IVF/ICSI-HOIDOT 2024-2025

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Milpa2018
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@StellaMom Oi kuulostaa hyvältä!😍 Ja ihana, jos pystyt nauttimaan stressittömästä joulusta.

Me otettiin tosiaan taukoa tämä kierto, eikä menty siirtoon. Oli oikea päätös ja oon aivab hämmästynyt kun kerrankin en jatkuvasti mieti, että pääsispä jo jatkamaan ja edistämään asiaa. Lisäksi töissä tuttuun tapaan tahti kiihtyy loppuvuotta kohti, niin alkionsiirto ja mahdollisesti epäonnistuminen olis ollut ihan liikaa.

Nyt stressaa hieman joulu. Mulla pitäisi alkaa uusi kierto ihan lähipäivinä, ja siihen kiertoon sitten PAS. Olen normaalisti ollut ilman alkoholia ennen siirtoja ja muutenkin kohtuudella, mutta jouluna tulee varmasti otettua viiniä 1-2 lasia useampana päivänä. Lisäksi on samppanjaa ja glühweinia yms. että tuskin aivan ilman alkoholia olen ja en tiedä millä verukkeella kieltäydyn kun aina ennenkin juonut.😫 Ja oon myös rajoittanut kahvinjuontia ja sitäkin meidän joulunvietossa on jatkuvasti tarjolla. Ja kaikkea ”epäterveellistä” tulee jouluna syötyä ja sekin mietityttää…

Lisäksi mua ahdistaa se, että alkiot siirretään julkisella 5 päivää positiivisesta ovistestistä. Voi olla sattumaa, mutta ainoa positiivinen testi on tullut (siitä kkm) kun siirto oli 6 pv ovis+:sta 😞.
 
@Kukkaa2 Se on aika helppoa ottaa lasi täyteen ja vaihtaa miehen kanssa ilman että kukaan huomaa kunhan tästä on sovittu etukäteen. Tai kun yksi siideri on juotu tms, niin käy vessalla ja täyttää vedellä tms. Itse ostin juhliin alkoholitointa viiniä ja olutta, eikä kukaan huomannut. Ei tarvitse juoda, leikkii vain että juo. (Lasi huulille ja mukamas siemailee ja laittaa takas alas) Jossain vaiheessa voi joko a) vaihtaa lasia miehen kanssa tai b) kaataa vähän viemäristä vähän alas tai c) unohtaa lasinsa jonnekin "vahingossa". Itselle tuli hyväksyntä yhteen lasilliseen ruuan yhteydessä ainakin, mutta en juo jos ei tee mieli. (Mun uusi kierto alkaa vasta joulun jälkeen) Mutta tsemppiä, ja jos tuntuu siltä että on liikaa ruokaa pöydässä niin koitahan ottaa vähän kaikkea eikä stressaa siitä että mitä syö. Se on se määrä jota kannattaa rajoittaa :Person Raising Both Hands:

Mulla stressi on aika vähäinen nyt, mutta sitä lähemmäksi kun päästään (eli tammikuun alussa) niin tulee stressi.
Seuraavaa kiertoa odotellaan, aikaisintaan muutama päivä joulun jälkeen laskin että alkaisi mutta Clomifen ehkä työnsi ovulaatiota myöhemmäksi (limakalvo oli aikaisessa luteaalivaiheessa eilen) niin voi olla hieman pidempi. (Nippelitieto muuten: Clomifen ratkaisua ei kuulemma kaikilla klinikoilla tarjota edes, näin lääkäri sanoi eilen. Clomifen kuulemma kasvattaa follikkeleita tasaisemmin, mikä oli mullakin hieman ongelmana ekassa Synarela kierrossa) Laihdutuksen jälkeen kierto lyheni melkein parilla päivällä (28=>26/27) mutta muistan että oli n. 30 pv joskus 5 vuotta sitten kun oli sekaisin. Katsotaan millaiseksi menee nyt, eihän punktion jälkeen odota kovin normaalia kiertoa kuitenkaan.
 
Napailua:
Täällä ensimmäinen kierto km jälkeen. Menkat oli next level vaikka vuoto mulla aina ollut runsasta, edes vuodon hillintä lääke ei auttanut. Nyt kp 12 ja eilen tuli ovisplussa.
Eilen Taysissa oli moniammatillinen kokous jossa meidän tilannetta mietittiin ja tuloksena oli että pasiin ja jatkoon myöhemmin vahvempi luteaalituki ja tukiläökitys jatkuu myös pitkään plussan jälkeenkin jos sellainen tulee. Oli maininta että meidän kromosomit voidaan myös tutkia. Ja jos uusi ivf kierros tulee niin se tehdään picsi menetelmällä, ilmeisesti tuo on icsistä pykälän ns kehittyneempi versio? 🤔
Kätilö soitti, otetaan molemmista kromosomitestit. Pas tehdään tammikuun kiertoon jos kuun ja tähtien asennot on kohdallaan ja se päästään tekemään.
 
Muokattu viimeksi:
@Mami91~
Ihanaa että asiat etenee!

Jatkan vielä tätä stressaamista…Joka tapauksessa 1-2 alkoholiannosta tulen varmaan ottamaan 1-3 päivänä, todennäköisesti PAS kierron alussa, mutta stressaa silti voiko sillä olla vaikutusta.🥺ja varmaan suklaata tulee nappailtua aika huolella😅 Ja muuten elintavat mulla on pääsääntöisesti terveelliset ja esim. liikunnan kanssa tulee olla tarkkana ettei sitä tule liikaa, mutta nyt lomalla panostan rauhallisin kävelylenkkeihin ja ehkä muutaman kerran käyn salilla ja juoksemassa. Joulukuussa on ollut niin kiire töissä että en onneksi ole juuri ehtinyt miettiä edes hoitoja, mutta nyt taas alkaa ne paineet kasvaa😫
 
@Kumma & @M@lttam@ton
Haluaisin itekin uskoa että jotain apua noista tutkimuksen lääkkeistä oli kun ekan kerran esikoisen jälkeen päästiin edes 6+ viikoille. En oikein itsekään ymmärrä mitä siinä selvisi, mutta kohdun limakalvoa tämä felicitaksen nata tutkii. Kortisoni, e-vitamiini ja muutama muu juttu on aina kierron alusta alkaen mukana ja sit vielä ennen siirto tuli estrogeeni ja vahvempi progesteronituki.

Miten siellä teillä on hoidot edenneet? Vaikka vastauksessa on kestänyt niin oon käynyt aina välillä kyllä täällä lueskelemassa.
 
@Kukkaa2 voin sen verran rauhoitella, että mulla ei ainakaan ollut alkoholiannoksilla merkitystä. Onnistuneessa PAS-kierrossa viikko ennen uuden kierron alkua oli juhlat, jossa tuli otettua useampi annos. Oviksen aikaan otin pari lasia skumppaa. Muuten elän tosi terveellisesti, urheilen yms. Kävin koko kierron urheilemassa, siirron jälkeen pidin kaksi päivää taukoa, mut sit jatkoin normaalisti jumpissa, HIIT treeneissä jne. Ja kiinni tarrasi. Mulle lääkäri sanoi, että paras on jos elää ihan normaalia elämää. Jos alkio on elinvoimainen ja olosuhteet hyvät, niin ei sen kiinnittymistä oikein itse voi pilata. Tsemppiä siirtokiertoon 💕
 
@Kumma & @M@lttam@ton
Haluaisin itekin uskoa että jotain apua noista tutkimuksen lääkkeistä oli kun ekan kerran esikoisen jälkeen päästiin edes 6+ viikoille. En oikein itsekään ymmärrä mitä siinä selvisi, mutta kohdun limakalvoa tämä felicitaksen nata tutkii. Kortisoni, e-vitamiini ja muutama muu juttu on aina kierron alusta alkaen mukana ja sit vielä ennen siirto tuli estrogeeni ja vahvempi progesteronituki.

Miten siellä teillä on hoidot edenneet? Vaikka vastauksessa on kestänyt niin oon käynyt aina välillä kyllä täällä lueskelemassa.
Kiva kun kysyit! Mietin kans miten teillä @M@lttam@ton kanssa menee, kun molemmat taisitte odotella ovista ja siirtoa?

Mä kyselin mun viime negan jälkeen julkiselta että tutkitaanko jotain. Sain lähetteen hysteroskopiaan ja kilpparikokeet. Hysteroskopiaan on yleensä vissiin pari kk jonoa, mutta sain peruutusajan aikaiseksi joululahjaksi, ja pääsen jo maanantaina. Kerrankin osuu aikataulut hyvin, kun olis joka tapauksessa ollut välikierto ja vielä joulutauko sivuutetaan samalla. Ennen mahdollista seuraavaa stimulaatiota katotaan myös multa kromosomit.
 
@Kukkaa2 mulle lääkäri sanoi että kun kyseessä pas niin yksittäiset alkoholiannokset ei vaikuta, ja antoi myös jouluna luvan ottaa lasin viiniä, vaikka piinapäivät menossa.

@Kumma & @Pumpulipilvi kiitos kysymästä 😊 mulla oli eilen siirto ja kaikki meni sen suhteen hyvin! Limakalvot kuulemma hyvät (tosin niin ollut kaikissa aikaisemmissakin), mutta lisätoivoa tulee siitä että alkio oli ainakin tietääkseni ekaa kertaa lähtenyt jatkamaan kehitystä sulatuksen jälkeen 🥰 varmaan siis odotukset liiankin korkealla. Ihan kaikista siirroista en tiedä mikä ollut ton kehittymisen suhteen tilanne ja tuoresiirrossahan tätä ei edes ole pöydällä mutta ainakin nyt asiat niin hyvin kuin tässä kohtaa voi.

Ainut vaan että mietin tota jouluaaton viinilasia. En haluaisi ottaa jos en ole testannut mutta haluanko ottaa mahdollisen negan aatoksi, varsinkaan kun se ei kuitenkaan ole varma nega vielä siinä pp5. Sitten taas kalapöydän meinasin jättää väliin koska listeriassa voi olla pitkäkin itämisaika. Voin syödä sit kalat vaikka seuraavana viikonloppuna jos nega varmistuu. Mitä teillä ajatuksia näihin liittyen?
 
Joo, stressaan ihan liikaa.😫 itse taas ehkä tuossa tilanteessa jättäisin viinilasin juomatta, mutta kalat söisin. En vaan jotenkin usko, että tuossa vaiheessa voisi vahinkoa tapahtua ja muistaakseni omapolullakin lukee, että ruokarajoitteitq käydään läpi neuvolassa ja niillä olisi merkitystä oikeasti paljon myöhemmin kuin ihan just kun alkio on siirretty. Mut jos lääkäri sanoo, ettei yksi viinilasi ole ongelma, niin ei kai sitäkään ole syytä olla uskomatta.😅
 
Joo siis epätodennäköistähän se on että listeriaa saisi ja vielä epätodennäköisempää että se itäisi niin hitaasti että istukka olisi ehtinyt kehittyä 😅
 
@Kumma no onpa hyvä, että aika hysteroskopiaan tuli jo nyt (ja ylipäänsä että tutkitaan ja testataan).

@M@lttam@ton tsemppiä sinnekin piinailuun. Mulla on nyt pp5 (dpo10) blaston siirrosta, eli aatto on jo pp9/dpo14 eli silloin pisin pitäisi kyllä varmasti näkyä. Tänään ei testissä näkynyt mitään, tai ehkä oikein kuvittelemalla joku viivan paikka korkeintaan, eli oon kyllä jo vähän heittänyt pyyhkeen kehään - ja jos vielä ma/ti/aattoaamuna on nega niin nautin kyllä kaikista jouluherkuista (myös kaloista, mädeistä, juustoista ja parista lasista viiniä). Jos taas olisi positiivinen niin sit kyllä skippaan riskiruoat. Listeria ja toksohan on tosiaan oikeasti siitä pahoja, että itämisaika tosiaan voi olla pitkä, mutta mulla itellä on ollu parempi olo jos siirron jälkeen välttelen riskiruokia (ja ennen siirtoja oon kyllä syöny kaikkea), vaikka riski onkin oikeasti pieni
 
Oi kumpa saisitte vielä sen parhaan joululahjan ❤️ ja pp5 ei vielä kerro mitään vaikka olisi nega (jospa itekin tän sit uskon jouluaattona jos ei mitään näy). Ja ite tekisin saman joulusyömisten suhteen sun aikataululla

Luulen kans et en pystyis nauttimaan niistä kaloista ja juustoista niin parempi jättää syömättä. Ja se viinilasi tulee olemaan sellainen lasinpohjan täyttävä niin tuskin siitä haittaa tässä kohtaa on.

Olen odotellut tänään kiinnittymisnippailuja mutta ei ole kyllä tuntunut mitään. Mites yleisiä ne onkaan et tuntuu mitään?
 
Tsemppiä piinapäiviin, @Pumpulipilvi ja @M@lttam@ton! Toivon kovasti, että saisitte ihania uutisia jouluun tai vuodenvaihteeseen. ❤️

Mua on ihmetyttänyt HUS:in Omapolun ohjeissa oleva maininta siitä, että ruokarajoitteita ei tarvitsisi huomioida ennen neuvolakäyntiä. (En muista ihan tarkkoja sanamuotoja.) Olen kyllä plussan jälkeen pyrkinyt ohjeiden noudattamiseen, tosin olen sellainen luonne, että olen noudattanut ohjeita melkeinpä 2,5 vuoden ajan puolikkaat kierrot. 😅 Huh, ehkä vähän turhaa!

Omaa joulua onneksi helpottaa se, että en muutenkaan käytä alkoholia ja voin osin itse miettiä tarjoiltavia (on tulossa vieraita meille päin). Se hoksattiin, että jos kyläpaikassa tarjotaan glögiä, pitäisi periaatteessa nähdä pullo/tölkki, sillä osa alkoholittomistakin glögeistä sisältää pienet prosentit. Ei siis ole tarkoitus kertoa vielä melko varovaiselta ja herkältä tuntuvasta plussasta kenellekään jouluna.

@M@lttam@ton, musta on ollut siirtojen jälkeen vaikea erottaa mahdollisia kiinnitymisnippailuja keltarauhasen nippailuista, joita tukilääke taitaa aktivoida. Tuntemukset ovat myös ainakin mulla olleet niin pieniä, että esimerkiksi nukkumisen aikaan en niitä kyllä huomaisi.
 
Joo ihmettelin kans joskus aikoinaan noita ohjeita. Vaikka ainakin listerioosissa on pieni riski että 1 sen saa ja myös 2 että se tarttuisi sikiöön alkuraskaudesta. Mutta mitä varhaisempi raskaus jos tarttuu, sitä suuremmat vahingot.

Ja joo ehkä en nyt lähde stressailemaan tätä oireettomuutta tässä kohtaa 😅

Mites onko kokemusta miten HUS suhtautuu ivf hoitoihin jonotusajalla? Sen tiedän että silloin kun lähete kirjoitetaan tai kun hoito alkaa, ei saa olla alkioita pakkasessa mutta Mites tuo väliaika? Ei kai ne voi viskata jonon hännille jos saavat tietää että olisi tehty ivf odotellessa?
 
Meille sanottiin, että jonopaikka säilyy mutta yksityisen alkiot pitää siirtää ennen julkisen hoitoon palaamista, mikä voi viivästyttää aikataulua. Varoittivat myös, että ilmoittautuminen ei onnistu ehkä heti ensimmäisestä tai toisestakaan kierrosta - ymmärsin sen ehkä liittyvän siihen, että jonon pituus ja ruuhkaisuus vaihtelee eikä välttämättä ole sama kuin jonoon päästessä on sanottu. Ymmärtääkseni yksityisen hoidosta ei siis varsinaisesti tulisi sanktiota jonopaikan suhteen.

Meillä olisi ollut ilmoittautuminen uuteen hoitoon aikaisintaan joulukuussa (jolloin olisi joulutauon vuoksi voinut ehkä aloittaa pitkän kaavan, lyhyttä ei).
 
Kiva kun kysyit! Mietin kans miten teillä @M@lttam@ton kanssa menee, kun molemmat taisitte odotella ovista ja siirtoa?

Mä kyselin mun viime negan jälkeen julkiselta että tutkitaanko jotain. Sain lähetteen hysteroskopiaan ja kilpparikokeet. Hysteroskopiaan on yleensä vissiin pari kk jonoa, mutta sain peruutusajan aikaiseksi joululahjaksi, ja pääsen jo maanantaina. Kerrankin osuu aikataulut hyvin, kun olis joka tapauksessa ollut välikierto ja vielä joulutauko sivuutetaan samalla. Ennen mahdollista seuraavaa stimulaatiota katotaan myös multa kromosomit.
Menikö hysteroskopia hyvin? Selviääkö siitä saman tien tulokset vai joutuuko odottelemaan?

On kyllä tosi positiivisen kuuloista miten perusteellisesti nyt tutkitaan sinutkin ennen seuraavia hoitoja!

Miten @Pumpulipilvi piinailu sujuu? ❤️
 
Yllätyin kyllä itsekin positiivisesti että tutkitaan! Toimenpide meni hyvin ja 20 minuutissa jo ohi. Kohdussa ei näkyny mitään kummaa ja kaikki näytti normaalilta. Eli ei viitteitä adenomyoosista tai sektioarven ongelmasta. Vielä otti jonkun limakalvonäytteen, joka lähti patologille katsottavaks. Siitä en tiedä koska tuloksia tulee. Mutta tällä hetkellä ei oo löytynyt mitään selittävää tekijää. Onko se sit hyvä vai huono ni paha sanoa. 🤔

Mites sun pää kestää siellä piinailua? Ja myös @Pumpulipilvi tilannetta jännitän täällä minäkin🤞
 
Jos olisi ollut esim adenomyoosi niin eikös ole niin että sille ei edes pysty tekemään mitään? Vai leikkaako ne niitä? Jospa ne tsekkasi samalla ne piilevät tulehdukset? Sen korjaus voisi olla kuitenkin helpommasta päästä antibiooteilla.

Minulla on sellainen olo että ne meidän muut alkiot ei vain ole olleet elinkelpoisia, kun kuitenkin yksi raskaus taustalla. Eli toisaalta haluaisin kyllä kaiken tutkia mutta mulle on kyllä myös ok jos sanovat että otetaan vain uutta icsiä (ja toivottavasti nopeasti).

Minun piinailut menee varmaan helpoimmin ikinä kun on niin paljon joulupuuhastelua 😁 vielä en ole ihan päättänyt milloin aloitan testailut mutta varmaan aattona silläkin riskillä että pilaa joulutunnelmaa.
 
En usko myöskään et adenomyoosille olis mitään tehty. Ehkä lisätty keltarauhastukea emt.? Ja krooninen endometriitti voidaan kai hyvällä prosentilla diagnosoida myös hysteroskopialla, joten ei liene kovin todennäköinen se nyt myöskään. En oo ihan varma mitä sieltä limakalvonäytteestä siis ees katsotaan, kun ei oo itse palveluna ostanut, mutta kaipa se selviää, kun tulokset tulee, tai jaksan kysellä omapolusta. Seuraavaan siirtoon on melkein kuukausi jäljellä (vähintään) ni kerkee tässä vielä odotellakin.

Joulua edeltävät päivät on kyllä usein niin täynnä touhua et menee nopeasti! Siinä mielessä täydellinen aika siirrolle. Toivotaan sinne parasta joululahjaa, jos satut testaamaan! 🤩 ja kaikille muillekin piinailijoille joulun ihmeitä vaan kehiin!
 
Takaisin
Top