Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onnea kaikille pikkuisen syliinsä saaneille! Täällä myös vähän huolettanut välillä vauvan liikkeiden vähyys, verrattuna aikaisempaan. Ei kuulemma neuvolan mukaan ole hätää mutta tuntuu että tekis mieli koko ajan olla kuuntelemassa sydänääniä. Mulla oli pari päivää sitten sellainen episodi että lähti jalat alta huimauksen vuoksi, polilta sanottiin että vauvan paino oli hetkeksi painanut jalkojen isot laskimot tukkoon ja tuloksena verenpaine kävi liian alhaalla. Säikäytti kyllä kovasti! Kehottivat välttämään etukumaraa asentoa ja liian pitkään seisomista paikallaan..
 
Onnea Poodlelle <3

Täällä käyty lääkärineuvola, joka oli viiessä minuutissa ohi. Ultralla katottiin vaan painoarvio ja thäts it! No pojan arvioitu paino on noin 3,3kg. Kysyin, että kattooko kohdunsuun tilannetta, mut sano ettei nää sitä tarpeelliseks ku vauva saa tulla painonsa puolesta millon vaan. Kuullemma ei se ronklaus edistäis mitään. Jäi nyt vähän harmittamaan ku oisin halunnu tietää onko edistystä tapahtunu. Noh jospa kohta tulis. Pitää lopettaa tää stressaamijen tästä asiasta ja rentoutua, niin jos se auttas asiaa. :) muuten oli mukava lääkäri kyllä.
 
Hirmuisesti onnea jo omansa saaneille!

Ja kiitos vastauksista vauvan liikkumista koskien, helpottaa tietää etten ole ainoa jolla on alkanut hiljaiselo masussa loppuvaiheessa ja että melkeimpä kuuluu asiaan. Jostain syystä en vain kehtaa olla soittelemassa ja kyselemässä kuin mikäkin uusavuton joka oireen suhteen ja olen muutenkin vähän varautunut sairaalan henkilökunnan suhteen, luottoa ei vain löydy siihen että tulisin ensisynnyttäjänä kuulluksi. Mutta tietystihän sitä pitää kysyä ja selvittää asiaa sitten jos menee pelkäksi huolissaan valvomiseksi tämä..

Mulla on jotenkin sellainen mielikuva, että kauheasti on porukka täällä päässyt ihan rutiininomaisesti kaikenlaisiin tutkimuksiin (ultra, sisätutkimukset, synnytystapa-arvioinnit yms). Mulla on LA ensiviikolla ja koko matkan varrella on ollut vain kaksi sisätutkimusta ja ultrassa (maksullisessa) pääsin omalla harkinnalla käymään joskus kuukausi sitten kun tarjonta ei neuvolassa selvinnyt. Kokoarviota ei ole, synnytystavasta ei ole ollut puhettakaan, mitään lantion tilavuutta tai mitälie ei ole selvitetty. Lähinnä pissatestit, paino ja verenpaine tarkistettu ja tungettu netistä tulostettuja imetysohjeita mukaan neuvolassa. En nyt tiedä pitäisikö tältä pohjalta ajatella, että ei tutkita mitään koska kaikki on kunnossa vai että palvelun taso on neuvolakohtaista ja omassa neuvolassa panostetaan tutkimusten sijaan sympatiaan ja hymistelyyn.
 
Tutkimuksiin liittyen ku annika mietti. Tässä syksyn mittaan huomannu että meillä joulumammoilla ollu ties mitä hänkkävänkkärää raskauden aikana ja siitä syystä ollut näitä ekstratutkimuksia. Ja sit neuvoloissa on noita eroja kun joistakin löytyy ultrauslaitteet ja sit terkatkin niitä käyttää ja toisissa neuvoloissa ei ole niitä. Onhan sit noita paikkakuntaerojakin. Mutta jos lisätutkimuksille ei ole ollut tarvetta niin hienoa :) vaikka varmasti oishan se kiva aina tietää tarkasti missä mennään jne. :)
 
Noi on tosi kuntakohtasia. Kavereiden kanssa ollaan tehty vertailuja, miten erilaisia käytäntöjä on. Synnytystapa-arviota ei tosiaan kaikkialla tehdä. Ja vaikka tehtäis, ni voidaan silti h-hetkellä todeta, et eihän tää mahdu tulee. Näitäkin on lähipiirissä. Mulla sisätutkimuksia vaan 2, toinen pelkopolilla (synnytystapa-arvio) ja toinen vesienmenoepäilyn vuoksi. Ei sitä yleensä turhaan haluta tonkia, jos ei mitään tarvetta. Eikä se kohdunsuun tilanne lopulta ees mitään kerro. Ja mullakin ekstraultrissa ultrattu lähinnä haavaa, muksun naamaa en oo nähny sitten viikon 16 ;)
 
Täällä menee ainakin potilaskohtaisesti, kaveri myös raskaana viikon erolla la:n suhteen, mie oon rampannut neuvolassa, lääkärillä ja äippäpolilla niin paljon että äippäkortin ajanvarausosio on jo uudella listalla. Kaveri on käyny lääkärillä ne pakolliset kaks kertaa ja äippäpolilla kans kahdesti niskaturvotus ja rakenneultrassa. Toki mulla on ollutkin vaivoja ensin liitoskipujen kanssa ja nyt vauvan kasvun kanssa ja kaverilla ei mitään ja muutama mukero ennestään.
 
Ei meilläkään olisi kun kaksi ultraa (nt ja rakenne) ja kaksi neuvolalääkäriä (sisätutkimustakaan ei olisi automaattisesti tehnyt) koko raskauden aikana jos kaikki menisi kuin oppikirjassa. Mulla on vaan ollut ongelmaa verenpaineen kanssa sekä epävarmuutta vauvan asennosta ja sen takia olen tässä loppuvaiheessa päässyt polille maksulliseen ultraan muutaman kerran ja siinä samassa katsottu kokoa ja tehty vielä sisätutkimuskin viimeksi.

Neuvolassa ei tehdä muuta kuin tsekataan pissi, sf-mitta, sydänäänet ja mun paino. Loppuaika jutellaan niitä näitä.
 
Jos on epäilystä lapsiveden tihkumisesta, niin onko se aina synnärille mentävä vai tekisköhän ne sen testin ihan terveyskeskuksessa/neuvolassakin?
 
Mitenkä saini muuten meni siellä neuvolassa? Kurkkasko paikkoja?
Ittellä kans valitettavasti kokemusta törkeestä ja huonosta neuvolatätistä, kuulostaa niin samanlaiselta tuo sun kokemus ku oma :/
 
Onnea poodlelle! :)

Neuvolassa käyty, virtsa oli nyt puhdas ja verenpaineetkaan ei enää olleet korkeat, joten kaikki ok :)

Harmi kuulla saini ettei neuvolatäti oikein miellytä :( ensi tiistaina meillä on kokoarvio, ja lääkäri puhui että käynnistykseen pitää varautua, joten itseäänkin vähän jännittää.. Lähinnä se kipu, neuvolatädin kanssa tänään juttelin käynnistyksestä, niin suoraan sanoi että valitettavasti yleensä käynnistetty synnytys sattuu enemmän kuin luonnollisesti alkava (tämä ei nyt varmaan ketään helpota kenellä käynnistettävä synnytys edessä, pahoittelut!) mutta pointtina on se, että ymmärrän kyllä, kun itseäänkin asia jännittää ja vähän pelottaakin. Mutta positiivisin mielin koitan olla :)
 
Mitenkä saini muuten meni siellä neuvolassa? Kurkkasko paikkoja?
Ittellä kans valitettavasti kokemusta törkeestä ja huonosta neuvolatätistä, kuulostaa niin samanlaiselta tuo sun kokemus ku oma :/
Eipä se kurkkinu paikkoja. Ei oo terkka koskaan sitä tehny. Nyt on sen jälkeen ollu jatkuva paineentunne haaroissa. Ja ihme kyllä pari suppariakin tullu. Toivottavasti toi neuvolatäti ois sit parempi lasten kanssa ku mitä on raskausaikana.
 
Mä oon nyt taustaillut täällä vaan viime aikoina, kun meillä pikkunen sai jonkun infektion ja tulehdusarvot nousi sairaalassa ja joutui lastenosatolle hoitoon sunnuntai-iltana. Pieni ei syönyt oli ja verensokerit laski eikä oikein reagoinut. Elämäni kauhein hetki kun käveltiin sairaalaan puolipimeitä käytäviä, jossa oli tyhjiä sairaalavuoteita kohti lastenosastoa, kun ei tiennyt mistä oli kyse. Vaavi joutui yöksi eristykseen ja kanyylilla laitettiin antibiootit menemään. Seuraavana aamuna pääsi tavaĺliseen huoneeseen hoitoon lastenosastolle. Kolmisen päivää käytiin hoiteleen osastolla pientä aamusta iltaan. Lauantai aamusta syntyi ja mä kotiuduin maanantaina ja eilen pienikin pääsi kotiin, kun tulehdusarvot oli laskenut kokonaan :Heartred Kyllä oli pysäyttävä kokemus ja onneksi ei ollut mitåån vakavampaa kyseessä. Enää on vähän ihottumaa jäljellä. Tänään on ruoka maistunut ja sylissä oltu vähän väliä.:)
 
Saini eikä!!! Onko sulla sit tuo sama täti vielä lastenneuvolanki puolella?!?!? :( kannattaa varmaa siinä vaiheessa kyllä kysästä jos saisit jonku toisen sen tilalle koska eihä tuossa oo järkee että joudut sitä sietämään vielä pitkään pitkään! :/
 
Hansu! Onneksi pikkusella taitaa olla jo kaikki hyvin! Varmasti todella kauhea ja pysäyttävä kokemus:( voimia teille koko perheelle! Varsinkin pikkuiselle ja paljon suojelus enkeleitä!
Ja onnea perheenlisäyksestä! :)
 
Mindis, muuton takia ku vaihtui tuo neuvola nii tääll o vaan kaks neuvolatätiä :D jospa sitä sen verran kestäis. Ja ehkä siin menee hetki että oppii tuntee sen. Ainaki toivon niin. No ei onneksi tartte raskausasioissa nyt tässä raskaudessa enää soittaa hänelle :)
 
Takaisin
Top