IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Moikka 😌
Palailen tänne kesän jälkeen. Meillä on ensimmäinen PAS tulossa. Eilen kävin ottamassa procren pistoksen (adenomyyosin vuoksi) ja vuodosta alkaa estrogeenilääkitys. Progesteroni tuki on myös mukana siirron jälkeen. Siirto ajoittuu ensi kuuhun. Jännittävää 😍 Kaikki alkoi sujua niin nopeasti kun viime viikolla oli suunnittelukäynti!

Ihan erilainen fiilis nyt toisen lapsen yritykseen, kun pääsee suoraan siirtoihin. Ensimmäinen syntyi ekan IVF:n tuoresiirrosta. Silloin kärsin ”vaihdevuosista” procren pistosten vuoksi 2kk keskellä kesää. Puhumattakaan kaikesta muusta raskaasta mitä tuo munasolujen kasvatus ja keräys tuo mukanaan ❤️
 
Oli aika kiva kun maantaina oli lääkärin soittoaika, mutta sunnuntaina tuli ilmoitus omapolkuun että 7 alkiota pakastettu 🤩 Oli kaiken kivun ja tuskan arvoista, mitä siitä hyperistä tulikaan. Nyt vaan pitää malttaa odottaa siirtoon kun pidetään yksi kierto välissä lepoa.
Kyllä sitä yllättävän nopeasti palautuu, kun miettii että viime viikko tosiaan sairaslomalla ja tää viikko ollut normaali olo. Liikunnan aloittanut taas varovasti.
 
@Kosminenkettu vau, hieno tulos!

Hyppään kanssa mukaan myös tänne keskusteluun, vähän olen tuolla salaisella puolella kirjoitellut. Olen 32v ja itsellisenä hedelmöityshoidoissa. Eilen alkoi ekan ivf kierroksen pistelyt, ensi viikolla seurantaultra miten munasarjat reagoi. Rekovelle lääkkeenä, siitä vähän vähemmän löytyi foorumilta kirjoittelua. Toivottavasti toimisi itsellä. Pistän tukostaipumuksen takia myös verenohennusta, se on paljon ikävämpi pistettävä kuin tuo rekovelle.
 
@Kosminenkettu vau, hieno tulos!

Hyppään kanssa mukaan myös tänne keskusteluun, vähän olen tuolla salaisella puolella kirjoitellut. Olen 32v ja itsellisenä hedelmöityshoidoissa. Eilen alkoi ekan ivf kierroksen pistelyt, ensi viikolla seurantaultra miten munasarjat reagoi. Rekovelle lääkkeenä, siitä vähän vähemmän löytyi foorumilta kirjoittelua. Toivottavasti toimisi itsellä. Pistän tukostaipumuksen takia myös verenohennusta, se on paljon ikävämpi pistettävä kuin tuo rekovelle.

Tsemppiä sulle ja toivottavati saat hyvän saaliin myös ❤️ Miten pistäminen sujui?Meneekö kauan empiä vai meneekö suht sujuvasti?
 
@Kosminenkettu yllättävän jouhevasti on sujunut, en pahemmin jää empimään. Pistäminen itsessään ei tunnu juuri miltään, mutta hepariini vähän kirvelee. Ei onneksi kauaa. Ekan piikin tosin tökkäsin pieneen verisuoneen, niin heti tuli mustelma. 😂

Tässä sentään tuntee konkreettisesti tekevänsä jotain asioiden eteen, odottelu on pahinta.
 
@Onnenhippu91 Paljon toiveita matkaan alkioille! 💖 Hyvä hedelmöittymisprosentti. 👍🏻

@Mansu8 Kuulostaa lupaavalta oireet, toivotaan parasta! 🙏🌈

@Marsipaani87 Toivottavasti siellä pakkasen alkiot tuottaisi tulosta. 🙏🌈 Onhan se helpompaa, kun voi skipata keräysvaiheen.

@Kosminenkettu Vau, hieno tulos! 👌🏻😍

Tsemppiä pistelyiden aloittaneille!

Mä sain käytyä verikokeissa ja muuten vain odotellaan ovulaatiota joskus parin viikon sisään ja sitä myöden alkaa aikataulut tarkentua, koska uusi hoitokierto alkaisi.. Kaikki arvot oli ok, yllättäen kilpirauhasarvotkin paremmat kuin aikaisemmin. 👌🏻 Onko muuten lääkkeitä ollut hyvin saatavilla, jossain vaiheessa oli jotain saatavuus ongelmia jonkin osalta..?
 
Negatiivinen testi taas tänään. Tää oli jo meidän viides alkion siirto, kaikki olleet blastoja. En ymmärrä miksi me ei voida koskaan onnistua :( kaksi alkiota pakkasessa vielä, mutta ne laadultaan heikompia.

Onko täällä muita kenellä sama määrä siirtoja jo takana? Onko tietoa ruvetaanko jossain vaiheessa tutkimaan jotain lisää tms?
 
Negatiivinen testi taas tänään. Tää oli jo meidän viides alkion siirto, kaikki olleet blastoja. En ymmärrä miksi me ei voida koskaan onnistua :( kaksi alkiota pakkasessa vielä, mutta ne laadultaan heikompia.

Onko täällä muita kenellä sama määrä siirtoja jo takana? Onko tietoa ruvetaanko jossain vaiheessa tutkimaan jotain lisää tms?
Viides siirto toi minulle ensimmäisen plussan, eli kaikki on mahdollista ❤️ todennäköisesti Endometrioosi suurin syypää, löytyi ja hoidettiin lopulta. Vaihdoin hoitavaa tahoa 3. Kierrokselle ja alkoi tapahtua.
 
Täällä ollut havaittavissa hoitoväsymystä ja palsta ollutkin hetken seuraamatta. Nyt sain taas luettua kaikki ja onhan täällä ollut vaikka mitä tapahtumaa. Piinailijoitakin näyttää olevan taas sekä ihanasti positiivista näyttänyt testikin joukossa. Toivottavasti pysyisi mukana. Tsemppiä myös niille, joilla ei viimeisimmät siirrot tuottaneet tulosta, aina kova paikka. Todella toivon seuraavasta onnistumisia sinne koko sydämestäni ❤️

On: meillä on siirretty ensimmäinen ja ainoa 6 päivänen blasto keskiviikkona 19.8. Meidän lääkäri kirjoittaa nähtävästi verikokeisiin lähetteen ja se pitäisi käydä ottamassa 31.8. Toki luulen, että testaan jo ennen tuota kotona, kun en välttämättä haluaisi työaamuna testata. Täällä oli toissa iltana ja eilen semmoisia kummallisia ns."nokkospistosmaisia" tuntemuksia, joita ei ole koskaan tuolla alavatsalla olla. Todella toivon, että noi olisi merkki tarrautumisesta. Kyseessä meidän viimeinen yritys molempien omilla soluilla 😔 Olen myös alkanut nyt heti alkuun pelkäämään testipäivää, koska siihen asti on mahdollisuus kunnes testin teen.
 
@Haaveitako Paljon toiveikkaita ajatuksia sinne, että tämä viimeinen tarraisi kiinni ja lujasti! 💖 Ymmärrän hyvin tuon pelon testipäivän suhteen, kun viimeinen yritys on kohdalla. ❤️ Toivottavasti löytäisit jostain mielenrauhaa ennen testipäivää.. 🙏 Koska testipäivä on?
 
@Haaveitako Paljon toiveikkaita ajatuksia sinne, että tämä viimeinen tarraisi kiinni ja lujasti! 💖 Ymmärrän hyvin tuon pelon testipäivän suhteen, kun viimeinen yritys on kohdalla. ❤️ Toivottavasti löytäisit jostain mielenrauhaa ennen testipäivää.. 🙏 Koska testipäivä on?
31.8. pitää käydä verikokeessa, samoihin aikoihin ajattelin tehdä herkän. Ehkä silloin edeltävänä sunnuntaina
 
@Puolikuu hienoa että arvot oli hyvät ja pääsee pian kuulemaan aikataulua. Toi odottelu tuntuu aina menevän hitaasti, mut hyvä että kohta päivämääriä tiedossa. Ainakin Lugestronia oli pari viikkoa sitten huonosti joka paikasta saatavilla, mutta löyty kuitenkin onneks suht helposti.

@Kastepisara voi ei! Voimia🩷 Joskus ne huonommat onkin sitten johtaneet raskauteen, joten älä menetä toivoa vielä! Onko lääkäri ottannut tohon kantaa koska olis hyvä tehdä lisätutkimuksia?

@Haaveitako tsemppiä hurjasti sinne. Varmana väsyttää ja pelottaa kun tuossa on paljon kiinni. Pidän täällä kaikki sormet ristissä teille🩷

Tsemppiä myös kaikille muille piinaililoille ja mikä tilanne siellä onkaan. Oon pitännyt taukoa palstalta ja en ihan kaikkia viestejä jaksannu plärätä läpi.

Täällä saatiin puhtaat paperit ja kyseessä oli hyvälaatuinen kasvain. Päästään siis jatkamaan hoitoja, tosta kaikesta jäi joku stressireaktio päälle ja en vielä oikeen osaa edes iloita, ehkä se tästä kun uus hoitokierros konkreettisesti alkaa. Mähän jouduin jatkamaan lugejen syöntiä vaikka hoidot keskeytettiin, kierto olis kai voinnu mennä jotenkin sekas jos olisin lopettannut sillon alkionsiirtäpäovänä joka peruuntuikin. Nyt on kolme päivää vikasta lugesta ja kovasti odotan, että alkais viimeistään huomenna, koska muuten näyttää siltä että ovis saattaa osua maanantaille joka ei toivottavaa (toki tätä ei voi varmaksi laskea kun lugella vähän pidentynyt kierto ja letrozolit voi vaikuttaa ajankohtaan).

Mutta kertokaa viisaammat voiko ton oviksen ajankohdan kanssa miten pelailla jos näyttää että osuu väärälle päivälle? Ollaan yksityisellä jos sillä väliä, mutta tiedän ettei siirtoja tehdä sunnuntaisin Felillä. Stressaa toi nyt ihan kauheesti etukäteen kun kemiallisen jälkeen tähän tullut jo kaksi kiertoa kun siirtoa ei ole voitu tehdä ja jos siirtyy nyt kolmaskin🫠
 
@Haaveitako Anteeksi, olihan se verikokeen päivä mainittuna viestissä. 🙈 Itsekin varmaan testaisin jo edellisenä päivänä, näkisi tilanteen ja saisi sulateltua ennen työviikon alkua.. ❤️

@Tiana Juu onhan tässä odottelua, mutta toisaalta vielä ei tarvitse stressata mitään tuloksia. 😬😅 Onpa hyvä, että sait hyviä uutisia! 🙏 Mutta tuo stressitila on kyllä hyvin ymmärrettävä, menee hetki ennen kuin pääsee kiinni siihen, että kaikki on hyvin. Koita keksiä kaikkea rentouttavaa tekemistä, auttaa hermostoa ajamaan kierroksia alas. 🙏 Mulla ainakin saatiin oviksen ajankohtaa kikkailtua Ovitrellen avulla, laitettiin siinä vaiheessa, kun oli vaarana oviksen lipsahtaa "kielletyille" päiville.
 
Kiitos kaikille viesteistä ❤️
@Tiana ei ole ollut lääkärin kanssa mitään puhetta. Ollaan nyt hus hoidossa ja jokaisella käynnillä eri lääkäri.. täytyy yrittää kysyä ensi käynnillä. Mullakin käsitys, että ovitrellen avulla voidaan säätää ovulaation ajoitusta päivällä tai parilla tuollaisessa tilanteessa.

@Haaveitako mä niin ymmärrän tuon testipelon. Muokaan ei huvittanut yhtään tehdä koko testiä. Munkin taktiikka on testata aina viikonloppuisin, että saa rauhassa kotona sulatella tulosta. Toivon, että teille positiivista testitulosta <3
 
@Haaveitako voi että, toivottavasti se siellä on tarrannut kiinni❤

Meillä päättyi viime viikolla tää toinen yritys epäonnistumiseen. En tiedä oliko taas kemiallinen, mutta tosi runsas vuoto alkoi 9 päivää kolmipäiväisen blaston siirrosta. Olo on tosi turta ja ahdistunut, kun pakkasessa on enää yks olki miehen siittiöitä. Viimeks oli vaan yhdet kuukautiset välissä ennen tätä kierrosta, joten en tiedä pidetäänkö nyt vähän pidempi huilitauko. Saako kroppa levätä vähän paremmin ja ois valmiimpi sitten kolmanteen. Turhauttaa ja suututtaa kun niin epäreilulta tää kaikki tuntuu, moni teistä tän tunteen varmasti tietää. Tarvii vaan luottaa että lopulta kaikki on ollut tän arvoista.
 
Muokattu viimeksi:
@Tiana Felillä tekevät siirtoja joo kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina, mutta sitä ajoitusta saadaan muokattua ovitrellen kanssa eli ei kannata ollenkaan stressata ovispäivästä vielä!
 
Hei pitkästä aikaa. Voimia kaikille. Erityisesti niille, jotka eivät saaneet toivottua tulosta ❤️‍🩹

Olen pahoillani @Mansu8 💔

Olen kirjoitellut enemmän tuolla yleisellä puolella, ja nyt kesän enemmän ja vähemmän taukoilut palstailusta. Kesä yritettiin vielä letroilla ja cycloilla, tuloksetta. Keskiviikkona on hoidonsuunnittelukäynti yksityisellä ja tie vie IVFään, joten siirryn tänne puolelle.

Nyt menossa jo kp 7 eli ehkä ensi kierrossa/tän kierron lopulla päästään jo aloittamaan lääkkeitä. Pitää vielä käydä infektiolabroissa heti kun saadaan lähete niihin. Tässä kierrossa oli vielä vikat letrot mukana. Kovat kivut alkoi jo ennen menkkoja ja jatkuivat noin viikon. 3 päivää nyt testannu digillä ovista, ei hymynamaa. Käytössä myös fitbin lämpömittaus, joka FertilityFriendissä jännästi sitä mieltä, et ovis olis jo ollut, kun lämmöt nousseet voimakkaasti jo kp4 lähtien 🤔 Erikoista. Noh, eipä ole mitään uskoa tärppiin ilman IVF, joten 🙃
 
Huh @Tiana mikä helpotus! ❤️ Ja tosiaan mäkin oon ymmärtänyt, että tarv Ovitrellella voidaan aikaistaa ovulaatiota, jos näyttää pahalta ajoitus.

@Haaveitako mulla osui testipäivä pitkälle työpäivälle, joten menin verikokeeseen vasta seuraavana päivänä, joka oli vapaa. Kotona etukäteen testaus varmaan kans hyvä vaihtoehto, mulla oli se edeltävä vkl töitä niin sekään ei toiminut.

Jes @Onnenhippu91 toivotaan parasta siirron suhteen ja ihanaa, et on vielä varalla pakkasessakin. ✨🤞
 
Takaisin
Top