IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Rahaa hoitoihin meni kymmeniä tuhansia. Kolme ivf kierrosta. Olisin ilomielin ottanut julkisen hoidot vastaan mutta iän puolesta en saanut tietenkään.
 
@Tsemppiperuna Kela-korvauksia saa ainakin vielä myös yksityisellä alle 43v. Jos alkiodiagnostiikkaa ei teetä, niin ei se pelkkä hoito ihan hirveä rahasumma ole korvausten jälkeen.. Esim. ovumian sivuilla näkee hintoja, on kerrottu kelakorvauksen jälkeen tai ilman. Alkuun menee muutama satku ensikäyntiin ja verikokeisiin. Myös alkiodiagnostiikkaa löytyy muistaakseni hinnasto sieltä sivuilta. Huomioitavaa, että siirroista tulee oma hinta ja sitten pakastusmaksu myös pelkän hoidon lisäksi. Meillä taisi olla alkiodiagnostiikka kallein osa, kun viisi alkiota. Siitä ei saa korvauksia.
 
@Vieras1753147

@Marsipaani87

Vau vitsi kun meille kävisi kanssa noin🥹. Vähän vaikea enää luottaa että mitään hyvää tapahtuu. Mietin sitä että kun meillä on myös niitä keskenmenoja taustalla niin voi olla et hedelmöittyminen ei ole ainoa ongelma.

Meillä on ollut sermatrop käytössä. Kaksi raskautta alkoi peräjälkeen sen aikana. Epäilen kuitenkin että oli vaan sattumaa, koska eka alkoi kun lääke oli mennyt vain 3 viikkoa. Sen jälkeen kokeiltiin sitä monta kuukautta pariin otteeseen eikä raskauksia ole enää alkanut.
 
@Tiana ja Mystinen pahoittelut epäonnisesta kierroksesta.

@Tsemppiperuna meillä meni yksityisellä noin 7000 €/kierros, mutta mun iän vuoksi ei saatu edes kela-korvauksia mistään, lääkkeistä tms. Kela-korvausten kanssa olisi varmaan jäänyt jonnekin 5000 €/kierros tasolle tai jopa vähemmän (joku korvauksia saanut voinee kertoa?).
 
Kiva kuulla, että paljon on positiivisia kokemuksia miehillä Sermatropista. Meillä myös mies söi kaikkia mitä ISWTE-kirjassa suositeltiin ja varsinkin siittiöiden määrässä tapahtui parannusta, mutta lopulta ei mitään kovin dramaattista, kun kuitenkin icsiin päädyttiin toisessa hoidossa eikä liikkuvuus muistaakseni parantunut. En sitten tiedä miten vaikuttanut laatuun ym. Siemensyöksyjen määrästä oli myös suunnittelukäynnillä puhetta ja suosittelevat Tilkassa mahdollisimman usein (en nyt muista oliko joka päivä vai joka toinen vai mitä), jotta tuotanto pysyisi hyvin käynnissä ja siittiöt kierrossa.

@Mystinen, olen todella pahoillani negatestistä 💔

@Tiana, miten pitkälle nämä kaksi kemiallista ehti? Itse olen kokenut vain yhden hyvin varhaisen, silloin testasin aikaisin ja sain ihan juuri ja juuri havaittavissa olevan viivan testiin eikä seuraavana aamuna enää näkynyt mitään, joten toivo ei ehtinyt silloin edes kunnolla noustakaan. Miten teillä kemialliset ilmenivät? Kuumottelee nyt kun eilinen testi (dpo 14) oli todella tumma ja viivat ovat koko ajan johdonmukaisesti vahvistuneet. Eilen olin käynyt alkuyöstä vielä pissalla ja heräsin aiemmin kuin tänään, joten virtsa saattoi olla vahvempaa, kun testi tuntui olevan aavistuksen haaleampi tänä aamuna. Toisaalta vastaavia vähän vaaleampia testejä on ollut aikaisemmissakin raskauksissa ja sitten taas testit ovat jatkaneet tummumistaan, joten en vielä ole menettänyt toivoa ja huomenna sen taas aamulla näkee mihin suuntaan on menossa.

@Tsemppiperuna, harmi ettei alkion luokitus ollut parempi, mutta varmasti mahdollisuudet onnistua tuollakin luokituksella on olemassa, sillä eivät muuten olisi alkiota pakastaneet. Ja ensimmäinen kirjain kertoo kuitenkin itse sikiöksi kehittyvän solumassan luokituksesta ja B on ihan hyvä!
 
Tiputii Mä testasin heinäkuun lopussa 1,5 viikkoa joka päivä aamuin ja illoin, kun sain varhaisen luomuplussan, joka sit lopulta jäi kemialliseksi. Mutta huomasin, että pissan laimeudella oli tosi paljon merkitystä, sain esim. aina illalla vahvemman viivan kuin aamuisin. Lisäksi testit eivät ole aina samanlaisia viivan vahvuuksien suhteen muutenkaan. Uskon ja toivon, että kaikki on hyvin siellä, varsinkin jos kerran jo tosi tumma viiva ollut. 🙏🌈❤️
 
@tiputii tais olla dbo 19 ja 16 kun testiteistä katosi viivat lähes olemattomiin ja ennen sitä olin kyllä molemmissa asiaa vähän aavistellut kun aloitin testaamisen monta päivää ennen virallista testipäivää ja testiviivat ei juurikaan vahvistunut, näkyivät kyllä, mutta eroa ei juurikaan huomannut edes jos vertaili jokatoisen päivän testejä. En yksittäisestä testistä huolestuisi jos selkeää vahvistumista ollut, pissan vahvuus varmasti nyt vaikuttannut. Tsemppiä, uskosin kanssa että eiköhän sieltä huomenna tule taas vahvemmat viivat🙏🏼
 
Kiitos kokemustenne jakamisesta @Puolikuu ja @Tiana :red-heart:

Tänään oli virallinen testipäivä ja viiva oli taas vähän vahvempi kuin eilen, joten toistaiseksi kaikki hyvin! Nyt sitten täytyy hermojen kestää varhaisultraan asti (jos sinne asti päästään) ja toivoa, ettei kuulla taas huonoja uutisia. Ensimmäisen pettymyksen kesti, kun oli jo esikoinen olemassa ja kyseessä oli heti esikoisen jälkeen ensimmäisen siirto (samasta hoidosta pakkaseen jäänyt), joten tuntui, että raskaus alkoi liian helpolla. Lisäksi näin enneunen ennen varhaisultraa, vaikka luulin vahvojen oireiden perusteella kaiken olevan hyvin. Ehkä se auttoi orientoitumaan pettymykseen. Nytkin tuntuu kyllä epätodelliselta, että tämä on jo meidän kolmas siirto putkeen joista on alkanut kaikista raskaus.

Enteistä puheen ollen, onko kukaan muu täällä kokenut mitään enteitä tai saanut merkkejä raskauteen/keskenmenoon liittyen? Itsellä on tullut nyt jokaisesta raskaudesta jotain, joten kiinnostaa kuinka yleistä tällainen on :smiling-eyes:
 
Nyt aloitettiin lopulta täälläkin ivf-polku. Enpä olisi koskaan uskonut olevani tässä. Viime keväällä siis käytiin ensimmäisen kerran lääkärillä, tähän asti yritettiin vielä tukilääkityksellä luomusti. Tällä viikolla aloitan pistämään pergoverista ja ganirelixiä, sitten ensi viikolla on ultra. Sitä ihmettelen, miksi galirelixistä ei tullut kelakorvausta vaikka muista tuli?

Viime lääkärikäynnillä suositeltiin, että otan myös estrogeeniä kai tukemaan munarakkuloiden kypsymistä? Sitten lääkärin mukaan pitäisi olla yksi kierto väliä munasolupunktion jälkeen ennen kuin kannattaa siirtää, mutta toki tuorealkio kai voitaisiin siirtää jos niin halutaan. Mutta pakastetuilla soluilla kuulema tutkitusti paremmat mahdollisuudet. Kun sitten keräys olisi nyt lokakuussa, tarkoittaisi tämä sitä, että ensimmäinen pakastesiirto olisi joulukuussa, marraskuussa kaiketi mahdollisesti tuorealkio, jos niin halutaan? Ja tälle viikolle on varattu nyt myös alkiodiagnostiikkainfo, siihen todennäköisesti lähdemme. Onko muille ohjeistettu miten, onko teillä siirtojen välissä ollut kierto? Sekin on vähän epäselvää, että milloin saamme luomusti yrittää rinnalla, en enää muista.

Olen ollut aika omissa ajatuksissa ja päästä pyörällä, ajatellut että pitäisi yrittää elää terveellisesti jotta tulisi hyvät munasolut, syödä erilaisia vitamiinehja ja oudottaa painoa, mutta en ole saanut tehtyä mitään näistä. Yritän vain kuin unessa nyt ottaa lääkärin hoito-ohjelman mukaisesti eri lääkkeet. Munasolupunktio pelottaa ja samoin munasolujen laatu. Päivä kerrallaan...

Toivotaan kaikille meistä onnistumisia lähitulevaisuuteen :red-heart:
 
@Toivejatähti Onnea matkaan, paljon tulee asiaa alkuun, mutta kyllä se siitä. ❤️
Kaikki lääkkeet eivät ole kelakorvattavia, mutta Ganirelix pitäisi kyllä mielestäni olla lähtökohtaisesti, mutta en muista että oliko siinä joku juttu.. Nyt kun itse joudun maksaa kaikki lääkkeet itse.
Meillä on ollut välikierto punktion ja PAS:in välillä, mutta en tiennyt sen olevan välttämätön.. Luulin liittyvän enemmän siihen, että odotettiin alkiodiagnostiikan tuloksia.
Luomusti voi tietty yrittää esim. välikierrossa, jos haluaa. Itse ajattelin, että jos voi siirtää tutkittuja euploideja alkioita, niin priorisoin ne, mutta koska ei saatu niitä, niin on yritetty myös välikierrossa (ja kemiallinen siirsikin sitten hoitoja 😕).

Mä kävin Ekassa ultrassa tänään ja oli ilahduttavan tasaisesti molemmat munasarjat lähteneet kasvattamaan follikkeleita. 7+7 suurinta mitattiin 10-12mm ja pieniä näkyi lisäksi. Limis oli jo 8,9mm, paksumpi kuin viimeksi. Voi kunpa tämä olisi laadultaan parempi kierto. 🙏
 
Nyt aloitettiin lopulta täälläkin ivf-polku. Enpä olisi koskaan uskonut olevani tässä. Viime keväällä siis käytiin ensimmäisen kerran lääkärillä, tähän asti yritettiin vielä tukilääkityksellä luomusti. Tällä viikolla aloitan pistämään pergoverista ja ganirelixiä, sitten ensi viikolla on ultra. Sitä ihmettelen, miksi galirelixistä ei tullut kelakorvausta vaikka muista tuli?

Viime lääkärikäynnillä suositeltiin, että otan myös estrogeeniä kai tukemaan munarakkuloiden kypsymistä? Sitten lääkärin mukaan pitäisi olla yksi kierto väliä munasolupunktion jälkeen ennen kuin kannattaa siirtää, mutta toki tuorealkio kai voitaisiin siirtää jos niin halutaan. Mutta pakastetuilla soluilla kuulema tutkitusti paremmat mahdollisuudet. Kun sitten keräys olisi nyt lokakuussa, tarkoittaisi tämä sitä, että ensimmäinen pakastesiirto olisi joulukuussa, marraskuussa kaiketi mahdollisesti tuorealkio, jos niin halutaan? Ja tälle viikolle on varattu nyt myös alkiodiagnostiikkainfo, siihen todennäköisesti lähdemme. Onko muille ohjeistettu miten, onko teillä siirtojen välissä ollut kierto? Sekin on vähän epäselvää, että milloin saamme luomusti yrittää rinnalla, en enää muista.

Olen ollut aika omissa ajatuksissa ja päästä pyörällä, ajatellut että pitäisi yrittää elää terveellisesti jotta tulisi hyvät munasolut, syödä erilaisia vitamiinehja ja oudottaa painoa, mutta en ole saanut tehtyä mitään näistä. Yritän vain kuin unessa nyt ottaa lääkärin hoito-ohjelman mukaisesti eri lääkkeet. Munasolupunktio pelottaa ja samoin munasolujen laatu. Päivä kerrallaan...

Toivotaan kaikille meistä onnistumisia lähitulevaisuuteen :red-heart:
Tervetuloa tänne epäonnisten kerhoon :red-heart: Alussa on paljon uutta tietoa, mutta varmasti selviätte. Kovasti tsemppiä uuden opetteluun.

Punktion ja siirron väliin tulee siksikin yleensä välikierto, koska monella tuo eka oikea menkkakierto voi olla ovuloimaton. Jos teille tulee alkiodiagnostiikka, niin kyllä yksityiselläkin tuloksissa kestää muutama viikko eli välikierto tulee väkisin.

Ihan hirveän suurta tilastollista eroa tuoresiirron ja pakkassiirron välillä ei ole, mutta ero tosiaan on. Eihän tuoresiirtoja tehtäisi lainkaan jos ne eivät onnistuisi kuitenkin riittävän usein.
 
Kiitos @Puolikuu, @Myrtha ja @Enkelinsiipi ja kaikki muutkin ihanista sympatioista.

Tsemppiä @Puolikuu teille syyskuun keräyksiin myös! Missä vaiheessa te muut menette hoidoissa?

Taisikin olla muuten ovitrelle eli se irrotuspiikki, mitä Kela ei korvannut. Ovumian instagramissa julkaistiin juuri tilasto, jonka mukaan yli 39-vuotiaista 20 prosentilla onnistuu ensimmäinen ivf-kerta. Luku on kieltämättä aika alhainen 😰

Me on päätetty ottaa alkiodiagnostiikka kyllä mutta arvon halutaanko tuoresiirto myös. Ehkä se riippuu vähön siitäkin saadaanko miten monta munasolua ja hedelmöittynyttä tapausta. Jännittää vain se riski että tulisi jotain komplikaatioita tai keskenmeno ilman testausta, kun on jo tämän ikäinen.

Ensimmäisen piston tein eilen ja se meni tosi hyvin onneksi eikä sattunut 😊 olen saanut vaan valitettavan flunssan tähän, toivotaan että se menee nopeaan ohi. Maanantaina olisi ultra-aika.

Yritin muuten saada omaan profiilini tuota tietoa mikä joillakuilla teillä on eli ikä, lapset yritykset yms mutta ilmeisesti epäonnistuin. Osaako joku neuvoa miten saisin sen lisättyä? Ja sellainenkin kysymys, että mitä tarkoittaa lyhyt kaava ja pitkä kaava, kun niistäkin kuulee täällä puhuttavan? Paljon lyhenteitä ja eri asioita, joita yritän selvittää.
 
Ja olen googletellut, että ranskalaiset, villasukat ja punajuurimehu kannattaisi ottaa listalle alkiosiirron jälkeen. Akupunktioon ei taida rahat riittää. Muita vinkkejä otetaan vastaan, mutta ei ne taida kyllä olla kuin poppaskonsteja ja itselle tunne, että tekee jotain 😊
 
@Toivejatähti Kiitos! 😊 Ja hienoa, että pistely sujui hyvin. 👍 Eihän ne prosentit hirvittävän suuria ole, mutta ei kannata niihin jäädä kiinni.. Kaikki on niin yksilöllistä. Tietoja saa laitettua Allekirjoitus- kohdasta, mikä löytyy oman käyttäjäkuvakkeen alta.
 
Kiitos @Puolikuu, @Myrtha ja @Enkelinsiipi ja kaikki muutkin ihanista sympatioista.

Tsemppiä @Puolikuu teille syyskuun keräyksiin myös! Missä vaiheessa te muut menette hoidoissa?

Taisikin olla muuten ovitrelle eli se irrotuspiikki, mitä Kela ei korvannut. Ovumian instagramissa julkaistiin juuri tilasto, jonka mukaan yli 39-vuotiaista 20 prosentilla onnistuu ensimmäinen ivf-kerta. Luku on kieltämättä aika alhainen 😰

Me on päätetty ottaa alkiodiagnostiikka kyllä mutta arvon halutaanko tuoresiirto myös. Ehkä se riippuu vähön siitäkin saadaanko miten monta munasolua ja hedelmöittynyttä tapausta. Jännittää vain se riski että tulisi jotain komplikaatioita tai keskenmeno ilman testausta, kun on jo tämän ikäinen.

Ensimmäisen piston tein eilen ja se meni tosi hyvin onneksi eikä sattunut 😊 olen saanut vaan valitettavan flunssan tähän, toivotaan että se menee nopeaan ohi. Maanantaina olisi ultra-aika.

Yritin muuten saada omaan profiilini tuota tietoa mikä joillakuilla teillä on eli ikä, lapset yritykset yms mutta ilmeisesti epäonnistuin. Osaako joku neuvoa miten saisin sen lisättyä? Ja sellainenkin kysymys, että mitä tarkoittaa lyhyt kaava ja pitkä kaava, kun niistäkin kuulee täällä puhuttavan? Paljon lyhenteitä ja eri asioita, joita yritän selvittää.
Meillä kolmas siirretty alkio nyt kyydissä, huomenna virallinen testipäivä 🫣 Muutaman positiivisen testin oon jo nyt alkuviikon aikana tehnyt, mutta katsotaan huomenna lopullinen tilanne. Edellisestä siirrosta tuli kkm, niin en uskalla vielä iloita tässä vaiheessa 🥹 Tsemppiä hoitokierrokseen ❤️
 
@Toivejatähti me otettiin alkiodiagnostiikka ja tehtiin tuoresiirto. Olin jo ehtinny jo asennoitua siihen että alkiota tulee maks kaks ja tehdään tuoresiirto ja ei tehdä noin vähäisellä määrällä diagnostiikkaa. Alkioita tulikin sit enemmän ja jäätiin sitten kuitenkin siihen päätökseen, että tuoresiirto tehdään silti. Rahallisestihan toi on halvempaa tehdä tuoresiirto vrs diagnostiikka ja PAS. Meillä pääty tuoresiirto kemialliseen ja jälkikäteen mietittynä olis ollut kiva toki tietää alkion laatu olisi ollut. Diagnostiikka toki nostaa hurjasti tota onnistumisen todennäköisyyttä, mutta eihän sekään ole tae millekkään 🙁

Lämpimät sukat ja lämpimät ruuat/juomat on sellasia mitä voi suosia 😁
 
Täällä piinaillaan. Langetako vai eikö langeta testaamaan jo aikaisemmin. Virallinen testipäivä ois dpo 15 eli ke 7.10., mut gyne sanoi et ma 5.10. voin jo testata. Mitä sanoo raati, onko järkeä hakea herkkä 10mlU testi ja testata huomenna aamulla dpo 10? Kaapissa siis PCn ja RSFUn liuskatesti, tuo PC voisi kai mennä herkästäkin?

Ma 21.10. klo 10 siis irrotuspiikki Gonasi set 5000iu ja iltapäivällä inssi. Tuon irrotuspiikin pitäisi käsittääkseni näkyä max 10 päivää testissä.

@Toivejatähti laitan kuvat infovihkosesta, jossa selitetään noi erot lyhyen ja pitkän kaavan välillä.
 

Liitteet

  • 20261001_134317.jpg
    20261001_134317.jpg
    1.8 MB · Katsottu: 38
  • 20261001_134338.jpg
    20261001_134338.jpg
    1.5 MB · Katsottu: 39
Takaisin
Top