Itku herkässä

Mooseksenperintö

Silmät suurina ihmettelijä
Kertokaahan huvittavia/yllättäviä tilanteita kun hormonit on saaneet herkistymään.
Itse mm. yllätyin kyynelehtimästä kun pienet koululaiset kiittivät iloisesti vilkuttamalla pysähtymistäni suojatiellä... miltei kaikki viattomuus ja television pienikin draama saa herkistymään
:anyone
 
Olin bussissa, johon nousi matkan varrelta kolme äitiä lastenvaunuineen. Aloin miettiä, että seuraava mahdollinen pysäkillä odotteleva äitihän ei enää mahdukaan kyytiin lapsensa kanssa ja johan alkoi meikäläisen alahuuli alkoi väpättää... :hilarious: Ehkä tämä empatia menee jo hitusen yli.
 
Mä alun perin tiesin tehdä raskaustestin kun aloin itkeä katsoessani Halinalleja ja Pientä merenneitoa. :hilarious: samoin Kauneimmat joululaulut meinas olla aika vetinen tapahtuma :grin
 
Tuntuu, että melkeen kaikesta saa nieleskellä :grin Esim. jos radiosta tulee hyvä biisi, niin itku meinaa tulla, sanojen ei välttämättä edes tartte olla mitenkään koskettavia. Telkkarista kaikki hiukankaan surullinen/dramaattinen/iloinen/jotenkin koskettava. :sad010:laughing002 jos itse suuttuu jostain turhasta, niin hetken päästä täytyy sitten parkua, et hitto mä olin tyhmä
 
Joo telkkua ei voi katsoa.. eikä kuunnella musiikkia.. kyl on ihan pyllystä kun kaikki itkettää.. Sonata Arctican Tallulah on kyllä viho viimeinen tai Disturbedin versio the sound of silence.. varmasti pillittää kun nuo soi
 
Mulla kans ihan puhelimen soittolistalla toi disturbedin sound of silence ja aika usein kuuntelen esim ruokaa laittaessa, onneks toi mies häärää sillon yleensä jotain muuta niin saan pillittää rauhassa :grin Onneks en ole kuullu tallulahia pitkään aikaan,:smiley-ashamed004 :rolleyes:
 
Juu ei kannata kuunnella tallulahia! Paljon löytyy toki muitakin. Ja siis sillon kun menin viikko sitten katsomana isää sairaalana niin meinasin alkaa pillittää bussissa kun alkoi soimaan Maidenin Die with your boots on. :bored:
Että juu. Ei oo helppoa..
 
Minä liikutuin yhtenä päivänä kaupassa kun olin kassajonossa ja edelläni ostoksiaan lappasi hihnalle tärisevin käsin sellainen vanha mies. Hän osti mm. viinirypäleitä ja aloin miettiä, että onkohan hänellä seuraa niiden syömiseen ja jos ei ole niin se on kauhean surullista :sorry:
 
Joo telkkua ei voi katsoa.. eikä kuunnella musiikkia.. kyl on ihan pyllystä kun kaikki itkettää.. Sonata Arctican Tallulah on kyllä viho viimeinen tai Disturbedin versio the sound of silence.. varmasti pillittää kun nuo soi
Samaistun vahvasti - tv ja musiikki pitäisi varmaan kieltää minulta.:grin Tällä viikolla kuului radiosta My heart will go on ja jo alkusävelten aikana silmät alkoivat kummasti tulvia.
 
Mä itkin tänään kun menin koiran kanssa koirapuistoon. Oltiin kaksin toisella puolella ja toisella puolella leikki kaks koiraa, ja oma koira katteli harmissaan ku ei päässy mukaan leikkimään kun ei ollut ihan sopivia leikkikavereita tälle omalle
:laughing025
 
Tämä on kyllä paha, vähän niinkuin omaa lasta ei otettais mukaan toisten leikkiin :happy118
 
Itkin tänään varmaan kaksi tuntia, kun aloin miettimään eilistä soittoa ystävälleni. Hän ei siis vastannut, eikä vastannut myöskään viikko sitten. Molemmilla kerroilla hän on laittanut viestin usean tunnin päästä, että heillä ollaan flunssassa ja eilen myös "edelleen flunssassa". Olisin vaan kysellyt kuulumisia. Niin sitä sitten aloin parkumaan, kun mieheni oli eilen salilla kaverinsa kanssa ja miehen kaveri oli kertonut, että tuo minun kyseinen ystäväni oli käynyt hänen luonaan yhden meidän yhteisen tutun kanssa ja kuulemma lähiaikoina käynyt useinkin. Ja mulle ei voi vastata edes puhelimeen, kun on "flunssa". Teki mieli laittaa viestiä, että olenko koskaan, ikinä, milloinkaan ollut väkisin menossa kylään tai koko ajan häiriköinyt, että mikä nyt mättää, mitä hiton pahaa olen tehnyt.
 
Kävin omatilassa kertomassa lapsuudesta. Paruin sielläkin hulluna vaikka päätin jo mennessä etten itke. Kertasin muutaman vuoden takaisia tapahtumia äidin luona ja siinä napsahti. Ei pystynyt olemaan itkemättä. Ihan kamala tunne :sad001
 
Jotenki masentava, itkuinen olo vaivannut koko päivän.. Ja ehkä vähä edellisinäkin. Tunnistan vähän pms-tyyppiseksi alakuloksi, mikää ei huvittaisi ja otan herkästi itteeni kaikesta. Kai ne hormonit sit vaan tätä aiheuttaa..
 
Minulla on nyt enenevissä määrin samaa, vaikka välillä on toki ihan hyvä olo ja mieli. Säikähdin jo kun olo tosiaan muistutti niin paljon menkkoja edeltävää aikaa. Heilahtelee kyllä tunteet nyt paljon. Mieskin tuntuu autuaasti unohtaneen aiemmista raskauksista ettei ihan jokaiseen kiukkuun ja harmitukseen kannata lähteä mukaan vaan kun hetken malttaisi antaa olla niin saatettaisiin päästä molemmat helpommalla... onneksi tämäkin taas jossain kohti helpottaa. Pieni onnenkyynel vierähti myös poskelle tänään kun neuvolalääkärikäynnillä katsottiinkin yllärinä vanhalla ultralla pikkuista tutkimuksen lopussa. Siellä vilkutti meille niin hyvinvoivana :Heartpink
 
Takaisin
Top