä mielen muutoksessa oli se, että Brion vaunuun olisi mennyt vaan Brion oma turvakaukalo, joka ei ole sijoittunut korkealle turvatesteissä. Toiseksi se on niin pieni, että monelta lapselta tulee raajat ulos jo puolen vuoden iässä. Tähän Teutoniaan taas saa Britaxin korkeatasoiseksi luokitellun turvakaukalon, jonka pitäisi kestää sen vuoden verran.
 
Mekin panostetaan mielummin laatuun sen sijaan, että yritettäisiin päästä mahdollisimman halvalla. Nyt meillä alkaa olla vauvan huoneen sisustuskin suurimmilta osiltaan valmis. On ihanaa, kun huone kiiltää uutuuttaan. On uudet seinäpinnat ja kalusteet. Saan varmasti snobin leiman, mutta kalusteet piti tietenkin olla samaa sarjaa ja massiivipuuta (eikä mitään lastulevyä), jotta istuvat kauniisti sisustukseen. Nyt voidaan sitten keskittyä pienien yksityiskohtien hiomiseen.
 
Kokielen sainko laitettua tickerin...???
Hmm näköjään mutta pitäs muokkailla ko ei näytä hyvältä...
Ja suomenkilikään ei näköjään enää taitu [8|]
 
sori mie taas tässä kokeilen, olenhan nyypiö...
transparentilla siis ei näy kunnolla ja taustaväriä en saa muutettua jos en eti netistä hex-koodia väreille...??[8|] neuvoja?
 
Rinkku, en valitettavasti osaa pulmassasi auttaa... oot varmaankin jo googlettanut, mutta se on ainao, mitä osaan sanoa. Vaan eikö lilypiessä saanut ihan listalta valittua värit? Itse tein feisbuukkiin tikkerin, ja silloin ainakin sai...

Kerrankin kävi tuuri! Mä oon ostanut muutamat farkut joskus alemyynneistä, joita kuvitellut tuunaavani istuvammiksi , mutta sitten aina jääneet. Niiden ongelma on siis ollut se, että ne on olleet ihan liian isot, mutta muutoin jotenkin tosi hyvännäköiset ja sopivanmittaisilla lahkeilla. No muistinpa näiden housujen olemassaolon ja päätin penkoa vaatekaappia, sieltä löytyi kolmet tällaiset farkut! Hahaa, mulla on nyt FARKUT jalassa! Voitteko kuvitella tätä onnentunnetta!! Oon siis aina ollut ihan farkkutyttö, ja nyt noiden pellavahousujen ja hameiden käyttö on alkanut kyrpiä, kun ei oo ollut farkkuja herratieskoska jalassa. I'm sooooo happy!

Kummasti taas tää päivä kulunu täällä foorumeilla, kun pitänyt koneella istua naputtelemassa vähän opintosuorituksiin vaadittavia jutskia... Vaan en oo ihan hirveästi edistynyt, vasta 10 sivua saanut valmista (tai no puolvalmista) tekstiä!

Kohta lähdetään vähän kaupungille, käydään Amarillossa piffillä ja tuijottelemassa Ice Agea leffassa. Ihana arkivapaa! <3
 
ZENNA!! ..käytiin tossa Robbarissa miehen kanssa (nuukia kun ollaan), niin hyllyssä komeili vaikka kuinka paljon MUSTAA MAMBOA...tosin sulle taitaa Oulusta tulla hiukka pitkä matka tänne etelärannikolle sitä hakemaan, mutta siis, toivo ei ole menetetty, sitä on vielä...pari kerää hamstrasin..ja voin vaikka sen verran vaivaa nähdä, että saisit sinäkin sitä....[;)]
 
Muuten en ehi tässä kommaileen...mies vartoo jo tuolla hermona jätskin ja mansikoiden kera...
 
20. viikko pyörähtämässä käyntiin! Jee!!! Pitänee kysyä mieheltä, että oisko meillä kakkua tiedossa ensi viikolla. [:D] Ampulle vaikka itse en todennäköisesti maksaisikaan bodysta 50 egeä, niin onhan sinullakin tärkeä rooli koko tässä "kierrätyssysteemissä" - jonkunhan täytyy hankkia niitä tuotteita uutena ja laittaa kiertoon, että on sitten sitä tavaraa, mitä kierrättää. [:)] Ja jos kaiken tekee hyvällä omallatunnolla, niin eihän siinä silloin ole mitään vikaa. Multa ei vaan onnistu! Olen kyllä yrittänyt! [X(]

Ja tsemppiä häiden suunnitteluun! Meillä on elokuussa 2. hääpäivä. Meidän häät oli tosi pienet - noin 25 vierasta. Maistraatissa käytiin tahtomassa lähimpien ihmisten ollessa todistamassa. Oli mulla kyllä tosin ihan oikea hääpuku ja kampaukset ja meikit yms. Ja miehellä myös. Siis oikea puku. [:D]  Jatkot oli sitten sellaiset grillifestari-tyyliset. Hyvää syömistä, juomista ja seuraa! Vaikka olikin pienet kekkerit, niin mikä tärkeintä, ihan meidän tyyliset. (Olisi ne isotkin saanut, koska varsinkin minulla on iso suku.)

Löpinät sikseen ja töihin. Aurinkoista kesäpäivää!
 
Höh, mä oon vaan kade, että Amppu on saanut sijoittaa Gantin bodyyn ;) Itsekin kovasti tahtoisin jotain parempaakin esim. reissuille, mutta siinä vaiheessa ei vaan taitaisi jäädä kovin paljon rahaa syömiseen :D Tai sitten musta on tulossa oma äitini... nuorena ennen niin tyylitietoinen, mutta nykyään riittää, jos joku rätti on päällä. APUA!
Ja ihanaa, että löysit samantien täydellisen morsiuspuvun itsellesi! Kyllä nainen tietää, kun nainen sen näkee. Siinä ei paljon sit enää vaihdokkeja tarjoilla :)

Nyt minäkin aloin sitten nähdä näitä omituisia unia! Tossa aamuyöstä nukkuessani näin unta, että olen ihan samassa tilanteessa, mutta hereillä pyörin tuolla omassa sängyssäni. Yhtäkkiä vauva alkoi riekkua ihan kunnolla, ja laskettuani käden vatsalleni tunsin ihan selkeästi sen pään! Pidin pitkään sen päästä kiinni, vatsani läpi ja huusin miestäkin paikalle. Sitten alkoi näkyä vatsanpeitteiden läpi, että joku tunkee sieltä sormea! Ihan selkeä sormi, jopa kynsivallit näkyivät! Vaan se koko ei kyllä ollut ihan lapsensormen, saati vauvan, luokkaa... :D Yhtäkkiä sormenpala työntyi vatsan läpi, "poksahti" irti ja lähti leijailemaan ylöspäin kuin saippuakupla! Eikä se mun mielestä ollut mitenkään tosi outoa, että niin kävi... pohdin vain, että täytyy muistaa laskea vauvan sormet syntymän jälkeen, että toivottavasti tuo oli vaan "joku niistä liikasormista, eikä oikea sormi"!
Sitten mieskin tuli makkariin, ja vauva jatkoi temppujaan. Se tunki naamaansa mahaa vasten, ja tossa vasemman kyljen kohdalla pystyi selkeästi erottamaan pienet vauvan kasvot, hyvin samannäköiset kuin 4D-ultrakuvissa näkyy! Ja voi luoja, olin pakahtua ylpeydestä, että vauvani on niin kaunis! Näitä tällaisia temppuja jatkui siinä jonkun tovin... muistan myös, että jossain vaiheessa vauva "leijaili" kokonaisuudessaan tossa mun vatsani päällä, ja mä silittelin sitä ja katsoin sen kauneutta. Vauva ei ollut enää ihan hirveän pieni, vaan ehkä parivuotiaan näköinen, ja sillä oli maailman hassuin tukka! Se oli oikeesti täysin sekoitus mun ja mieheni tukasta, tosin vähän harvempana ja lyhyempänä mallina! Siis tätä mun venhänvaaleaa ja miehen keskiruskeaa tukkaa sekaisin!

Muuta en unesta muista, mutta tässä voisi olla pari selitystä näille oudoille näyille... Käytiin eilen leffassa katsomassa Ice Age, ja siinä yhdessä kohtaa se orava leijailee mutakuplan sisällä. Tästä siis varmaan nää leijailut ja kuplat... Lisäksi höpisin junassa kotiin tullessa ihan rättiväsyneenä, että meidän vauvasta tulee maailman kaunein ja pohdin, että kummanhan piirteitä se saa! Eilen päivällä myös mies yritti tuntea ekaa kertaa vauvan liikkeitä ja potkuja, mutta eihän ne vielä hälle asti tuntuneet...

Mutta näin. En enää yhtään ihmettele, kun ootte muutkin jakaneet outoja unianne :D
 
Kiva Amppu kuulla, että joku muukin osaa olla vain antava osapuoli kierrätyksen suhteen (en ollutkaan ajatellut asiaa noin). Mekin myytiin tästä toisesta makuuhuoneesta kaikki vanhat kalusteet pois vauvan tavaroiden alta (oli ennen mun työhuone). Pyydettiin ihan vaan nimellinen hinta vaikka kyseessä olikin vasta muutaman vuoden vanhoja ja todella siistejä kalusteita. Tärkeintä oli se, että ne menee tarvitsevalle käyttöön eikä tarvitse hyvää tavaraa pois heittää. Olen joskus yrittänyt kirppisshoppailua, mutta en koskaan löydä mitään... Johtuu ilmeisesti liian korkeasta vaatimustasosta.
Mistäs arvasit, että tuo yli 50€ bodysta ei kuulosta minusta ollenkaan niin hullulta... [;)] Ei meilläkään kaikki vaatteet/tavarat ole kalliimmasta päästä, mutta joskus tulee vastaan arvokkaampia juttuja, joita ei vaan voi vastustaa vaikka järki sanoisi mitä. [:D]
 
Ihanaa muuten Amppu, että löysist sen oikean, siis hääpuvun! Itselleni kävi samoin pari vuotta sitten. Etsin jotain erilaista ja kaikki liikkeet tuntuivat olevan täynnä samannäköisiä pukuja... Kun sitten kohdalleni osui myös hieman espanjalaistyylinen musta-valkoinen puku, niin eipä tarvinnut enää muita sovittaa. Sovitin kuitenkin vain varmistuakseni, mutta ei ne tosiaan tuntunut enää miltään. [:)]
 
SannaKoo, kyllä sulle tais tulla Ice Agen vauvaversio uniin! [:D] Mekin käytiin katsomassa se muutama viikko sitten, mutta en saanut siitä vaikutuksia unien sisältöön vaikka kaikenlaisia erikoisia unia olenkin saanut nyt odotusaikana katsella. Harvemmin ne kuitenkaan liittyy vauvaan, mutta muuten sitä taitaa nukkua jotenkin pinnallisempaa unta.
 
Moikka!

Zenna: Mukavaa lomaa sinulle :) Suosittelen kyllä lämpimästi sitä rakenneultraa! Oli se vaan niin ihana fiilis nähdä oma pikkunen :) Juu, meillä tosiaan alkoi perhevalmennus jo. Nyt maanantaina oli toka kerta ja mukana oli fysioterapeutti. Aika itsestään selviä juttuja siellä oli, mut ens kerralla on sit vaan äideille tarkoitettu kerta ja siinä neuvotaan liikkeitä yms. synnytystä ajatellen. Siis vähän niinkuin synnytykseen valmentavia juttuja. Kieltämättä tähän mennessä on ollut "hieman tylsää" ja varsinkin mieheni mielestä.. Eniten meitä tossa valmennuksessa kiinnostaa se synnytyssaliin tutustuminen. Ja voihan sieltä toki saada jotakin hyödyllistä tietoakin. Saa nähdä tuleeko meilläkään sitten ihan joka kerta siellä oltua..??

Kyllähän me varmasti höpötellään täällä jatkossakin ja vaihdetaan kuulumisia elämästämme vauvojen syntymien jälkeenkin :) On niin tärkeetä, kun voi purkaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Teidän kaikkien tuki on äärettömän tärkeää, kiitos siitä ihan kaikille!

Mitäs mieltä te muuten olette noista vaunumerkeistä? Onko teillä joku suosikkimerkki tai joku tietty merkki, jonka aiotte hankkia? Itse olen ajatellut Emmaljungan vaunuja. Kiinnostaisi Emmaljunga Duo Edge tai Cerox yhdistelmävaunut. Hintaviahan ne kyllä on, mutta jotenkin olen mieltynyt niihin. Olen tässä miettinyt, että ostaakko isolla kovalla kopalla vai pehmeällä kantokopalla. Siinäpä sitä miettimistä on ollutkin, mut ehkä se päätös kallistuu tuon ison kovan kopan puolelle kun on kuitenkin talvivauva tulossa. Kertokaahan tekin mielipiteitä asiasta.

Tuosta sikainfluenssasta: luin tänään jostakin lehdestä, että jos on influenssan kaltaisi oireita niin sitten pitäisi heti hakeutua lääkäriin. Mitä aiemmin oireita pystytään hoitamaan, niin sen parempi. Arvelin kyllä kysäistä asiasta seuraavan kerran neuvolassa.

Nyt on taas silmät ihan sikkurassa, kun oon jo päivän ollut koneen ääressä, töissä siis. Nyt on ehkä korkea aika rueta kehittelemään jotakin muuta touhua, niin ei tule pää uudestaan kipeeksi..

Mukavaa illan jatkoa kaikille !
 
Hyvää huomenta

Kävin aamutuimaan vähän mustikassa ja onhan niitä metsä pullollaan. Liian kosteaa oikeastaan kerätä, mutta aamulla sitä saa edes jotain aikaiseksi ja päivän mittaan tahti ja aloitekyky herpaantuu [:)]
Olin sitten vatsataudissa, kivaa[:'(] Onneksi tuli vain toisesta päästä, ei tarvinnut oksentaa, mutta kyllä oli kivuliasta. Sitä on nyt näköjään liikkeellä sitäkin, ei pelkkää sikaflunssaa.
Sikainfluenssasta on kyllä nyt niin ristiriitaista tietoa. Maailmalla on julistettu se pandemiaksi ja Suomessa nostettu kädet pystyyn, kun leviämistä ei enää voi millään estää. Antaa tarttua vaan, eikä lehden uutisten mukaan edes tutkita mitä flunssaa sairastat, jos lääkäriin menee?! Ihmeellistä. Onkohan noin raskaana olevienkin kohdalla. Vähän vaikuttaisi siltä, että asiaa hyssytellään ihmisten rauhoittelemiseksi...Olenko vain epäluuloinen vai mitä? Ystäväni oli lukenut, että normaali kausi-influenssa vuosittain tappaa enemmän kuin tämä mikä nyt liikkuu. Miksi siitä sitten niin kauheasti vouhotetaan? Kukahan tässä nyt on oikeassa ja tietäisi mitä todella pitää tehdä esim töihin menon suhteen? Pahin skenaario on, että 70% suomalaisista tulee saamaan ko taudin.
Pää menee ihan pyörälle [8|]

SannaKoo, onnea onnea tomaatin raakileista! Nyt sitten kannattaa vähän karsia jo taimia, jos haluat mahdollisimman monta kypsäksi asti. Edes vähän napsit turhia pois, muuten kasvi keskittyy uusien tuottamiseen ja entiset raakileet saattaa vain nahistua pois. Tulee ne tomaatit näköjään noinkin, suuremmin murehtimatta ja hössöttämättä [:D] Olipa vinkeä uni sulla.

Amppu ja Zenna, oikein mukavaa lomaa kummallekin! Ja Ampulle onnittelut hääpuvun löytymisestä, varmaan huvittavaa testailla ison masun kanssa ja kuvitella miltä näyttäisi jos saisi kiinni asti [:D] Saat jo laskea tunteja ultraan.

Minä investoin eilen sitten Sandnesgarnin lankoihin ja aloitin pikkuiselle heleänhaaleanvihreän neulehaalarin tekemisen. Kyllä tulee pieni vaate<3
Oletteko huomanneet nyt kun maha jo pullottaa kunnolla, miten meitä vauvamasuja katsellaan? Sellaiset joilla on itsellään pieni lapsi, katsoo herttaisesti hymyillen, oli sitten isi tai äiti. Samalla tavalla vanhemmat ihmiset, ja hymyilevät miehelleni yhtälailla kun yhdessä kuljemme. Kai niille tulee mieleen oma kokemus, jota lämmöllä muistetaan kun joku odottava tulee näköpiiriin.

Vauvan mylläämisestä vielä vinkkejä tunnusteluun: kuten Ampulla, tuntui minullakin ensin paremmin kyljellään. Aluksi tein niin, että kun tunsin kroppapuolen vaikka oikealla, niin varovasti painoin käden vasemmalle, jossa silloin kintut on, niin yleensä jotain liikettä alkoi tuntumaan. Kai sitä vauvaa häiritsi kun kävin tökkimässä.... Kummallisimmalta tuntuu, kun vauva on kääntänyt selkänsä ulos päin ja muksii ja viuhtoo kintuillaan sisäänpäin. Selällään maaten kohtu jää pullottamaan helpommin ja on kätevämpi paikallistaa muksu. No, anyway, kohta kaikilla jo muksitaan ja potkitaan ihan riittävästi, se on varma!

Onnittelut vielä kaikille joilla viikot on just täyttyneet taas, etappejahan tässä matkan varrella riittää [:)] Ensi viikon lopulla meidän mukelo alkaa kuulemaan.

Mustikat saavat nyt odottaa putsaamista jonkin aikaa ja keskityn neulomiseen.
Valoisaa odotuspäivää ystäväiset
 
Vaunuista olen tässä urakalla ottanut selvää eri vaunuista ja tullut siihen tulokseen, että Emmaljunga smartit-09 tai todella hyvin pidetyt käytetyt -05 Emmaljunga Edge sport rungolla kaikilla herkuilla. Hyvä mieli koska nyt tuntuu tuon ostoksen osalta asia niin selkeältä. Ei muuta kun onnea kaikille asian pähkäämiseen [;)]
 
Pranametri ostitko ihan jotain vauvalankaa? Mulla tuli nyt ne villahaalarit valmiiksi. Ihanan pienet! Äsken neuloin loppuun myssyn Jaegerin baby merinosta. Kyllä nuo vauvavaatteet on suloisia [:)]

Eikö Rinkku meinannutkin jo tulla ihan toivoton olo kaikkien olemassaolevien vaunujen kanssa? Mulla ainakin tuntui, että melkein stressiä puskee [:D] Hyvää stressiä! Itse tein melkoista selvitystyötä noiden turvakaukaloiden kanssa. Kahlasin läpi kaikki turvatestitulokset ja kaukaloiden ominaisuudet ja kiinnitettävyyden yms. Kamala homma! Onneksi löysit mieluiset vaunut. Nyt ne tarvitsee enää ostaa![:)]
 
Heippa

Mustikat tuli siivottua ja muuten onkin ollut ihan luppopäivä...
Hennas, lanka on merinovillaa, konepestävää. Ihan vauvalangan tuntuista eli ei kutita ja on hirmu pehmoista. Siksi sellaisesta ajattelin tämän haalarin tehdä, että voi pitää vaikka sisälläkin niin että on ohutta alla. Ihan tavalliset villalangat kutittaa itseäni, joten eipä testata vauvan kutiavuutta ihan heti [:)] Jotain välivaatekertaa voisi tehdä muunlaisestakin ja eikös Novitallakin ole Wool-lanka joka on pehmeää. Novitan lankoja kun saa niin monesta paikasta ja vielä melko edullisesti verraten useisiin muihin merkkeihin. Kyllä on kiva neuloa omalle vauvalle. Itse tehdyssä vaatteessa on tunnelmaa. Sitä neuloo mukaan vähän rakkauttakin<3 Hiukan herkistelen tässä [;)] Katsotaan mitä kaikkea ehtii vielä tehdä.

Rinkku, kiva kun olet saanut urakan jo tuohon pisteeseen! Onneksi ei itse tarvinnut tehdä tuota vaikeinta työtä,  valintaa. Veljenpojan lainayhdistelmät kun on niin hienot ja hyvät. On säätövaraa eri mittaisille työntelijöille ja tarpeeksi pitkä kahva pitkäkinttuisellekin ja hyvät renkaat tietenkin. Eli meillä on käynyt ns munkki [:)]

Ei muuta kuin hyvät yöt neitokaiset, jatketaan huomenna!
 
Moro!

Onpa kauheesti juttua tullut! Kiva kun pidätte palstaa pystyssä! Mä olen edelleen niin puhki iltaisin, etten kertakaikkiaan jaksa istua pitkään koneella iltaisin.. Tuun viikonloppuna siis paremmalla ajalla taas.

Nyt piti vaan tulla kertomaan, että täällä on kaikki hyvin. Niin, ja uusi ihmeellinen ja outo havainto: oon nyt tällä viikolla alkanut heräilemään aamulla yöpaita tissien kohdalta märkänä! Äärgh! Ja päivisinkin tuota tulee jonkin verran. Joudun siis käyttämään jo liivinsuojuksia...  Kellään muulla tätä jo?
 
Sikainfluenssasta nyt vielä sen verran, että tänään oli paljon tietoa Hesarissa aiheesta, juurikin raskaana olevien ja pienten lasten vanhempien näkökulmasta. Ainoa huolestuttava juttu oli, että nimenomaan raskauden viimeisellä kolmanneksella taudin pahimmat ilmenemismuodot voivat olla kohtalokkaita ja herkempiä tulemaan... keuhkokuume mainittiin näistä yhdeksi. Itse kuitenkin tavallaan rauhotuin jutun luettuani, ei meillä mitään hätää ole! Ollaan vaan fiksusti ja kuulostellaan kehoa :)

Pranametri, mä oon muutenkin monessa asiassa vähän tällanen, ei hötkyily auta ja satoa tulee jos on tullakseen. Sen takia nuo tomaatitkin on jääneet vähemmälle huomiolle, kun muutakin tekemistä löytyy. Mutta viikonloppuna otan vähän lankaa ja teen muutamia tukisidoksia, sen verran meinaavat lerputella, niin kai sitä samalla voinee vähän ylimääräisiä saksiakin poies. :) Toivottavasti samalla rennolla viileydellä selviydyn myös vauva-arjesta, koska siinä se stressailu nyt ei varmasti auta! Enkä halua alkaa sellaseks ylihysteeriseks voivottelijaks [:'(]

Vähän kateellisuutta myös Rinkun ja Pranametrin suuntaan, kun teillä(kin, olihan jo jollain muullakin aiemmin!) vaunuasiat kunnossa. Mä oon myös alkanut seikkailla tuossa loppumattomassa viidakossa! Löysin sitten yhdet nettimarkkinoilta, mutta ne pirulaiset olivat jo menneet kaupaksi. Vaan ei auta! Löysin tällaisen linkin, ja mietin, että sattuuko kellään olemaan kokemusta: http://www.piggelin.fi/catalog/product_info.php?products_id=422  tai muista noiden vaunuista? On tuo Kristiinankaupunki vähän kaukana, että pitäisi sitten vain tilata... Kuvissa jousitukset yms. näyttää ihan hyvältä, mutta mutta mutta... Budjetti ei meinaan joustaisi kyllä hirmusti yli neljääsataa vaunuihin sijoittaa.

Ailime, kyllä täällä aiemmissa viesteissä on jokunen meistäkin jo valitellut, että paidat kastuu. Ite nukun öisin alasti, enkä oo ainakaan jäämiä huomannut. Päivälläkin on sellaset pehmeemmän malliset tuetut kupit päällä, niin ei niistäkään ainaskaan läpi ole mitään valunut. Mun tissit tosin ei onneks oo vielä ees kasvanut vanhoista kupeista yli, eron huomaa vain kasvaneissa nänneissä ja tummenneissa nännipihoissa :) Vaan ei tällä E-kupilla oo kyllä tarvettakaan kasvaa, tai sitten haluan synnytyslahjaksi pienennysleikkauksen :D

Djaah, se on kuulkaa huomenna sitten puoliväli meillä! I-H-A-N-A-A-!-!
 
SannaKoo vaikka vaunut olisivatkin jossain kauempana, niin ne tulee aika kätevästi esim. Matkahuollon kyydissä. Vaunujen kuljetus maksaa koko Suomen alueella 20 euron paikkeilla - painosta riippuen. Ja jos niitä vaunuja pitää kuljetella autossa, niin kannattaa ihan ensiksi mitata auton takakontin aukon koko. Meillä kävi nimittäin vähän niin, että olin jo päättänyt, mitkä vaunut hankin, mutta ne ei oliskaan mahtuneet sitten takakonttiin. Mies fiksumpana - miesten asioissa - kysäisi, että oletkos muuten mitannut, että mahtuvatko konttiin... [:D] Enpä ollut en! Meni sitten valinnat uusiksi. [8|]

Amppu meilläkin on Gracon matkarattaat ja turvakaukalo! [:)] Tosi kätevää, kun kaukalon saa kiinni rattaisiin ja rattaatkin saa kasattua yhdellä kädellä. Ja kaukalon mukana tuli se jalusta, niin ei tarvitse joka kerta punoa autossa niiden turvavöiden kanssa. [;)] Hiukan mukavuuttaa vauva-arkeen... [:D] Onko teillä tarkoitus käyttää jalustaa? 
 
Takaisin
Top