IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Täytyy vielä sanoa että itsellä on ollut aikakausia jolloin iso hyöty ja tarvekin ollut purkaa tuntoja täällä palstalla ja läheisten kanssa ja lukea netistä vaikka mitä, mutta sitten välillä tekee tosia hyvää vain tietoisesti rajata itseään ja laittaa hoitojutut tauolle, etenkin jos muutenkin vaihe kun vain odotellaan. Rajoitus siis ettei saa tulla palstalle tai googletella tai kysellä tekoälyltä, vaan pakottaa ne ajatukset muihin juttuihin. Itse etenkin silloin oon tehnyt näin kun ollaan odoteltu uutisia alkiodiagnostiikasta, helpompi ottaa vähän etäisyyttä. Jos nää jutut on ainoita jotka pyörii päässä eikä mihinkään muuhun pysty kunnolla keskittymään tai innostumaan niin kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuu tosi isoilta ja aika kuluu myös hitaasti. Mutta kuten sanoin, välillä taas iso tarve on vertaistuelle, pitää vain oppia tunnistamaan milloin todellinen tarve ja milloin käy päivittämässä vau.fi-sivustoa tunnin välein pakonomaisesti jos joku olisi vaikka laittanut jotain viestiä jonnekin :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Just tänä aamuna mietin tätä teemaa, kun oli kello soimassa aamulla et ottaisin tukilääkkeet ajallaan. Tässä hoidon keskellä kaikkien lääkkeiden kanssa on kyllä melkein mahdoton olla ajattelematta asiaa ainakin pari kertaa päivässä. 😅 Ja myönnän, että kävin jo sovelluksessa katsomassa olisko kuitenkin jotain päivittynyt, vaikka tiedän ettei ennen huomista ole mitään mitä päivittää. 😆

Nyt yritän loppupäivän keskittyä siivoamaan vaatekaappia ja pysyä pois myös tältä palstalta. 🫣
 
Julkisella ollaan! Meille ei sanottu mitään tarkkaa aikaa kauan kestää, mutta laittelin jo varmuuden vuoksi viestiä sinne päin ettei ole unohtunut 😂 kuitenkin 10 päivää keräyksestä jo..
Varmaan hyvä idea kysellä perään, kyllähän ne nyt on päätyneet joko pakkaseen tai roskiin. Tosi kauan kestää tiedon saaminen. 😳
 
@Trieste sanoitti tosi hyvin mitä ajattelin että haluisin kirjoittaa vinkkejä mut en saanut aikaiseksi. 🙏 Lisään vielä että yhteisöihin ja sosiaalisiin tapahtumiin uppoutuminen, sellaisiin joissa lapset ei oo keskiössä on auttanut kans! Ihan vaan että on tiiviisti tekemisissä ihmisten kanssa eikä ehdi miettiä näitä. Joku uusi kurssi, viikonloppuleiri, talkoot, myyjäiset, mikä vaan ☺️
 
Apua, onkohan täällä enää yhtään ketään tuttuja langoilla 🙈
Täällä palaillaan hoitoihin esikoisen 5/25 syntymän jälkeen. Eka IVF-kierto on menossa. Eilen pistin ensimmäiset menopurit kp8, ja se lääkkeen haju toi ihan järkyt flashbackit vajaa parin vuoden takaa, huh. Mutta taas sitä mennään, toinen on toiveissa. Oon jotenkin unohtanut kaiken, en muista milloin 3-päiväiset alkiot pakkasesta siirretään? Menopuristakin piti lukea koko pakkausseloste 😅 ja piti myös lukea omia vanhoja viestejä jotta muistin että meillä onkin vain 4 alkiota pakkasessa, ei 5 niin kuin kuvittelin. Pieni pettymys, mutta toivotaan että joku noista neljästä olisi sinnikäs..
Jännittävää!
 
Mä taustalla lueskelen aina kun vauva on päikkäreillä 😁 Eikös 3-päiväinen siirretä ovulaatiosta kolmantena päivänä? Toki se miten lasketaan ovulaatio tapahtuvaksi ovisplussasta tai Ovitrellesta voi vaihdella, eli onko yksi vai kaksi päivää. Mulla on aina käytetty Ovitrellea OI-hoidoissa ja myös PAS-kierrossa, ja mielestäni OI-kierroissa laskettiin ovis 2 päivän päähän Ovitrellesta, mutta PAS-kierrossa puolestaan ne laskivat Tilkassa oviksen seuraavalle päivälle Ovitrellesta. Eli kun Ovitrelle pistettiin tiistai-iltana, laskivat keskiviikon ovispäiväksi (dpo 0) ja 5-päiväisen pakastealkion siirto oli maanantaina (dpo 5). En tiedä sitten tapahtuiko ovulaatio oikeasti vasta torstaina ja oliko maanantaina vasta dpo 4, mutta tuo alkio kuitenkin tarttui matkaan ja on nyt 3kk ikäinen vauveli. 🥰
 
Pakko sanoa tuosta Menopurin hajusta, että mulla oli melkein 6 vuotta sen käyttöjen välillä ja pystyin jo etukäteen ennen kevään pistoksia muistamaan miltä se haisi. Ja hyi elämä kun sitä piti käyttää. Muistaisin varmaan dementoituneena mummonakin tuon hajun ja kokisin puistatusta koska se muistuttaa näistä hoitovuosista.
 
Mä taustalla lueskelen aina kun vauva on päikkäreillä 😁 Eikös 3-päiväinen siirretä ovulaatiosta kolmantena päivänä? Toki se miten lasketaan ovulaatio tapahtuvaksi ovisplussasta tai Ovitrellesta voi vaihdella, eli onko yksi vai kaksi päivää. Mulla on aina käytetty Ovitrellea OI-hoidoissa ja myös PAS-kierrossa, ja mielestäni OI-kierroissa laskettiin ovis 2 päivän päähän Ovitrellesta, mutta PAS-kierrossa puolestaan ne laskivat Tilkassa oviksen seuraavalle päivälle Ovitrellesta. Eli kun Ovitrelle pistettiin tiistai-iltana, laskivat keskiviikon ovispäiväksi (dpo 0) ja 5-päiväisen pakastealkion siirto oli maanantaina (dpo 5). En tiedä sitten tapahtuiko ovulaatio oikeasti vasta torstaina ja oliko maanantaina vasta dpo 4, mutta tuo alkio kuitenkin tarttui matkaan ja on nyt 3kk ikäinen vauveli. 🥰

Onpa ihana kuulla että siellä on pikkuinen 🩷 onnittelut vielä hänestä!
Näin mäkin muistelin, mutta sitten jostain luin että siirrettäisiin oviksesta neljäntenä päivänä, eli dpo4, mikä vähän nyt sotkee ajatuksia. Perjantaina tähän saan toki vastauksen kun on eka ultra pitkästä aikaa, mutta toki malttamaton kun on niin haluais tietää jo 🙈😄
 
Kiitos! ❤️
Kuulostaisi omaan korvaan hieman oudolta jos vasta dpo 4 siirrettäisiin kolmepäiväinen. 🤔 Nyt jäi kyllä kiinnostamaan tämä, kerro sitten mitä perjantaina saat tietää lääkärikäynnillä!
 
Onpa ihana kuulla että siellä on pikkuinen 🩷 onnittelut vielä hänestä!
Näin mäkin muistelin, mutta sitten jostain luin että siirrettäisiin oviksesta neljäntenä päivänä, eli dpo4, mikä vähän nyt sotkee ajatuksia. Perjantaina tähän saan toki vastauksen kun on eka ultra pitkästä aikaa, mutta toki malttamaton kun on niin haluais tietää jo 🙈😄
3-päiväisten kanssa taidetaan joskus tehdä sitä, että otetaan sulamaan ja katsotaan, että jatkaa kehittymistä ja sitten siirretään 4-päiväisenä dpo4 🤔
 
Hei, pitkästä aikaa. Olen taustaillut ja lueskellut palstaa mutta on ollut niin hektinen elämäntilanne etten ole saanut kirjoitettua.
Meillä on nyt perjantaina punktio ja ultrassa tänään oli 4 hyvänkokoista rakkulaa ja 2 pienempää. Tämä oli jo lohdullinen tieto kun viime stimulaatiossa oli vain 2 rakkulaa ja 1 pieni (ja nekin karkasi ennen aikojaan). Eli ilmeisesti mulle tää pitkä kaava toimi paremmin (vaikkakin sivuoireet on olleet pahemmat, järkyttävät migreenit ja väsymys). Saattaa olla vaikutusta myös DHEA:lla jota olen syönyt nyt 4 kuukautta (toki massiivisen arsenaalin lisäravinteita myös :D) Nyt keräys olisi tulossa 4 päivää aikaisemmin kuin viimeksi eli ehkäpä ei olisi niin isoa riskiä että rakkulat puhkeaa ennenaikaisesti. Viimeksi oli tosi pitkä stimulaatio 15 päivää, nyt tulee 11 päivää. Pelkään kyllä että karkaavat uudestaan :No Evil Monkey: Yritin lääkäriltä kysyä että voiko jooga, vatsan painelu, päälle kiipeävät taaperot tms aiheuttaa puhkeamisen, mutta kuulemma ei. Nyt mietin että uskallanko poimia mustikoita syväkyykyssä :No Evil Monkey:

Olen tavallaan positiivisesti yllättynyt että rakkuloiden saldo on parempi, vaikka eihän 4-6 ole kovin hääppöinen määrä ja mahikset tässä iässä 41v on jo aika huonot. Kuitenkin ehdin varovaisesti innostua että jospa sitä sittenkin voisi tässä onnistua 🤞

Punktio on melkein päivälleen sama kuin 3 vuotta sitten kun kuopus sai alkunsa. Jospa sitä voisi syyskuussa onnistua uudestaan :Two-hearts:
 
Täällä mennään kierron viimeisiä päiviä ja jännitän sitä koska pääsen aloittamaan lääkitysten pistelemiset. Itsellä tuo ainakin jotenkin oman lisänsä tähän työelämä. En millään haluaisi puhua asiasta töissä. Olen tässä hoidoista pidetyn tauon aikana vaihtanut työyksikköä ja edellisestä työpaikasta jäi käteen todella huono kokemus esimiehelle kertomisesta. Kyseessä ei edes ollut mikään pieni työnantaja, joka nyt välttämättä yhteen työntekijään kaatuisi. Esimieheltä tuli todella törkeitä kommentteja asiaan liittyen ja lopulta tilanne meni siihen, että tämä esihenkilö ihan yritti savustaa minua ulos siitä työpaikasta ja tavallaan kai onnistuikin. Nyt mielessäni vaan hiljaa rukoilen, että ainakin nuo ultrat osuisivat arkivapaille, ettei tarvitsisi selittää mitään. Vaikka en usko, että nykyinen esihenkilö olisi samanlainen, niin kuitenkin.

Oletteko te muut kertoneet asiasta töissä?
 
@Tiukutaavetti harmi, että sun aiempi kokemus esihenkilöstä noin huono. Nämä kun ovat muutenkin niin arkoja asioita. Munkin edellinen esihenkilö antoi nihkeän vastaanoton, joten uudelle esihenkilölle kertominen jännitti tosi paljon. Mutta pakko oli kertoa, koska mun pitää saada koko päivä usein vapaaksi ja mulle tarvitaan aina palkata sijainen. Mutta nykyinen esihenkilö suhtautuikin ihanasti ja nyt on helppo olla töissä asian suhteen. Eli toivon, että jos säkin päätät kertoa, niin saat samanlaisen korjaavan kokemuksen kuin mä.
 
@Tiukutaavetti harmi toi kokemus. 😬
Mä en ole toistaiseksi kertonut, kun olen saanut pääosin ajoitettua käynnit lomalle ja arkivapaille. Jonkun yksittäisen taisin vaan sanoa, et on lääkärikäynti, mikä ei kummemmin herättänyt huomiota, kun mulla on ollut perussairauksien vuoksi muutenkin käyntejä joskus työaikana.

Mulla olis ylihuomenna toivottavasti tuoresiirto, jos blasto saadaan, on onneksi sellainen toimistotyöpäivä, että pystyn liukenemaan paikalta etuajassa (siirto iltapäivällä). Sattui mieletön tuuri, koska enimmäkseen mun työ on sellaista etten voi niin vain olla poissa.

Olen ajatellut, että jos tästä kierroksesta ei tärppää ja hoidot jatkuu lahjasoluilla, sitten on ehkä pakko kertoa esihenkilölle. Ystävä on samassa työpaikassa ja sai omien hoitojensa aikana kyllä hyvän vastaanoton, että sinänsä en pelkää kertoa, jos täytyy.
 
@Kanelikierre Hienoa, että oli enemmän rakkuloita kuin viimeksi! Nyt kaikki toiveet kehiin, että sieltä tulisi hyvä tulos, eikä mitään karkulaisia. 🙏💖 Tsemppiä viimeisiin päiviin ennen punktiota! ❤️

@Tiukutaavetti Onpa ikävä kokemus sulla esihenkilöstä. 😔 Vaikka epätodennäköistä on, että kokemus olisi samanlainen, niin ymmärrän kyllä, että jättää jälkensä.

Mä oon myös miettinyt sitä, kerronko tulevalla uudella kierroksella esihenkilölle. Toisaalta se ennakoimattomuus, kun poissaoloja on vaikea ennalta tietää tarkasti, niin oli aika stressaavaa, kun yritti vaivihkaa järjestää poissaoloja. Toisaalta sain ne hyvin järjestettyä, ilman että kukaan huomasi mitään (olin "etänä" aamupäivän klinikkakäynnin ajan, punktio päivän olin saldovapaalla ja siirtopäivänä olin iltapäivän poissa). Että jos saan yhtä hyvin sumplittua, niin en taida nytkään kertoa. Jos tulee hankala paikka, niin ehkä sitten. Hankalinta on, jos sattuu samalle päivälle ennalta sovitun palaverin kanssa, mutta onneksi niitä on nyt vähän harvemmin kuin keväällä oli.
 
Heippa! Mie oon pitänyt nyt hiljaiseloa kesäkuusta lähtien, kun ollaan odoteltu että hoidot pääsisivät etenemään. Miehestä johtuva lapsettomuus siis hoitojen syynä. Mies kävi antamassa verta, ja jotain kromosomeja sieltä tutkitaan, ollaan odoteltu nyt kuukauden päivät eikä ole mitään kuulunut, turhauttavaa 😅 netistä tosin lueskelin että noissa kromosomitutkimuksissa voi kestää useampi viikko. Alunalkaen oli tarkoitus päästä "tositoimiin" elokuun aikana, nutta on nyt siirtynyt noiden tulosten odottelun johdosta.

Josko tässä kohta alkaisi jotain tapahtumaan 😊 innolla ja jännityksellä odottelen. ICSI meillä siis aiempien tutkimusten ja lääkärin mielipiteen mukaan olisi heti edessä. Mahdollisesti jopa lahjasiittiöt (vai miksikä niitä luovutettuja kutsutaan 😅) onko muilla kokemusta että onko miehen vähäisistä omista siittiöistä saatu hedelmöitys tapahtumaan? 🤔 Toki se laatukin vaikuttaa.

Kivaa syksyn alkua kaikille! Miekin tästä pikkuhiljaa alan aktivoitumaan täällä 😊
 
Täällä mennään kierron viimeisiä päiviä ja jännitän sitä koska pääsen aloittamaan lääkitysten pistelemiset. Itsellä tuo ainakin jotenkin oman lisänsä tähän työelämä. En millään haluaisi puhua asiasta töissä. Olen tässä hoidoista pidetyn tauon aikana vaihtanut työyksikköä ja edellisestä työpaikasta jäi käteen todella huono kokemus esimiehelle kertomisesta. Kyseessä ei edes ollut mikään pieni työnantaja, joka nyt välttämättä yhteen työntekijään kaatuisi. Esimieheltä tuli todella törkeitä kommentteja asiaan liittyen ja lopulta tilanne meni siihen, että tämä esihenkilö ihan yritti savustaa minua ulos siitä työpaikasta ja tavallaan kai onnistuikin. Nyt mielessäni vaan hiljaa rukoilen, että ainakin nuo ultrat osuisivat arkivapaille, ettei tarvitsisi selittää mitään. Vaikka en usko, että nykyinen esihenkilö olisi samanlainen, niin kuitenkin.

Oletteko te muut kertoneet asiasta töissä?
Kyllä olen. Ihan alkuaikoina en kertonut, mutta koska jouduin keskenmenosta kertomaan pari vuotta sitten, ei ollut enää kummoista kertoa hoidoista. Minulla keskenmeno meni vielä vaikean kautta, olin monta kertaa saikulla eri tyhjennysyritysten takia ja kerran työmatkalla pääsi vielä joku karsea syöksyvuoto yllättämään, kun keho yritti poistaa istukan palasta (piti siis pohtia täytyykö lähteä sairaalaan ja mistä löytyy siteitä). Yksi kollega lainasi vielä puhtaat housutkin mulle. Se oli elämäni kauheimpia asioita jakaa työkavereiden kanssa, mutta toisaalta kaikki on mennyt upeasti. Olen saanut paljon tukea ja kuullut kauniita sanoja hoitojen osalta. Pidän itseäni kyllä onnekkaana tältä osin.
 
Takaisin
Top