IVF/ICSI-HOIDOT 2024-2025

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Milpa2018
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@Snowwie Minä olen pitänyt päiväkohtaista oiremuistiota nyt kahden PASin ja kolmen inseminaation (joista yksi plussa mutta km) kohdalla. Se on paljastanut hauskasti sen, että lähes mistään oireesta ei voi oikeastaan päätellä raskautta varmaksi.

Varmimmat oireet olivat plussakierrossa älytön väsymys ja tarve nukkua päikkärit (ei yleensä tällaista), ja aktiivisuusrannekkeen nousuun lähteneet sykkeet. Näitä kahta oiretta ei negakierroissa ollut, muuten kaikki tissituntemukset, alavatsanippailut, finnit, mukakiinnittymiskivut jne ovat kuuluneet jokaiseen näistä negakierroista.
Oirepäiväkirja onkin itseasiassa loistava idea! Mulla oli jo cyclojen aloituksesta jotain alavatsatuntemuksia ja rintojen arkuutta, samoin väsymystä. Nyt kaduttaa, kun en sen tarkemmin painanut mieleen tuntemuksia. Alan nyt kirjoittelemaan näitä ylös, jos ja kun niistä olisi myöhemmin hyötyä!
 
@Pumpulipilvi

Joo mun aloitusannos oli pienempi kuin kahdessa aiemmassa. Niissä oli 225 IU ja tässä oli 200 IU.

Ekassa pienennettiin annosta 175:teen folliultrassa. Varmaan pelättiin hyperiä. Toisessa pidennettiin piikittelyaikaa kahdella päivällä, jotta saadaan varmasti kypsiä tarpeeksi. Kolmannessa nyt lisättiin annos 250 IU.

Mä laskin noi lääkemäärät itse nyt jälkikäteen. Tähän kolmanteen on nyt määrätty vähemmän vaikka tuo kolmen päivän lisäys nyt tulee. Toki jos hoitoa jatketaan perjantaista eteenpäin niin sitten voi olla, että kokonaisannos on isompi.

Mä toivoisin, että mun leikkaus olisi ekana ja sitten neljäs IVF, jotta tulokset paranisi 🥹, mutta en osaa sanoa sitä kun eivät ole vielä kertoneet tarkemmin leikkauspäivää ja ne saattaa muuttaa sitä myöhemmäksi jos haluan neljännen IVF:än. Joten kaikki on siitä kiinni paljonko nyt tulee munasoluja. Mielellään en menisi enää neljänteen hoitoon vaan lähdettäisiin kokeilemaan siirtoja nyt kerätyillä alkioilla ja sitten jos ne ei tuota tulosta, niin sitten tehtäisiin uusi hoito :)

Nämä on tosiaan niin yksilöllisiä miten lääkkeet vaikuttaa ja joka kierroskin voi olla erilainen. Kahdella viime kierroksella folliultrassa oli enemmän ku nyt mutta saattaa olla, että tää kääntyy vielä hyväksi ja saalista saadaan. Ja ennen kaikkea se laatu, ei määrä 💕 .

En tosiaan tee mitään vaikkapa 15 erinomaisella alkiolla pakkasessa, koska me haaveillaan kahdesta lapsesta :D eli kaksi loppuun mennyttä raskautta riittää. Jos alkioita tulisi liikaa niin sittenhän tulisi ongelma, että mitäs niille nyt :D
 
Hei onko kenellekään tuttu tällainen oire punktion jälkeen. Eli mulla tässä ollut aika paljon yskää ja aina kun yskin niin sattuu munasarjoihin, jos niin voi ees sanoa😄 Tekee mieli jo valmiiksi pidellä vatsan oikeaa tai vasenta puolta, jotta ei tulisi sellaista repäisyä yskiessä. Aiemmista punktioista ei ole ollut oikeastaan mitään jälkioireita ja nyt rakkuloita oli kaikista vähiten, lopulta vasemmalla ei mitään punktoitavaa, joten vähän oudoksun tätä reaktiota nyt. Ei kuitenkaan niin paljoa ole vaivaa että tekisin asialle vielä mitään, enintään voisin kysyä viestillä Dextrasta, mutta luulen että vastaus olisi, että ota särkylääkettä.
 
@Ehtoo Mun hoito alkoi viikko sitten keskiviikkona ja kestää nyt perjantaihin asti. Mä oon pistellyt nyt siis kuusi päivää (200 IU) ja eilisestä tiistaista torstaihin on 250 IU. Eli yhteensä 9 päivää. (Kamala ku on lomalla niin pitää oikein pinnistellä, että muistaa mikä viikonpäivä on menossa ja milloin mitäkin tapahtui jne 😄) Maanantaina olisi tarkoitus mennä punktioon mutta mutta...😃

Mutta mulla on tunne, että jatkan piikittelyä vielä pe, la, su ja punktio menee keskiviikolle :)
 
Hei onko kenellekään tuttu tällainen oire punktion jälkeen. Eli mulla tässä ollut aika paljon yskää ja aina kun yskin niin sattuu munasarjoihin, jos niin voi ees sanoa😄 Tekee mieli jo valmiiksi pidellä vatsan oikeaa tai vasenta puolta, jotta ei tulisi sellaista repäisyä yskiessä. Aiemmista punktioista ei ole ollut oikeastaan mitään jälkioireita ja nyt rakkuloita oli kaikista vähiten, lopulta vasemmalla ei mitään punktoitavaa, joten vähän oudoksun tätä reaktiota nyt. Ei kuitenkaan niin paljoa ole vaivaa että tekisin asialle vielä mitään, enintään voisin kysyä viestillä Dextrasta, mutta luulen että vastaus olisi, että ota särkylääkettä.
Minulla oli vastaavaa oiretta keräyksen jälkeen. Ei alkanut heti, vaan useampi päivä toimenpiteen jälkeen. Yskiminen ja etenkin aivastaminen sattui todella paljon. Samoin syvään hengittäminen. Sitten kivut yltyi oikean rinnan alta niin koviksi, että jokainen hengitys sattui ja sitten pitkin lähteä päivystykseen. Siellä tutkivat huolella, eikä löytynyt mitään yksittäistä syytä. (Verikokeella otetut arvot oli melkein kaikki pielessä, mutta kuulemma normaalia punktion jälkeen. Samaten munasarjat oli todella suurentuneet ja vatsassa näkyi jonkin verran nestettä.) Hoitona lepo ja särkylääkkeet.
 
Mä toivoisin, että mun leikkaus olisi ekana ja sitten neljäs IVF, jotta tulokset paranisi 🥹, mutta en osaa sanoa sitä kun eivät ole vielä kertoneet tarkemmin leikkauspäivää ja ne saattaa muuttaa sitä myöhemmäksi jos haluan neljännen IVF:än. Joten kaikki on siitä kiinni paljonko nyt tulee munasoluja. Mielellään en menisi enää neljänteen hoitoon vaan lähdettäisiin kokeilemaan siirtoja nyt kerätyillä alkioilla ja sitten jos ne ei tuota tulosta, niin sitten tehtäisiin uusi hoito :)
Miten teillä perusteltu tuota, että tehdään useampi hoito ja sitten vasta siirtoja? Onko syynä endometrioosi ja sen hoito? Käsittääkseni julkisella ohjeena, että yhdestä hoidosta tulleet alkiot siirretään ennen seuraavaa hoitoa.

Itselläni on ikää sen verran, että tekisi mieli kerätä nyt alkiota pakkanen täyteen. Ei vaan olla päästy vielä kertaakaan siirtoon ja pakastukseen asti, kun heti keräyksen jälkeisenä päivänä tullut ilmoitus, ettei ole tapahtunut hedelmöittymistä.
 
@Kirppuliini Ei mitenkään. Meille vaan ilmoitettiin, heti alussa, että lääkäri on määrännyt, että ensin kaksi IVF:ää, joissa katsotaan paljonko soluja tulee ja sitten mahdollisesti kolmas. Sitten leikkaus ja PAS. Ja ei ollenkaan tuoresiirtoja. Sitten nyt kolmannen aikana sanottiin, että neljäs mahdollinen.

Minustakin tämä on erikoista, koska melkein kaikille tehdään aina yksi hoito kerrallaan ja siirrot. En tiedä onko OYS:issä erilainen toimintatapa. Että ekana tämä pois alta ja sitten seuraava asia.

Vai johtuuko se siitä, että ajatellaan, että keholle on parempi tehdä hoidot "putkeen", niinku meidän kohdalla puhuttiin, ja keho saa tottua IVF:än hormoneihin ja sitten uudet hormonitoimintaa tukevat lääkkeet PAS:eihin. Että tulos olisi parempi jos välissä ei käy raskauden ajan tukilääkkeet tjsp.
 
@Kirppuliini 😥 Niin harmi juttu. Olen niin surullinen teidän puolesta. Monta hoitoa teillä olikaan takana ja millä lääkkeillä?

( Olen niin turhautunut tähän omaankin tilanteeseen, tuntuu ettei me ikinä päästä siirtoon ja kohta varmaan endo pahenee niin ettei mikään tartu kohtuun. )

( Sori jos turhaan kyselen, jos oot jo jossakin vaiheessa tätä ketjua vastannut näihin. )
Edit: eiku nyt muistinkin, teillä oli se ettei ne hedelmöitynyt :( ja voisi kokeilla sitä kalsiumaktivaatiota. Toivon niin että se auttaa ja tuottaa teille pakkasen täyteen alkioita 💕
 
@Kirppuliini 😥 Niin harmi juttu. Olen niin surullinen teidän puolesta. Monta hoitoa teillä olikaan takana ja millä lääkkeillä?
Joulu-tammikuussa oli pitkän kaava hoito Synarela&Gonal&Ovitrelle, jossa yksikään ei hedelmöittynyt. Toinen tehtiin toukokuussa lyhyellä kaavalla Gonal&Fyremadel&Ovitrelle ja hedelmöitystavaksi vaihdettiin icsi. Jälleen sama tulos, ettei yksikään hedelmöittynyt. Luulin pelin olevan jo pelattu, mutta lääkärit ehdottivat seuraavana keinona kalsiumaktivaatiota ja täältä löytyi pari henkilöä, joille sellainen tehty.

Onko kellään kokemusta geenitesteistä, joissa selvitettäisiin hedelmöittymiseen liittyviä asioita? Biologin mukaan meille ei hyötyä geenitesteistä, joissa tutkitaan periytyviä sairauksia, vaan pitäisi olla juuri tuohon hedelmöittymiseen liittyvien asioiden testaamista. Sellaista ei tehdä kuulemma julkisella, eikä hän ollut varma tehdäänkö Suomessa yksityiselläkään. Löysin netistä, että kaksi toisessa maassa sijaitsevaa labraa tekee tuon tyyppisiä testejä, mutta testipaketin voi tilata vain terveydenhuollon ammattilainen.

Ilmeisesti tuo kalsiumaktivaatio auttaa, jos "vika" miehessä. Tutkimuksissa saatu selville, että miehen spermassa voi olla liian vähän PLCZ1, eikä siittiöiden ja munasolujen vuoropuhelu siksi onnistu. Kalsiumaktivaatiolla pyritään sitten käynnistämään vuoropuhelu ja mahdollistamaan hedelmöittyminen. Jos joku on kiinnostunut aiheesta, niin olen tutkinut asiaa aika paljon ja voin tarvittaessa antaa lisätietoja. :Smiling Face With Open Mouth And Closed Eyes:
 
@Kirppuliini Upeaa, että oot ottanut asioista selvää 💕👍🌞 Hyvä, jos tuo keino auttaa.
Suomessa taidetaan tulla tässäkin jälkijunassa, kuulostaa kuitenkin suhkot helpolta tavalta auttaa soluja hedelmöitymään, joten pitäisi olla Suomessakin käytössä. Ei liikaa pyydetty mielestäni:)

Toivottavasti pääsette uuteen hoitoon mahdollisimman pian ja soluja tulee + kalsiumaktivitaatio siemennesteelle!

Ootteko kokeilleet miehelle erilaisia vitamiineja/gelee royalia? Senhän sanotaan parantavan siemennesteen laatua ja nopeutta. Tutkimuksiakin tehty:) Miehen on kuitenkin suhkot helppo vielä parantaa siemennesteen laatua. Auttaisiko jos mies syö kalsiumia?

Nämä varmaan aika turhia vinkkejä mutta ei sitä tiedä jos auttaisi :)
 
Tuo kuulostaa @Saaruski kyllä endometrioositilanteessa perustellulta tavalta, vaikka onkin yllättävä verraten julkisen puolen yleiseen tapaan toimia. Hyvä, että näitä järkeillään yksilöllisesti. Omassa selittämättömässä tilanteessa on järkeenkäypää, että mitään uutta ei suunnitella ennen kuin pakastin on tyhjä. Olikos teillä minkä verran alkioita nyt pakkasessa ja minkä ikäiset?

Mullekin on tullut iän vuoksi aika kärsimätön olo ja ajatuksia, että pitäisikö pystyä "pankittamaan" suurempi määrä alkioita. Jenkeissä se taitaa olla tyypillinen tapa toimia ja olisi sopinut omaan tilanteeseeni ehkä siinä mielessä, että hoito ei ollut kovin raskas. Esimerkiksi nyt näistä kesäkuukausista on olo, että kuluvaa aikaa pitäisi jotenkin hyödyntää, vaikka tiedän että se olisi tarpeetonta sekoilua. Inseminaatiokaan ei olisi meille varmaan järkevä (eli riittävän paljon mahdollisuuksia lisäävä) ja aiheuttaisi varmasti stressiä loma-aikaan ajoituksen suhteen.

On vaikeaa tasapainoilla pessimismin ja huolien kanssa huomioiden silti ne mahdollisuudet, joiden katsomista täytyy nyt vain odottaa. Siihen ei saa oikein tukea, kun ammattilaisten mielestä nämä muutamat kuukaudet ovat ymmärrettävästi ihan kohtuullisia odotteluja - alkuviikon lääkärini tosin suhtautui mukavan empaattisesti siihen, että väliin tulee nyt 2-3 kk tauko. Eipä kai lisääntymiselimistö onneksi ihan kuolinkorahduksiaan vielä vetele.
 
Ootteko kokeilleet miehelle erilaisia vitamiineja/gelee royalia? Senhän sanotaan parantavan siemennesteen laatua ja nopeutta. Tutkimuksiakin tehty:) Miehen on kuitenkin suhkot helppo vielä parantaa siemennesteen laatua. Auttaisiko jos mies syö kalsiumia?
Kalsiumaktivaatiota tehdään julkisella puolella ainakin Helsingissä, jos icsikään ei ole tehonnut. Siitä ei vaan kerrota missään. Veikkaan, että tuota saa myös yksityisiltä klinikoilta, vaikka en ole niidenkään sivuilta löytänyt asiasta mainintaa.

Tiedusteltiin lääkäriltä ja biologilta onko jotain mitä voitaisiin tehdä itse. Sieltä tuli taas sama litania terveistä elintavoista. Niissä ei ole kummallakaan parannettavaa ja ollaan molemmat syöty kaiken maailman vitamiineja jo aiemmissa hoidoissa.

Mullakin tuli ensimmäisenä mieleen, että auttaisiko, jos syötäisiin kalsiumia, mutta kuulemma se ei mene ihan niin. :tears:
 
Muokattu viimeksi:
Onko teistä joku keskustellut lääkärin kanssa gelee royalen käytöstä? Mitä ovat tuumanneet? Kiinnostaisi nimittäin kokeilla sekä itselleni että puolisolle sitä ennen syksyn ivfää. Lisäksi aloitetaan ainakin q10- kuuri myös molemmille. Tiedä sitten onko hyötyä, mutta jospa olisi?! 🙈
 
Minä kysyin ensimmäisen hoidon suunnittelukäynnillä miten voisi itse edistää asioita. Tuli tuttu maininta päihteettömyydestä, terveellisestä ruoasta ja liikunnasta. Kerroin, että olen syönyt ubikinonia ja lääkäri suhtautui muistaakseni aika neutraalisti. Sen jälkeen en ole vitamiineista ja lisäravinteista heille maininnut. Julkisella eivät voi suositella mitään, jota ei ole tutkittu laajasti ja siten uudet asiat valuu hoitokäytäntöihin hitaasti. Ehkä jossain yksityisellä joitakin lisäravinteita jo suositellaan. Onko kellään kokemuksia?

Söin gelee royalia purkillisen silloin kun tehtiin kevyempiä hoitoja. En huomannut mitään vaikutusta.

Tuli mieleen dhea. Eikös sitä ole joillekin suositeltu yksityisellä? Muistaakseni se voi auttaa munasolujen määrään ja laatuun.
 
Muokattu viimeksi:
Hei onko kenellekään tuttu tällainen oire punktion jälkeen. Eli mulla tässä ollut aika paljon yskää ja aina kun yskin niin sattuu munasarjoihin, jos niin voi ees sanoa😄 Tekee mieli jo valmiiksi pidellä vatsan oikeaa tai vasenta puolta, jotta ei tulisi sellaista repäisyä yskiessä. Aiemmista punktioista ei ole ollut oikeastaan mitään jälkioireita ja nyt rakkuloita oli kaikista vähiten, lopulta vasemmalla ei mitään punktoitavaa, joten vähän oudoksun tätä reaktiota nyt. Ei kuitenkaan niin paljoa ole vaivaa että tekisin asialle vielä mitään, enintään voisin kysyä viestillä Dextrasta, mutta luulen että vastaus olisi, että ota särkylääkettä.
Mulla oli punktion jälkeen samaan. Tuntu siltä, että munasarjat olis mustelmilla. Yskiminen, aivastus ja ponnistaminen tuntui. Samoin autossa kaikki töyssyt 🤣 se helpotti kyl suht nopeesti, mut oli aika ärsyttävää!
 
@Ehtoo Meillä on kaksi 3d alkiota ja yksi 6d alkio. On sekin hyvä määrä jos niistä kaksi lähtisi 👍❤️🌞 Vaikka toki aika shokki aluksi mutta tässä on oppinut olemaan kiitollinen edes vähästä :)
 
@Kirppuliini hahha joo 🤣👍😄 Tässä kun yrittää keittiö-hedelmällisyyslääkärinä päätellä itse asioita ja ottaa asiat omaan hallintaan niin saattaa tulla vähän vääriä tulkintoja 😃
 
@Ehtoo Meillä on kaksi 3d alkiota ja yksi 6d alkio. On sekin hyvä määrä jos niistä kaksi lähtisi 👍❤️🌞 Vaikka toki aika shokki aluksi mutta tässä on oppinut olemaan kiitollinen edes vähästä :)

Oi joo, hyvä että teillä on jo pieniä tallessa ja mahdollisuus saada nyt vielä lisääkin talteen. ☺️ Meille olisi yksi lapsi tosi onnenpotku, mutta kieltämättä nyt on herännyt ajatuksia, ettei haittaisi, jos ivf:n ansiosta jäisi joku jatko-optio tulevaan. Toisaalta tällaiselle jahkailijalle voisi olla selkeä ja helpottavakin juttu, jos juuri hoitokierroksen viimeinen alkio tarraisi, jolloin olisi selvää, että se on siinä.

Asiasta toiseen, onko kellään kokemusta suun terveyden ja hedelmällisyyden yhteyksistä? Yritän sisuuntua hammaslääkäriin ja suuhygienistille ennen seuraavia siirtoja. Näissä hoidossa on niin paljon lääkärikäyntejä, että muu meinaa jäädä. Mulla on kyllä ihan perushyvin asiat kai kunnossa, joten en usko, että ongelmat ovat siitä kiinni. Kävin myös yrittämisen aloittamisen jälkeen tsekkaamassa hampaat, mutta siitähän on miltei kaksi vuotta jo vierähtänyt. Ymmärtääkseni ientulehdus voi ainakin kiinnittymistä haitata.
 
@Ehtoo ❤️

Joo olen lukenut tutkimuksia, joissa suun terveydellä on yhteys raskautumiseen. Erityisesti ientulehdus esti kiinnittymistä.
Mä kävin syksyllä paikkaamassa reiät kuntoon ja siitä asti pitänyt hyvää huolta hampaista ettei siitä jäisi sitten kiinni :)
 
Takaisin
Top