@Toivejatähti onnea hoitoihin! Zebra laittoikin hyvän infovihkosen kaavojen eroista. Miten itse nämä konkreettisesti hahmotan, niin lyhyessä kaavassa aloitetaan kuukautiskierron alussa menkkojen alettua pistely ja munasolukeräys on yleensä siihen aikaan kuin ovulaatio noin suunnilleen muutenkin olisi. Eli hoito sijoittuu kuukautiskierron ensimmäiseen puoliskoon. Meillä on ollut aina käytössä tämä kaava. Pitkä kaava alkaisi jo edellisen kierron lopussa (yleensä nenään sumutettavalla lääkkeellä) ja pistot sitten alkaa käsittääkseni samoin kuin lyhyessä eli kun seuraava kierto alkaa.
Meillä oli myös välikierto ensimmäisessä hoidossa, jossa tuoresiirto nega ja lähdettiin seuraavaksi PAS:iin. Silloin HUSilla vielä suositeltiin välikiertoa ja ymmärtääkseni myöhemmin se suositus on poistunut (?), mutta ensimmäinen kierto stimulaation jälkeen oli ovuloimaton niin ettei siihen olisi kyllä edes voinut siirtoa tehdä ja tämä on käsittääkseni kohtalaisen yleistä. Pohdit myös tuota onnistumistodennäköisyyttä tuoresiirron ja PAS:in välillä. Minulla on ensimmäisestä hoidosta hämärä mielikuva, että joskus vielä ajateltiin toisinpäin että tuoresiirroilla parempi onnistumisprosentti, koska yleensä valitsevat siirtoon parhaimman näköisen alkion. Nyt näköjään ajatellaan taas eri tavalla, että tuoresiirron olosuhteet eivät olisi niin optimit kaiken hormonien kuormituksen takia. Itsellä alkanut raskauksia molemmilla tavoilla, joten en kauheasti miettisi sitä.
Ja olenkin miettinyt, miten muilla samaan aikaan piinailunsa aloittaneilla on mennyt testiensä kanssa. Ihana kuulla
@Jenskuuuu että tuli plussa! Onnea

Teillä tuli siis viimeksi kkm, joten sen takia keltarauhastukea jatketaan? Meillä ei ole julkisella ohjeistettu mitään tuen jatkamisesta vaan aina pitäisi lopettaa testiin. Olen kuitenkin aina ominpäin jatkanut, tosin nyt pohdin että onko siinä järkeä. Meillä oli myös kkm viimeksi ja olin silloinkin käyttänyt cycloja ultraan asti. Pohdin jälkeenpäin, että olisiko keskenmeno alkanut spontaanisti, jos en olisi cycloja jatkanut. Olivat silti kaksoset sinne kuolleet eli keltarauhasesta ei ollut kiinni. Jotenkin olen ajatellut, että jos keltarauhasessa olisi ongelma, keskenmeno alkaisi spontaanisti, mutta ilmeisesti kkm voi myös liittyä keltarauhasen ongelmiin? Toivon niin kovasti, että tällä kertaa päästään molemmat loppuun asti
@Zebra, testasitko tänään aamulla? Itsehän olen varhaisen testaamisen puolesta

ja sain RFSUn herkkään dpo 10 iltapäivän pissasta jo haamun. Luulisi siis, että aamulla jo näkyy. Toki huominen aamu jo varmempi päivä testata ja voi näkyä jo Pregcheckilläkin.
@R1mpukka olen niin pahoillani negasta

Uskon myös, jos kaksi viikkoa jo punktiosta niin testiin voi jo luottaa. En nyt tietenkään voi suositella lääkärin ohjeita vastaan lopettamaan tuki ennen virallista testiä, mutta mielestäni antavat niin vaihtelevia ohjeita tuen käytön suhteen, ettei siitä varmaan mitä suurta vahinkoa olisi vaikka raskaus oikeasti olisikin alkanut ja lopettaisit jo nyt tuen. Koska meille tehtiin tuoresiirto, saatiin testipäivä jo aiemmin dpo 16, kun taas edellisessä se oli vasta dpo 19. Ja aina ovat niin tarkkoja että testipäivään asti pitää ottaa, mutta sitten taas testipäivät vaihtelevat näin paljon? Ja kehittymään jätetystä alkiosta, voisitko jo tänään soittaa klinikalle ja kysellä sen perään?