23-vuotiaana olin parisuhteessa exäni kanssa (ja sen ikäisenä myös erottiin) ja ai että olen kiitollinen, ettei siihen suhteeseen syntynyt lapsia! Hänen kanssa puhuttiin lapsista sillä tyylillä, että ehkä sitten 10v päästä. Ja näin ihan tosissaan ajattelinkin, enkä ehkä ollut ihan tietoinen, ettei se silloin välttämättä olisi mahdollista. Kuitenkaan lapset eivät tuolloin olleet millään tapaa ajankohtainen haave. Jos olisi silloin pitänyt päättää, että nyt vai ei koskaan, niin olisin 99% varmasti valinnut ei koskaan. Oikeastaan vasta nykyisen mieheni löydettyäni aloin ajatella, että 1-2 lasta voisi ihan oikeasti olla kivakin asia. :D Tämä tapahtui siis 24-vuotiaana. Kuitenkin lapsi"haave" oli mulla sen verran harata, että ei ollut mikään kiire. Mutta jälleen, en ajatellut sitä, että ikä tulisi vastaan, vaikka periaatteessa tiesin kyllä, että kaikki eivät lapsia yrityksistä huolimatta saa. Mulla vaihtui työpaikka usein ja työttömänäkin olin pitkähkön pätkän, joten se ei innostanut lasten yrittämiseen. Mulle oli itsestäänselvää, että lapsen kanssa pitää olla varaa olla noin pari vuotta kotona. Oltiin jo kertaalleen sovittu, että kun saan työpaikan, niin aletaan yrittämään niin, että lapsi voi syntyä, kun olen ollut vuoden uudessa työssä (koska se on monella alalla ehto äitiysvapaan palkkaan), mutta sitten tuli korona, jonka vuoksi lykättiin sitä projektia noin vuodella. Esikoisen syntyessä olin 31v. Olen aina ajatellut, että lapsia saa tulla ihan max.2 ja ne pitää saada ennen 35v, joten siihen aikatauluun ehdittiin hyvin. Haastehan nyt on tämän hetkiset fiilikset, koska nyt olisi (minulla) kolmas toiveissa ja 35v kolkuttelee jo tänä vuonna. Eli jos siihen lähdetään, niin paukkuu molemmat mun ehdottomat rajat lapsien suhteen.
(Tai no, ehtishän tässä vielä 35-vuotiaana synnyttämään, jos pistäisi töpinäksi, mutta ei ole mahdollista/järkevää aloittaa yritystä ihan vielä.)
Eli mulla oli toisaalta tietämättömyyttä hedelmällisyyden haasteista, toisaalta lapsitoive oli vain hatara ja lisäksi halusin vakaamman tilanteen työelämässä. Ja sitten vielä korona tuli sotkemaan asioita. Luulen, että mulle ei olisi juurikaan auttanut se, jos olisi ollut parempaa tietoa hedelmällisyydestä, koska koin vaan että en ole valmis ja ennemmin sitten olen ilman lapsia kokonaan. Mutta olen silti sitä mieltä, että tästä pitäisi puhua enemmän, koska kyllä se varmasti on osa syy siihen, ettei haluttu lapsiluku täyty. Ja joskus olen lukenut juttuja siitä, miksi nuorehkot aikuiset eivät (vielä) halua lapsia, niin kyllä niissä on rivienvälistä ollut luettavissa, että ajatellaan, että aikaa on. Ja siis onneksi iso osa +30v saakin lapsia ja osa saa haluamansa määrän. Mutta suurempi tietoisuus ehkä potkisi vähän suunnittelemaan ja miettimään, mihin on valmis ja ehkä sen kanssa olisi myös helpompi elää, jos on itse tehnyt sen tietoisen valinnan, että ehkä jää lapsi tai osa halutuista lapsista saamatta iän takia, kuin jos se tuleekin yllätyksenä.
Mutta uskon että vähintään yhtä iso kannustin olisi riittävä rahallinen kannustin. Me oltaisiin saatettu aloittaa yrittäminen noin 2-3v aiemmin, jos en olisi kokenut tarvetta vakaammalle työtilanteelle. Samoin yksi isoimmista kysymyksistä mitä pohdin haaveillessani kolmannesta, on taloudellinen tilanne. Meillä se on vielä ihan hyvä, mutta silti tätä mietin paljon ja toki isommat lapset sitten tarvitseekin enemmän, eikä ole vielä täyttä käsitystä siitä, kuinka paljon enemmän.
Saati sitten kaikki lapsiperheiltä ja terveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta leikkaaminen. Onhan tämä huonoa uutista toisen perään. Ei mitenkään erityisesti kannusta lasten yrittämiseen.
(Tai no, ehtishän tässä vielä 35-vuotiaana synnyttämään, jos pistäisi töpinäksi, mutta ei ole mahdollista/järkevää aloittaa yritystä ihan vielä.)Eli mulla oli toisaalta tietämättömyyttä hedelmällisyyden haasteista, toisaalta lapsitoive oli vain hatara ja lisäksi halusin vakaamman tilanteen työelämässä. Ja sitten vielä korona tuli sotkemaan asioita. Luulen, että mulle ei olisi juurikaan auttanut se, jos olisi ollut parempaa tietoa hedelmällisyydestä, koska koin vaan että en ole valmis ja ennemmin sitten olen ilman lapsia kokonaan. Mutta olen silti sitä mieltä, että tästä pitäisi puhua enemmän, koska kyllä se varmasti on osa syy siihen, ettei haluttu lapsiluku täyty. Ja joskus olen lukenut juttuja siitä, miksi nuorehkot aikuiset eivät (vielä) halua lapsia, niin kyllä niissä on rivienvälistä ollut luettavissa, että ajatellaan, että aikaa on. Ja siis onneksi iso osa +30v saakin lapsia ja osa saa haluamansa määrän. Mutta suurempi tietoisuus ehkä potkisi vähän suunnittelemaan ja miettimään, mihin on valmis ja ehkä sen kanssa olisi myös helpompi elää, jos on itse tehnyt sen tietoisen valinnan, että ehkä jää lapsi tai osa halutuista lapsista saamatta iän takia, kuin jos se tuleekin yllätyksenä.
Mutta uskon että vähintään yhtä iso kannustin olisi riittävä rahallinen kannustin. Me oltaisiin saatettu aloittaa yrittäminen noin 2-3v aiemmin, jos en olisi kokenut tarvetta vakaammalle työtilanteelle. Samoin yksi isoimmista kysymyksistä mitä pohdin haaveillessani kolmannesta, on taloudellinen tilanne. Meillä se on vielä ihan hyvä, mutta silti tätä mietin paljon ja toki isommat lapset sitten tarvitseekin enemmän, eikä ole vielä täyttä käsitystä siitä, kuinka paljon enemmän.
Saati sitten kaikki lapsiperheiltä ja terveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta leikkaaminen. Onhan tämä huonoa uutista toisen perään. Ei mitenkään erityisesti kannusta lasten yrittämiseen.