Msj:lle paljon onnea avioliittoon astumisesta sekä uuden tulokkaan nimestä
Onneks täällä on muitakin, jolla pienokainen valvotttaa. Viime yönä herättiin kahdelta ja sitten seuraavaksi nukuttiin aamu seiskalta. Onneks esikoisella on hoitopäivä, joten saa itse nukkua vauvan kanssa. Tosin, oon huomannut, että sit kun olis mahista nukkua, ei itseä nukuta tai sitten valitsee mielummin syömisen, suihkussa käymisen tai siivoomisen sen nukkumisen sijasta.
Meillä siis alku ollut pelkkää syömistä ja nukkumista tai vain syömistä. Aika on tosiaan kullannut muistot, koska esikoisesta en tällaista muistanut ollenkaan. Myös esikoisen kanssa on ollut aika raskasta. Hänen kun on tietenkin vaikea ymmärtää, että äiti ei voi leikkiä samalla kun imettää. Tästä sitten on tullut erittäin paha mieli sekä esikoiselle että itselle. Mutta toivottavasti arki tasaantuu.
Meillä siis nimiäiset ovat loppiaisena ja mua jo nyt jänskättää, kun ajattelin muistaa näitä mun kolmea synnytyksen tukihenkilöä: isää, joka hoiti esikoista, siskoa ja äitiä, jotka olivat synnytyksessä mukana. Miten hitossa pystyn puhumaan ja muistelemaan tätä tapahtumaa ilman itkemättä?? Mä liikutun ihan mitättömistäkin asioista nykyään.... NE hiton hormoonit!
Me ei olla ulkoiltu vielä yhtään, kun nyt vasta lauantaina tulee sitten se kaksi viikkoa täyteen. Toki ollaan kyllä käyty neuvolassa ja mun siskolla ja huomenna lähden poikien kanssa mun vanhemmille. Mutta vaunuilu aloitetaan varmaan vasta ensi viikolla.
Meillä ei ole tuota kaukalopussia, mutta taidan kyllä ostaa sen. Musta on kamala pukea tuota toppapukua noin pienelle, kun tuntuu, että kädet jää aina huonosti ja turvakaukaloon ei meinaa sopia kunnolla. Täytyykin sanoa äitille, että ostaa sellasen stokkalta, kun on sinne menossa. Eiköhän niitä myydä melkein joka paikassa?