Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tytsy minä myös nippanappa 35+. Meillä toinen neukkutäti sitä mieltä että ei dokeriradituskokeeseen, toinen taad oli laittamassa tuolla kaikki 25+ perusteella.. Mulla ei sukurasitteita eikä muita ja vedän sokeria kaikissa muodoissa... Mietin silti lähinnä ajanpuutteen takia kerkiinkö moiseen testiin mennä.
 
Huomenta mammat! Voi näitä unia, melko tunteisiin käyviä. Näin viime yönä unta meidän kohta kolme vuotta sitten lopetetusta koirasta, ikävä tuli Dorista!

Edellisyönänäin unta, että synnytin tosi ison vauvan ja se oli poika. Eilisillä päiväunilla näin unta, että olin lähdössä lentokoneella matkalle kahden lapsen (toinen vaunuissa ja toinen kolmi-nelivuotias). Aiemmin oon nähny unta, että meillä oli nelivuotias tyttö ja ihan pieni vauva :)
 
Hilla: kuulostavat ihan mukavilta unilta. Itse näin muutama päivä sit unta kuinka kaksoisveljeni kuoli ja surun murtamana yritin kirjaimellisesti tappaa hesburgerissa kahvipannulla yhden pilalle hemmotellun pojan. Kun heräsin niin kyyneleet vaan valu poskilla.... -.-' en uskaltanu nukahtaa uudestaan ennen kuin ukko tuli yövuorosta kotiin
 
Joo täällä kans ihan ihme unia. Yleensä kyllä kans enemmän surullisia tai pelottavia kuin tuollaisia onnellisia. Ja melki joka yö herää keskellä yötä ehkä tunniksi... Väsyttävää.
 
Täällä poxahti 17+0 :) viimeyön unet, siis tooosi outoja :O Oli isoa sumopainijaa saunas, jotka hinkkas itteesä niihin lasioviin, sit mulla oli taikavarvas millä pystyin luistelemaan ja levittään keijukaispölyä, sit näin unta että mulla oli 2 raskautta samaan aikaan päällä, tämä 17+0 ja toinen vasta alkanut :D sielä oli myös joku koira kansa joille syötettiin pelkästään juustoviipaleita? Ja jonku kamalan painajaisenki kerkesin näkemään, saatiin miehen kanssa paeta jossain mettikössä, ja 2 jotain sekopäätä jahtas ja puukotti meidät ihan kamalaan kuntoon, oli nii todellista, hyihyi..
Oon aina muistanu pienestä asti n. 3-4 unta yöstä. Ihminenhän kuulemma näkee yössä n. 3-5 eri unta joista yleensä muistetaan vain yksi uni tai ei ollenkaan.
 
Miä oon nähnyt kaksi kertaa nyt unta vauvasta. Ja molemmissa unissa se on ollut poika,joten katsotaan käykö unet toteen vai ei ;) 13.8.on tosiaan rakenneultra jossa ehkäpä selviäisi kumpi siellä poksuttelee menemään <3 mutta kaikista tärkeintä on,että vauva on terve <3

Myö ollaan nyt viikonloppu isännän mummon luona,oijoi kun täällä ihan hemmotellaan :D just oon sanonu,että painoakaan ei oo paljoa vielä tullu lisää,niin kahotaan tän viikonlopun jälkeen :D

Rv 14+4 <3
 
Mulla on niin hiljasta tuolla masussa ollu viime päivinä että alkaa jo vähän hermostuttaa että onko siellä kaikki kunnossa, ja neuvolalääkärikin on vasta 16. päivä:/
 
Minä en ole nähnyt unia, sen enempää kuin aiemminkaan. Minä kanssa herään melkeen joka yö ja sitten menee noin tunti valvoessa, kun ei saa nukuttua.
Rv 15+5
 
Kiitos mindis päivän piristyksestä!! :D täällä kans nähty ihan sekoja unia, mm. tollasia jahtaamisunia, mutta onneks kuitenkaan eivät valvota. Saatan herätä, mutta nukahdan samantien uudelleen. Varsinkin kun huomaa herätessään olevansa turvallisesti ukon vieressä... <3 Ukon kanssa on tullu muutaman kerran riideltyä öisin, sanoinkin sille, että on se hyvä, että voidaan riidellä mun unissa niin ei tarvi hereillä ollessa sitten enää.. :D

Rv 15+3
 
Joo, siis oon nähny myös tosi outoja unia! Muutenkin muistan hyvin unia, niin nyt unet on vielä jotenkin paljon seikkaperäisempiä ja todellisempia, painajaiset pelottavampia.

Ja Tiittärä sama juttu täällä, oon unissani riidellyt miehen kanssa. Kummallista siksi, että normaalisti riidellään tosi harvoin. Ja osassa unissa mies on vittuillut mulle ja käyttäytynyt julman välinpitämättömästi, näitä ei koskaan oikeassa elämässä tee! :D
 
Lilith mist ja mindis sai mutkin hihittämään unillaan :D mä oon nähny monesti sellasta unta etten oo ollu varma kenelle oon raskaana, onneks todellisuudessa siitä ei oo epäilystäkään :'D lisäks oon nähny paljon unia mun yhestä exästä josta on kans tulossa isä ihan just nyt heinäkuun aikana. Jännää :D
 
Huhhuh mikä päivä. Lähdettiin aamusta miehen ja mun äidin kanssa huutokauppaan josta napattiin tv-taso ja sen jälkeen vielä suomen suurimpaan outlettiin ja nyt kotona. Ihan poikki!

Eilisestä ultrassa vielä: istukka oli siirtynyt takaseinään joten ehkä osaan kohta rekisteröidä niitä pienen liikkeitä? RV 19+4
 
Hilla2 me riidellään kans tosi harvoin. Tai saatanhan minä jostain suutahtaa, mutta lepynkin ihan yhtä nopeesti.. :D Mies kun ei oo mitenkään nopeesti syttyvää sorttia. :)

En tiiä, varmaan se heijastuu mun uniin, kun meillä on ollu tässä viime viikot tosi vähän aikaa ihan vaan toisillemme. Nytkin viikonlopun pois kotoo harrastuksensa takia, samoin ens viikonlopun ja ens pääse mukaan töiden takia.. :/ Onneks mies on nyt ens viikon lomalla ja minä maanantain ja tiistain vapaalla, niin ehtis vaikka ihan olla kahdestaan vähän aikaa. :) Haaveissa olis, että jos kävis ihan Kuopion suunnilla syömässä ja leffassa.. <3 Vaikka tiedän kyllä että töitäkin tässä kotonakin riittäis..
 
Auu, mulla viisaudenhammas ylhäällä alko oireileen pari päivää sitten, nyt on jo tosi kipee siitä ympäriltä enkä meinaa saada suuta enää auki :( se hammas alko joku vuos sitte tuleen ulos, mutta tuli vain osittain, niin että hampaasta näkyy pari kulmaa :/ maanantaina särkyvastaanotolle.. onko muilta poistettu raskauden aikana viisaudenhampaita? Mitenkä kipulääkkeet, ku niitä halua ottaa mutta ei toi panadoolikaa sano yhtää mitää :/
 
Mulla kans tulee nyt raskauden aikana viisaudenhampaan poisto eteen. Kävin hammaslääkärillä ja se sano, että on reikiintyny tosi pahasti ja pitäs poistaa.. Mieluummin otatan pois ennen kun tulehtuu.. :/ Ite kans miettiny, että miten toi särkylääke homma sitten, kun mulla ei Panadoli auttanu edellisissä poistoissa ainakaan yhtään mitään... :/
 
Mulla lohkes viikko sitten viisaudenhampaasta pala ja vaikka hammas ei ollut kipeä, niin lohjennut kohta hiersi kieleen ikävästi (syöminen ja nieleminen alkoi olla vaikeaa). Menin hammaslääkärille, joka kysyi, että poistetaanko vai paikataanko, että yleensä viisureita ei paikata. Sanoin, että paikataan mieluummin. Lääkäri sanoi, että otetaan varmuudeksi kuitenkin röntgenkuva hampaasta. Just kun oli asettanut röntgenlevyn suuhun, hoksas kysyä, että ethän oo raskaana. Sanoin, että oon ja että olin sen esitietolomakkeeseenkin laittanut. Onneksi siis kysyi, ennen kuin kuvasi. Sitten totesi, että paikataan. Nyt on paikattu, mutta hammasta tosin pari päivää särkenyt vähän, mutta se kai on paikkauksen jälkeen normaalia.

Toivottavasti Lilith_Mist ja Tiittärä saatte yhtä hyvää hammashoitoa kuin mä! Särkylääkettä (ibuprofeiini) ei saa raskaana syödä, mutta varmasti voidaan määrätä parasetamolia sisältäviä vähän tykympiä särkylääkkeitä (mulla kaveri söi issias-kipuihin Panacodia).
 
Jättikö Hilla siis kokonaan kuvaamatta? Hampaanhan voi kuvata vaikka olisikin raskaana, koska säteilyt on niin vähäiset :)
 
Takaisin
Top