Imetys

Amaya_

Silmät suurina ihmettelijä
Tässäpä aihe, joka on omassa päässä pyörinyt viime päivinä kovastikin.

Toista lasta siis odotellaan ja innolla odotellaan, että pääsisin uudelleen yrittämään imetystä. Esikoisen kohdalla hommasta ei tullut yhtään mitään, nännit olivat pian vertavuotavat riekaleet. Minun ongelmana on siis suvussa kulkevat matalat nännit ja kiinteät rinnat, eli vauva ei vain saanut kunnon otetta ja nännit karhautuivat rikki hinkatessaan kovaan kitalakeen.
Tieto tästä sukurasitteesta oli jo esikkoa odottaessa, mutta en osannut valmistautua imetykseen mitenkään vaan ajattelin, että mennään sitte tilanteen mukaan. Mitään paineita en tälläkään kertaa onnistumisesta tunne, mutta nyt olen tehnyt kaiken mahdollisen, mitä etukäteen voi tehdä: minulla on öin ja päivin Aventin niplettet ja Medelan nipple formerit käytössä ja olen nyt tutustunut moniin juttuihin imuotteesta ja imetysasennoista. Viimeisimpänä tutustuin flipple technique -opetusvideoon ja odotan innolla, että pääsen sitä kokeilemaan. Koin suorastaan ahaa-elämyksen! :happy:

Esikoinen on kasvanut korvikkeilla, on sairastanut koko kaksivuotisen elämänsä aikana vain kerran kovan kuumeen ja alkavan korvatulehduksen. Hän on pitkä ja hoikka yliaktiivinen pieni neropatti, joten minulla ei ole pulloruokintaa vastaan yhtään mitään, mutta haluaisin kokea edes jokseenkin onnistuneen imetyksen; ja olisihan se paljon kätevämpää kuin se ainainen korvikkeiden lämmitys ja pulloruljanssi..

Miten muilla, joilla on jo vauva-aika koettu? Kikka kolmosia kuulisin mielelläni, varsinkin jos on alkuhankaluuksien jälkeen päästy onnistuneeseen imetykseen. :) Entä miettiikö esikoistaan odottavat vielä imetystä?
 
Esikoista odotan ja ajattelin imettää. Omalla äidilläni ja muilla suvun naisilla on mennyt hyvin ja helposti imetys, niin varmaan se itseltäkin onnistuu. Tiedostan kumminkin, että se saattaa olla etenkin alussa hankalaa. Jos imetyksestä tulee ylivoimaista, niin en siitä pahaa omaatuntoa aijo tuntea. Yrittää kumminkin haluan ja jos ei suoraan tissistä suuhun onnistu, niin ajattelin edes yrittää pumpata. Eniten jännittää juuri tulehdukset tai haavaumat tisseissä. En tiedä miten kestän vauvan hoidosta väsyneenä vielä kipuakin. Siinä saattaa alkaa kuuppa hajoilemaan.
Vielä en ole juurikaan mihinkään imetykseen liittyvään kunnolla tutustunut. Olen yrittänyt nyt ensin keskittyä raskaudesta ja synnytyksestä selviämiseen. Äidinmaitokorvikkeetkin ovat niin hyviä nykyään, että ihan terve lapsi ainakin ruuan osalta tulee:)
 
Ajattelin imettää tämän kolmosenkin alkutaipaleen. Kakkosen kohdalla alussa oli vuorokauden rinnat verillä, kun tyttö vaan kokoajan imi. Esikoinen nukkui ekoina päivinä enemmän. Selvisin kamalasta tuskasta bebanthenin avulla ja onneksi haavat paranivat nopeasti. Ekan kohdalla ei ollut mitään ongelmia, joten nyt mitenköhän nyt tää kolmas. Minun ongelmani on ollut, kuten aikaisemmin jossain mainitsin, kamala laihtuminen. Ekan kohdalla tuntui, että aivotkin sulivat, aika autolla ajaminenkaan meinannut onnistua. Siis kirjaimellisesti sulin rintamaidoksi. Molempien kohdalla imetys on siksi ollut lyhyt, kun lääkäri on käskenyt sen lopettaa. :-( Ekan kohdalla siitä jäi vähän traumaa, kun imetys oli vain 4 kk, mutta tokassa sinnittelin 6kk. Sitten sain taas imetyskiellon. Siis lopputulos oli 178 cm ja 52 kg. Lihasproteiinia en vain saanut sitä tahtia tehtyä takaisin. Ja kun vauvat vielä yli 4kg jo syntyessään, ne todella söivät! Nyt ajattelin kokeilla imetyksellä ehdottomasti taas aluksi, koska se 3kk on se tärkein vasta-aineiden kannalta. Sitten täytyy katsoa, miten etenee. Muistakaa suojata rinnat! Tokan kohdalla sain elämäni ekan rintatulehduksen kun hölmönä imetin ulkona elokuussa, vaikka oli helle. Kuume nousi tunnissa 40 asteeseen ja siten onneksi panadolilla laski. Lääkäri totesi vaan, että jos otat pakkasesta jäätelökin, niin muista ettet seiso liian kauaa oven välissä, kun rintatulehdus tulee varsinkin imetyksen ekoina viikoina viimasta todella helposti.
 
Meille myös toinen tulossa ja meinaan imettää. Esikoista imetin 9kk, joista 4kk täysimetyksenä. Nyt ajattelin yrittää täysimetystä vähän pidempään, koska esikoisella alkoi heti 4kk iässä korvatulehduskierre ja levottomat yöt. Olen jotenkin yhdistänyt ne kiinteiden aloitukseen, vaikka myös vauvauinti alkoi samaan aikaan.

Imetyksen alku sujui meillä hyvin, vauvalla oli hyvä imuote joten nännit oli arkana vain muutaman päivän ja siihenkin kipuun auttoi tosi hyvin se lansinoh- voide, suojasi nännejä tosi hyvin. Nopeasti kyllä imetyksestä tuli hankalaa kun tyttö ei malttanut julkisilla tai hälyisillä paikoilla imeä, joten jouduin käydä hänen kanssaan aina jossain vessassa tai hoitohuoneessa ja lopulta imetys onnistui ainoastaan makuulteen... Toivon siis, että siitä touhusta tulisi tällä kertaa vähemmän stressaavaa.
 
Mä olen ensikertalainen, mutta tarkoitus on yrittää täysimetystä 6kk asti, jos vaan vauvalle riittää.. Ja iteltä tulee maitoa tarpeeksi.
Meillä on perheessä ns imetysrinnat, olen ymmärtänyt että kellään ei ole ollut ongelmia sen kanssa..
Siskolla kai kerran tulehtu toinen rinta, mut oli kai palelluttanut sen tms..
Mut tietenkään ei tiedä etukäteen mitä tuleman pitää.
 
Itse pidin ehkä itsestäänselvyytenä imetystä, kun aiemmilla sukupolvilla oli kuulemma sujunut niin hyvin, etten yhtään epäillyt, etteikö onnistuis. Olihan ne ekat viikot rankkoja, kun tytöllä oli niin kova imu vaikka ote olikin hyvä. Aina kun nappas kiinni, niin sattui pirusti ja vielä lisäks tuli jälkisupistuksia! Mutta kun vauhtiin päästiin, niin ahne pikku maitoimurihan jatkoi sitten sen 1,5 vuotta...sitten päätin itse että mulle riitti. Eiköhän ne hyödyt siinä ajassa jo ehtiny saada, vastustuskyvyn ja läheisyydentarpeen tyydytyksen ja mitä näitä nyt on.
En tuomitse ihmisiä, joilla imetys ei fyysisistä syistä onnistu, tai jos maito ei esim nouse kun keskonen ei voi itse imeä tms, mutta suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan, koska reilussa kolmessa viikossa viimeistään pitäis alkaa tasoittua kivut ja maidontuotanto ym, ja sen jälkeen se onkin aika kätevää ja helppoa. Muutamakin ystävä, jotka anto ekalle pulloa ja toista vasta imettivät, katuvat syvästi imettämättä jättämistä lähinnä siksi, että olisivat kuulemma mielellään välttyneet siltä pullorumbalta jos vain olisivat tienneet, miten helppoa imetys on kun siinä pääsee alkuun...eli oma jaksaminen oli toisen kohdalla ihan eri luokkaa, ja liikkuivat enemmän kodin ulkopuolella, kun sopivanlämpöinen ravinto oli aina kätevästi mukana :)
 
Kolmas kultanen tulossa. Esikon kohdalla maito ei sitten vaan riittänyt, kuopuksella kireä kielijänne, joka operoitiin n. 3 viikkoisena. Lapsi ehti kuitenkin oppia jo helpolle pullolle, kun ei jänteen takia saanut kuin helpot etumaidot ja loput lypsettynä. Toivon, etyä tämän kohdalla imetys onnistuisi, mutta paineita en aio ottaa. Liikkuminen olisi vaan eri helppoa, kun ei tarviis miettiä pullon lämmittelypaikkoja. Neuvolasta olisin varsinkin esikon kohdalla toivonut imetystukea, eikä sitä NAN-mainontaa. Tämän kohdalla aion todella avata sanaisen arkkuni, jos menee taas heri korvikkeen tuputtamiseksi. Esikon kohdalla olin varmaan sen verran nuori ja epävarma, etten osannut parempaa vaatia. Tosin pääasia, että vauva kasvaa ja perhe voi hyvin.
 
Ensikertalainen tosiaan olen ja sen verran olen ajatellut asiaa, että aion yrittää imettämistä ja imettää niin pitkään kuin se on tarpeellista.
 
Esikoista imetin vuoden verran. Alku oli kyllä hankalaa mutta lopulta imetys onneksi lähti sujumaan ja olikin sitten todella helppoa ja vaivatonta! Rintakumit auttoi mulla alun haasteissa. Toivottavasti tämän toisenkin lapsen kohdalla imetys onnistuu. Helpolla en kyllä luovuta niinkuin en esikoisenkaan kohdalla, halusin todella imettää. Tsemppiä kaikille imetykseen sitten kun se on ajankohtaista!
 
Mulla kans ollu kaikilla kolmella alkuun rintakumi apuna.. Ja sit on sujunut hyvin esikoisen ja kuopuksen kans vuoden ja keskimmäinen lopetti itse puoli vuotiaana... Joten en mieti erikoisemmin nytkään asiaa. Toivon toki et onnistuu koska mulla ainakin sillä on pudonnut paino kunnolla..
 
Mikä on rintakumi ja mihin sitä tarvitaan? Verkkokaupassa olen törmännyt näihin.
 
Jep. Ootko kuvaa nähny millainen on? Asetetaan siihen nännit päälle ja siitä vauva sitte imee.. Vaikea selittää.. :) mutta kätevä on kannattaa sitten kokeilla jos ei meinaa onnistua muuten.
 
Odotan esikoistani, ja aion kyllä yrittää imettämistä. Jos ei onnistu, niin kokeilen pumpata maitoa ja juottaa pullolla, ja jos ei sekään onnistu, niin sitten ei voi mitään. Imetyksen pituutta en oo oikein miettinyt, no ainakin se 4kk ensin täysimetystä, ehkä siinä n. 5kk:n iässä sitten pikkuhiljaa alkaa kokeilemaan soseita imetyksen ohessa. Riippuu varmasti paljon pienokaisestakin, millä aikataululla syömiset sitten edistyvät...
 
Rintakumit kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan jo kun lähtee synnyttämään että saa sairaalassa niitä tarvittaessa käyttää kun imetystä opettelee. Mulla ainakin oli niin matalat rinnanpäät että rintakumi auttoi vauvaa saamaan tissistä kiinni. Olikohan ne Ainu-merkkiset mitkä mulla oli, keltainen suojakotelo niissä oli ainakin. Eipä ne paljoa maksa ja voivat olla iso apu! Ja sit kun nännit voi tulla siitä jatkuvasta imetyksestä kipeeksi ja mennä ihan haavoille nii ne kumit suojaa nänniä :)
 
Jep, mulla oli kans esikoisella ensimmäiset 2 kk käytössä rintakumi. Mulla on niin laaja nänninpää, että rintakumi mahdollisti kunnon imuotteen. Kuitenkin sitten 2 kk imetyksen jälkeen nänninpää oli muovautunut jo sellaiseksi, ettei lapsi enää huolinut rintakumia vaan alkoi imeä suoraa nännistä. Mikä helpotti kyllä paljon, kerralla imetykseen käytetty aika puolittui ja maito nousi ihokosketuksen ansiosta paljon paremmin. Itse en hankkinut noita rintakumeja kyllä etukäteen, meillä sen sai synnärillä ollessa sieltä käyttöön ja hai sitten omat, kun kotiuduttiin. Turhaahan niitä ostaa etukäteen, jos niitä ei välttämättä tarvi, niitä saa joko marketista tai apteekista, että jos ei itse pääse hakemaan niin kyllä se mieskin osaa sellaiset käydä hakemassa.
 
Esikoisen kanssa imetys onnistui heti ensikosketuksesta niin hyvin, että toisaalta pieni pelko on hiipinyt mieleen et jos ei tämän kanssa onnistukaan Kun liikaa luottaa siihen pnnistumiseen. En nyt kuitenkaan siitä stressiä ota - niin ku ei kenenkään kannata ottaa. Se vaan hankaloittaa. Viimeksi täysimetin sen 4kk ja lopetettiin kokonaan n.9kk iässä. Imetyksen rinnalla oli alusta asti myös pullo, jotta mieskin sai välillä osallistua ja itse sain myös hetkittäin sitä tärkeää omaa aikaa. Pumppaaminen oli ihan jees. Näin aiomme nytkin yrittää. Kuitenkin oma jaksaminenkin on kaikkien kannalta tärkeää.
 
Optimistisesti olen ajatellut että haluan täysimettää 6kk ja sen jälkeen vielä muun ruuan kanssa koko ensimmäisen vuoden. Saa nähdä onnistuuko tai kestääkö hermot, hankala tietää. Ja pumpata haluaisin jotta mieskin voisi osallistua ruokintaan.
Kai sitä vain voi olla optimistinen ja toivoa parasta, kunhan on tietoinen siitä, ettei se aina onnistu niin helposti.
 
Toinen tulossa ja yritän imettää.
Esikoisen ainaka imetin, mutta maito alkoi todella varhaisessa vaiheessa loppumaan.
Neuvolasta vinkiksi yösyötöt, alkoholiton olut, saunat ja lypäsiminen. Eipä auttanut.
Stressi oli myös korkealla kun vauva itki 10h päivässä ja nukkui huonosti.
Niinpä mentiin korvikkeella ja rintamaidolla. 4kk aloiteltiin maistelut, joka helpotti itkemiseen n. 5kk.
Itkemiselle ei siis ikinä löydetty syytä.
Katsoin neuvolakorttiani esikoisen ajalta ja lääkäri merkinnyt jälkitarkastuksessa etten ole imettänyt... :/ Hmm...
Eipä ole poika pahemmin sairastellut vaikka korviketta sai, silti itseä harmitti todella paljon enne voinut imettää pidempään.

Steressin kautta myös aloin tupakoimaan satunnaisesti, alkuun muutaman illalla ja sitten enemmän.
Joka teki myös imetyksiin vielä enemmän taukoa koska en usko suositukseen 2h... :/
Myrkkyähän maidossa silti on.

Nyt ajon ottaa rennon asenteen imettämistä kohtaan,
muutamat aventin natural pullon odottaa, toivottavasti niistä voisi tarjota vain oikeaa äidinmaitoa sittenkuin vauva on oppinut kunnolla imemisen tissiltä.
Välillä haluan nukkua kunnolla aamuisin, ja ottaa vapaa iltoja.
En aijo siis olla tisikoneena ensimmäistä vuotta. Mutta omalla maidolla koitetaan mennä.
Hienoa olisi jos voisin imettää oikeasti ensimmäiset puoli vuotta, kesä, mikä olisikaan helpompaa kun maito kokoaika mukana.

Jokseenkin ajattelen tän toisen kanssa, että tästä tulee ihan erillainen kun veljestää, kiltti, hyvin syävä ja nukkuva. Samanlainen ko mä oon ollut tän raskauden aikana. :D
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top