Inseminaatio/muut hoidot 2018

Kiitokset pahoitteluista.

Tämä nyt muuttui aivan oudoksi tapahtumasarjaksi.

Täti siis tuli kylään sunnuntai iltana. Vuoto oli hyvin niukkaa. Maanantaina vuotoa tuli enemmän, illan tullen väheni ja aamulla tuli vain tuhrua. Ajattelin vaan hanojen kohta aukeavan kunnolla (niin kuin yleensä), mutta näin ei sitten käynytkään. Siinä lekurin soittoa odotellessa (joka ei sitten soittanutkaan) vuoto loppui kokonaan. Illan saapuessa alkoi sitte menkkaoireet. Ala selkään ja -vatsaan sattui, poltteli, vihloi. Seuraavaksi alkoi reisien, nivusten, munasarjojen ja emättimen vihlonta, polttelu ja pistely. Yöllä alaselkää sattui. Nyt edelleenkään ei ole vuotoa. Alavatsassa paineen tunne ja ihan reilusti turvotusta.

Piina siis jatkuu... En pääse edes testin ostoon, kun pakkanen teki tehtävänsä autolle. Ja eipä tässä silleensä mitään hätää, mut epätietoisuus siitä mitä tapahtuu on syvältä.

Aanu tervetuloa joukkoon!

Mirumaru Tuttu tunne tuo sattuminen, mutta niin kuin peruna sanoi... Ei tarvita kuin 1 vikkelä tyyppi. Tsemppiä piinapäiviin!

Pääsin apteekkiin ja testi nega. Kaippa ne lääkkeet (tai toivo) saa elimistön vaan niin sekaisin. Lekurikin siinä soitteli ja oli kans vähän öö aapisen laidalla. No mut positiivisin mielin lähdetään seuraavaan inssiin. Meinas että voidaan tehdä vielä vaikka kuinka monta. Olin vaan et OK. Just viimeks sanoi et viimeinen:wacky:
 
Muokattu viimeksi:
Hei! Mä olen uusi täällä! :) Ikää napsahti juuri 37 vuotta, ensimmäistä lasta on yritetty vuosi ja todennäköisesti inseminaatiot pian edessä. Vikaa löytyi aikaisemmin miehen simpoista, mutta sillä osastolla pitäisi nyt olla kaikki OK, tärppiä vaan ei ole tullut. :sad001 Tutkimuksissa musta ei ole löytynyt vikaa, ovulaatiot ovat säännöllisia ja AMH hyvä. Paha sanoa, miten iso osa ekasta yritysvuodesta on mennyt piloille huonon simppatilanteen vuoksi, mutta koska tietoa ei ole, niin lähdetään jo tässä vaiheessa hoitoihin.

Viime kuukaudet on kokeiltu Letrozolia, mutta mitään tulosta ei ole saatu aikaiseksi. Varattiin ensikäynti parin viikon päähän yksityiselle klinikalle, varmaan jäädään myös julkiselle IVF-jonoon. Ihan järkyttävän paljon ahdistaa tämä tärppäämättömyys, mutta onneksi täällä on vertaistukea. :) Ehdin vähän jo lueskella tiedän kokemuksia, olipa hienoa, että plussiakin on tullut tähän pinoon!
 
Moikka! Uusi-vanha foorumilainen päätti aktivoitua. Yritystä takana 4 vuotta ja 1 kesällä 5 vee neiti jo löytyy.

Meillä tehtiin tutkimukset 2016 eikä mitään syytä löytynyt, silloin ei päästy kunnalliselle hoitoihin mutta käytiin yksityisellä inssissä, ei tärpännyt Tänään olin yhteydessä kunnallisen lääkäriin ja saammekin sieltä nyt hoitoja! Nyt ensin uudestaan tutkimukset ja sitten katsotaan kuinka homma etenee. Jään seuraamaan :)
 
Heippa, uutena täällä lueskelin hieman aiempia viestejä. Esikoinen itsellä ollut toiveissa reilun kahden vuoden ajan, Heinäkuusta lähtien lapsettomuushoidoissa. Mitään syytä ei ole löytynyt tutkimuksissa mutta tärppiä ei ole tapahtunut.
Letrozolia oli ensin käytössä ovulaation tueksi muutaman kierron ajan ja nyt käytössä ollut gonal-f, kierrot olleet kuitenkin tuloksettomia ja siitä syystä IVF jonoon julkiselle olisi tarkoitus siirtyä jos tärppiä ei tule tästä kierrosta.
Kyllä tässä on ollut kova kolaus itsetunnolle, täytyy siitä huolimatta yrittää pitää mieli positiivisena ja yrittää olla stresaamatta. [emoji4]
 
Hei.
Täällä myös uusi foorumilainen. Meillä oltu viitisen vuotta asenteella saa lapsukainen tulla, jos on tullakseen. Tutkimuksiin hakeuduttiin noin vuosi sitten. Miehellä simpat sillon ok ja minulla ilmeni keväällä mahdollisesti toinen tuuba tukossa. 100% varmuutta eivät saaneet, kun teki niin vietävän kipeää. Kuulemma yksikin toimiva riittää. 6 kiertoa menty letrozolella, sekä edelliseen pregnyl ja aktiivista peittojen heiluttelua. Nyt kiertopv 8/28, suunnittelu ultra / kontrolli inssiin olii nyt tiistaina edessä. Jokseenkin jännittää ja kovat on toiveet. :)

Toisaalta taas hirvittää ja ahdistaa kannattaako edes yrittää nyt, kun töissä stressiä :smiley-angelic008
 
Kiva että tänne on löytänyt uutta porukkaa! Ja toivotaan tietysti että mahdollisimman moni saisi pian kauan toivotun plussan <3
 
Omaa napaa: soittelin hoitajalle tulevan kierron hoitosuunnitelmaa. Hoitaja oli aika nihkeä ja tultiin siihen tulokseen, että tässä kierrossa ei tehdä toista inssiä (aikoja oli tosi vähän) ja mennään kotiharjoituksilla letrozolin avustuksella.. Tämä on nyt kuudes letrokierto. Montako kiertoa te muut ootte syöny letroja? Mä oon jostain kuullu että kuusi kiertoa ois aika maksimi. Hoitaja oli taas sitä mieltä, että letroja voidaan jatkaa myöhempien inssien tukena..
 
Itse söin 4 kiertoa, jonka jälkeen raskaus ja keskenmeno. Sen jälkeen yksi taukokk ja sitten jatkettiin Letroja vielä. Yhteensä 11kk söin niitä, jonka jälkeen syönyt nyt Gonal-F:n tukena inseminaatiokerroilla.
 
Omaa napaa: soittelin hoitajalle tulevan kierron hoitosuunnitelmaa. Hoitaja oli aika nihkeä ja tultiin siihen tulokseen, että tässä kierrossa ei tehdä toista inssiä (aikoja oli tosi vähän) ja mennään kotiharjoituksilla letrozolin avustuksella.. Tämä on nyt kuudes letrokierto. Montako kiertoa te muut ootte syöny letroja? Mä oon jostain kuullu että kuusi kiertoa ois aika maksimi. Hoitaja oli taas sitä mieltä, että letroja voidaan jatkaa myöhempien inssien tukena..

Minulle ohjeistettiin, että käytetään letroja 6 kk ja jos ei ole tärppiä käynyt, niin mietitään miten jatketaan.
 
Kiitos vastauksista :) jotenkin tuntuu että haluaisin kokeilla jotain muuta (esim. Pistoksia lisänä) kun näyttää siltä ettei pelkillä letroilla tule tulosta.. Meillä siis diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Mennään tämä kierto nyt letroilla ilman inssiä ja pitää ottaa hoitosuunnitelma lääkärin kanssa puheeksi seuraavassa kierrossa. Jään puhaltelemaan muille plussatuulia :)
 
Näin viime yönä unta, että tein positiivisen testin. :grin Onneksi en usko enneuniin, mutta vähän kutkuttaa ajatus, jos vaikka sittenkin. :wideyed:
 
Omaa napaa: soittelin hoitajalle tulevan kierron hoitosuunnitelmaa. Hoitaja oli aika nihkeä ja tultiin siihen tulokseen, että tässä kierrossa ei tehdä toista inssiä (aikoja oli tosi vähän) ja mennään kotiharjoituksilla letrozolin avustuksella.. Tämä on nyt kuudes letrokierto. Montako kiertoa te muut ootte syöny letroja? Mä oon jostain kuullu että kuusi kiertoa ois aika maksimi. Hoitaja oli taas sitä mieltä, että letroja voidaan jatkaa myöhempien inssien tukena..

Täällä varmaan jo 7 tai 8 kierto letroilla, eivätkä ole mitään infonneet tauosta tai lopettamisesta. o_O

Ultrassa oli eilen 16mm folli ja 12mm folli, limiksen tilanne ei jäänyt mieleen. Inssiä ei tehdä, mut pregnylillä ja kotona peiton heiluttelulla mennään. Josko tuottaisi tulosta, kun seuraava mahdollisuus vasta toukokuussa inssiin. :violent001 Loma ja työreissu tottakai sattuu tuohon oviksen tiimoille...

Onko muualla ollut saatavuus ongelmia tuon pregnylin kanssa? Täällä ei löytynyt pikku apteekeista ollenkaan, Kuopiosta vain yhdestä...
 
Pregnyl on Euroopan laajuisesti vähissä, uusia toimituksia ei voida tehdä apteekkeihin. Näin kerrottiin Yliopiston Apteekissa. Sain ehkä kaupunkini viimeisen Pregnylin toissakiertoon, kun soittelin kaikki apteekit läpi ja seuraavaan kiertoon vaihdettiin Ovitrelle.
 
Meillä tällä viikolla taas alkoi uusi kierto, päädyttiin vielä tällä kertaa jatkaa gonal-f ja ovitrellen kanssa koska vaste lääkkeillä ollut hyvä vaikka ei olla saatu haluttua lopputulosta.
Tsemppiä kaikille yritykseen.
 
Omaa napaa: Tänään 4. inssi. Tiistaina näkyi 2× n. 13 mm follia ja 1× 8mm folli. Piti jo kysyä, onko niitä nyt sitten liikaa. Ei kuulemma mun tapauksessa ja toi pienin ei varmaan kerkee mukaan, mutta kerkespä. Tänään oli 2×20 mm ja 1×17 mm follit.

Varpaatkin mutkalle väännettyinä, jospa edes yksi hedelmöittyis. Nyt sitten taas piinaillaan. Onneksi liikaa töitä tiedossa seuraavaksi 2 viikoksi.
 
Siis suostuttiinko sulle tekemään inssi, vaikka oli kolme isoa follia ehkä irtoamassa? :eek: Missä näin tehdään?
Oon ymmärtänyt ja omalla klinikalla sanottu, ettei hoitoja tehdä, jos kypsiä folleja on enemmän kuin kaksi.

Mutta prosentuaalisesti kuulostaa tsänssit hyviltä! :) Tsemppiä piinapäiviin! :)
 
Mehiläisessä. Tätä asiaa kyllä ihmettelin itsekin, koska aikaisemmin kertoneet ettei tehdä. En tiiä vaikuttaako ikä, olemassa oleva tenava, etten ole raskautunut helposti yms. asiat tähän mielen muutokseen. MUTTA jos nyt se YKSI tarttuis kiinni, niin ilman nurinaa sais olla viikolle 42 asti (edellinen ei näyttänyt pois tulon merkkejä):happy: :smiley-angelic001
 
Omaa napaa: Nyt näillä 3 follilla tuntuu olevan oviskivutkin jotain älytöntä. Toissa yönä olin todella kipeä (kuoristeli mahaa enkä pystynyt kävelemään saati istumaan), helpotti päivän päälle (kävely ja istuminen kuitenkin haasteellista) ja tänä aamuna hieman lievemmät, ehkä ns. normaalit. Niin hölmöltä kuin se kuullostaakin, tunsin eilen oikealla puolella kaksi tönäisyä (flop flop) ja tänään yksi:smiley-angry026. Ehkä se johtuu siitä että olen näytöltä nähnyt ne pallerot:confused005. Miehelle sanoin, että ärsyttää nämä tuntemukset ja pitäis opetella pois oman kehon kuuntelusta, mut toisaalta nämä on ihan hauskojakin (jos ei ole kipeänä). Taas on edessä pitkät piinapäivät :help.

Pitää taas yrittää muuttua vaikka siivouskoneeksi ja työnarkomaaniksi, että unohtuis tämä kaikki. Tsempit kaikille (alkukiertoon, piinapäiviin ja odottaville):)
 
Ovisoireet kuulostaa lupaavilta! :)
Ja ehkä lääkäri on just sun tilanteen arvioinut eikä pidä kolmosriskiä liian suurelta. Nyt vaan paljon tärppionnea! :)
 
Takaisin
Top