IVF/ICSI kokemuksia

Cranberry, onko sulle tehty siis sellaisia PASseja luonnolliseen kiertoon, että lääkkeenä on ollut vain irrotuspiikki (+jotkut luget varmaan)? Kun itse panikoin, että ovis taitaa osua just niin, että siirto ois viikonloppuna ja sitten alkaakin kesäsulku, niin mietin että eikö sitä ovista tässä luonnollisessa kierrossa pysty mitenkään avittamaan/aikaistamaan vaikka päivällä..
 
Ajattelin tuoda täähän ryhmään vähän toivoa omalla tarinalla. 2 ivf oli helmikuussa. 9 solusta 4 hed ja tuoresiirto. Hiihtolomalla testi näytti plussaa! Nipt- testissä käytiin ja kromos.terve tyttö tulossa. Vaikea välillä todeksi uskoa. Minulle eka lapsi, ikää jo 39v. Miehellä 1lapsi ent. Ja hoidoissa oltiin 2018 lähtien. Luomukm 2016 jouluk.
 
Johis, julkisella muutama pas tehtiin luonnolliseen ja niin et pistin Menopuria 75iU "kunnollisen keltarauhasen varmistamiseksi", vaikka kierto siis säännöllinen ja ovuloin. Tämä pistely ei juurikaan vaikuttanut follikkelivaiheen pituuteen. Irrotus pregnylillä ja niinkin et tikutin oviksen. Lugen kaltaista tukea ei ymmärtääkseni tarvita kun on se oma keltarauhanen. Parina kertana oli siirron jälkeen 5 naksua ovitrelleä joka toinen päivä tjsp boostaamassa. Nyt yksityisellä era tehtiin niin et täysin luonnollisesti muuten, mut irrotus piikillä. Oletan et sillä kaavalla mennään sit varsinaiseen siirtoonkin. En sitten tiedä onko jotain estettä sille etteikö voisi pelkästään irrotuspiikkiä käyttää, omasta kokemuksesta en näe siitä mitään haittaa. Mut toki se täytyy ajoittaa oikeaan kohtaan kiertoa, liian aikaisin ei kannata lähteä pistämään että se kunnollinen keltarauhanen sieltä saadaan..
 
Migreeneistä luin, että täällä on ollut joillakin. Minulla tänään iski heti aamusta jumalaton päänsärky. Siirto tehtiin perjantaina.
 
Minä täältä piinapäivien viidakosta kyselen taas.. Onko teillä millasia oireita tullu Lugesteronin käytöstä?
Meillä oli siis siirto keskiviikkona, Luget alotin torstaina: 3 kapselia päivässä..yök!
Olin siis keräyksen jälkeen aikast kipeä, keskiviikkona olisivat siirron yhteydessä kirjottaneet lisää sairaslomaa, mutta tuntu että kykenen torstaina töihin.. Enpä sit kyennykkään kun kivut palas keskiviikko iltana, soittelin naikkarin päivystykseen torstai aamuna ja kävin omasta terveyskeskuksesta hakemassa sen torstain saikkua.. Siellä kivasti paikalla lääkäri joka puhui tosi huonosti suomea, eikä ymmärtäny mitä tarkoittaa alkionsiirto tai hedelmöityshoito:meh: En siis kehdannut paljon jäädä selittelemään vaan pyysin että jos sen torstain kirjottaa ni oon tyytyväinen..
Perjantaina soitin sitte uudelleen naikkarille, siellä ensin joku "sihteeri" joka jätti viestiä hoitajalle..hoitaja soitti myöhemmin ja kyseli ja sanoii ottavansa yhteyttä lääkäriin ja sitten uudelleen minuun.. Lääkäri oli sitten ollut sitä mieltä että parempi olla vielä viikonloppu kotona, nyt siis viimeinen saikku päivä menossa..
Ihmetystä tässä siis nyt vaan tuottaa se että eilen illalla sekä äsken kun ihmeellisen ja vetämättömän olon takia mittasin kuumeen niin mittari näyttää 37,6:dead: Yleensä miulla ovulaation jälkeen on lämpö noussut max 37,2 asteeseen, mutta olo ollut lähes normaali.. Nyt kuitenkin olo ihan järkyttävän väsynyt ja heikko..voiko tää johtua esim. Lugeista? Vai onkohan minuun nyt vielä joku tautiki iskemässä.. Huomenna pitäis yötä myöten jaksaa töissä olla, enkä kesätyöntekijänä kehtais kovin kamalasti saikkua ottaa..ja nyt jo viikon ollu pois..
 
Mulla ainakin Luget nosti lämpöjä, just jotain 37,6-37,8. Ja varsinkin niin että aamul oli vähemmän ja iltaa kohti nousi. Lääkärin mukaan aivan normaalia. :)
 
Komitar, mulle nosti Luge pienen kuumeen ja siksi on voimat pois. Ei nostanut yhdellä kapselilla jota inseminaatioiden jälkeen sain, mutta nyt kun kolme kapselia otan, niin johan nousi.

Muitakin oireita tulee. Päänsärkyä, pahaa oloa, alavatsan vihlomista, arkuutta rintoihin. Ekaa kertaa kun käytin olin ihan varma, että oon raskaana, mutta ehei. Nyt jotenkin jo osaa olla innostumatta ja muistaa, että tuntemukset saattaa olla lääkkeistä johtuvia.

Tsemppiä piinapäiviin!
 
@Cranberry, kiitos. Lapsen parastahan tässä ajatellaan, mutta ikävä kyllä sitäkään ei kaikki ymmärrä.

Ensimmäinen hoito tosiaan takana. Punktio oli 15.5.
13 munasolua saatiin. 8 kypsää josta 6 hedelmöittyi. 5 lähti jakaantumaan normaalisti, mutta blastoiksi asti vain 2kpl.

Vaihtoehtoina oli lähettää nämä 2kpl Englantiin tutkittavaksi tai tehdä uusi hoito syksyllä ja yrittää kerätä lisää lähetettäviä yksilöitä. Sanoin heti, että mitään ei lähetetä nyt vaan uusi hoito syksyllä.
Olisihan se voinut olla, että jompikumpi (tai molemmat!) olisi olleet terveitä. Ehkä tämä päätös oli jotain itsensä suojelemista. Aika kova isku oli tämän ekan hoidon tulos, joten en halunnut ottaa sitä riskiä, että sieltä Englannista olisi taas tullut huonoja uutisia.

Tämä hoito sujui kuitenkin niin hyvin, että ihan hyvillä mielin lähden kaikkeen uudelleen. Pelkäsin etukäteen pistoksia kovan neulakammon takia, mutta sekin sujui hyvin. Itse pistin kaikki ja olen siitä ylpeä. Myös punktio meni hyvin. Tai siis itsehän en muista siitä juuri mitään:laughing002
Muistan sen, että toimenpidehuoneeseen olen mennyt, ottanut pikkuhousut pois ja sen, kun laitan ne takaisin. Siitä väliltä ainoastaan pätkiä sieltä,täältä. Piti mieheltä kysyä sekin, että millä olen sieltä toimenpidehuoneesta tullut pois...kuulemma meno oli ollut niin horjuvaa, että olivat hakeneet pyörätuolin. Ihan positiivinen kokemus siis oli sekin. Ja kaikki hoitohenkilökunnasta oli äärimmäisen mukavia!

Lääkärin pitäisi soittaa tämän kuun loppupuolella. Jutellaan jo sitten vähän miten hoidot naistenklinikan sulun jälkeen jatkuvat.
 
MimiJo87, luulisin, että pas:ssa on tärkeintä, että kohdun limakalvo on oikeassa kehitysvaiheessa siirtoajankohtana. Siinähän ovulaatiolla ei ole niin merkitystä, kun loppukiertoon tulee kuitenkin luget, eli ei väliä, vaikka keltarauhanen ei oma-aloitteisesti kehittyisikään. Luomukiertoa suositaan kai siksi, että silloin alkiolla on mahdollisimman autenttiset olosuhteet :) Mutta jos asia vaivaa, niin kysy, saisitko kuitenkin lääkkeelliseen kiertoon! Mun kokemuksen mukaan naikkarilla kyllä otetaan huomioon potilaan toiveet, toki lääketieteelliset näkökohdat huomioiden.

Meillä 20.5. tehty tuoresiirto ei tuottanut plussaa. Mun elimistö reagoi tosi helposti hormonivaihteluihin, joten tiesin kyllä jo viime viikolla, ettei tarttunut kyytiin.

Ivf:n jälkeen kuulemma pidetään nyt välikierto, joten toivon, että tätä seuraava kierto alkaisi vielä tässä kuussa. Muuten menee pas syyskuulle :sad001 Mulla tullaan pas tekemään lääkekiertoon, koska ovuloin liian aikaisin ja limakalvo liian ohut kiinnittymisen luomukierrossa. Meillä kolme blastoa pakkasessa, mutta saa nähdä, selviääkö edes joku sulatuksesta :nailbiting: Emme välttämättä pääse enää toiseen punktioon, koska ehtii tulla 40v täyteen. Tosin katsovat kai hiukan tapauskohtaisestikin (amh, millainen vaste ekassa stimulaatiossa jne.), miten viikon tai kuukauden päälle pitävät kiinni ikärajasta.

Joku pohti, että ilmoitetaanko, jos ei ole siirrettävää. Naikkarilla ainakin punktion yhteydessä sanoivat, että soittavat vain, jos ei ole siirrettävää. Me ollaan digihoitopolulla, joten nähtiin myös sieltä biologin kirjauksista, moniko hedelmöittyi ja montako saatiin pakkaseen. Kyselin siellä myös lisätietoja siitä, missä vaiheessa ei-pakastettujen kasvu tyssäsi, ja biologi vastasi parin päivän kuluessa.
 
Kääk! Osaako kukaan sanoa et säilyykö gonapeptyl huoneenlämmössä huomiseen aamuun? :hungover:
Internetin epävirallisen kuulopuheen perusteella säilyy, mutta sanoisin, että oman mielenrauhan vuoksi kannattaa soittaa siihen apteekkiin, josta sen ostit. Minä onnistuin jättämään jonkun lääkkeen myös pöydälle päiväksi (en muista minkä) ja farmaseutilla oli onneksi valmistajan tarkat säilyvyysajat tietojärjestelmässään. Lääkkeiden kanssa en luottaisi pelkkään internetin kuulopuheeseen, ettei mene koko homma sen vuoksi pilalle.
 
Joo, nuo itsekin löysin. Lääke pitäisi pistää heti huomenna herätessä ja se apteekki aukeaa vasta kahdeksalta... On nyt kahden kylmän limutölkin välissä :banghead:
 
Meillä oli tänään viimeisen pakkasessa olleen alkion siirto. Toivottavasti tulisi toivottu tulos ja kolmas kerta toden sanoisi! 14. päivä pitäisi tehdä testi.

Me mennään sit samoissa, mulle siirreettiin tänään 2-päiväinen 5-soluinen alkio. Testipäivä tosin vasta 17.6.

Tietääkö kukaan alkion jakaantumisesta tarkemmin? Tämä reppana oli pakastettu 4-soluisena ja lähtenyt jakaantumaan sulatuksen jälkeen, niin että oli tosiaan 5-soluinen. Varmaan optimaalisinta olisi, että jakaantuisi pareittain, mutta mä vaan ite mietin, että sillä hetkellä kun sitä alkiota kurkataan, niin se jakaantumishetkihän voi olla vielä vaiheessa.. o_O

No joo, ei oo kyllä luottoa tähän(kään), vaan oon aika valmistautunut siihen, että syksyllä jatketaan! Ja toivottavasti ovulaation induktiolla tehdään PAS:it..
 
Soitin sinne apteekkiin, mistä ne soitti valmistajalle ja valmistaja ei pysty kuulemma lupaamaan et olisi säilynyt hyvänä, joten en sit pistä sitä... Harmi vaan et oon Tallinnassa enkä pääse uudestaan apteekkiin ennen ku illalla. Eli pistän sen nyt sit 12h myöhemmin kuin pitäisi :arghh:
Toisaalta viimeksi siirto oli 2h myöhemmin kuin nyt ja pistin seuraavana iltana lääkärin ohjeen mukaan... Harmittaa vaan älyttömästi jos nyt tästä jää sit kiinni tää :smiley-angry017
 
Voi ei :sad001 Olitko laivalla vai miksi et saanut kylmään? Mä olen nimittäin säilyttänyt laivan infossa, niillä on siinä usein lääkkeitä varten jääkaappi!

Saisitko Tallinnasta apteekista uuden??

Muoks: Virosta pitäisi saada ostettua reseptilääkkeitä, kunhan käyt kanta-palvelussa merkkaamassa raksin kohtaan, että apteekit pääsevät ulkomailla sun resepteihin.
https://www.kanta.fi/reseptilaake-ulkomailta
 
Tallinnassa hotellissa yötä oltiin eikä ollut minibaaria huoneessa mihin olin luottanut...
Luin kans et pitäisi saada täältäkin ja kävin merkkaamassa kantaan ton, nyt pitäisi vaan löytää apteekki missä on noita yksittäin pakattuja ruiskuja....
 
Jatkan edelleen tätä gonapeptyl-kertomusta.... Ei löytynyt Tallinnasta kyseistä ainetta, joten pistin sen nyt sit illalla kotona. Täytyy toivoa että riittäisi, mutta mieli on nyt kyllä niin matalalla tän episodin jäljiltä eikä jaksa tähänkään siirtoon nyt luottaa ollenkaan... Harmittaa et piti ite mennä sössimään näin tää! Ois pitänyt sieltä apteekista eilen kysellä jotain kylmäsäilytyssysteemiä, kai niillä ois jonkinlainen ollut. Hemmetti! :mad:
 
Takaisin
Top