Joulukuisten mietteet

Kävin tänään sokerirasitustestissä (pcos taustalla jossa kohonnut riski) ja vaikka itse testi ei ole paha verikokeineen niin kyllä tuli niin huono olo ja heikotti :yuck: olin onneksi pakannut eväät, jotta saisi heti syötyä sallitun ajan jälkeen.
Onneksi arvot olivat viitearvojen alle, vaikka itselläni on pahoinvointi alkanut vaivaamaan heti jos vähänkään verensokerit heittelevät.
 
Mulla oli tänään tapaaminen neuvolalääkärin kanssa. Ehdin jo vähän panikoitua (näkymättömästi) kun sydänääniä ei heti kuulunut. Se johtuu luultavasti siitä, että istukka on edessä. Kaikki siis hyvin.

Kysyin koronarokotteesta, ja sain odotetusti THLn linjauksen mukaisen vastauksen eli että päätä itse. Tosin lääkäri oli mietiskellyt vähän sitä, että kun koronatilanne on nyt rauhallinen, riski saada korona on pieni, jolloin rokotteen ottamista voi mahdollisesti ihan hyvin siirtää myöhemmäksi ellei sitten kesällä matkustele missään tautipesäkkeissä. Empa tullut tuosta hullua hurskaammaksi. Otan rokotteen ehkä sitten vähän myöhemmin jos tartuntatilanne näyttää pahentuvan. Tosin aion matkustella heinäkuussa lomalla niin toisaalta vois olla järkevää ottaa eka annos ennen sitä, tai sitten vaan vältän paikkoja joissa paljon tartuntoja. :bored:
 
Liittykää salaiselle puolelle, siellä on melko aktiivista keskustelua :)
 
Laskeeko kukaan muu viikkoja äitiyslomaan? Vai olenko mä vaan niin loman tarpeessa :hilarious:

Mulla pitäis äitiysloman alkaa marraskuun alkupuolella, ja jos sitä ennen pitäisin talvilomani ja osan kesälomastani, voisin jäädä pois töistä jo lokakuun puolen välin paikkeilla. Jäljelle jäävistä viikoista kun vielä miinustaa kesäloman, ei mulla ole enää kuin runsas 14 viikkoa töitä! :woot:
 
No minä kyllä lasken, kun aiempi loppuu elokuussa, ja en ole päättänyt, pidänkö vuosilomat, kuten piti, joista kertyy uutta vuosilomaa vai jäänkö hetkeksi hoitovapaalle, jolta ei kerry vuosilomaa. Marraskuussa voisin aloittaa uuden äitiysvapaan. Tosin taustan takia sanoivat sairaalassa, että passittavat sairaslomalle jo aiemmin..
 
Laskeeko kukaan muu viikkoja äitiyslomaan? Vai olenko mä vaan niin loman tarpeessa :hilarious:

Mulla pitäis äitiysloman alkaa marraskuun alkupuolella, ja jos sitä ennen pitäisin talvilomani ja osan kesälomastani, voisin jäädä pois töistä jo lokakuun puolen välin paikkeilla. Jäljelle jäävistä viikoista kun vielä miinustaa kesäloman, ei mulla ole enää kuin runsas 14 viikkoa töitä! :woot:

Todellakin lasken! Oon jotenkin tällä hetkellä niin loppu koko työhön. Lomia ei ehdi tässä kesällä pitämään kuin viikon (joka onneksi jo ensi viikolla!), joten toivon että saisin pitää lomat sekä ylityö- ja palkalliset vapaat lokakuussa. Äitiysloma alkaa sitten marraskuun alussa.
Esikoisesta jäin sairaslomalle jo rv 30 supistelujen ja selkäkipujen takia. Työ on raskasta seisomatyötä, joten saa nähdä miten tällä kertaa jaksaa.. Välillä taas iskiaskipua ollut, nyt rv 15+2.
 
Täällä myös yksi, joka laskee päiviä. Olisin muuten jo varmaan burnoutin partaalla, mutta ajatus äitiyslomasta auttaa jaksamaan.
 
Mä kun olen hoitovapaalla, en ole vielä edes katsonut milloin äitiysloma alkaa... :hilarious:
 
Mä kun olen hoitovapaalla, en ole vielä edes katsonut milloin äitiysloma alkaa... :hilarious:
Sama täällä, itse asiassa oon ilmoittanut olevani hoitovapaalla tammikuun 22 loppuun, että ei tarvii miettiä mitä siinä välissä tekisi, kun hoitovapaa loppuu.
 
Mulla ei oo mikään kiire äitiyslomalle. Saattaa liittyä siihen et olin esikoisen kanssa 3 vuotta kotona ja palasin takas töihin viime elokuussa:). Sen kyllä katoin että marraskuun puolessa välissä äippäloma alkaa. Ehdin siis olla yli vuoden töissä, mikä on hyvä kun se 12 kk lasketaan. Siis äitiys- ja vanhempainrahaan.
 
Mä en ole vielä edes katsonut milloin äitiysvapaa alkaa. Varmaan joskus marraskuun alkupuolella. Oon siitä onnellinen, että tykkään työstäni tosi paljon ja vähän jopa harmittaa jäädä pois hetkeksi. Vaikka siis toki tosi ihana syy jäädä kotiin :) tiedän myös jo nyt, että en aio olla kovin kauaa kotona, koska kaipaan työhaasteita ja suoraan sanottuna vauvan kanssa on musta tylsää olla kotona, vaikka se toisaalta ihanaa onkin. Esikoisen kanssa olin kotona n. 8kk, ja vaikka olikin haikeaa lähteä vauvan luota töihin, se oli kyllä meidän perheelle paras ratkaisu (isä jäi siis kotiin silloin).
 
Takaisin
Top