IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Niinpä... Täytyy toivoa että tulokset tulisivatkin jo hyvissä ajoin ja lääkäri ehtisi soittamaan. Kuulemma jotkut lääkärit näin tekee mutta jotkut odottaa siihen soittopäivään saakka, joka on siis se et millon ne tulokset viimestään sieltä on jo saatu...

On kyllä paljon vaiheita ja odottelua koko prosessissa muutenki (myös ilman alkiodg osuutta). Iso hatunnosto ja halaus kaikille kanssakärsijöille, ootte hurjan vahvoja ❤️
Minulle muistaakseni toisella kertaa soitettiin kyllä jo 5vk kohdalla, ekalla kerralla meni varmaan koronan takia se 6vk. Toivotaan siis parasta teillekin, jospa tulokset tulisivat ajoissa!
 
@StellaMom Kyllä kaikki tunteet on sallittuja, eihän täällä voi kokea kuin omasta näkökulmastaan asioita. ❤️ Tottakai se vaikuttaa, kun oli ehtinyt fiilistellä ajatuksella, että voisi samaan tahtiin ystävän kanssa olla raskaana. Joutuu luopumaan sen lapsen lisäksi myös suunnitelmasta. Muistan viime marraskuussa, kun sain varhaisen keskenmenon. Surin tottakai sitä lasta, jota ei tullutkaan, mutta myös sitä, kuinka ei toteutunutkaan ihana ajatus heinäkuun vauvasta ja että voisi jäädä kesälomalle/mammalomalle ja mieskin olisi voinut yhdistää isyysloman ja kesäloman. Ehkä kun aikaa vähän kuluu ja saat suruja surtua, tilanne helpottaa ja pystyt paremmin iloitsemaan ystävän puolesta. Ja loppuviimein 3-4 kk ikäero olisi vielä aivan hyvä pitkässä juoksussa. Ei yhtä täydellisen hyvä, mutta monia asioita mahdollistava. 💓
 
Mulla ois loppuviikosta punktio, mutta lääkärissä löytyi polyyppi niin voi olla, että tuoresiirtoon ei pääse ja se ois sit hysteroskopia ja PAS.. 🫠 Eli taas odoteltaisiin. Se selvinnee punktiossa, mutta ärsyttävään välitilaan taas jäisi hoidoissa, jos näin olisi 😔 Iloinen olen siitä, että mun pistelyt on tänään pistetty (pl irrotuspiikki) ja näiden lääkkeiden aiheuttamat oireet jää tähän. 😀 Nimimerkillä itkettää ja vituttaa kaikki 😆
 
@Voikukkia polyypit on aivan perseestä. Ja just kun sit senkin poistoon joutuu jonottaa🫠 toivotaan, ettei olis sellasessa kohassa, että pitää päästä eroon!
Oon samalla kateellinen vähän, että pääset eroon piikeistä😂 mä sain lääkärin mukaan vapaapäivän torstaille, kun sillon ei oo mitään😅
 
Mulla ois loppuviikosta punktio, mutta lääkärissä löytyi polyyppi niin voi olla, että tuoresiirtoon ei pääse ja se ois sit hysteroskopia ja PAS.. 🫠 Eli taas odoteltaisiin. Se selvinnee punktiossa, mutta ärsyttävään välitilaan taas jäisi hoidoissa, jos näin olisi 😔 Iloinen olen siitä, että mun pistelyt on tänään pistetty (pl irrotuspiikki) ja näiden lääkkeiden aiheuttamat oireet jää tähän. 😀 Nimimerkillä itkettää ja vituttaa kaikki 😆
Hei saako kysyä, jos olet HUSilla, tehdäänkö hysteroskopiaan erillinen lähete ja onko tietoa minkälainen odotusaika/jono siihen
on?
 
Vuosi sitten HUSilla oli 5 kk jono hysteroskopiaan. Oli vähän tragikoomista, kun IVF-hoitoihin oli 3-4 kk jono. Mulle tuli silloin aika noin kuukaudessa lähetteestä. Sain Tilkasta vinkiksi, että kannattaa soittaa sinne ajanvarausnumeroon ja ilmoittaa, että voin ottaa peruutusajan vastaan!

Mulle tehtiin lähete helmikuussa ja toukokuussa tuli soitto "peruutus"ajasta. Silloin siellä tehtiin lauantaisin välillä jotain jononpurkuaikoja ja sain tämmösen ajan. Alkuperäinen aika olisi ollut vasta heinäkuussa..
 
@Voikukkia Samassa veneessä ollaan täällä! Mulla löytyi myös polyyppi, joka pitää poistaa ennen kuin voidaan tehdä PAS. Erityisesti tämän takia olin toivonut, että oltaisiin voitu tehdä tuoresiirto mutta hypeririskin takia se ei nyt tosiaan onnistunut. Harmittaa tosi paljon kun en tiedä, että milloin se onnistuu. Kysyin lääkäriltä kun se löytyi ja hän sanoi, että pitäisi onnistua nopeastikin. Minulla on tämän koko prosessin alussa poistettu jo yksi polyyppi, joten tiedän about miten se prosessi menee onneksi.

Täällä missä asun ei julkisen jonot ole jostain syystä yhtä pitkiä kuin Suomessa vaikuttaa olevan, mikä on tietty kiva. Mutta silti ärsyttää, että tähän tuli taas tämmöinen mutka matkaan.

Nyt on punktio tehty ja odottelen tuloksia, että miten monta solua saatiin kerättyä.
Edit: 9 solua vain saatiin. Parempi ilman muuta kuin nolla ja laatuhan se tässä merkitsee mutta tuli kyllä valtavan paha mieli kun toivoin parempaa saalista aiempien kertojen kokemusten perusteella. 😭
 
Muokattu viimeksi:
@StellaMom Kyllä kaikki tunteet on sallittuja, eihän täällä voi kokea kuin omasta näkökulmastaan asioita. ❤️ Tottakai se vaikuttaa, kun oli ehtinyt fiilistellä ajatuksella, että voisi samaan tahtiin ystävän kanssa olla raskaana. Joutuu luopumaan sen lapsen lisäksi myös suunnitelmasta. Muistan viime marraskuussa, kun sain varhaisen keskenmenon. Surin tottakai sitä lasta, jota ei tullutkaan, mutta myös sitä, kuinka ei toteutunutkaan ihana ajatus heinäkuun vauvasta ja että voisi jäädä kesälomalle/mammalomalle ja mieskin olisi voinut yhdistää isyysloman ja kesäloman. Ehkä kun aikaa vähän kuluu ja saat suruja surtua, tilanne helpottaa ja pystyt paremmin iloitsemaan ystävän puolesta. Ja loppuviimein 3-4 kk ikäero olisi vielä aivan hyvä pitkässä juoksussa. Ei yhtä täydellisen hyvä, mutta monia asioita mahdollistava. 💓
Joo, vuosikon olisi mahtava ikäero vielä. Juteltiin tänään hänen kanssa asiasta ja hän sanoi että ihan samaa oli ajatellut. Mä kerroin mun tunteista ja hän ymmärsi että oli samalla iloinen ja surullinen fiilis!! Nyt seuraavaksi jännitellään onko hänellä enemmän kuin yksi siellä koska hcg pp13 oli astronomiset verrattuna mitä normaalisti olisi kun on yksi siellä!!! 👀

Itse odotan aika rauhallisena seuraavan viikon suunnittelupalaveria. Jätimme miehen kanssa kaikki ehkäisyt pois tälle kierrolle myös mutta se tsänssi ois myös astronomisen pienet että onnistuisi näin 😂💪🏻 mutta geminin kanssa juttelin ja kaikki valmistelut mitä tein viime vuodesta tähän asti on ollut juuri sitä mitä It starts with the egg kirjakin ehdotti, eli seuraavat ultrat ja stim kierrokset kertovat paljon mikä meidän tilanne on! Nythän mieskin syö erinäisiä lisäaineita kun mä pakotan 😂 nyt pitää vain odottaa ja nähdä ollaanko oikeilla jäljillä!
 
Täällä alkoi eilen punktion jälkeinen tyhjennysvuoto, tosin tänään on varmaan vasta kp 1 kun eilen oli niin niukkaa. Harmittaa sikäli, koska nyt on mahdollista että ei päästä vielä toukokuun kierrossa alkionsiirtoon jos siirrettävää on (tulokset kuulen viimeistään 23.4.). Jos vuoto olisi alkanut edes pari pv myöhemmin, olisi ollut paremmat mahdollisuudet. Ajattelin soittaa Tilkkaan silti kun seuraavat menkat alkavat, että onko mahdollista ilmoittautua vähän myöhässä. Alkionsiirtohan minulla tulee joka tapauksessa luonnolliseen kiertoon. Ja onhan hyvinkin mahdollista, että tästä kierrosta tulisi himppasen pidempi kun varmasti vielä joitain lisähormoneita kehossa on.

Mutta jos näin ei tapahdu, niin pitää vaan nautiskella sitten keväästä ja aloitella mökkikautta jne. Hukkakuukaudet menevät kyllä paljon nopeampaa keväällä kuin talven pimeydessä.

Sitäkin ehdin jo stressata, että jos ovulaatiot menee väärin, päästäänkö edes ennen kesätaukoja PASiin. Ahdistava ajatus. TIedostan kyllä, että on maailman tyhmintä stressata tästä asiasta, kun nyt ensimmäinen asia josta tarvitsee stressata oikeasti on huomisen soitto siitä, saatiinko blastokystejä. Mutta näissä hoidoissa en ole oppinut vuosien aikana märehtimään vain yhtä asiaa kerrallaan, vaan kaikkia tuleviakin skenaarioita.

Älyttömän kiitollinen olen kyllä siitä, että kolmas ivf-hoito minulla tapahtui ilman komplikaatioita ja ongelmia. Viimein. Eihän tämä ole ollenkaan paha kun se näin normaalisti menee.
 
@Enkelinsiipi Harmi jos aikataulun takia menee eteenpäin mutta julkisella kai on näin (ei ole omaa kokemusta). Tuo 'nauttiminen' on ollut mulla hankalaa tämän kierron aikana. Tuntuu siltä että elämä on 'tauolla' kun elää 2vko tai 1kk kerralla eteenpäin. Tässä IVF polulla 6kk (virallisissa hoidoissa, en laske kaikkea muuta edes mukaan kun silloin vuosikertymä on 6-8v) on tuntunut tosi pitkältä ajalta, ja ajattelen että mitä jos pitää vielä kauan olla tässä niin miten se pessimistisyys muuttuu vain pahemmaksi silloin 👀
 
Aina se hukkakierto harmittaa, ei siitä oikeasti pääse mihinkään. Minä olen alkanut tottumaan niihin nyt ehkä vähän paremmin, kun mulla on takana sen verran intensiivinen hoitojakso. Esim jo ajatus parista täysin lisähormonittomasta kuukaudesta on aika ihana. Eikä pieni hoitotaukokaan tunnu pahalta, ollaan tuutattu näitä hoitoja sellaisella tahdilla että välillä ihan uuvuttaa.

Elokuussa 2024 oli eka inseminaatio (ja lisähormonit), sitten positiivinen raskaustesti syyskuussa 2024, raskaus ja pitkittynyt keskenmeno kestivät maalis-huhtikuulle 2025. Toukokuussa 25 taas letrozol+inssi. Kesällä 2025 mulla oli kaksi kiertoa omilla hormoneilla, mutta sen jälkeen oon ollut inseminaatio+ivf-putkessa. Eli nopsaan laskettuna viimeisen 20 kuukauden aikana mulla on ollut omien hormoneiden kanssa luomukiertoja ehkä max 4kpl.
 
Mä olen aika väsynyt jo tällä menolla mitä nyt on, ja ajatella että voi mennä vielä vuosia... Samalla tiedän että se on nyt. Täytän 40 ja aikaa ei ole kauheasti ja mies ei halua olla liian vanha kun lapsi on nuori. Mennään lääkärin aikataulussa, en aio itse valittaa tai sanoa että haluan taukoa. Voin rauhoittua sitten tulevaisuudessa jos ei onnistu näillä hoidoilla.
 
Heippa kaikille!

Täällä tällainen geriatrisen osaston edustaja👋, eli 39v ja mies 35v (hänellä entisestä liitosta kaksi lasta).

Pitkästä aikaa täällä tuli palstaa luettua hoitojen ollessa ajankohtaiset ja hermorauniona täällä munasolujen hedelmöittymisuutisia odotellen 😄 ja ajattelinpa itsekkin kirjoitella samalla.

Ollaan eka ICSI hoito tehty aika tarkalleen vuosi takaperin ja juuri tosiaan saatiin toinen hoitokiekka maaliin. Ekalla kiekalla lääkevaste oli tosi hyvä, mutta harvinaisena tapauksena minulle 36h irrotuspistosikkuna oli liian pitkä ja iso osa follikkeleista/soluista karkasi punktion aikana silmien edestä. Tämä oli tietysti todella suuri pettymys, lopulta kaksi alkiota saatiin pakkaseen mutta kumpikaan näistä alkioista ei tarttunut kiinni 🥺 Tällä kerralla lääkevaste oli taas aivan eri luokkaa, alle 10 follikkelia näkyi ultrissa ja sieltä paljastui myös kystia, lopulta 3 kypsää munasolua tuli vain saaliiksi. Juuri sain tiedon että kaksi munasolua hedelmöittyi, ja nyt sitten täytyy vielä jännitellä lauantaihin asti seuraavia tietoja miten on lähteneet kehittymään 😵‍💫 Biologin äänestä jo kuuli hänen soittaessa että tilanne vaikuttaa hyvältä, mutta eipä tässä uskalla liiemmin itse hihkua. Jännityksellä tulevaa odotellen 🤞

Ja niin kuin varmasti monella muullakin, tämä prosessi on kyllä saanut välillä niin nöyräksi kuin olla ja voi.

Yleisesti kaikille paljon tsemppiä hoitoihin ja toivotaan että hoidot menisi maaliin kaikilla hartaasti toivotuin lopputuloksin ❤️❤️
 
Hyppään myös uutena mukaan, hei vaan kaikille. :Waving Hand Sign: Naurahdin vähän tuolle "geriatriselle osastolle".:Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Itsekin samaa sakkia. Kopioin samaa esittelytekstiä kuin tuonne PAS-ketjuun:

Taustaa sen verran, että ikää on 40+v ja Ovumialla hoidot menossa. Toiveena olisi iltatähti uusioperheeseen. Minulla on tuubaperänen infertiliteetti todettu jo nuorella iällä, ja aiemmat lapset ovat myös ivf-alkuisia. Heistä olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen, ja mahdollinen tuleva raskaus olisi todellakin pelkkää bonusta ja plussaa. Koitan siis suhtautua tähän yritykseen niin kevyesti kuin suinkin. :No Evil Monkey:

Nyt PP9 menossa viisipäiväisen blaston siirrosta luonnolliseen kiertoon. Käytössä on tukilääkkeenä Cyclogestin lisäksi Ovitrelle-napsautuksia, joten testeihin ei oikein ole vielä luottamista. Viikonloppuna ehkä voisi testin vahvuudesta jo jotain päätellä. 🤔Paineen tunnetta/menkkamaisia kipuja ja pahoinvointia on ollut muutaman päivän, mutta tuoresiirrossa oli vähän vastaavaa. Koitan siis kovasti pysyä housuissani, vaikka se välillä vaikeaa onkin.

Meillä tuli vain kaksi blastokystia ensimmäisestä ICSI:sta (yht. kolme munasolua, joten sikäli lopputulos hyvä), joten se toinen ja viimeinen alkio nyt kierroksessa. Minulla on vain yksi toimiva munasarja. Hoitoja on tarkoitus jatkaa niin kauan, kuin se on järkevää. Luovutettuihin soluihin emme näillä näkymin lähde.
 
Mä olen aika väsynyt jo tällä menolla mitä nyt on, ja ajatella että voi mennä vielä vuosia... Samalla tiedän että se on nyt. Täytän 40 ja aikaa ei ole kauheasti ja mies ei halua olla liian vanha kun lapsi on nuori. Mennään lääkärin aikataulussa, en aio itse valittaa tai sanoa että haluan taukoa. Voin rauhoittua sitten tulevaisuudessa jos ei onnistu näillä hoidoilla.
Sulla on täysi oikeus olla väsynyt. Itse yritän keskittyä siihen mitä nyt on käsillä enkä mieti liikaa tulevaa
 
Hyppään myös uutena mukaan, hei vaan kaikille. :Waving Hand Sign: Naurahdin vähän tuolle "geriatriselle osastolle".:Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Itsekin samaa sakkia. Kopioin samaa esittelytekstiä kuin tuonne PAS-ketjuun:

Taustaa sen verran, että ikää on 40+v ja Ovumialla hoidot menossa. Toiveena olisi iltatähti uusioperheeseen. Minulla on tuubaperänen infertiliteetti todettu jo nuorella iällä, ja aiemmat lapset ovat myös ivf-alkuisia. Heistä olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen, ja mahdollinen tuleva raskaus olisi todellakin pelkkää bonusta ja plussaa. Koitan siis suhtautua tähän yritykseen niin kevyesti kuin suinkin. :No Evil Monkey:

Nyt PP9 menossa viisipäiväisen blaston siirrosta luonnolliseen kiertoon. Käytössä on tukilääkkeenä Cyclogestin lisäksi Ovitrelle-napsautuksia, joten testeihin ei oikein ole vielä luottamista. Viikonloppuna ehkä voisi testin vahvuudesta jo jotain päätellä. 🤔Paineen tunnetta/menkkamaisia kipuja ja pahoinvointia on ollut muutaman päivän, mutta tuoresiirrossa oli vähän vastaavaa. Koitan siis kovasti pysyä housuissani, vaikka se välillä vaikeaa onkin.

Meillä tuli vain kaksi blastokystia ensimmäisestä ICSI:sta (yht. kolme munasolua, joten sikäli lopputulos hyvä), joten se toinen ja viimeinen alkio nyt kierroksessa. Minulla on vain yksi toimiva munasarja. Hoitoja on tarkoitus jatkaa niin kauan, kuin se on järkevää. Luovutettuihin soluihin emme näillä näkymin lähde.

Onnea kovasti piinapäiviin, toivotaan että kyytiläinen tarraa tiukasti kiinni ❤️ Ihana kun pystyt kuitenkin suhtautumaan tähän sopivan ’rennosti’ jos nyt niin voi sanoa.

Joo mua nauratti kun ekan kerran törmäsin termiin geriatrinen raskaus 😅 Ei yhtään koe olevansa mitenkään vanha, mutta tämän aiheen tiimoilta sitä taitaa kuitenkin vähän olla.
 
Mihin aikaan teille on HUS:ista soitettu alkiotilanne viikon päästä punktiosta? Kalenteriin merkattu tosiaa klo 8 mutta siel lukee että soittaa päivänä aikana... Täällä pitäs/olis pitäny tänään soittaa ja mietin et onko ne unohtanu vai voiko ne soittaa vielä näin ilta-aikaankin?
 
Takaisin
Top