Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täälläki sanottu jo viikkoja sitte että vois tulla millon vaan, mutta ei näy! Mulla oli pitkään(monta viikkoa) koko aja kaikkia kipuja alhaalla mutta sitte ne katos joksikin aikaan kunnes eilen palas ja tuli ihan kipeitä supistuksia, silti yhtenä edelleen. Kauhea Närästys vaivannu alusta asti mutta eilen se katos! Univaikeuksia oli kans pitkään mutta neki on kadonnut.

Turhauttavaa
 
Tänään la. Juiminta jatkuu, mutta yön muutaman kipeän supistuksen jälkeen ei taaskaan mitään. Tissit herutti pitkin yötä, luulen että supistelut sai aikaan sen ja samalla maha kuralle.
Vatsanahka kiristää ihan älyttömästi, taitaa tulla viime metreillä arpia.
Mulla on ollut nyt ihan mahdoton nälkä parin tunnin välein, ennakoisko tää vihdoin jotain?!
Taas mentävä suihkuun kun täälläkin hikiaallot vaivaa. Yök.

Onpa muuten myrsky, mun tuurilla lähtö tulee ja sit onkin puut poikkiteloin tiellä. Hah! :woot:
 
Annukka mulla tuli varmaan viikon semmosta rään näköistä mössöä joka on muuttunu nyt niin että housut kastuu koko ajan kirkkaasta märästä ja limaisesta nesteestä jota tulee kuukautissiteen yliki :o
Täällä oli yöllä myös maha sekasi
 
Onnea hurjasti kaikille synnyttäneille! :)

Wildikselle jaksamisia ja tsempit!

Kipuilijoille ja synnyttämään lähtijöille tsemppejä myös!

WopWop, vähän myöhään vastaan, mutta mä olin päksissä synnyttämässä :) ruuan hakeminen ei alkuun onnistunut millään kun oli niin kovat kivut ja huonossa kunnossa olin, mutta sen jälkeen kun pystyin itse hakemaan ruokani söin aina huoneessa pojan ollessa lähettyvillä, en salissa. :)
 
Onnea hurjasti kaikille synnyttäneille! :)

Wildikselle jaksamisia ja tsempit!

Kipuilijoille ja synnyttämään lähtijöille tsemppejä myös!

WopWop, vähän myöhään vastaan, mutta mä olin päksissä synnyttämässä :) ruuan hakeminen ei alkuun onnistunut millään kun oli niin kovat kivut ja huonossa kunnossa olin, mutta sen jälkeen kun pystyin itse hakemaan ruokani söin aina huoneessa pojan ollessa lähettyvillä, en salissa. :)
Joo täällä ihan sama homma! :)
 
Tän niksin haluan kyllä jakaa teidänkin kanssa, ihan vaan jos jollekin ois hyötyä.. Mulla rupes pakkaamaan ihan mahdottomasti maitoo toiseen rintaan ja Nappula ei millään suostunu sit syömään siitä rinnasta, kun ei saanu minkään valtakunnan otetta.. Pumppua mulla ei vielä oo ja käsin ei oikein tahtonu kunnolla lähtee herumaan, muutaman tipan anto..

Epätoivo meinas jo iskee, kunnes sain vinkin ystävältä. Ottaa tuttipullon tuttiosan irti ja käyttää sitä rintakumina, niin johan rupes herumaan ja kelpaamaan rinta!!

Tuli todella helpottunut olo näin pyhien aikaan, kun mistään et saa mitään, varsinkin kun oman kylän kaupoista ei todellakaan löydy mm. rintakumeja tai -pumppuja.. Pitänee laittaa ukko maanantaina ainakin pumppu ostoksille.. :D
 
Mulla on helpottanut nyt kun maito on noussut ja tirskunut nelisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti niin sellainen nänninkohottaja, käsin en jaksa enkä saa lypsettyä ja konetta en vielä viitti ottaa esille, niin tolla saa näppärästi pahimmat paineet poies. Muutenkin aika näppärä kun on matalat nänninpäät.
 
Täällä syntyi pieni poika tänään 11.24 todella pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen. Palkinto on kyllä kaiken kivun arvoista mutta meinasi usko loppua kesken kun oli omat voimat aivan loppu ja puoliväkisin ponnistin pojan maailmaan. Alapääkin aika räjähtänyt... Silti poika voi hyvin ja lopputulos on upea!
 
Hirveä väsymys ollut koko päivän. Mies ja poika tosiaan hieman kipeinä mutta itsellä ei oo yhtään kipeä olo että siitä johtuisi. Yöunetkin ollut jo pitemmän aikaa huonoja mutta silti ei päivällä ole ollut tälläistä väsymystä niin tuli mieleen että voisikohan kroppa alkaa valmistautua synnytykseen ja käskee nyt levätä kun kerkeää :D
 
Tänää ajattelin alottaa teen litkimisen, ku vko 41 starttaa käyntiin. Ei edelleenkään mitään tuntemuksia, eli eiköhän tässä päästä tammikuuhun. No kauris anyway. Eikö?
 
Rahi mie olen litkinyt 100% vadelmanlehtiteetä jo muutaman viikon ja ei mitään tuntemuksia :D tänään 39+5
 
Tänää ajattelin alottaa teen litkimisen, ku vko 41 starttaa käyntiin. Ei edelleenkään mitään tuntemuksia, eli eiköhän tässä päästä tammikuuhun. No kauris anyway. Eikö?

Ei mullakaan ollu mitään tuntemuksia, kunnes yks kaks meni vedet.. Tuli ihan puskista, en todellakaan osannu odottaa, että sinä päivänä lähtisin vielä synnyttämään.. :D
 
On mulla ihana äiti. Tuli aamulla puheeks tuo rintapumppu asia. Olivat tänään tulossa avomiehensä kanssa käymään ja vauvaa katsomaan, niin olivat asioikseen käyneet oikein etsimässä mulle sen rintapumpun, jonka sitten toivat kera muiden lahjusten! <3 Äiti on aina korvaamaton! <3
 
Ja nyt kun ehdin tässä vähän lueskellakin niin onnea kaikille poksahtaneille!! Ja voimia Wildikselle, kohta varmasti pääsette kunnolla sylittelemään pienen kanssa ihan kotiin asti. :)
 
Takaisin
Top