Isyyspakkaus - hot or not?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Trieste
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Trieste

Puuhakas puhuja
Maaliskuiset 2027
Meillä on ollut maaliskuisten salaisella puolella keskustelua aiheesta niin ajattelin että olisi mielenkiintoista kuulla laajemminkin ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta isyyspakkaus!

Isyyspakkaus: lahja tai pikemminkin kokoelma lahjoja jotka odottava äiti antaa tulevalle isälle, esim isäteemaisia vauvanvaatteita, vauvan tarvikkeita, yhteistä tekemistä esim kuvakirjoja, isäteemaisia vaatteita/tavaroita isälle, lahjakortteja (esim. Vapaudu vaipainvaihdosta, oma ilta jne) ja mitä nyt ikinä keksiikään. Myös ilmeisesti voi olla ns omaa aikaa isälle, esim pleikkapelejä, herkkuja yms hemmottelua.
Korjatkaa jos olen väärässä, itsellä ei kokemusta, otin muilta kuulemiani esimerkkejä. Saa itse myös kertoa millaisia isyyspakkausideoita on!

Eli kerro mitä mieltä olet, oletko vaikka tehnyt tai aiotko tehdä isyyspakkauksen, vai tunnetko vastenmielisyyttä koko aihetta kohtaan?
 
Itsellä on aika ristiriitainen suhtautuminen aiheeseen. Tykkään antaa lahjoja ja järjestää yllätyksiä läheisille, se on mun love language enkä lähtökohtaisesti odota vastaavaa itselle. Siinä mielessä tämä voisi olla just mun juttu.

Mutta rehellisesti vaan ajatuksena isyyspakkaus antaa mulle ickin (samaan tapaan kuin varpajaiset). Ymmärtääkseni ei ole tapana että isä kokoaisi vastaavan lahjan äidille. Tietenkään kaiken ei parisuhteessa tarvitse mennä tasan eikä mitään pistekirjaa pidetä, mutta oma kokemus asiasta on että tässä on taas yksi juttu, johon naiset/äidit panostavat raha- ja tunnetasolla kun vastapuolelle ei tule edes mieleen tehdä vastaavaa. Ja samaan aikaan äideille kasaantuu/ottavat itse harteilleen niin paljon muutakin. Muutenkin äitien juhlinta tuntuu aina kietoutuvan lapseen ja lapsesta huolehtimiseen, eri tapaan kuin isien (esim varpajaiset, toinen iso ickin aiheuttaja). Lisäksi itselle vaan tulee olo että pakkauksella jotenkin "sitoutetaan" isää lapseen, ikään kuin sellainen ei tulisi luonnostaan.

Täysin en edes osaa avata mistä tämä epämääräinen kiusallinen tunne aiheeseen kumpuaa, enkä myöskään rehellisesti tunne ilmiötä kovin hyvin, kuulin koko isyyspakkauksesta ekaa kertaa vasta jokin aika sitten. Mielenkiintoista olisikin kuulla kokemuksia ja ajatuksia aiheesta ja onko minulta mennyt jotain asiasta ohi, oletteko esim saaneet sitten vastaavia äitiyspakkauksia tms, ja miten puoliso on suhtautunut (oma puolisoni oppi asiasta samaan aikaan kuin minä ja hänellä oli täysin sama reaktio ja sanoi ettei missään nimessä tällaista halua).

Sitä toivon kovasti, että he ketkä tällaisen tekevät, tekevät sen antamisen ilosta eivätkä esim somesta johtuvasta paineesta.

Korostan että en halua pahoittaa kenenkään sellaisen mieltä, josta tämä on kiva ja innostava perinne! En kritisoi ketään yksilöä, vaan haluan vain keskustella ilmiöstä. Jokainen tietää itse mistä tykkää ja mitkä asiat toimii itselle/omalle parisuhteelle. Minusta vain tämä ko. ilmiö ja muut vastaavat someaikana yleistyneet jutut (esim gender revealit), joissa on vähintäänkin vaara että voisivat vahvistaa sukupuolten välisiä eroja, epäterveitä asenteita ja epätasa-arvoa, ovat keskustelun/pohdiskelun/uudistamisen arvoisia. Mutta tosiaan haluaisin mielelläni kuulla eroavia mielipiteitä ja kokemuksia jotta voisin myös omaa kantaani tähän asiaan arvioida ja ehkä jopa muuttaa.
 
Mä en oo koskaan kuullut tuollaisesta perinteestä edes. 😅 Ei kyllä kuulosta asialta jonka itse aion tai edes haluaisin toteuttaa... Kuulostaa omasta mielestä ja ei millään pahalla jotenkin väkinäiseltä. Varsinkin kun ei isät varmaan tosiaan tuollaista tee äideille vastaavasti. Ja jos sisältää esim jotain tuon tyylistä kuten vapaa ilta tai vapaus vaipanvaihdosta, niin kuulostaa lähinnä epäreilulta äitiä kohtaan koska kyllähän hekin vastaavaa varmasti haluaisivat? 🤨 Ainakin voisin kuvitella itse haluavani...
 
Mielenkiintoista. Kuulin tästä nyt ensimmäistä kertaa ja oma ensireaktio oli myös vahva ick. Täytyy koota vielä ajatuksia, mikä kaikki tässä konseptissa rassaa mutta tämä oli ensiajatus.
En haluaisi saada tällaista lahjaa itseasiassa myöskään itse 🧐
 
Paljonhan näitä (ainakin somen mukaan) äidit iseille tekevät. Itsekin itseasiassa suunnittelin, mutta jäi lopulta toteuttamatta ihan vaan koska olin niin väsynyt, ettei mihinkään ylimääräiseen riittänyt energia. Itse sain puolisolta lahjaksi kohtalaisen kalliin käsilaukun, kun raskaustesti näytti plussaa, joten sinänsä isyyspakkaus ei olisi ollut vain yksipuolinen lahja.

Mutta ymmärrän kyllä tämän ajatuksen siitä, että eihän se äiti yleensä tosiaan saa mitään vastaavaa. Ilmeisesti suomeen jonkun verran on rantautunut tämä push present -tapa, mutta eipä siinäkään mitään vapaudu vaipan vaihdosta kortteja tule. Ja kelan äitiyspakkaus, niin eihän se mitenkään äidille ole, paitsi liivinsuojat ja siteet, jippii 😅 Ehkä siinä isyyspakkauksessa pohjimmiltaan on ajatuksena vaan tuoda sitä vauvaa todellisemmaksi sille tulevalle isällekin.
 
Muokattu viimeksi:
Mun mielestä toi olis kiva hellyydenosoitus puolisolle ja hauska konkretisoiva tapa tuoda vauvaa todemmaks, mutta sitten ku ite mietin, mitä siellä pakkauksessa vois olla niin oli kyllä tosi hankalaa. En sitten halunnut mitään krääsää ruveta sitä varten hommaamaan. Mutta oon iloinen että vauvalla oli synnärillä hetki viiksi-bodi päällä, se oli mun mielestä kuluneenakin ihan hauska iskä-vitsi. Ostin myös jalkkisbodyn ihan vaan iskän iloksi, mutta en siis antanut niitä missään paketissa. Äitiyspakkaus avattiin yhdessä.
 
Suunnittelin ja tilasin matchaavat t-paidan ja bodyn isälle ja vauvalle, mutta en nyt alkanut mitään sen kummempaa pakettia vääntämään kasaan.

Raskausaika pyörii kuitenkin ihan ymmärrettävästi paljolti äidin ympärillä, niin oli kiva osoittaa, että arvostan myös tulevan isän osaa perheessä.
 
Täällä yksi joka on tykännyt selailla isyyspakkausvideoita somessa jo vuosia, vähän kuin äitiyspakkaukseenkin liittyviä. :Happy Person Raising One Hand: En ole kyllä ihan vielä päättänyt teenkö sellaista omalle puolisolle, mietin vielä.

Ehkä itsellä se on lähtenyt aikanaan juuri tuosta, että olen rinnastanut sen äitiyspakkaukseen - vaikka tosiaan, eihän se äitiyspakkaus nimestään huolimattaan juurikaan äitiä varten ole. Tulee sieltä hyvää nännivoidetta, jippii.

Ymmärrän hyvin tuon näkökulman siitä, miksi muka äidin pitäisi isää jotenkin erityisesti muistaa kun isä ei vastaavaa panosta näe äitiä kohtaan (tai ainakaan yhtä yleistä se ei ole, lahjananto saralla nimittäin). Ymmärrän myös, että siitä voi tulla sellainen olo että isää jotenkin puolipakolla yritetään innostaa raskauteen ja vauvan tuloon, ja etteikö hänen pitäisi jo olla omasta takaa tarpeeksi innostunut ja fiiliksissä.

Raskausaika, ja vauvankin synnyttyä, isät tuppaavat jäämään aika paljon huomiotta, vaikka myös heidän elämänsä muuttuu ja lapsi on yhtä paljon heidän, kuin äidin. Isä jää helposti toissijaiseksi. Kun lapsi syntyy, ihmiset antavat vauvalle lahjoja, ja joku ehkä joskus muistaa äitiä erikseen (esimerkiksi hemmottelulahjakortilla) - tai ehkä korkeintaan jotain pariskunnalle yhteistä, tosin aika harvoin tähänkään olen törmännyt. Mieleeni ei tule omasta tuttavapiiristä ainoatakaan tilannetta, jossa isää olisi jotenkin erityisesti muistettu vauvan syntymän johdosta (ellei sitten viety viettämään varpajaisia, joista en myöskään minä pidä liiemmin). Olen syyllistynyt tähän itsekin, ja vallan antanut lahjoja vain vauvaa ajatellen, kun olen ollut niin innoissani jotain pienen pientä vaatetta ja myssyä neulomassa. Äideille usein järjestetään nykyisin myös vauvakutsuja, jonne miehet eivät ole kutsuttuja.

Minusta on ihana ajatus, että voisin puolisoni yllättää vauva-aiheisella lahjalla ja siten auttaa häntä ajatuksen tasolla valmistautumaan tulevaan. Olkootkin, että tässä on vähän sellaista sivumakua, että sitouttaisin isää vauvaan, niin en näe sitä pelkästään huonona asiana. Jos on mitään, millä voin auttaa häntä innostumaan vauvahömpötyksestä (enkä nyt todellakaan sano, etteikö hän olisi innoissaan - miten sen nyt sanoisi, olen itse ehkä vaan niin isossa raskauskuplassa parhaillaan) ja hypistelemään asioita kanssani, sen teen. Rakastan antaa lahjoja ja miettiä, millä ihanalla tavalla toista voisi yllättää ja ilahduttaa.

Jos päädyn tällaisen kokoamaan, tulee meidän pakkaus keskittymään ehdottomasti ns. isä-vauva asioihin. Laittaisin sinne asioita, joita he voivat tehdä yhdessä (joku spessu kirja, jota isä voi lukea hänelle tai kylpyleluja), jotain mätsäävää vaatetusta (tekisi mieli neuloa heille samanlaiset villapaidat), vauvanhoitotarvikkeita joita minusta olisi ollut kiva saada vielä lisänä äitiyspakkauksessa (mikä mainio tekosyy lisätä niitä ostoslistalle jo nyt), joku hyvä kirja isyydestä tai muu vastaava, tuttipullo ja energiajuoma muistuttamaan, että lyhyitä yöunia on tulossa koska aion itse todellakin välillä kääntää kylkeä ja passittaa miehen yösyötölle. Pakkaukseen ei tule mitään "vapaudu vankilasta" kortteja vauvanhoidosta, hirveää määrää herkkuja tai muuta sellaista (mutta kukin tietää, minkälaisista asioista se oma puoliso pitää, kun ainakin itsellä ajatus on kuitenkin pohjimmiltaan ilahduttaa).

Summa summarum, minusta isyyspakkaus on hellyttävä idea antaa, kunhan sitä ei tee sillä ajatuksella että isää pitää hirveästi "voidella" ja tsempata isäksi tulemiseen tai koe jotenkin "pakoksi" kasata sellaista.

Ps. Olisin muuten hyvin yllättynyt, jos mieheltä tulisi joku hemmottelupakkaus minulle odotusaikana. No, hän näyttää kyllä huomaavaisuuttaan aika paljon muin arjen teoin. :smiling-eyes:
 
Ekana isänpäivänä annoin semmosen ”pakkauksen” missä oli vauvan kaa kerhossa tehty tiskirätti isille (😂), mätsäävät asut ja vauvan töppöset, ”Kumpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan”-kirja, sit oli bisse semmonen mistä se tykkää ja suklaata, eli ihan pieni pakkaus! Mutta en olis kyllä raskausaikana muuten vaan alkanu väsäileen 😅 Sain kyllä itse push presentiksi Ray Banit eli vastavuoroista on ja mieskin lähtee naisille mukaviin juttuihin mukaan. Jos ei niin sit en näkisi itsekään vaivaa esim. isänpäivänä.
 
Jos joku päätyy tällaisen tekemään tai muuten isää muistamaan niin kaverin puoliso kehui ja suositteli kovasti alla olevaa kirjaa😂 varmaan etenkin insinöörihenkisille isille hyvä valinta!
 

Liitteet

  • Screenshot_20260929_231324_Chrome.jpg
    Screenshot_20260929_231324_Chrome.jpg
    102.5 KB · Katsottu: 27
Mä laitan tän samaan laatikkoon kaiken muun vauvahömpötyksen kanssa, kuten gender revealit, varpajaiset, babyshowerit jne, itelle kuulostaa semmoselta somemateriaalijutuilta. Itse en siis ole tehnyt, vaikka olen kuullut jonkun tekevän. Ja siis ymmärrän hyvin jos muutenkin tykkää värkkää lahjoja ja yllätyksiä niin miksei tämmöinen sovi joukkoon. Itselle ei vain istu, enkä usko et mieskään semmoista ois kaivannu. Me ei noin muutenkaan olla juhla eikä lahjaihmisiä 😆 nimiäisetkin onnistuttiin välttämään tokan lapsen kohdalla vähän niinku integroimalla ne esikoisen synttäreihin ja molemmat oli et jes vähemmän krääsää ja häslinkiä 🤣 Teen sit isänpäivinä isälle jotain pientä isään ja lapsiin liittyvää lahjaa.
 
Jos joku päätyy tällaisen tekemään tai muuten isää muistamaan niin kaverin puoliso kehui ja suositteli kovasti alla olevaa kirjaa😂 varmaan etenkin insinöörihenkisille isille hyvä valinta!
Heh! Menee ohi aiheen, mutta itse hommasin juuri tuon kirjan! Ei kumppanille sen takia, että on mies, vaan meille, koska molemmat ollaan insinöörejä ilman kunnollista vauva/lapsi kokemusta ja koin kirjan hauskaksi. :D
Hauskasti puolestaan kumppani tuntuu olevan se, jolle satelee näitä vauva aiheisia tavaroita läheisiltä ja puolitutuilta. Tosin tähän vaikuttaa, että oma tuttava porukkani on enemmältikin lapsettomia ja hän puolestaan saa muilta lapsiperheiltä vanhaksi / pieneksi jääneitä tavaroita.

Itse isyyspakkauksesta en olekaan kuullut ennen tätä ketjua. Meillä äitiyspakkaus on koettu neutraalisti vauvan pakkaukseksi ja yhdessä se haettiin postista ja pengottiin läpi.
Olin kyllä ajatellut, että koska isän päivä on lähellä laskettua aikaa, niin olisi hauska jokin pieni vauva aiheinen juttu antaa hänelle sinä päivänä. Tietty tähän vaikuttaa vahvasti löytääkö jotain pientä hauskaa ja ehkä käytännöllistä.
 
Tässä on monella hyvää pohdintaa! Pahimmillaan se tosiaan on eriarvoistava, kun äiti näkee ylimääräistä vaivaa eikä saa vastinetta. Toisaalta jos äiti haluaa ilahduttaa tulevaa isää, se tuskin on keneltäkään varsinaisesti pois. Varsinkin jos äiti saa siitä itse iloa eikä tee sitä vain koska "täytyy". En tiedä, mutta ehkä joku voi ajatella sen olevan myös kiitos isälle, jos isä noin muuten huomioi ja huolehtii raskausaikana tavallista enemmän.

Itse annoin miehelle kuopusta odottaessa joululahjaksi "isyyspakkauksen". Eli olin kenkälaatikkoon kerännyt isi-bodyn, mieluisan suklaapatukan ym. En enää muista mitä kaikkea siinä oli. Vapaudut vankilasta (tai vaipanvaihdosta) kortteja ei ollut. Eli sinällään se ei ollut mikään extra-juttu, kun joululahjat joka tapauksessa vaihdetaan.
 
Mä olen törmännyt tähän ja aika suosittua tuntuu olevan.
Itse halusin jotain antaa, kun itse "sain" äitiyspakkauksen 😀 Ja koska miehellä ei ollut yhtään kokemusta vauvojen hoidosta, annoin nimenomaan tuon Vauva - omistaja opas kirjan, lempiherkkuja ja erikoisoluita. Vähän se oli siis sellainen nautitaan vielä hetkestä-lahja. Lahjan annoin muistaakseni isänpäivänä ja laskettuun aikaan oli vielä pitkä tovi, joten ei siis siemaillut olutta samalla kun itse olin sohvanpohjalla rättiväsyneenä vauvan kanssa 😂
 
Vauvan laskettuaika on melkein isänsä synttäripäivänä, niin mä olen suunnittelut lahjan olevan tämmöinen isyyspakkaus. 🙂 Sitä pystyy pikkuhiljaa tässä kasailemaan.

Jos lahjanantajalle tulee hyvä fiilis tuollaisen hankkimisesta, niin en näe siinä mitään ihmeellistä 😅 Onhan se ihan ainutlaatuinen tapa muistaa uutta tulevaa elämänvaihetta.
 
Vähän samat mietteet aloituksen kanssa. Ja ehkä eniten näissä tökkii, jos lapsen hoito nähdään jonain, josta heti haluaa vapautua. Se tuntuu jotenkin tosi väärältä. Ja luo myös heti alkuun väärää dynamiikkaa. Pikemminkin pitäisi olla toisinpäin. Ja isyyspakkauksen pitäisi liittyä isyyteen, ei omaan aikaan ja poikamieselämän juttuihin. Isyyspakkaukseen voisin siis koota just jonkun aiheeseen liittyvän kirjan, ehkä jotkut mätsäävät vaatteet ja vaikka sinkkivoidetta vaipanvaihtoihin ja

Varpajaisetkin on jees, jos mies ottaa vauvan mukaan ja juhlat ovat sen mukaiset, että se vauva on siinä päätähtenä ja tuore isä juhlien tiimellyksessä vaihtaa vaippaa ja syöttää tuttipullosta. Outoa on, jos lähdetään kavereiden kanssa juhlimaamaan isyyttä luistaen samalla isän vastuista ja leikkien poikamiestä.

Toivottavasti kulttuuri vielä muuttuu ja isät voisivat todellakin juhlia sitä isyyttä isämäisesti ja lapsikeskeisesti. Voisihan isällekin olla saman tyyliset babyshowerit, joissa ohjelma olisi nimen arvuuttelu, vaippojen haistelu ja pilttien maistelu yms. Tai miksi edes pitää olla erikseen?

Hmm... ehkä jos tää raskaus etenee, pitääkin toivoa yhteisbabyshowereita, joissa olisi myös mies ja miehen kavereita mukana.
 
Jos pariskunnan suhteessa on tapana keksiä höpsöjäsöpöjä lahjoja, ni mikä jottei 😅 meillä ei lahjat oo kovin olennainen osa meidän suhdetta, niin en tehnyt 😂 jos tekisin, niin voisin laittaa just jotain vauvanvaatetta ja -hoitotarvetta, mitä ei tule äitiyspakkauksessa. Vois olla tyyliin sinkkivoide tai perusrasva, joku kylvetystuote (oon kuullut että monesti isät saattaa olla innostuneempia kylvettämään. Meidän vauvat vihasi vettä niin se oli pikasesti huutavan käärön suihkutus ja pyyhkeeseen rauhottuu ni ei koskaan päästy kylvetyshommiin uppoutuu). Tutit ehkä, jos aavistelee niille olevan käyttöä. Kuitenkin kaikkea semmoista, mitä hankkisi muutenkin, mutta pakkaisi ne kivasti lahjaksi. Lahjamielessä voisin laittaa pienen herkunkin mukaan.

Varpajaisista oon vähän eri mieltä kun moni muu! Siis jos ne ei oo silmittömät ryyppäjäiset, niin miksei. Joo, ajankohta pitää olla sillein ettei se häiritse lisäkuormalla äitiä (ja vauvaa tai isompia lapsia). Mutta mä en ois itse pahastunut, että silloinkun itse olin osastolla vauvan kanssa muutaman yön, ja huone ei ollut perhehuone, niin mies oisi mun puolesta ihan hyvin voinut jonkun lähiystävän pyytää vaikka saunaan ja ottaa yhden tai kaksi saunaolutta. Ehkä semmonen iskäsauna (haha, baby shower 🤣) et olis aamulla vierailuajan alkaessa taas äidin ja vauvan luona seurana ja apuna. Toinen vaihtoehto olisi juhlia perheellistymistä jossain muualla kuin kotona sitten kun vauva on isompi ja äiti takaisin voimissaan (tyyliin 6 kk kohdilla 😆). Ei oksuryyppäjäisiä silloinkaan, mutta mulla ei oo mitään vastaan sitä, että puoliso pääsee välillä ystävien kanssa rentoutumaan. Ehkä mun ajatusmaailmaa varpajaismyönteiseksi tekee, kun oon meidän pitkässä suhteessa oppinut tuntemaan toisen ja tiiän ettei se vedä mihinkään aivan kamalaan kuntoon asti ikinä, ja tiedän millaiset sen ystävät on (samanlaisia järkeviä rentoutujia). Ehkä tiivistäisin ajatukseni siis, että varpajaisissa itsessään ei oo mitään pahaa, mutta ei niiden kuulu olla mitkään -80-90-luvun iskätyylin viinabileet, vaan sauna + herkkuja + yks / kaks kaljaa tai holittomia juomia. Ei se alkoholittomuus miesten kokoontumisissakaan enää nykypäivänä taida olla mikään poikkeuksellisuus.
 
Lisään vielä että varsinkin meidän tokan lapsen hätäsektio-syntymän jälkeen miehelle ois voinut tehdä tosi hyvää päästä tuoreeltaan purkamaan sen aiheuttamat tunteet jonkun läheisen ystävän kanssa jutellen. Koska oli se sillekin hurja tilanne kun yks kaks juostiin puolitajutonta meikää paareilla leikkuriin. Jotain se on kai yhden perheellisen kaverin kanssa siitä saanut puhuttuakin silloin puhelimessa tai viestillä, mikä on vaan hyvä, mut semmoinen akuutti purku läheiselle ystävälle on hirmuhyvä keino vähentää tapahtuman traumaattisuutta. Tiedän myös että hän on itse toiminut kuuntelevana korvana yhdelle ystävälleen, jonka esikoisen syntymä oli ollut vähän hurja ❤️‍🩹 ja tuossa isän roolissa kun sivusta näet noita synnytyksen käänteitä, niin sitä tilanteen läpikäyntiä ja purkamista ei taideta ihan samalla lailla tarjota terveydenhuollon puolesta kuin äidille. Tai ei meillä ainakaan neuvolasta erikseen isän kokemusta kysytty että onko neuvolapsykologin tarvetta molemmilla vai vaan äidillä. Ni ei ne varpajaiset itsessään oo huono idea. Kännin vetäminen on huono idea 😅
 
Itse en oikein tajua varpajaisten päälle sikäli, jos kyseessä on juhlat joissa isä lähtee suurinpiirtein synnäriltä suoraan sikari suussa yökerhoon ja "baanalle". Hyvä pointti, että eiväthän ne aina sitä tarkoita. :rolling: En suinkaan yleisesti ottaen ole sitä vastaan, etteikö isä saisi juhlistaa lapsen syntymää ja viettää silloin aikaa ystävien kanssa.
Joskin minun on vaikea kuvitella miksi haluaisi lähteä aivan heti syntymän jälkeen eikä viettää silloin aikaa äidin ja vastasyntyneen kanssa - mutta hyviä pointteja siihenkin nähden! En ole itse koskaan synnyttänyt niin ei ole kokemusta miltä sen jälkeen tuntuu. Ja sekin on varmasti tilannekohtaista ylipäätään. Omassa tuttavapiirissä tiedän muutamia, jotka ovat jonkinlaisia varpajaisia viettäneet, mutta vasta joitain kuukausia syntymän jälkeen.

Mutta niin, minustakaan se ei ole äidiltä mitenkään pois jos isyyspakkauksen haluaa puolisolleen antaa. Pääasia ettei koe siitä mitään pakkoa (enkä oikeastaan ilahtuisi, jos puolisoni odottaisi minun lahjovan häntä mitenkään - sitten en ainakaan tekisi :rolling:). Minulle se on mukava tapa huomioida tulevaa isää (varsinkin siis näin esikoista odottaessa), joka jää muuten niin helposti näissä asioissa taka-alalle. :red-heart:

Täytyykin laittaa tuo "Vauva - omistajan opas" tilaukseen - sen ainakin voisin antaa insinöörimiehelleni (ja lukea itsekin) vaikken muuta lopulta antaisikaan. :thumbs-up:
 
Takaisin
Top