joko nyt onnistaisi

dreamer oikein paljon onnea pitkän yrityksen jälkeen[:)] Jos mulla olisi tärpännyt niin mulla olisi laskettu aika joulukuun alussa..Saas nähä tuleeko joulukuista vauvaa vai pitääkö yrittää tammivauvelia [:)] kohtahan sen näkee kun pääsee ensiviikon keskiviikkona jo testaileen[:)]
 
Minnuska19 Pakko huhuilla, vaikka en tällä palstalla varsinaisesti kirjoittele [:)] Minulla on vähän samanlainen tilanne käsillä. Jos nyt on napannut, laskettuaika olisi joulukuun alussa.. jos ei, niin tammivauvoihin yritetään [:)] Ensimmäistä yritetään, ja ensimmäistä kertaa, joten voi hyvinkin olla, ettei nyt nappaa. Minulla kuitenkin samanlaista tuntemuksia kuin sinulla. Alavatsaa nippailee, nännit välillä herkkikset. Eilen illalla kovasti närästeli, mutta en edes ajatellu, että sekin voi olla oire [:D] Täällä kans vois ens viikolla testailla, mut en tiiä millon uskaltaa.. Ja voihan ne menkatkin ilmestyä ennen kun kerkee testaamista edes aatella.
Mut ajattelin vaan kirjoittaa [:)]
 
Clove No onpas kiva kuulla että jollain on samanlainen tilanne kuin minulla ja vielä jos onnistaa kumpaakin meistä niin vielä samassa kuussa laskettu aika ja vielä kummallakin alku kuusta[:)] No toivotaan kummallekin parasta ja pidän sekä sinulle että itselleni peukkuja että onnistaisi ja uskon että ainakin sinua on onnistanut jo[:)] Kyllä närästys kuuluu myös raskauden oireisiin,tai alkuraskauden.. [:)] oikein paljon onnea testaukseen ensiviikolla..Itsekin jännään täällä mitä ensviikon testi tuo tullessaan[;)][:D]
 
dreamer, Oikein paljon onnea ja tarrasukkia ja liimaa matkaan.. toivon sydämeni pohjasta että kaikki menee hyvin loppuun saakka.. nyt vain nautit raskaana olemisesta! [:)]

omassa navassa ei mitään mainittavaa.. tuli juuri herättyä.. [:D]
 
Dreamerin plussa pani hymyn huulille [:D] 
 
Täällä siis jännätään edelleen, koska tänään olen kärsinyt tuhruvuodosta! Ihan epäuskoinen fiilis, koska minkäänlaisia kiinnittymisoireita ei ole... ei raskausoireitakaan siis (vaikka TIEDÄN että, vasta 10pv oviksesta voi ees kuvitella noita isompia oireita).
 
Mä en suostu vielä ajattelemaankaan mitään siihen suuntaan et noi tuhruvuodot (valkovuotoa vaaleenpunasena) olis mitään kiertohäiriöitä... en suostu, en. Vähän aikaa saanen leijua pilvissä, ennen tätiä?
 
Mä haluan kuulla tänään pelkkiä hyviä uutisia, joten Paipapu, annappa tulla se plussa!!!! Ja tulitikulla on tänään se ultra, hui!
 
Arskaisaa tiistaita,

PAIPAPU: Hui ja wau,että sinä rakas ystävä siellä elät jänniä aikoja [:)][:)]
Toivottavasti kipuilusi pian helpottaa,eikä vuotoja tule,VAAN SE IHANA PLUSSA [:)][:)]
Koska ajattelit uskaltaa tehdä testin?
Täällä niin moni pitää sinulle peukkuja pystyssä ja elää mukanasi/mukananne,että sinun on pakko se plussa kyllä saada!!!!!
PEUKKUJA PEUKKUJA LÄHTEE SINULLE JÄLLEEN IIIIISO KASA [:)][:)][:)]!!!!!
P.S.Oliko teillä eilen riettaan ihanaa ja sessyn täydentämää iltapuuhailua [&o][;)][:D][:D]
Meillä oli [;)]

RONNY: KIITOS Love peukutuksista [:)][:)]
Mää olen oikeesti ihan onneton tapaus..kun lupasin itselleni ja miehelleni,etten enään tikuttele,kun sen yhden kierron mitä silloin ihan alussa tikuttelin.Mutta mulla oikeesti jotenkin naksahti viime viikolla ja tilasin 6kpl ovispuikkoja ja 2kpl herkkiä raskaustestejä [:D].Onneksi on vaan 6 testiä,niin eipä jää lojumaan sitten seuraavaan kiertoon enään [:D].Huomenna vasta aloitan testailun..se on jotenkin niin kivaa tehdä noita testejä,vaikka aika hyvin limoista ja kivuista tiedän oviksen ajankohdan.
IHANAA MAHTAVAA,ettei vuoto ole muuttunut runsaammaksi [:)][:)][:)]
Tee nyt pian se testi,että minäkin saan tietää,että mitä se näyttää [:D][:D]
HIRVEESTI VIELÄ PEUKKUJA,että kyytiläinen olisi matkassa mukana!!!!!!!

MIPLIS: KIITOS [:)]
Ai mikä stressi [;)][:D][:D]*viheltelee*
Paljon jaksamisia sinulle vetutukseen ja muihin asioihin [:)][:)]*halaa*
Saitko soitettua sinne gynelle?
Sinullekin ihan hirveesti tsemppiä ja peukkuja tähän kiertoon!!!!

DREAMER: Sylintäydeltä onnea plussasta [:)][:)]
Enkeleitä ja tarrasukkia matkallesi mukaan!!!

OMAA: Kävin tänään possurokotuksella.Ajattelin sen nyt kuitenkin ottaa,vaikka sen olen jo sairastanut,MUTTA JOS minä vielä tässä joskus raskaudun,niin possurokote on hyvä olla otettuna [;)]
Kahtotaan nyt,että kipeytyykö käsi illaksi..

Ihana ilma [8D]..Kohta lähdetään jälleen retkelle ja nuotiolle..jee jee ja makkaraakin otetaan mukaan [8D]
Illalla sitten makkaravatsaisena melskataan makkarissa [;)][:D]

AURINKOISTA PÄIVÄÄ KAIKILLE [8D][8D][8D][8D][8D][8D][8D]
JA PALJON LISÄÄ PLUSSATUULIA TEILLE JA MEILLE
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Yönsäde kp 11/28-33/5
 
Moikka.
Siitä onkin aikaa kun viimeksi täällä kävin kuumeilemassa, useampi kuukausi. Ajattelin pitää taukoa paremman onnistumisen suhteen. Turhaahan se oli. Tässä nopeasti selailin viimeisiä sivuja keskustelusta, niin ei ainakaan osunut silmään yhtään tuttua nimeä, näitä siis jotka kirjoittelivat jo silloin aiemmin. Mutta hyvähän se vain on, jos nimittäin on onnistunut. [:)]
Itsellä nyt yli vuosi yritystä takana. Vaikka kuinka päättää, ettei odota mitään, joka kuukausi pettymys on entistä suurempi. Noh, nyt sitten pikkuhiljaa aloitellaan tutkimuksia. Papa ja verikokeet on käyty, torstaina ois neuvolalääkärille aika, josta sitten naapurikaupunkiin keskussairaalaan parempiin tutkimuksiin.
Toivottelen paljon onnea kaikille ja paljon marras/jouluvauvoja. [:)]
 
heippa kaikki!!!

hyviä ultrauutisia [:D] [:D] [:D] [:D]
siellä se pötkylä köllötteli ja sydän pamppaili.
koko vastasi viikkoja ja nyt vaan sit jännätään pysyykö se hengissä!
täällä on todella iloinen tulitikku [;)]

mä oon ollut tosi omanapainen, anteeksi [&:]

dreamerille onnea plussasta, nähdään marraskuisissa!!

mun mielestä täti vois jättää teidät kaikki rauhaan ja voitais sit kaikki olla samaan aikaan raskaana, eiks je?!?!?

tsemppiä hirveesti ja +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ tuulia puhaltaa hän!
 
mahtavaa tulitikku!!!!!!!!!!!<3333[:)][:)][:)][:)]
nyt niiiin paljon tarrasukkia kaverille että tajuu pysy kyydissä marraskuuhun [:)]

adara kyllä mä täällä ainakin edelleen oon, hengaillu palstoilla vuoden verran ja yritystä takana reipas 1,5v. Et ole toki siis ainoa jolla ongelmia tässä raskautumisessa.

ei uutta omaan,täti on ja kyläilee.
 
Pakko tulla tännekin kuokkimaan ja onnittelemaan... Tuhannesti onnea Tulitikku, Rakas Ystäväni!!!!

Ja kaikille muille miljoonia plussatuulia ja tsemppiä!!!!!!
 
Iltaa kaikille,

TULITIKKU: [:)][:)]SUUREMMOISET,MAHTAVAT,IHANAT ULTRA-ONNITTELUT [:)][:)]
*halaa,rutistaa,heittää Enkeleitä matkalle mukaan*
Nyt nautit rakas ystävä siitä ihanasta pikku-vaavista täpöillä ja nappaat sitten meidät muutkin tästä mukaasi;kunhan kerkeät [;)]
Voihan hyvin masusi kanssa [:)][:)]!!

OMAA: Siis mää olen täysin sippi..krooh pyyh [;)]
Oltiin n.3 tuntia metsässä ja nuotiota poltettiin ja makkaraa paistettiin.Sieltä kun tultiin,niin laskettiin meidän pihalla pulkilla.Jeps ja minä tietty hajotin yhden meidän pulkista [:D][:D]..pulkka vissiin huusi apua,että älä akka syö enään niitä makkaroita ja räjähti [;)][:D]. Ja sitten Esikoinen ajeli pienempien sisarusten kanssa peltoautolla vielä.
Mutta nyt miehen kaikkuun [8D][:)]
Tuli jälleen niin ihana fiilis,kun luki Tulitikun ihania uutisia [:)][:)][:)]
Toivottavasti me muutkin vielä joskus saadaan niitä plussauutisia!!!!!!

HEITÄN NYT UNIHIEKKAA SEKÄ PLUSSATUULIA KAIKILLE
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Yönsäde kp 11/28-33/5
 
Hei naiset,ihanaiset!

Miplis:Saitkos soitettua puhelun? Kannustan sua kovasti,meillä ainakin nuo tutkimukset auttoi!

Minnuska19:Tsemppiä piinaviikkoon!Onneksi sulla on siellä tekemistä!

Clove:Sulle myös tsemppiä!Pidetään peukkuja plussaan!

Dreamer:Plussaonnitelut ja tarroja matkaan![:)]

MK81:Ne on sitä kiinnittymisvuotoa ne ja plussa pärähtää sulle!Pidän niin peukkuja!!!

Yönsäde:Kyllä täällä eilen lakanat pöllys![:D][:D][:D] Teki niiiiin hyvää!Kiva kuulla että teilläkin siellä ja sama meno jatkuu![;)]

Adara:Tsemppiä tutkimuksiin!

Tulitikku:Niin ihania uutisia,jesjesjes!Onnea ja enkeleitä!Oot sen oman pienokaisen niin ansainnu!

Omaa:Painostuksen ja kannustuksen alla tein sitten tänään testin...Ja plussaplussaplussa!Pärähti heti ruutuun,ja pelkäsin koko ajan että häviää johonkin odotelles,mutta ei!Siinä se on vieläkin (ollaan vuorotellen käyty miehen kans noin sata kerta kattoos...)![:)] Menkkaoireet loppu eilen illalla ja tissit vaan jatko kipeytymistään.Pikku hiljaa heräs toivo,ettei nuo mun hajuherkkyydet,ruokamieltymykset,jano ja nälkä sekä vessas hyppääminen ollukaan psyyken kehittämää oireyhtymää.Ja raskauttahan ne enteili!Ja menkkaoireet siis oli tosissaan päällä...Varovaisen onnellisia täällä ollaan,ei oikein usko asiaa todeksi...Monta mutkaa vielä hoitojen vuoksi edessä (kiinnittymispaikka,keskenmenoriski),mutta on jo ihanaa saada tuo elämänsä eka plussa ja nähdä,että on mahdollisuus edes raskautua!Huomenna täytyy soitella klinikalle,että kuinkas oikein edetään...Nyt siis viikkoja 4+6 ja marraskuisin kovasti mieli...Mutta sinne en uskalla teidän kannustavasta seurasta vielä edes harkita hyppääväni,ennen kuin on jotain lääkärillistä varmuutta asiaan saatu.Mies on jo ihan tohkeissaan,yritän omien onnensekaisten tunteideni keskellä sitä hillitä![:)] Mutta kiitos teille ihanille,kun ootte siinä tukijoina,onneksi ootte olemassa![:)]

Nyt muutkin rykästään porukalla ja täytetään kaikki synnytyssairaalat loppuvuodesta![:)][:)][:)] Pidän niin teille kaikille peukkuja!
 
dreamer: tulitikku: ja paipapu: Aivan älyttömän suuret onnen halit teille, aivan ihanaa! tarroja ja enkeleitä matkalle mukaan!!!

yönsäde: kiitos peukuista! taitaa tää ihan oikee täti olla, alkaa vaikuttaa siltä ku tänää vuotaa taas enempi. no höh. ei maha mitää, ny sit joulukuisiin. ja sä kans, yhessä mennään, ainaki parhaamme yritetää eiks niin? [:D] peukuttaa!!
tuliko käsi kipeeks piikistä tai muita oireita? teil on taas ollu niin hieno päivä siel perheen kanssa [:)]

ommaa: vähän tympääntyny olotila. eikai se auta ku alkaa taas metästää ovista, yrittään ees. hmm..

peukkut kaikille ja +++++++tuulia lisää!!
 
Tulitikku: Jee, ihanaa, mahtavaa!!! Onnea koko sylin täydeltä :)

Paipapu: Sulle myös mahti-isot onnittelut vielä tälläkin puolella :)

Ja kaikille muille hirrrrrrrrrrrrmuisen paljon plussatuulia :) :)
 
Takaisin
Top