Ikäloput odottajat

Mulla on ikää nyt 38 ja toinen lapsi tulossa, mutta jotenkin haaveilen vielä kovasti kolmannesta... Ehkä siksi, kun itse olen kolmen lapsen perheestä ja miehenikin on, niin tuntuisi luonnolliselta saada kolme lasta. Täytyisi vaan aika pian alkaa sitä kolmosta tekemään, kun tämänkin tekoon kuului 3-vuotta yrittämistä. Kummastakaan ei löytynyt mitään vikaa, kunnes viimein mun kilpirauhasarvot todettiin hieman vajaiksi ja aloitettiin thyroxin-lääkitys. Lisäksi käytettiin vähän hormonilisiä ja kahdessa kuukaudessa tärppäsi! Suosittelen Anja jos et ole jo mitauttanut kilpirauhasarvoja, että menet asiantuntevan lääkärin pakeille ja mittautat ne. Vaikuttavat ihan koko kehon hormonitoimintaan. Tiedän yhden pariskunnan, jotka saivat esikoisensa naisen ollessa 42 ja kakkosen, kun nainen täytti 44 ja ihan terveitä tyttöjä ovat molemmat!
 
Minult otettu se peruskilppariarvo vuosi sitten...sitä ei alettu uudelleen katsomaan kun kesällä hakeuduimme lapsettomuustutkimuksiin...olen ollut väsynyt,lihonut,ihan lähtee voimat joskus lipettiin.Mielessä ollut mutten ole kehdannut uudelleen pyytää ottamaan.Ehkäpä nyt kuitenkin hoidan sen,heti maanantaina.
Kiitos muistutuksesta :)
 
Jardere: mulla oli viime vuonna sama tilanne. Nyt 40v ja tyttö 2 1/2 kuukautta :) Minusta on ihanaa olla taas pienen vauvan äiti, isommat sisarukset on jo melkein aikuisia, ja nyt on tämä ihana pikkunen jonka kehitystä ja elämää seuraan ihan selvästi ihan eri silmin kuin esikoisen ja keskimmäisen. Nautin jokaisesta päivästä ihan eri lailla kun tiedän, että tämä on todennäköisesti mun viimeinen pikkuinen :love017
 
Kuinkas vanhat jaksaa vauva-arkea? Tuntuuko raskaammalta kuin ennen? Mulla oli aika hieman kullannut muistot, mutta on tää silti ihanaa. Ja vielä jaksaa kun tietää että tää on viimenen ja todellakin aika menee nopeesti... :)
 
Kohta 38v ja hyvin jaksaa , vauva 8 viikkoinen ja pojat 4,13 ja 15 vuotiaat. Mulla sama tunne kuin Satrulla,tästä osaa nauttia ihan eri tavalla kuin silloin joskus nuorena äitinä...sen tietää että vauva aika on niin lyhyt ja nyt yrittää oikein"imeä" kaiken ilon tästä ajasta :joyful: vasta nyt reilu 30vuotiaana tunnen olevani sellainen äiti joka olen aina halunnut olla , väsyneempi olin silloin 22vuotiaana kun esikoinen syntyi , silloin kun ei tiennyt milloin mikäkin vaihe loppuu ja huutako se vauva ikuisesti.
 
Ihana kuulla samanikäsistä äideistä. :) Mullaki on nuo nuorena tehdyt lapset jo aikuisuuden kynnyksellä. Nyt tieto pienestä salaisesta ihmeestä masussani saa hymyilemään.
 
Huomenta. Tässä aamukahvia nauttiessa (ens viikolla tuskin enää maistuu) katselen näitä minun nykyisiä 'pikkusiani', teini-iän suuressa egossa painivia kullannuppujani. Mitähän he sanovat ja ajattelevat kun ajan ollessa sopiva saavat tietää saavansa vielä kerran pikkuveljen tai -siskon. Onkohan se ny kuinka noloo... :D

Millaisia kokemuksia teillä muilla ikälopuilla on isompien lasten reaktioista?
 
Mä kerroin raskaudesta aprillipäivänä :grin Mulla tytär täyttää vappuna 18v ja poika ens kuussa 15v. Ihan hyvin asian ottivat, olihan se heille varmasti ensin järkytys/hämmästys, mutta sitten kun aika kului ja asiasta juteltiin tosi paljon, niin ei se mikään kamala juttu ollutkaan (eikä ne sitä kamalana koskaan pitäneet). Nyt kun nuorin tyttö on jo noinkin "iso", niin selvästi on kietonut isot sisarukset sormensa ympärille ja kiintyminen tullut kovaa vauhtia. He ovat kuitenkin jo niin isoja, että en oikeastaan odottanutkaan mitään "pahaa" reaktiota, menevät kuitenkin jo omia menojaan niin paljon.
 
Olen 37-vuotias ja tammikuussa sain ensimmäisen lapsen. Mielestäni oikein hyvä ikä, vaikka tilanteeni onkin aikalailla erilainen, kun teillä muilla...lapsen isä on naimisissa toisaalla ja tämä raskaus oli täysi yllätys (selvisi itselle vasta viikolla 19) ja vahinko. Siskoni sai ensimmäisen (ja viimeisen) lapsensa 42-vuotiaana ja äitini oli 38, kun sai minut, että ihan asenteesta kiinni. Jos ei elämäntilanne anna myötä saada lapsia aikaisemmin, niin sitten vähän vanhempana. Itse tosin ajattelin jo, että ehkä niitä lapsia ei sitten vaan tule, ja senkin olisin kestänyt, mutta aivan ihanaa näin (vaikka koliikki-vauva onkin ja yksin ollaan 24/7).
 
Olen 36-vuotias. Meille syntyi jouluna kolmas lapsi. Meillä on kaksi lasta ennestään, 16 ja 14 vuotiaat. He ovat ottaneet pienen siskonsa vastaan hienosti. Jopa 16 v velipoikakin väliin lepertelee pikkusiskolle. Väliin jopa tuntuu, että isonveljen kanssa on luotu jo erityinen side. Mutta on tämän kolmannen lapsen kanssa aivan erilaista olla kotona, kun muistelee mitä se oli kahden kanssa aikaisemmin. Osaa ottaa asiat rennommin eikä turhia hötkyile.
 
Meillä kanssa on isoveljet hurmaantuneet pienestä siskosta :love7 vanhin 15 v kaikista eniten,hänestä tuli kummisetä tytölle ja ihan oma ideakin oli. Eli ei yhtään noloa :grin olivat innoissaan jo silloin kun asiasta kerrottiin viime kesäkuussa.
 
Mä en kans meinaa löytää sopivaa juttuseuraa. Siis mä oon kyl kova puhumaan, mut se et samaistuisi jonkun kanssa. Ne kellä on pikkuvauva ovat just paljon nuorempia ja ne kellä on murrosikäisiä ovat taas paljon vanhempia...samassa tilanteessa olevia en ole täällä tavannut.
 
Onneksi sitten on tämä palsta :). Jos ei muualla nii täällä pääsee poriseen samanikästenki kaa.

Sillon aiemmin kun noita mun teinejä odotin olin ystäväpiirini ensimmäisiä äitejä. Silloin ystävystyin hieman vanhempien äitien kanssa ja lapset yhdisti.
 
Mä tutustuin parikymppiseen äitiin, jonka tytär syntynyt samassa kuussa, mutta myöhemmin. On siinä vähän nielemistä kun hän kertoo pikkusiskostaan, joka on saman ikäinen kun mun vanhin tytär :eek::grin Ei nyt hirveästi siis yhteistä ole, muuta kuin vauvat :) Samanikäisiä äitejä on kyllä aika vähän, tuntuu että kaikki siinä kahdenkympin molemmin puolin, vaikka th sanoi kun ekaa kertaa neuvolaan menin, että hänellä on monta kypsässä iässä olevaa asiakasta. En vaan ole niihin täällä kotikonnuilla törmännyt :)
 
Silloin nuorena äitinä sain paljonkin äitikavereita mut nyt vanhempana se onkin paljon vaikeampaa, olenkohan itse sitten varautuneempi tai sit muilla on jo valmiit äitipiirit johon on vaikea päästä mukaan ? No onneksi perhekerhossa ainakin on jotain juttuseuraa aina ja ehkäpä sieltä jotain kavereita aikanaan saa kun jaksaa ahkerasti käydä :grin me kun ollaan suomenruotsalaisia niin se selkeästi vaikeuttaa tutustumista täysin suomenkielisessä kaupungissa...ihmiset kuulee kun puhumme mun 4 veen kanssa ruotsia ja eivät ehkä uskalla lähestyä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top