Toista lasta odotan, edellisessä raskaudessa verenvuotoa jonka
vuoksi harkitsivat hätäkeisarinleikkausta rv.24 tienoilla. Istukan reunan vuotoa oli ja kipuilua. Ultrassa useaan otteeseen riskisynnyttäjänä. 1/2 kk ennenaikainen synnytys päätyi lopulta 30h jälkeen lapsivesien menosta nukutussektioon ja syntyessään lapsi ei aluksi hengittänyt ja teholla huomattiin sydänvika. Sanoivat jälkikäteen että kärsin suuresta verenhukasta ja kohtua poltettiin. Kuulemma en välttämättä enää voi saada lapsia ja ainakin suurentunut keskenmenoriski joten päivä kerrallaan menen uudessa raskaudessa. 2.lapsi toivottu joten pelottaa kun ehtinyt alkuraskaudessa tulla jo komplikaatioita, ultraa odotellessa

Mutta sitten kun se onkin oma...ja kaikki vastuu,tää suuri vastuu on itsellä... huh..