Joulukuun jutut

Missä ja miten teillä vietetään joulua ? :) Mulla on aatto vapaata töistä, muuten meneekin pyhät työmaalla. Kotosalla ollaan ja varmaan ihan kaksin pojan kanssa vietetään joulua. Syödään jouluruokaa, kuunnellaan joululauluja ja avataan lahjat. Pojalle ostin vain yhden lahjan, nuppipalapelin. Mitä muut ovat ostaneet/ostavat murusille ? Eilen leivottiin pipareita tai minä leivoin ja poika lähinnä keskittyi taikinan syömiseen :P
Flunssaa pukkaa taas pojalla. Eilen alkoi yskä ja tänään vuosi nenä räkää :/ Toivottavasti ei nyt kuumetta pukkaisi. Ensi viikolla on kontrolliaika lääkärille viimeisimmän korvatulehduksen tiimoilta.
Mukavaa viikonlopun alkua kaikille ! :) P.s mä meen tänään treffeille :wink Jännittää ihan kauheasti. Viime treffailusta onkin piiiitkä aika !
 
Me ajellaan aattona isovanhemmat läpi, mutta tullaan illaksi kotiin ja ollaan ihan perheen kanssa :). Mieskin on työkuvioiden puolesta ensimmäistä kertaa joulun rauhassa kotona, viisi viime joulua on mennyt enemmän ja vähemmän töihinkäskyä odotellessa.
Nyt _yritän_ olla kärsivällinen, kun tiistaina käytiin tytön kanssa 1-vuotiskuvissa ja kuvaaja sanoi toimituksen olevan "loppuviikosta". Eikös tänään ole loppuviikko? En millään malttaisi enää odottaa :wink :D.
 
Oeee, onnea rehveihi! :wink
Me käydään miehen porukoilla ja sit mennää mun siskon luokse. Joulu on siitä niin speciaali ittelle ku kerranki koko perhe kokoontuu yhteen paikkaan ja on rentoa, ennen ei olla oltu yhdessä ja jos yhdessä ollaan oltu perheen kans, niin se on ollu vain tappelua :D nyt voin jo sanoa, että nautin joulusta :)

Kyllä on aamulla koetellu, kahvinkeittimestä meni virtanappula ja poika on uhmaillu iha hirveenä. Sitte pyörryttää iha kamalasti koko ajan :sad001
 
Hauskoja treffejä Ronja :)

Meillä on vielä auki miten vietetään joulua. Kaipa tässä pian tulee selkeyttä.
 
Mahtavaa, hyviä treffejä :)!
Me vietellään aattoa varmaan kotosalla, mun vanhemmat sekä sisko lapsineen tulee kanssa. Toisen mummon luona käydään sitten joulupäivänä. Kauheasti ei olla joulua hössötetty, mutta nyt siinä alkaa olla erilainen fiilis! Ehkä tämä joulu otetaan vielä melko iisisti, mutta kun ens vuonna pikkumies jo tajuaa paremmin, homma voi lähteä vallan lapasesta :D
Joululahjaa ei ajateltu pienelle ostaa. Ei tuu mitään mieleen, mitä tarvis ja mummoilta, papalta ja kummeilta tulee jo tarpeeksi. Synttäritkin kun on niin lähellä joulua (huomenna!) ettei tänä vuonna ainakaan kovasti ajateltu vielä lahjoa :)
Huomenna siis synttärit! Kakkupohja tehty, kohta kauppaan hakeen ideoita koristeluun. Ajattelin ostaa kaikki valmiina mutta innostuimpa nyt kuitenkin!
 
Tältä päivältä jäikin treffit väliin.... Vietettiin aikaa lastenosastolla :sad001 Kuten kirjoitinkin niin pojalla alko yskä. Tänään sitten aamupäikkäreiden jälkeen oli kovat rohinat, tihentynyt hengitys ja jatkuvaa yskimistä. Varasin lääkärille ajan läheiselle terveysasemalle ja hän laittoi lähetteen eteenpäin sairaalan lastenpolille. Siellä sitten hengiteltiin avaavaa lääkettä ja otettiin verikokeet. Verikokeet oli ok. Epäilivät viruksen aiheuttamaa hengitysteitä ahtauttavaa tautia. Kuumekin sitten oli jo noussut yli 39 ja siihen saatiin lääkettä. Tulehdus korvassa, taas. Siihen antibiootti ja kutsu korvalääkärille josko olis putkituksen paikka kohta. Kotiin kuitenkin päästiin, sinnekin olisi saanut jäädä. Herkästi pitää mennä takasin jos hengenahdistus pahenee. Sai myös kortisoni tabletin ja niitä pitää pari päivää antaa... Huh kuinka raskas päivä takana. Nyt päikkäreille, kummatkin !
 
Kiitos sympatiasta! Kyllä on ollut raskaat pari yötä ja päivää. Jos poika ei ole heräillyt niin mä olen heräillyt kuuntelemaan hengitystä. Vieläkin on selkeästi hieman vaikea hengittää, mutta onneksi ventoline ja kortisonitabletit ovat auttaneet, eikä ole enään niin pahana kuin perjantaina. Ruoka ei taas luonnollisestikaan maistu, onneksi sentään juo hyvin. Kuumetta ei ole ollut enään. Toivottavasti nyt alkaisi helpottamaan, on tää niin stressaavaa kun saa olla varpaillaan että tarviitko lähteä takas sairaalaan vai ei. Onneks pojalla riittää virtaa ja jaksaa touhuta, se on hyvä merkki. Mä oon ihan zombi ja voisin antaa toisen käteni et sais vaan nukkua :D
 
Toivottavasti poika paranee pian Ronja ja että saat sitten itsekin levättyä!

Täällä kans sairastetaan, jo tiistaista asti. Kuumetta, yskää ja nuhaa, löysiä kakkoja. Huomenna lääkäriin.
 
No moi kaikki. Täällä myös kipeenä Taas. Ja viime keskiviikkona alkoi. Hyvin jaksaa päivät touhuta kun antaa lääkettä mutta yöllä herää kitisemään ja itkemään. Tutti tai tissi auttaa lopulta. On tää kyl ihan perseestä. Jouluaattona ollaan siskon luona kokonperhe ja -päivänä ukkilaan kylään. En yhtään tiiä mitä ostais ipanalle saati miehelle.. voimahalaus ronjalle ja aleksille ♡
 
Voi itku Justiina, pikaista paranemista teillekin :Heartred
Viime yönä pojalle nousi taas kuume :sad001 Toissa yönä eikä eilen päivällä ollut ollenkaan kuumetta. Mä nyt seurailen vointia, jos ei huomiseen mennessä ole helpottanut niin sitten uudelleen lääkäriin. Sellanen olo on ettei ole kuuri tepsinyt korvatulehdukseen... :sad001 On tää kyllä pirun raskasta, meinaan sairaan lapsen hoitaminen yksin. Yöheräilyt, itkut, huono syöminen, pelkästään kotona oleminen. Huh. Niin toivoisi että vois itse vaan sairastaa ja lapsi pystyis terveenä!
 
Mun lapseni on alkanut lyömään päätänsä ja puskemaan esim. Seinää päin.... :eek: Onks ihan normaalia ? :D Ei nyt erityisen kovaa, mutta kokeilee kuitenkin että sattuuko... Ensin saattaa siis vahingossa kolauttaa päänsä johonkin, jonka jälkeen katsoo mua ja kolauttaa sen jälkeen uudelleen, tahallansa.
 
Kyllä meilläkin testaillaan tota kolauttelua. Btw. Mä oon saanu paljon voimia siitä, kun puhaltelin askartelu-harrastukseen vähän henkeä. Kummasti saa ajatuksen katkolle kun rypistelee suodatinpaperista ruusuja :D Yritä säkin Ronja saada jokin ulosmenoventtiili kehiteltyä. Pääsiskö pojan kummitäti vaikka hoitaa poikaa niin sä saisit tehtyä jotain omaa juttua?
 
No pääsenhän mä keskiviikkona niille treffeille jotka perjantailta peruuntui :D Sillä varmasti saa ajatukset vähän muualle :wink Kyllä tää tästä helpottaa kun pojalla tauti talttuu. Väsyneenä kaikki vaan tuntuu niin ylitsepääsemättömältä... Ymmärrätte varmaan :P
 
Voi, paljon voimia kaikille sairastaville ja sairaita lapsia hoitaville! Meillä onneksi vielä terveiden kirjoissa.
Mutta siis toi puskeminen/ pään kolauttelu/ hakkaaminen täällä myös niiiiin tuttua. Ja useimmiten vastakappaleena mikäs muu kuin äidin pää. AUTS. Ja kun yrität nostaa pojan pois ni tarraa niin lujaa hartioista ettei oo edes pakotietä. Sais mennä pian tää vaihe ohi, kiitos :)
Kehitystä tapahtuu kyllä ihan hurjasti nyt koko ajan, puhe ei vaan ala tulla, kukka ja kakka tulee, joista kukka joskus tarkoittaa kukkaa, mutta muuten vaan mölisee omiaan. Ymmärtää kyllä jo valtavasti. Ja osaa vaatia ja ilmaista vaatimuksensa. Suurin tuska ehkä tällä hetkellä nukkuminen, pitäisi alkaa opettaa perhepedistä omaan sänkyyn, kun nyt pyöritään jo niin etten minä enää saa kunnon yöunia. Mutta kun nukuttaminen näinkin on toisinaan työlästä :/ no, joulun yli nyt mennään ainekin.
Joulua vietetään mun vanhempien luona, aamupäivällä aattona käydään mummilla ja päivällä haudoilla. lahjaksi ostettiin pojalle pulkka ja Maisa kirja (meillä on kaks ennestään ja niitä sais lukea aamusta iltaan jos vaan jaksaisi).
Ihanaa joulun aikaa meille jokaiselle. Toivottavasti joulua saisi itse kukin viettää terveenä!
 
Ai kamala mitä taistelua taas vaihteeksi päikkäreille meneminen :eek: Tietysti sekin vaikuttaa että on vähän kipeä vielä, mutta on tätä jatkunut jo jonkin aikaa. Yöunille menee hyvin, mutta muuten täytyy taistella viimeiseen asti... Ajatuksena oli aloittaa joulusiivousta keittiössä, mut enhän mä saa mitään tehtyä kun yks kokoajan pyörii jaloissa :D Tarvii istuttaa poika sitteriin, saa siitä sitten tarkkailla mun puuhia, kun ei kerta nukkumaankaan suostu.
 
No nyt se sitten iski se kuume meillekin. Ekaa kertaa ikinä. Kröhää ja nuhaa ollut pari päivää, eilen saatiin rokotukset (kaksi, mpr saatiin jo kesällä reissun takia). Illalla kuumetta, korkeimmillaan 39,5. Aamusta ei enää ollut, toivottavasti pysyy poissa. On nuo niin reppainoita kipeinä :sad001 Oli kyllä muuten ihan ok, söi ja joikin kivasti, väsynyt tietysti. Josko siis huominen 1 vee kuvaus onnistuisi... Näillä näkymin ollaan vielä menossa. Kuinka muuten olette tehneet jos on kuumetta. Nukuttatteko päikyt silloin sisällä? Meillä ei ollut tosiaan aamulla enää kuumetta ja laitoin ulos nukkuun. Touhuaa ihan normaalisti, ehkä kuitenkin pikkuisen vähemmän touhottaa :) Ei ehkä kummempia tänään tehdä, ei taideta lähteä uloskaan. Oletteko pitäneet kuumeettomia päiviä sisällä ennen kun olette lähteneetulkoilemaan? Oon ihan pihalla, kun ei oo ennen ollut kun nuhia :)
 
Tsemppiä sairastaville ja yöheräilyjen kanssa taisteleville! Meillä ollaan oltu onneksi terveinä (koputtaa puuta) ja yötkin menneet vaihteeksi paremmin. Yksillä päikyillä enimmäkseen jo pärjätään ja yöllä 11 h unta. Välillä edelleen heräillään mutta tutti ja takaisin makuulle laittaminen riittänyt. Otettiin myös tyyny käyttöön ja on selvästi tykännyt siitä.

Me vietetään jouluaatto anoppilassa, miehen sisko tulee sinne myös 8kk tyttärensä kanssa :) Joulupäivä vietetään minun äidillä jonne minun mummu myös tulee. Joulu on sellaista rentoutumisen ja perheen parissa vietettävää aikaa. Tytölle paketissa on kunnon toppapuku.

Aiemmin olen ulkona nukuttanut matalassa kuumeessa kun nukkuu siellä parhaiten ja oli vielä syksyä. Jos pakkasta on niin silloin varmaan laitettava sisälle. En minäkään tarkkaan tiedä miten pitäisi nukuttaa kuumeisena.
 
Takaisin
Top