TicTacToco
Oman äänensä löytänyt
Kuinka voi suhtautua asiallisesti tilanteeseen, jossa omat vanhemmat/anopit/kummin kaimat/kokeneemmat sisarukset/täysin tuntemattomat ovat tulleet jakelemaan hyvää tarkoittavia neuvojaan lapseen liittyvistä asioista kuten hoidosta tai kasvatuksesta? Itseni nämä tilanteet saavat näkemään punaista ja pelkään katkaisevani välit seuraavaan hyväntahtoiseen neuvojaan tai ainakin sanovani jotain hyvien tapojen vastaista.
Lapseni on tällä hetkellä hieman yli neljä viikkoa vanha ja vierihoidossa ollut jo synnytysvuodeosastolla heti kun leikkaukseni jälkeen kykenin itse sängystä nousemaan. Kuitenkin vanhemman sisareni tullessa rotinoille sain yksityiskohtaisen opastuksen vaipanvaihdon saloihin lähes kädestä pitäen. Aiemmilla viikoilla mummolassa käydessäni sain kuulla selostuksen oman(!) lapseni itkun merkityksestä (mummo väitti lapsen olevan nälkäinen, tosiasiassa lapsi oli kuumissaan) sekä huomata mummon yrittävän tyrkkiä tuttia sikeässä unessa olevan lapseni suuhun. Eipä ole vaikea arvata, kuinka paljon lapsi asiasta piti. Huutohan siitä tuli.
Neuvolassa saan osakseni epäluuloa, olenhan sentään nuorempi kuin keskiverto uusi äiti paikkakunnallamme. Neuvolan neuvot on helpompi sulattaa, mutta syyllistystä inhoan. Syyllistystä kohtaan lähes jokaisella neuvolakäynnillä, sillä tunnustin nukuttavani pientä lasta viereeni isoon parisänkyymme. Sen lisäksi, että vauvan tuhina vieressä auttaa itseäni nukahtamaan, ovat yösyötöt helpompia kun ei tarvitse nousta nostamaan lasta pois pinnasängystä jokaisella yösyötöllä. Lapsi kyllä viihtyy päivisin itsekseen unilla pinnasängyssä, mutta sillä ei ilmeisesti ole merkitystä. Opin ainakin sen, ettei neuvolassa kannata tunnustaa mitään. Ainakaan ennen kuin on selvittänyt useilla gallupeilla yleisen kannan asioihin X, Y ja Z.
Lapseni on tällä hetkellä hieman yli neljä viikkoa vanha ja vierihoidossa ollut jo synnytysvuodeosastolla heti kun leikkaukseni jälkeen kykenin itse sängystä nousemaan. Kuitenkin vanhemman sisareni tullessa rotinoille sain yksityiskohtaisen opastuksen vaipanvaihdon saloihin lähes kädestä pitäen. Aiemmilla viikoilla mummolassa käydessäni sain kuulla selostuksen oman(!) lapseni itkun merkityksestä (mummo väitti lapsen olevan nälkäinen, tosiasiassa lapsi oli kuumissaan) sekä huomata mummon yrittävän tyrkkiä tuttia sikeässä unessa olevan lapseni suuhun. Eipä ole vaikea arvata, kuinka paljon lapsi asiasta piti. Huutohan siitä tuli.
Neuvolassa saan osakseni epäluuloa, olenhan sentään nuorempi kuin keskiverto uusi äiti paikkakunnallamme. Neuvolan neuvot on helpompi sulattaa, mutta syyllistystä inhoan. Syyllistystä kohtaan lähes jokaisella neuvolakäynnillä, sillä tunnustin nukuttavani pientä lasta viereeni isoon parisänkyymme. Sen lisäksi, että vauvan tuhina vieressä auttaa itseäni nukahtamaan, ovat yösyötöt helpompia kun ei tarvitse nousta nostamaan lasta pois pinnasängystä jokaisella yösyötöllä. Lapsi kyllä viihtyy päivisin itsekseen unilla pinnasängyssä, mutta sillä ei ilmeisesti ole merkitystä. Opin ainakin sen, ettei neuvolassa kannata tunnustaa mitään. Ainakaan ennen kuin on selvittänyt useilla gallupeilla yleisen kannan asioihin X, Y ja Z.