Joulukuun jutustelut

orvokki 81

Sukkela juttelija
Ajattelin perustaa joulukuun jutustelut-palstan, tänne voi kaikki elokuun tulevat mammat kirjoitella vapaasti kuulumisia, ajatuksia, omia vointeja tai ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä emoticon
 
Hei Kaikille! Joulu lähestyy kovaa vauhtia....On ainakin minulla ollut ajatukset niin muualla viime viikot että jouluvalmistelut on jääneet aika rästiin. No, onhan tässä vielä aikaa reilu viikko! Tänään kävin varhaisultrassa ja kaikki näytti olevan ainakin tällä erää hyvin :) Miten muilla, oletteko pystyneet ottamaan vauva uutiset rauhallisin mielin ja päivä kerrallaan vai onko täällä muita samanlaisia stressi-erkkejä kuin minä? Minulla on vielä ollut todella oireeton alkuraskaus ( + monia pettymyksiä aikaisemmissa raskauksissa), ne ei ainakaan yhtään ole helpottaneet oloa. Isot peukut pystyssä että kaikilla raskaus sujuisi hyvin ja mukavaa joulunodotusta emoticon
 
Täällä jännittää jo koko joulun vietto. Meillä siis odotetaan esikoista ja ollaan kovin alussa eikä haluttaisi vielä kertoa kummankaan vanhemmille. Olemme molemmat amk opiskelijoita ja olemme menossa tammikuun 12 . päivä naimisiin eli ei ole ainakaan tylsää :) Nyt on kun kuitenkin on plussattu ja tämä on ihan toivottu tapaus vaikkakin nyt laskettu aika sattuu oman koulun takia "huonosti" mutta koskaan ei sitä oikeaa päivää kyllä voisikaan sanoa, tämä on siis oikeastaan ihan hyvä ja toivotaan että kaikki menee hyvin.

Ollaan ajateltu kertoa vanhemmille vasta häiden jälkeen kun tässä ennen niitä riittää tarpeeksi suunniteltavaa ja ressattavaa muutenkin kun ollaan molemmat vielä esikoisia :) siinä tulee tosin sitten tämä ongelma alkoholi. Eli kuinka olla juomatta alkoholia ilman että vanhempien kuudennet aistit syttyvät. Minua ärsyttää koko aihe alkoholi. en itse hirveästi juo, mutta kuitenkin usein olen lasillisen ottanut ruualla jne eli nyt joulupöydässä viinin jättäminen ja terästetyn glögin jättäminen voi antaa aihetta epäilyille. Olemme kyllä suunnitelleet että vetoan närästykseen jota minulla usein on jo ollut, toivottavasti menee läpi :) ja itseasiassa nyt on meinannut kyllä taas närästää ja röyhtäyttää että eiköhän sen pitäisi mennä läpi. kun vain ei pahaa pahoinvointia tulisi, silloin varmaan pitäisi kertoa.

Kertominen tiesti veisi salailun pois, mutta toisi muuta ylimääräistä hössötystä niiin paljon ettemme kyllä sitäkään haluaisi. vaikeaa :) muutama kaveri tietää nyt tästä uutisesta kaasoni mukaan lukien eli ollaan kaason kanssa jo puhuttu et kaaso sit pitää huolen mun hääjuomista, eli tehdään mulle ehkä oma aikuisten boolia muistuttava booli ;) vaikka tuskin häissä ihmisillä on aikaa katsoa mitä se morsian juo, kunhan on muki kädessä. Mutta ärsyttää tämä aihe alkoholi ja suomalainen kulttuuri jossa tuntuu ettei voida juhlia ilman alkoholia ja jos nainen ei juo on hän automaattisesti raskaana.

muuten tässä vielä odotetaan oireita. tähän mennessä vain alavatsassa on tuntunut painetta ja nipistelyä ja närästystä/etovaa oloa ehkä normaalia enemmän. huomenna soittelen neuvolan puoleen.
 
Meillä päästään jouluvalmisteluissa suht helpolla, kun ei vielä jouluja pelkän oman perheen kesken tai meillä muutenkaan vietetä. Tänä jouluna ollaan minun äitini luona, joten jouluruuista yms. järjestelyistä huolehtii lähinnä äitinä. Itse tarvitsee olla vain suunnitteluapuna. Ja tietysti omat lahjan hankinnat hoitaa. Onneksi minulla ei ole tuota "alkoholiongelmaa", kun en juo ollenkaan muutenkaan, niin ei tarvitse miettiä, miten juomattomuutensa selittäisi. Kätevää raskausaikana. ;)

Keksit vaan peeben jonkin hyvän selityksen, jonka puolisosikin sitten tietää, ettette puhu ristiin. ;) Tämä suomalainen juomakulttuuri on kyllä aika ärsyttävä välillä. Itse olen tosiaan ollut absolutisti niin kauan, ettei sitä enää kukaan kummastele, mutta äitiäni ärsyttää, kun hänelle ollaan aina juhlissa tuputtamassa alkoholia ja jaksetaan ihmetellä, jos ei ota. Hänellä pienikin määrä alkoholia voi aiheuttaa migreeniä, niin ei halua ottaa ollenkaan. Joillekin ei vain millään mene se päähän. Kuulunevat niihin onnellisiin, jotka eivät ole koskaan kokeneet migreeniä.

Minä pystyin ainakin viime raskaudessa olemaan varsin rennosti alusta loppuun, kun orvokki 81 siitä stressaamisesta kyseli. Ennen ekaa ultraa (nt-ultra) oli kyllä välillä todella epätodellinen olo, että minäkö muka raskaana. :D Mutta muuten en murehtinut kummempia, en kytännyt oireita yms. Ihmeen hyvin pysyi ihan synnytykseen asti se ajattelutapa, että jokainen raskaus on yksilöllinen, ja vaikka omani poikkeaisi valtavirrasta, ei se vielä tarkoita, että jokin olisi vialla. Ei minulla esim. nytkään ole vielä pahoinvointia juuri, vähän maha sekaisin välillä, mutta uskon kyllä, että tässä raskaana ollaan. Painontunnetta on vatsassa, lenkillä tänään tuntui ihan erilaiselta vatsassa kuin normaalisti. Ja onhan nyt sentään jotain muutakin erilaista: vatsan nippailut, herkistynyt hajuaisti, rintojen yletön paleleminen (aiheuttaa inhottavaa kirvelyn tunnetta) ja jatkuva vessassa juoksentelu. Osittain samanlaista kuin edellisessä raskaudessa, osittain erilaista. Yritän nytkin pitää itseni rentona, kun ei stressaaminen mitään auta ainakaan. :) Joten katsotaan, pystynkö olemaan liikaa vertailematta tätä kertaa ja edellistä.

Josko sitä lähtisi suuntaamaan tytön kanssa makkarin puolelle. Neitikin vielä kukkuu. Vielä on muutama työpäivä jäljellä ja sitten joululoma! "Vaivaiset" kaksi viikkoa, menevät niin nopeasti, mutta onhan se tyhjää parempi ja varmasti mukavat kaksi viikkoa. Ellei nyt sitten pahoinvointi iske. Sitä olisikin kiva yrittää peitellä...
 
Pientä joulustressiä täälläkin ilmassa... Aattona ollaan yötä sukulaisten luona ja talon tapa on, että kun jälkikasvu on illalla saatu nukkumaan ni sitten aikuiset ottaa vähän terästettyä glögiä ja syö epäesimerkillisesti kauheen määrän joulusuklaata. Mä taidan yrittää vältellä alkoholia esimerkiks sillä että just sillon pitääkin lähteä koiran kanssa pihalle tai ite vessaan tms. Ei aiota kertoa mitään vielä pitkään aikaan, vaikka mä olenkin niin kärsimätön, että meinasin jo eilen möläyttää kaverille :D Suunniteltiin, että me ei varsinaisesti kerrota uutista kellekään, vaan mennään esim. mun vanhempien luo kylään ja laitetaan meijän esikoiselle semmonen body päälle missä lukee "ISOVELI".

Niitä oireita mä myös kovasti odottelen, vielä ei oo muuta todistetta kun se toinen viiva testissä. Oon ihan kahden vaiheilla, et soittelenko jo tänään neuvolaan vai oottelenko vielä vaikka viikon. Olis kiva jos olis jotain tuntemuksia johonkin suuntaan niin olis jotenkin varmempi olo. Vaikka toisaalta, eipä se viikon riisipuuro-manskikkakeitto-spagetti-ketsuppi-dieetti edellisessä raskaudessa mitään herkkua ollu. Nuo olivat siis ainoat, mitkä pysy edes hetken sisällä sillon pahimman oksentelun aikaan...
 
Mulla ei varmaan tule ongelmaa joulun ja alkoholin suhteen, vietetään joulua ihan pienellä porukalla, enkä itse kovin paljon ole nappaillut viime vuosina, joten siitä ei varmaan kovaa ihmettelyä perhepiirissä synny vaikka kieltäytyisin alkoholitarjonnasta.

Mutta olen ollut viime viikkoina kaksissa "kosteissa" pikkujouluissa ja siellä on tullut muutama valkoinen valhe lipsautettua :) sitä en tiedä menikö juksutukset läpi mutta ei onneksi kukaan ainakaan päin naamaa tullut vauva-uutisista kyselemään!

Kellitys: Olet ihan oikeessa, eihän se stressaaminen mitään auta, eikä varmaankaan tee hyvää raskaudelle. Mulla on ollut 2 keskenmenoa reilun puolen vuoden sisään, joten enää ei ole kovin rennosti tätä projektia pystynyt ottamaan. varhaisultran jälkeen mulla kylläkin varmuus kasvoi ja paljon paremmalla fiiliksellä olen mennyt viime päivät :)
 

Kyllä sen yhden lasillisen viiniä voi silloin tällöin raskaanakin ottaa ruuan kanssa. Eli jos sillä pääsee luistamaan, ja se itsestä tuntuu oklta niin ei siitä tarvitse huonoa omaatuntoa kantaa. Itse viime raskaudessa uhosin varmaan lopun 3kk että nyt mä kyllä otan illalla yhden siiderin, ja siellä se siiideri nökötti  jääkaapissa laitokselta kotiutuessa, muistaakseni monta kk:ta :D

Joulu meilläkin on ihan kesken oikein harmittaa kun jotenkaan ei saa aikaiseksi. Josko sitten huomenna aloitettaisiin tosissaan kun miehelläkin alkaa vapaavuorot töistä.

 
Meillä jouluvalmistelut ihan kesken, kun on päästä ihan pyörällä koko ensimmäisestä raskaudesta. Hyvä että osaa edes vielä ajatella että on raskaana. Mieheni kovasti haluu kertoa meidän vanhemmille ja olemme suunnitelleetkin että kerromme omille perheille raskaudesta jouluaattona. Saa nähdä tuleeko onnen toivotukset vai outoja katseita että miksi juuri nyt? Lahjojen ostot ihan vaiheessa, mutta onneks on vielä viikko aikaa!

Itse sain neuvola-ajan vasta joulun välipäiville vaikka toivoin että ois saanut jo ennen joulua, mutta ehkä näin on parempi niin ei tule pitkää väliä ultraan :) Helpottaa kyllä kun vanhemmille kertoo aattona niin osaa sitten oikeat sairaudetkin kertoa neuvolatädille välipäivillä :)

Hyvää joulumieltä kaikille odottajille! :)
 
Mie sain sentään aikaiseksi varattua sen ensimmäisen neuvolan! :D Saavutus sekin. Jotenkin nyt, kun on töissä eikä enää kotona tytön kanssa, ovat kaikenlaiset aikojen varaamiset yms. asioiden hoitamiset yllättävän hankalia. Pitäisi melkein kirjoittaa kaikki ylös "muista varata kissan rokotusaika", "soita neuvolaan tytön tarkastuksesta". Kivasti kun täällä on joka paikkaan vain se tietty soittoaika, ja usein sopivasti töissä silloin. Isommalla paikkakunnalla asuessa edes eläinlääkärille pystyi soittamaan koska vain, mutta täällä on vain tuo yksi kunnallinen. Mutta jos taas aiheeseen. Eka neuvola 9.1., joten sinne on vielä aikaa, mutta äkkiä se kuitenkin tulee vastaan. Huomenna alkaa joululoma ja töihin taas 2.1., eikä siitä menekään enää kuin viikko! :)

Pahoinvointi löytänyt tiensä tännekin, mutta onneksi vielä hyvin lievää aamulla ja auttaa, kun syö jotain vähän. Eilen piti tehdä varmistustesti, kun välillä ei vaan voi uskoa tätä onnea todeksi, ja ihan yhtä selkeä plussa se oli, joten jospa nyt vain odottelee sitä ekaa neuvolaa. Ihanaa joulun aikaa kaikille!
 

Unohdin taas soittaa neuvolaan :( Tosi huono kun on vaan 1h soittoaika, mä huomaan aina vartin myöhässä että piti taas soittaa. Eilen kun muistin niin kukaan ei vastannut. Huomenna on ultra samaan aikaan joten perjantaina on melkeinpä pakko saada soitettua... Toisaalta ihan hyvä, jos ultrassa todetaan ettei siitä mitään tule niin en turhaan varaa aikaa.

Joulu vähän jännittää kun joutuu kyläilemään niin monessa paikassa. Ajateltiin kertoa lapsesta vain omille vanhemmille, eli muut sukulaiset sais tietää vasta myöhemmin. Katsotaan miten onnistuu :)

 
Vähän olen ajatellut että soittelisin sitten vasta ensi vuoden puolella :) Kyllä siellä sitten kerkee käydä, kunhan ekan kerran käy ennen sitä ekan kolmanneksen päättymistä. Tosin saattaa olla että mieli muuttuu. Mulla oli viime raskaudessa raskausajan diabetes, joten sitä joudun varmasti seuraamaan nytkin koko raskausajan. Itseasiassa olen tässä nyt sitten sokereita mittaillut muutamina päivinä tilanteen tultua ajatuksiini. Sokerit on olleet ihan kohdillaan, kuten oli viimeksikin rasituskoetta lukuunottamatta.
 
Hömpylä: mulle kävi eilen ja tänään sama et muistin 13.25 et ai samperi, nyt se soittoaika meni jo. Noh, jos huomenna sitten.

Tänään tein sitten sen varmistustestin kun lauantain tulos oli niin haamu. Toinen viiva tuli edelleen, huomattavasti vahvempana kuin ekalla kerralla :) ei vaan jotenkin mee tajuntaan et nyt sitä sitten ollaan puolen vuoden yrityksen päätteeksi raskaana, jotenkin kuulostelen oloja edelleen siihen malliin, et odotan kuukautisten alkavan hetkenä minä hyvänsä. Ehkä tää tästä menee paremmin perille, jahka pahoinvointi alkaa. Nyt on vaan väsymystä, väsymystä ja väsymystä. Nii ja sitte on vielä vähän väsymystä.
 
Ei oo totta, miten se neuvolan soittoaika VOI joka päivä mennä multa ohi?! Tänäänkään ei ollu mitään erityistä tehtävää klo 12-13 ja sitte 12.58 muistin ja soitin, eikä sieltä enää vastattu.... :O
 
Eipä sillä nyt vielä niin kiirettä :) Taitavat yleensä kuitenkin ajan vasta sinne viikoille 8-9. Aika haravassa kunnassa varmaankaan varhaisultraa tarjotaan, mutta saapa nähdä milloin mulla menee hermot ja kipitän yksityiselle ;) Kuitenkin meillä on yksi kkm takana ennen pientä prinsessaamme, joten voi olla että kämähtää päivänä minä hyvänsä. Neuvolassa kuuntelevat vaan sydänääniä, mutta sitäkään ei vielä näillä viikoilla kuulu, kuuluu vissiin vasta 9-11 viikoilla yleisimmin. Meillä oli viimeksi kotona Doppler-laite, jolla saattoi kotonakin kuunnella pienen sydänääniä, ja mun hermoille se oli ihan ehdoton silloin.
 
Riippunee vähän neuvolasta tosiaan. Itse kun soitin aikaa, niin sanoi, että ensimmäinen neuvolakäynti heillä yleensä rv 6-8. Esikoisen aikaan kävin kyllä varsin myöhään, kun oli kivasti muutto toiselle paikkakunnalle juuri siinä. Mutta eipä se niin kamalaa ole, vaikka myöhemminkin kävisi.

Minä varmaan jaksan ultran suhteen odotella sinne nt-ultraan asti. Varhaisultraa tuskin täälläkään on, kun ei ole sille mitään erityistä tarvetta. Mutta äkkiä se aika varmaan loppujen lopuksi menee, vaikkei usein siltä tunnukaan. :) Nyt olen joululomalla ja pääsee nauttimaan neidin kanssa touhuilusta!
 
Jaa. saas nähä miten käy aikeen ettei kerrottaisi vielä jouluna raskaudesta. Tainnut nyt nimittäin pahoinvointi astua tänne. Eilen meni päiväruualla 5min että tuli ylös ja tää aamu alkoi pöntönkanssa keskustelulla. kokoajan meinaa etoa, tosin vielä en mitään ole saanut alas kun olin tentti aamulla (meni sekin varmaan tosi hyvin). Noo, pittää kattoo miten menee. mut jos jatkuu tää oksentelu niin tuskin pystyy salaamaan porukoilla. Suunnitelmissa kuitenkin tänään lähteä ja tulla vasta uudeksi vuodeksi kotiin. opiskelijoita kun ollaan niin mennään äitien lihapatojen ääreen. alko vähä jänskättää et mitenhä suhtautuuvat uutiseen kun vielä on häätkin sulateltavana :)
 
Mä koitan ajoissa varailla tota nla-aikaa kun meillä päin neuvola on ihan hirveän ylikuormitettu. Täällä asuu paljon nuoria perheitä jotka lisääntyy ja ennenstään on pieniä lapsia ni ne neuvola-ajat on aina aika kauas eteenpäin varattu. Kattelin kunnan nettisivuiltakin ni seillä mainitaan erikseen äippäneuvolan kohdalla et kannattaa varata aika mahdollisimman pian sen jälkeen kun on plussannut. Eipä sinne muuten niin kiire olis, kun edellisestä raskaudesta on kuitenkin jutut hyvin muistissa ja tiiän mitä saa syödän ja mitä ei jne. Haluan vaan sen np-ultralähetteen ajoissa ettei mene oikeat viikot sitten ohi.

Mulla vähän sama "pelko" ku peebenillä, et mitenkä mahtaa nuo joulun syömingit anoppilassa ja mun vanhempien luona sujua. Vielä ei oo tullu oksu eikä edes oo kunnolla paha olo, mut koko aamun on ollu mahassa jotenkin hassu olo. Tuntuu siltä et hetkenä minä hyvänsä se "kääntyy ympäri" ja kahvitauon tähtitorttu tekee comebackin. Muutoin eipä tänne ihmeitä, väsyttää kovasti ja paleltaa.
 
"Onneksi" miulla on pitkään jatkunut flunssa, jolla voin vähän selittää huonovointisuuttani. Eikä vielä ole tullut mitään ylös, toivottavasti ei tulekaan. Mutta järkyttävä paleleminen kiusaa täälläkin. Lisäksi taas on kiusana tissien herkkä paleleminen. Sama juttu oli edellisellä kerralla. Vaikka kuinka pukee paljon päälle, ni silti herkästi paleltuvat ja sitten tuntuu ikävää kirvelyä. :/ No, ei kai auta kuin toppautua vielä enemmän! Olisi pitänyt sittenkin pakata enemmän vaatetta reissuun mukaan! Vähän väsytystäkin taitaa olla täälläkin. Eilen ajettiin reilu pari tuntia ja olin itse kuskina, kun kyydissä istuminen olisi niin tylsää. Meinasin sitten lopussa nukahtaa, vaikkei edes mikään erityisen pitkä tai raskas matka ollut! Taitaa saada avokki ajella sitten sunnuntaina, kun tiedossa on vielä pidempi matka. Veikkaan, että menee n. 6 tuntia ajaessa... Hiphei...
 
Mä imetän vielä tuota pikkuprinsessaa :) Ehkä nännit on hiukan herkemmät, mutta eipä juuri muuta sillä rintamalla. Väsyttää kyllä tosi paljon, ja vähän nyt tänään on ollut epämäärisen huonoa oloa, mitä mulla ei kyllä viimeksi ollut!
 
Takaisin
Top