Esikoisen kanssa en tiennyt, halusinko imettaa tai etta onnistuisiko se. Otin sen asenteen, etta kerroin kaikille rehellisesti, etten ole viela paattanyt, imetanko vai en. Yllattavaa kylla suurin osa ammattilaisista tuki paatostani ja sanoivat vain, etta ei sinun sita viela tarvi paattaakaan, vasta sitten kun on lapsi rinnalla. :) Mutta moni vanhempi aiti-ihminen kylla vaahtosi imettamisen puolesta, mutta toisaalta tiesin, etta monella ystavistani imetys ei syysta tai toisesta lahtenyt kayntiin.
Ystavieni kertomista jutuista sai kylla helposti sen kuvan, etta Suomessa ilmapiiri on paljon syyllistavampi - etta se on jotenkin henkilokohtainen epaonnistuminen, jos imetys onnistu. Minusta tama on niin vaarin. Varsinkin uusille vanhemmille vauvan ensiviikot ovat herkkaa aikaa ja jos niilla viikoilla mieleen kylvetaan epaonnistumisen pelko, se on epareilua. Vanhemmuus jo sinallaan on maailman vaikein rooli eika ole yhta oikeaa tapaa olla vanhempi. Silti aiti-myytti elaa vahvana ja omia taitojaan epailee jatkuvasti, varsinkin jos vauva ei ole kovin tyytyvainen. Jos voisin menna ajassa taaksepain, sanoisin itselleni, etta hyvin sa vedat, anna menna vain! Itku on vauvan puhetta ja riittamattomyyden tunne ihmillista. Jokainen vaihe menee ohi, kun lapsi kasvaa, eika mikaan kesta ikuisesti, ei edes se itku.
Loppujen lopuksi imetin esikoista reilut 10 kk, mika oli paljon kauemmin kuin ikina ajattelin. Aitini oli suurin tukijani ja kannusti yrittamaan, koska alussa imetys otti kipeaa, vaikka vauvan imuote oli hyva, koska nannit olivat niin arat, rinnat paisuneet ja vauvalla ihan jaatava imemisen tarve. Maidon nousu kesti minulla viisi paivaa, mutta sitten sita alkoi kylla tulla, suihkuamalla. Jouduin syomaan sarkylaaketta pari paivaa, koska rintoja aristi niin kamalasti.
Taalla ohjeistettiin, etta vauvaa on hyva imettaa kolmen tunnin valein, mutta toki vahan useamminkin, jos rinnat kestavat. Minulla eivat kestaneet, joten imetin alussa noin 2,5-3 tunnin valein. Vastoin odotuksiani pikkuvauvan imetys oli ihanaa ja edelleen rakastan niina imemisen aania. Ja olihan se silla tavalla kaytannollista, etta maitobaari oli mukana matkassa eika tarvinnut alussa roudata mukana koko maailmaa. Mutta se, mihin en ollut varautunut, oli, etta imetys kylla vei minusta kaikki mehut; varsinkin puolen vuoden jalkeen. Soin suklaata ja maito virtasi; yoheraamiset olivat helvetillisia, koska tytto oli tottunut tiheaan syomistahtiin. Reilun 10 kk jalkeen siirryimme kokonaan korvikkeeseen ja sen myota tyttokin oppi nukkumaan pidempia oita - ja lopulta taysia oita.
Summa summarum: Toivon ihan itsekkaista syista, etta imetys toimii kakkosenkin kohdalla. :) Mutta jos ei, sitten ei - ehka saadaan sitten nopeammin ne pitkat younet ja mieskin paasee tekemaan yosyottoja heti alussa. :) Loppujen lopuksi vauvat, kuten kaikki muutkin, tarvitsevat rakkautta - ravinto on loppujen lopuksi vain sita: ravintoa.
