Okei! Varmasti ovat sen arvioineet yksilöllisesti, milloin on tarve ultrata ensimmäisen kerran.

Mulla vastetta ei voi kauheasti ennustaa PCOS:n takia, eli voi olla että lähtee liikaakin kasvamaan jolloin on riski hyperille, tai sitten ei välttämättä ole vastetta tarpeeksi. Mulla on maanantaina eka ultra ja siis tänään vasta alkaa pistelyt. Haluavat ottaa varman päälle, kun ei yhtään voi ennustaa miten tuo lääkemäärä vaikuttaa.

Gonalia oon käyttänyt kyllä ovulaatioinduktiohoidoissa päiväannoksella 75, ja tällöin aina saatu yhtä kiertoa lukuunottamatta hyvä yhden follikkelin vaste. Näitä hoitokiertoja tehty yhteensä sekä ekan että nyt tokan lapsen yrityksen aikana 9 kpl, osa HUS:lla ja osa Dextrassa. Viimeisimmässä hoitokierrossa HUS:lla mikä johti kohdunulkoiseen oli kaksi johtofollia, yksi molemmin puolin.
Mutta siis todella jännä nähdä lähteekö tällä "tupla-annoksella" OI-hoitoihin verrattuna oikeasti tarpeeksi folleja kasvuun. Mulla on kyllä vähän sellainen kutina että lääkemäärää saadaan maanantaina nostaa, mutta jää nähtäväksi!
Mulla myös viikolle 27 suunniteltu punktio

Onpas kiva kun joku muukin menee samoissa aikatauluissa!