Isyyden tunnustaminen ja huoltajuudesta sopiminen

Venla, Kyllä se isyydentunnustus onnistuu ennen tuota 2kk:n aikarajaa. Meillä on ollut lapset muutaman viikon ikäisiä kun on käyty isyys tunnustamassa ja isossa kaupungissa kuitenkin asutaan eli lastenvalvojalle muuten on pitkät jonot. Mutta nuo asiat priorisoidaan sen verran hyvin, että kaikki ehtii ajallaan.
 
Mua kyllä kummastuttaa kovasti neuvoloiden vaihtelevat käytännöt tässä isyyden tunnustamisessa. On epäreilua, jos asiaa ei voi hoitaa vain sen takia, että neuvolassa ei olla perehdytty asiaan. Ja todella kummastelen, mihin perustuu se, että isyys pitäisi tunnustaa ennen rv. 30...? Meillä onnistui viime neuvolakäynnillä, jolloin viikkoja oli 37+0. Kun eihän sitä isyyttä kuitenkaan vahvisteta kuin vasta 30 vrk lapsen syntymän jälkeen ennakollisessa isyyden tunnustamisessa.
 
Mulla oli tänään eka neuvola tän vuoden puolella. Rv 38+5. Varattiin huomiselle aika isyyden tunnistamiseen ja yhteishuoltajuuden sopimiseen. Mies ei ollut ite tänään mukana, niin piti vielä huomiselle varata pikakäynti. Oon kyllä tyytyväinen et mun ei tarvii enää lähtee sinne lastenvalvojalle (jos nyt ei vauva sattus vielä ensyönä syntyy)..
 
Venla, eiköhän ne silloin kiirehdi asiaa ja huolehdi että se tunnustaminen saadaan mahtumaan tuohon 2kk aikaväliin. Aika monelle lapselle kuitenkin annetaan isän sukunimi avoliitossakin! Meillä taitaa tulla mun sukunimi niin me saadaan varmaan joku häntäpään aika :)
 
Starling, ihan samaa olen miettinyt. Huonosti hoidettu tai ohjeistettu lakimuutos, kun käytäntö vaihtelee ja asettaa odottajat vähän epäreiluun asemaan. Se laki taitaa olla meidän kohdalla vähän tulkinnan varainen juuri sen rv30-lausakkeen takia. Mutta hyvä että toisilla se onnistuu jo! Meidän terkkari oli ainakin iloisen pihalla asiasta, mutta sehän kertoo vaan neuvolan perehdyttämisestä tähän muutokseen :)
 
Samaa mieltä vuanne. Ja siis lailla säädetyt asiat kuuluisi toteutua kaikille samalla käytännöllä ilman poikkeuksia, tietenkin. Noh, onneksi tämä ei ole nyt kuolemankysymys, ehkä enemmän periaatteellista.

En lopulta edes kysynyt koko isyyden tunnustamisesta ja nyt kun laskettu aika on tänä sunnuntaina niin en jaksa asiaa edes miettiä =D. Naureskeltiin miehen kanssa, että ainakin ehditään näkemään "vanha kunnon _the_virkamies_ eli lastenvalvoja. Pääsee vannomaan kautta kiven ja kannon, että lapsen isä se siinä todella istuu =D =D.
 
Käytäntöjen vaihtelu liittyy ammattiliittoon.

http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1453259763226

Eli ammattiliittoon kuuluvat eivät suostu tekemään uusia työtehtäviä ilman lisäpalkkaa ja työntekijät, jotka eivät kuulu liittoon tekevät työtä kuten kuuluukin. Joustamattomat ammattiliitot on taas tämän aiheuttajana.
 
Niin no, kyllä minun mielestäni on täysin kohtuullista, että lisätyöstä maksetaan myös asianmukainen korvaus. Tuskin terveydenhoitajatkaan missään hyväntekeväisyysammatissa ovat. Vika ei ole terkkojen tai edes ammattiliittojen vaan päättäjien, jotka ovat hoitaneet asian ihan väärässä järjestyksessä. Sori vaan, mulla keittää aika herkästi kun nykyään kaikki on liittojen syytä.
 
Niin no, kyllä minun mielestäni on täysin kohtuullista, että lisätyöstä maksetaan myös asianmukainen korvaus. Tuskin terveydenhoitajatkaan missään hyväntekeväisyysammatissa ovat. Vika ei ole terkkojen tai edes ammattiliittojen vaan päättäjien, jotka ovat hoitaneet asian ihan väärässä järjestyksessä. Sori vaan, mulla keittää aika herkästi kun nykyään kaikki on liittojen syytä.

Ymmärrän korvauksen siinä tapauksessa, että työaika pitenee, jos työaika ei pitene niin miksi ihmeessä pitäisi maksaa korvaus? Jos pitäisi maksaa korvaus pitäisi myös hyväksyä vastaavasti palkan alennus silloin, kun joku työtehtävä jää pois. Näinhän asia ei koskaan ole vaan liitot vaativat ja vaativat lisää.. Sen sijaan leikkauksia ei saisi tehdä, vaikka työtehtävät vähenisivät.
 
Eihän se työaika pitene, jos työnantaja lähtökohtaisesti olettaa että kaikki hoituu entisen työajan puitteissa? Kiirettä se lisää aivan varmasti. Mutta enpä jaksa täällä(kään) lähteä aiheesta kinastelemaan, kun tämä on tähän asti ollut ehkä ainoa käyttämäni somekanava, jossa on hyvä ja positiivinen meininki. Ärisen itsekseni vain.
 
Mäkin liityin nyt lokakuussa JHL:n, kun mulla oli riitaa kuntatyönantajani kanssa. Mua kohdeltiin väärin ja kun en kuulunut liittoon niin sain kärsiä. Siitä opin, ettei kannata luottaa työnantajan hyväntahtoisuuteen ja lain noudattamiseen. Aiemmin kuuluin YTK:hon.
 
No meillä nuo sopimukset tehtiin rv 39+1 sellaisen terkkarin kanssa joka kyllä liittoon kuuluu (tunnen hänet ja ollaan juteltu liittoasioista juuri). Uskon, että osa terkkareista ei vaan "uskalla" ottaa hommaa hoitaakseen.. Meilläkin terkka ilmoitti heti aluksi, ettei ole aiemmin papereita tehnyt eli joutuu valitettavasti lukemaan paperista jne. Sanoinkin, että ottaa vaan ihan rennosti ja rauhassa harjoituksen kannalta niin seuraava on helpompi :)
 
Ja mitä tulee tuohon työnkuvaan niin minusta ei voida aina olla myöskään niin joustamattomia, että ei suostuttaisi muuttamaan työntekotapaa tai mallia. Työnkuvan sisältö muuttuu ja pakkohan sen on sillä asiat menevät aloilla eteenpäin. Kaikkea ei voida vaatia tehtäväksi aina "samalla lailla kuin ennenkin tai muuten pitää saada lisää korvausta".

Sitten on asia erikseen, että onko työmäärä per työntekijä sopivaksi mitoitettu ja miten työssäjaksaminen muutenkin huomioidaan. Kuitenkin lähtökohtaisesti työnantaja palkkaa työntekijän jotain tarvetta varten ja työnkuva perustuu siihen. Se saattaa myös muuttua jos kehitys/tarve/tässä tapauksessa laki muuttuu. Molemmat osapuolet ovat ehkä turhan kovaa kiinni omissa nurkissaan mielestäni ja tarvittaisi avoimempaa työn suunnittelua ja keskustelua.

Että ei ajauduttaisi sellaiseen, jossa työntekijät ja -antajat/johtajat olisivat omissa leireissään toisiaan vastaan. Kaikki ovat kuitenkin yrityksessä yhteisellä asialla (tai pitäisi olla) ja siitä lähteä. Pahoittelen tällaista avautumista =D =D Tästä tulikin aikamoinen paatos!
 
Takaisin
Top