Toivonkipinä...aloin itkemään kun kerroit teiän tuplista. Mulla on ollu tosi ahdistavat ja ristiriitaiset fiilikset...jopa itsesyytöksiä, että miksi otin tällaisen riskin tietoisesti ja vaarannan lasten hyvinvoinnin sekä oman terveyteni. Haluan palavasti nämä vauvat, mutta matka tuntuu nyt enemmän ahdistavalta, kuin odottavalta. Ei uskottu, että näin voisi käydä. Tytön jälkeen ollut niin monta epäonnista siirtoa, että oli vain jo kiire saada nämä hoidot pois päiväjärjestyksestä ja siksi nyt ekaa kertaa siirrettiin kaksi.
Polilla kyselivät, että pelottaako vauva-arki, sanoin että ei yhtään, mutta kaikki mitä voi tapahtua sitä ennen pelottaa ihan vietävästi. He kyllä lohduttivat, että kaikki ristiriitaiset tunteet ovat normaaleja ja heti ei välttämättä osaa olla onnellinen asiasta. Pelkään ihan hulluna, ettei vauvat oo terveitä, että toinen tai kumpikin menehtyy ennemmin tai myöhemmin kohtuun, pelkään että mun kohtu ei kestäkään.....ihan tyhmiäkin juttuja, mutta nämä nyt on mun päässä pyörinyt ja ajattelin oksentaa nämä ulos, jotta pääsisin vähän eteenpäin. Onneksi on toinen ultra polilla reilun parin viikon päästä. Jos siinä vielä kaikki hyvin, on päästy jo pidemmälle ku viimeksi. Mun fyysinen olo on myös tosi huono. Tästä olivat polilla vain onnellisia
mutta oksettaa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Pakko nukkua päiväunet ku väsyttää ja palelee lähes taukoamatta, muutenkin yleisesti todella uupunut olo. Kaiken tämän kestän kyllä, jos vaan pikkuset tuolla jaksaa.
Hei, kiitos teille ihanille onnitteluista, nyt sitä onnea tosissaan tarvitaan. Elämä voi kertakaikkiaan yllättää, yrittäkää muistaa se vaikka kuinka vaikealta taival tuntuisi.
