Oi kuulostaisi kyllä lupaavalta, toivottavasti siellä olisi alkio tarrannut matkaan! Vaikka toki kurja, jos on ollut huonoa vointia, mutta jospa ne olisivat tässä tapauksessa hyvä merkki. Ihailen kärsivällisyyttäsi testien suhteen, pian testipäivä jo koittaakin.
Yksityisen lääkäri arveli, että juuri tutkimusnäytön vajaavaisuus on syy, miksi HUS:illa ovat varovaisia kiinnityspiikin suhteen.
Vielä epäröidään. Mietityttää vähän se, että kun nykyään niin vahvasti suositaan blastosiirtoja, kiinnittyköhän hyvä alkio jos on kiinnittyäkseen yhtä lailla myös silloin, jos se siirretään kolmen päivän iässä.

Toisaalta voisi olla kivakin kokeilla varhaisempaa siirtoa, kun meidän aiemmat siirrot ovat olleet blastoja. Ajattelen kyllä, että vielä toistaiseksi joka siirto on varmaan "kuin uuden arvan heittäisi" eli voi olla se ratkaiseva tai sitten ei.
Olen varovaisin mielin kyllä hedelmöitystietojen suhteen. Mua on mietityttänyt mm. se, saadaanko yhtä hyvä tulos kuin viimeksi, kun nyt munasolut tuotettiin kolme päivää nopeammin. Se on kyllä varmaan ihan maallikkoajatus, että sitkeämmällä kasvattelulla kasvaisi potentiaalisempia.
Täytyy mainita kevennykseksi tilannehuumoria tältä päivältä:
Puoliso lähti antamaan näytettään vähän kiireellä noin vartti ennen sovittua punktioaikaa (oltiin hyvissä ajoin paikalla, mutta alkuun oli sovittu, että antaisi sen vasta punktion jälkeen). Kätilö tuli huoneeseen kyselemään "sun mies taitaa olla vielä antamassa näytettä?", johon sanoin "joo, se ei ole tullut vielä".

Hyvin pysyi kätilön naama peruslukemilla.