Itsetunto raskauden aikana
- Ketjun aloittaja antsi
- Aloituspäivämäärä
Antsi, hienoa, että uskallat kuitenkin avautua asiasta.
Ensin - lopeta vertailu ei raskaana oleviin naisiin
- moni niistä toivoo olevansa juuri siinä tilanteessa kuin sinä!
Ja sitten yritä löytää jotain hyvää joka päivä (kirjoita vaikka post it -lapulle se hyvä asia ja liimaa se jääkaapin oveen)- ja ihanaa kun sinulle on rakastava mies.
Ja sit kun negatiivinen tunne alkaa olla liian suuri - mene kyläilemään vanhemmillesi/siskoillesi viikonlopuksi tms.
Hyvin tulet pärjäämään!
Ensin - lopeta vertailu ei raskaana oleviin naisiin
- moni niistä toivoo olevansa juuri siinä tilanteessa kuin sinä!Ja sitten yritä löytää jotain hyvää joka päivä (kirjoita vaikka post it -lapulle se hyvä asia ja liimaa se jääkaapin oveen)- ja ihanaa kun sinulle on rakastava mies.
Ja sit kun negatiivinen tunne alkaa olla liian suuri - mene kyläilemään vanhemmillesi/siskoillesi viikonlopuksi tms.
Hyvin tulet pärjäämään!
Miramaria
Tietävä tietäjä
Voi antsi, kuulostaa monilta osin erittäin tutulta! Palaan myöhemmin kirjoittamaan enemmän, mutta osa tuntemuksista johtuu aivan varmasti hormoneista ja monille muuttuva kroppa tuntuu vieraalta, ainakin mulle tuntui. Ulos lähteminen voi olla välillä hirveän vaikeaa, mutta yleensä se helpottaa, hyvä jos pääset liikkeelle ja mahtavaa että kirjoitit asiasta! 
Et ole asioiden kanssa yksin! Itte (en tiedä miksi) häpeän kasvavaa mahaani...
Olen saanut itkupotku raivareita yksin ollessa kotona kun mikään ei mene niin kuin haluaisi tai on niin kovia kiputiloja selässä tai jaloissa. Koirat on ollu ihania kun ne aina tulee tapittaa ruskeilla pyöreillä silmillä et hei et viittis surra vaan leikkisit meijä kaa.
Minua on vertailtu muihin odottaviin naisiin että kun he ovat niin iloisia ja niillä on tollanen pyöree maha mut sä taas oot niin masentunu ja sä näytät vaan hyvin syöneeltä :banghead:
Olen saanut itkupotku raivareita yksin ollessa kotona kun mikään ei mene niin kuin haluaisi tai on niin kovia kiputiloja selässä tai jaloissa. Koirat on ollu ihania kun ne aina tulee tapittaa ruskeilla pyöreillä silmillä et hei et viittis surra vaan leikkisit meijä kaa.
Minua on vertailtu muihin odottaviin naisiin että kun he ovat niin iloisia ja niillä on tollanen pyöree maha mut sä taas oot niin masentunu ja sä näytät vaan hyvin syöneeltä :banghead:
Itse sain ennen raskautta kroppani siihen kuntoon, että voin olla ylpeä. En ollut mikään laiheliini vaan normaalipainoinen. Olin siihen asti ollut lähes koko ikäni hieman ylipainoinen. Raskaus toi tullessaan 20 kg, vaikka liikuin ja söin terveellisesti. No nyt reilu vuosi synnytyksestä, vieläkin 14 kg ylimääräistä mukana. Nyt niitä ei voi stressata koska odotan toista lasta. Inhoan tätä hyllyvää olomuotoani, enkä ole sinut itseni kanssa. Jospa se pyöreä vauvavatsa saisi edes hetkeksi unohtamaan tämän.
Kaikesta huolimatta minulla on mies, joka rakastaa jokaista makkaraani ja mutkaani, vaikka itse en. Itse tässä ollaan itsemme pahimpia vihollisia. Muista puhua miehellesi ahdistuksestasi, voi helpottaa taakkaa. :) tsemppiä!
Kaikesta huolimatta minulla on mies, joka rakastaa jokaista makkaraani ja mutkaani, vaikka itse en. Itse tässä ollaan itsemme pahimpia vihollisia. Muista puhua miehellesi ahdistuksestasi, voi helpottaa taakkaa. :) tsemppiä!
Mesiangervo
Satasella mukana keskusteluissa
Ensimmäistä lasta odottaessa muutokset kolahtivat kovaa. Hoikka, nuori, tyttömäinen vartaloni koki karun uudistuksen. Varsinkin loppuraskaus venytti ihoni äärimilleen ja sain mukavasti arpia viimeisten viikkojen aikana vatsaan, reisiin ja rintoihin. Itsetunto ei ollut mitä parhain. Osasin onneksi kuitenkin keskittyä lapseen, enkä murehtinut koko aikaa. Muistan silti välillä itkeneeni muiden ilkeitä huomautuksia tai sitä, että olen ruma tai lihava. Melkein vuoden kestävä imetys ja terveelliset ruokatottumukset edesauttoivat kehoani toipumaan ja palauduin todella hyvin. Arpia ei nykyään edes huomaa.
Toista lasta odottaessa olin entistä valtavampi. Kiloja tuli liki 30! Olin kieltämättä kauhuissani. Varsinkin loppuraskaudesta tunsin itseni kömpelöksi jättiläiseksi. Sirojen, hentosten ystävieni rinnalla muistutin lähinnä virtahepoa. Oli vielä kesä ja älyttömät helteet. Kaverit liikkuivat pienissä shortseissa ja topeissa, mielestäni superseksikkäinä. Tunsin itseni jotenkin huonommaksi. Nämä kokemukseni ja ajatukseni saivat kuitenkin minut ajattelemaan miten paljon annamme ulkoisen maailman luomien illuusioiden, tässä tapauksessa kauneusihanteiden, vaikuttaa omaan itseemme ja siihen miten hyväksi ja riittäväksi itsemme koemme. Näissä hetkissä minulle syntyi uusi, ehkä paljon terveempi käsitys naisen kehosta, sen kauneudesta ja seksikkyydestä. Tästäkin raskaudesta palauduin noin parissa vuodessa, ilman mitään ihmeellisiä kuntokuureja tai muuta.
Nyt on menossa kolmas raskaus, puolessa välissä. Tämä raskausaika on ollut kaikkein tuskaisin, pahan olon, särkyjen ja kipujen vuoksi. En ole pystynyt liikkumaan kuten aiemmin. Vatsa on pompsahtanut esille, eikä raskaus pysy enää piilossa. Ruokaa tekee mieli melkein koko ajan tai on vaan tajuton nälkä. En osaa edes kuvitella miten suureksi kasvan tällä kertaa. Hetken muistelinkin kaiholla ihanaa vartaloani, johon olin todella tyytyväinen... Kesti joitakin viikkoja hyväksyä uusi tilanne ja muuttuvat muotoni. Nyt kuitenkin olen keskittynyt itseni hemmotteluun ja hellimiseen, terveellisen ruokaan ja ravinteisiin, sekä vauvani kasvuun tuolla vatsassa. Olen löytänyt jonkinlaisen armon ja lempeyden itseäni kohtaan. Tiedän, että kehoni toipuu tästä kyllä. Ja riittää, että riitän itselleni. Ja kun asiaa miettii, niin on tämä naisen keho vaan todella ihmeellinen, täynnä luovaa voimaa! Nautitaan tästä voimasta!
Toista lasta odottaessa olin entistä valtavampi. Kiloja tuli liki 30! Olin kieltämättä kauhuissani. Varsinkin loppuraskaudesta tunsin itseni kömpelöksi jättiläiseksi. Sirojen, hentosten ystävieni rinnalla muistutin lähinnä virtahepoa. Oli vielä kesä ja älyttömät helteet. Kaverit liikkuivat pienissä shortseissa ja topeissa, mielestäni superseksikkäinä. Tunsin itseni jotenkin huonommaksi. Nämä kokemukseni ja ajatukseni saivat kuitenkin minut ajattelemaan miten paljon annamme ulkoisen maailman luomien illuusioiden, tässä tapauksessa kauneusihanteiden, vaikuttaa omaan itseemme ja siihen miten hyväksi ja riittäväksi itsemme koemme. Näissä hetkissä minulle syntyi uusi, ehkä paljon terveempi käsitys naisen kehosta, sen kauneudesta ja seksikkyydestä. Tästäkin raskaudesta palauduin noin parissa vuodessa, ilman mitään ihmeellisiä kuntokuureja tai muuta.
Nyt on menossa kolmas raskaus, puolessa välissä. Tämä raskausaika on ollut kaikkein tuskaisin, pahan olon, särkyjen ja kipujen vuoksi. En ole pystynyt liikkumaan kuten aiemmin. Vatsa on pompsahtanut esille, eikä raskaus pysy enää piilossa. Ruokaa tekee mieli melkein koko ajan tai on vaan tajuton nälkä. En osaa edes kuvitella miten suureksi kasvan tällä kertaa. Hetken muistelinkin kaiholla ihanaa vartaloani, johon olin todella tyytyväinen... Kesti joitakin viikkoja hyväksyä uusi tilanne ja muuttuvat muotoni. Nyt kuitenkin olen keskittynyt itseni hemmotteluun ja hellimiseen, terveellisen ruokaan ja ravinteisiin, sekä vauvani kasvuun tuolla vatsassa. Olen löytänyt jonkinlaisen armon ja lempeyden itseäni kohtaan. Tiedän, että kehoni toipuu tästä kyllä. Ja riittää, että riitän itselleni. Ja kun asiaa miettii, niin on tämä naisen keho vaan todella ihmeellinen, täynnä luovaa voimaa! Nautitaan tästä voimasta!
Äiti×5
Näppärä viestien naputtelija
Tässä neljättä odotan. Inhoan raskauden tuomaa vartaloa,paljon tulleita kiloja. Ahdistun vaa asta ja peilistä sekä vaatteista. Olen kolmannenkin jälkeen ollut aivan missimitoissa ja itsetunto ollut hyvä vaikka vakava masennus ja anoreksia siivittivät kolmannen lapsen jälkeen. Mielialani on pomppiva. Itken paljon ja ahdistaa mutta en suostu ottamaan masislääkkeitä. Monet asiat,tiedän,ovat pinnallisia mutta sitä ei voi kuvailla miten asiat tuntee negatiivisesti.
Mutta!!!!: saan vauvan ja tämän on oltava kaiken kärsimyksen arvoista. Toivottavasti itsetunto,iloisuus palaavat vielä!
Mutta!!!!: saan vauvan ja tämän on oltava kaiken kärsimyksen arvoista. Toivottavasti itsetunto,iloisuus palaavat vielä!
Muokattu viimeksi:
khiiaf
Silmät suurina ihmettelijä
Niistä masennuslääkkeistä on apua, olen syönyt jo monta vuotta 20mg essilopramia ja mielialani on pysynyt tasaisena, en suutu enään niin helposti, en itke enään, ajattelen positiivisesti ja jaksan paremmin, ei ylimääräisiä kohtauksia, kun tulin raskaaksi, piti keskustella, pystynkö lopettamaan. Vähensin pikkuhiljaa niiden ottamista, otin raskauden aikana 10mg eli yhtä taplettia ja myöhemmin aloin ottaa puolikasta, nyt jätin ne kokonaan pois kuukaus sitten, hiukan pelottaa. Mutta, mieliala on vielä pysynyt kunnossa ja olen käynyt salilla, joka toinen päivä. Minä aloitan heti lääkityksen uudelleen, jos rupean saamaan jotain kohtauksia, esim.raivo kohtauksia, meinasin jo menettää parisuhteeni kohtauksien takia. Kannattaa varoa, ettei masennus mene pahemmaksi ja ajoissa hoitoon, kun huomaa ettei kaikki oo kunnossa. Vointini on minulle tärkeä, että jaksan ja jaksan hoitaa tulevaa lasta.
khiiaf
Silmät suurina ihmettelijä
Minullakin huonontunut itsetunto, koska olen lihonnut ja arpia alkanut tulemaan pakaroihin ja selluliittiä, vaikka käyn salilla jatkuvasti ja rasvaan joka päivä ja syön terveellisesti. Mutta aijon treenata itseni kuntoon, heti kun voin. mieheni ei halua seksiä enään.