Huhtikuisten synnytykset

Itse aloitan tämän ketjun sitten eli homma meni näin:

1.4 su aamuna rv 38+6 klo 5.30 kävin tavanomaisella aamupissalla ja mietin mielessäni että "no ei se sitten tule vielä tänäänkään". Kömmin takaisin nukkumaan.

Klo 7.00 tunnen jotain lirahtavan housuun ja heti kyllä tajuan mistä on kyse. Pomppaan salamana ylös ja juoksen vessaan lapsiveden valuessa pitkin kinttuja. Hetken istun pöntöllä ja kelaan vaan mielessäni että "nyt tää tapahtuu!!!!". Tungen yösiteen housuihin ja kipitän herättämään mieheni joka kiireestii pomppaa myös ylös ja alkaa tehdä lähtöä! ;) Meille siis oli neuvolassa sanottu että jos lapsivedet menee niin ei kannata turhan pitkäksi aikaa jäädä tilannetta kotiin seurailemaan ja mies oli tekemässä työtä käskettyä. Itse soitin synnärille ja ne kehoitti tulemaan viimeistään klo 14 KTG käyrille tsekkaukseen, tai tietenkin menemään aiemmin jos tilanne etenee. Tässä vaiheessa ei vielä supistuksia.

Söin aamupalaa vähän ja klo 7.20 vesiä lorisee lisää, yöside housuissa lähinnä nauratti, pyyhe se piti ottaa! :D Klo 7.24 oon merkannu ekan supistuksen ja niitä sit alkoikin jatkua n. 7-8 min välein, ei kovia mutta selkeästi erilaisia kuin aiemmat harkkarit. Tuntuivat selässä ja alavatsalla. 

Sairaalaan lähdettiin n. klo 8 ja ajomatka kesti n. 20 min. Sairaalassa valtavan ihanaksi osoittautunut kätilö otti vastaan ja laittoi KTG käyrille, siinä sitten supistukset tiheni edelleen ja alkoivat olla jo tuntuvia. klo 9.10 tsekkauksessa oli kohdunsuu 3-4cm auki! Se tarkoitti sitä et päästiin siirtymään synnytyssaliin! :)

Supistukset alkoi olla jo sen verran mojovia et halusin jotain kivunlievitystä ja mulle laitettu pc-puudute joka sitten vei n. puoleksi tunniksi kivun kärjen pois. Mainittakoon että en pystynyt kivuissa olemaan hetkeäkään paikallaan vaan kipitin ympäri synnytyssalia ja keskityin hengittämään supistusten aikana. Liike siis auttoi kestämään kivun. Ilokaasua kokeilin mutta en siitä kokenut apua ja maski enemmän ahdisti kuin toi turvaa. 10.30 sitten supparit voimistu taas ja 10.45 olin auki 5-6cm, epiduraalin sain klo 10.59 joka sitten tosi hienosti auttoi, ennen epiduraalia oli aikasmoisen tuskainen olo. Klo 11.10 alkoi ponnistuttamaan ja olin siis jo 9 cm auki!! En voinu uskoa et synnytys eteni niin nopeesti! Nopean avautumisen ja vauvan alaspäin synnytyskanavassa humpsahtamisen vuoksi vauvan sydänäänet alko heiketä ja saliin humpsahti lisää porukkaa, mut laitettiin kontalleen jne mitä kaikkea siinä sitten tapahtuikaan, sydänäänet korjaantu kuitenki pian. Itse tiesin kyllä heti mitä tapahtui vaikka mulle ei sanottu mitään, henkilökunta hoisi asian kyllä tosi hienosti. Mieskään ei tajunnu pelästyä! 

Seuraavaksi sitten tunnin verran odoteltiin ponnistamisen tarvetta ja sitä et kohdunsuu ois täysin auki, epiduraali oli kyl huippu helpotus!! Pudendus puudutekin laitettiin jossain vaiheessa tässä. Ponnistamaan sain alkaa  n klo 12.55, ensin ponnistin kyljellään ja sitten puoli-istuvassa. Ponnistamisen aikana tosiaan iski se luovuttamisen tunne kun tuntuu et vauikka kuinka puskee niin mitään ei tapahdu! Loppujenlopuksi ponnistus tuottaa toivotun tuloksen ja ihana pieni poika syntyy klo 13.37. 

Synnytyksen kokonaiskesto siis 5h 59min josta ponnistaminen 21 min ja jälkeisvaihe 23 min. Eli ensisynnyttäjälle aikas nopea keikka. Lisämainintana mut sitten vietiin vielä lopuksi leikkuriin tikattavaksi koska sain kunnon repeämän joka kuitenkin saatiin hyvin korjattua, iskä jäi pojan kanssa pesuille ja leikkaussalin ja heräämöajan jälkeen pääsin perhehuoneeseen nauttimaan perheen yhteisestä onnesta <3

Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi tosi positiivinen ja hyvä mieli! Vaikka rankkaa se oli niin varsin hyvin haluan kokea sen uudelleen, niin mahtava kokemus se on! :)
 
Oi onpas ollut sinulla "nopea" synnytys Carousel :) Siis ensisynnyttäjäksi. Oikein paljon onnea sinulle ja perheellesi pienestä pojasta <3
Ihanaa kun aletaan vihdoin saamaan pikkuisiamme.  
 
Aamulla 9.4 heräsin 6.30 ja totesin että tänään on LA ja voisko jotain tapahtua...No 8 jälkeen aamulla totesin että nyt supistaa vähän kovemmin...Tunnin päästä totesin taas supistavan ja naureskelin että tuleepahan napakoita supistuksia että jokohan sitä tänään pääsis synnyttää... 12 aikaa totesin miehelle ja lapsille että lähdetään kävelylle ja olihan siitä vähän apuakin,kun limatulppa irtosi lenkin jälkeen...

Illaksi omistin lätkämatsiin lipun joten mietin syvästi uskaltaisko mennä...Eipä supistuksetkaan juurikaan tuntuneet ja tulivat 45min- 1,5h välein joten menin otteluun...3 erän aikana rupesikin sitten supistamaan napakammin 15-20 min välein.Äitini ajoikin minut ottelun jälkeen kotiin ja naureskelin että otetaan nyt ihan rauhassa ja soitellaan aamulla uudestaan.

Klo 21.10 olin siis kotona ja supistuksia alkoi tulla 5-10 min välein ja päätin pakkailla sairaala kassin ja odotella ihan rauhassa...Tosin kipu yltyi melko tuskalliseksi joten soitin äidilleni klo 22 että tulisi vahtimaan lapsia että käytäisiin miehen kanssa sairaalalla tarkistamassa tilanne.Autossa totesin miehelleni että kotiin tässä kuitenkin mennään...

Klo 22.36 meidät kirjattiin Jorviin sisään ja kätilö tutkaisi tilanteen ja olinkin 5cm auki...Siinäpä sitten itkukin tuli kun tajusin että enhän mä sairaalasta lähde enään ilman vauvaa... <3 Päästiin siis heti saliin ja spinaalipuudutuksen sain 10 min sisällä... :) Ah mikä helpotus...00.30 Kätilö katsoi tilanteen ja olin jo 8cm auki joten kalvot puhkaistiin ja odoteltiin että vauva laskeutuisi kunnolla alas että pääsisi ponnistamaan...

1.26 sain luvan ponnistaa ja poika syntyi 1.30

Eipä poika syntynyt LA päivänä vaikka kovasti yrittikin... :) En kyllä itsekkään uskonut vielä sairaalaan mentäessä että 3 tunnin päästä olisi poika ulkona... <3

Kaikki hyvin ja kotiinkin päästiin tänään... <3
 
Meille oli varattu suunniteltu sektio Jorviin perjantaille klo 9. Oltiin jo menossa hissillä leikkaukseen kun meille ilmoitettiin että saliin olikin just otettu päivystys sektio. No sit odoteltiin reilun tunnin verran synnyttäneiden osastolla ja sit tuli kutsu leikkaukseen. Mua jännitti ihan hirveästi, mutta leikkaus meni tosi hyvin. Leikkaus tehtiin spinaali puudutuksessa ja olin hereillä koko ajan ja isä sai olla mukana. Noin kymmenen minuuttia leikkauksen alusta klo 11.11 poika oli ulkona ja ilmoitti olostaan isolla itkulla. Miten helpottavaa :-)
Vauva ja isä oli mun seurana sen aikaa kun mua kursittiin kokoon. Siksi aikaa kun mut kärrättiin heräämöön toipumaan puudutuksesta piti isän odotella vauvan kanssa synnytysosastolla. Ikävä kyllä poika jouduttiin ottamaan isältä viiden minuutin jälkeen lasten osastolle. Vauvalla todettiin hengitysvaikeuksia. Ilmeisesti vauva oli vetänyt henkeen lapsivettä ja keuhkot olivat märät. Niitä jouduttiin kuivaamaan nenän kautta paine ilmalla. Meillä alku sitten olikin vähän vaikea, sillä en saanut koko sairaala olo aikana poikaa viereen vaan se joutui olemaan lasten osastolla hoidossa. Pari päivää poika oli nenän kautta paine ilma hoidossa ja ruoka meni nenä-maha letkulla. Parin päivän päästä keuhkot kuivuivat, mutta happiarvot eivät pysyneet ylhäällä ja pojan hengitys oli tosi työlästä. Sen vuoksi hoitoa jatkettiin antibiooteilla ja happiviiksillä. Parin päivän sisällä vauva sai syötyö pullosta ja kolmantena päivänä sain jo rinnalle. Pumppasin maitoa osastolla joten sain syötettyä vauvalle myös omaa maitoa. Maanantaina mut kotiutettiin. Poika pääsi kotiin keskiviikkona. Nyt kaikki pitäisi olla kunnossa ja eilisessä neuvolassa pojan paino oli noussut jo syntymäpainoon. Kovin rauhallinen kaveri on vielä. Nukkuu tosi paljon. En vielä tiedä johtuuko se rankasta alusta, rauhallisesta luonteesta vai pienestä keltaisuudesta vai ehkä niiden yhdistelmästä. Mukavasti on kuitenkin arki lähtenyt rullaamaan. Mutta kyllä alku tietysti pelästytti vaikka missään vaiheessa ei ollut hengenvaaraa oli sairaalassa ikävä olla kun vauva oli koko ajan väärällä osastolla. Onneksi kuitenkin pääsin rullatuoliin jo perjantai iltana ja vauvan luo hetkeksi ja sunnuntaina jo jaksoin itse kävellä lasten osastolle. Vietinkin siellä suurimman osan valveilla olo ajasta ja kotiin pääsyn jälkeenkin suurimman osan päivästä ja illasta. Onneksi kuitenkin poika pääsi kotiin kuudentena päivänä ja nyt ollaan saatu olla kotona koko perhe. Ihana vauva arki on nyt alkanut ja elämä hymyilee :-)
 
Meillä synnytys meni pääpiirteittäin näin; 

9.10 maanantaina aamulla heräsin normaalisti ja menin vessaan. Pyyhkiessä sitten huomasin että paperiin jäi verta ja pönttöön oli tullut myös vähän verta.. Säikähdin ja soitin synnärille sitten.
Sieltä sanottiin että kohtu valmistautuu nyt synnytykseen ja piti ruveta vain seurailemaan tilannetta. 

Lähdin sitten lenkille ja palatessa alkoikin sitten supistelut.. 
Epäsäännöllisinä mutta suhkoht napakoina.
Olimme vielä käymässä vanhempieni luona parin sadan kilometrin päässä, joten päätimme lähtiä kotiinpäin ajelemaan. 
Kotiin ajellessa supisteluja rupesi tulemaan 6 minuutin välein melkein koko matkan.  Siinä sit ajattelin että eihän tässä kerkeä kuin kotona käydä sairaalakassi hakemassa ja painua sairaalaan.
Kotiin kun päästiin menin vessaan ja limatulppa irtosi.  Samalla sit supistelut vähän heikkeni ja harveni. 
Yhtäkkiä supistuksiin sit tuliki puolen tunnin tauko. Ehdin jo luulla että oliki väärä hälytys ja lähdin sitten kävelylle. Pari sataa metriä kävelin ja supisteluja rupesi tulemaan tiuhaan ja kipeinä.
Soitin sit kotiin päästyä appiukolle että tuodaan esikoinen heille yöksi. Tarkoitus oli viedä tyttö sinne ja tulla vielä itse kotiin kärvistelemään supistuksien kanssa. Kello 20.00 alkoi supistukset olla jo sen verran voimakkaita että päätimme tytön vienti reissulla samalla ajaa sitten sairaalaan. 

Typsy hoitoon ja sairaalaan siis

 Osastolle mentiin, minut pantiin käyrille ja sitten tutkittiin kohdun tilanne. FUCK, sormelle auki! Ei oo todellista ajattelin! Kuitenkin supisteluja oli jatkunut jo koko päivän ja alkoivat olla kipeitä. 
Ei se auttanut, kun synnytyssaliin odottelemaan aukeamista. 
Sain noin puolen yön aikaan kipupiikin pakaraan, josta tuli ihan sairaan huono olo. Oksentelin siinä ensin, mutta sitten nukahdin.
Viiden aikaan aamuyöllä kätilö sit tutki kohdun tilanteen. Kahdelle sormelle auki. Eikä! 
Siinä kätilö sitten sanoi että jos näin hitaasti aukeaa niin aamulla lääkäri puhkaisee kalvot. 
Siinä käpristelin supistelujen kanssa aikani ja aamulla puol kymmenen aikaan lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot kun olin samaiset pari senttiä vain auki.

Siitä ei menny puolta tuntiakaan ku supistelut oli jo niin voimakkaita että rupesin hengittelemään ilokaasua. Kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. 5-6 cm auki. Jee, jotain edistystä.
Puol kahdentoista aikaan en enään kestänyt pelkän ilokaasun turvin joten pyysin epiduraalin.
Kahdentoista aikaan nukutuslääkäri sit tuli laittamaan epiduraalin. Minulla oli jo niin voimakkaat supistukset että en meinannut saada selkää ollenkaan käyrälle jotta lääkäri olisi voinu piikin laittaa. 
Kauan aikaa lääkäri värkkäsi selän kanssa ja kuulin vain kuinka kauhea rutina kävi selässä ja voi piru vie se kävi kipeää. (vieläkin selkä kipeänä)
Vihdoin lääkäri sai pantua epiduraalin ja supistelut heikkeni todella paljon.
 Kahden aikaan kätilö taas tutki minut ja oli 8 cm auki..
Seuraavan tunnin tapahtumat onkin sitten jo vähän pimennossa. Muistan vain kauheaa kipua ja sen että itkin kuin pikkuvauva jolta olisi tutti viety.
Vähän ennen kolmea rupesi ponnistuttamaan. Juuri vaihtunut kätilö huusi minulle että nyt sitten ponnistetaan eikä itketä ( edelleen joka supistuksen aikana itkin kuin pieni ankka). Haistatin siinä kätilölle vitut, ja komensin tulla tilalleni (Voe juma että jälkikäteen hävetti kyseinen muljaisuni :D )

 Yritin ponnistaa ja ponnistaa. Mutta ei, en saanut muuta kuin itkua aikaiseksi. Kätilöt jo huolestui kun vauva ei saanut happea kun minä en muistanut hengittää, kun oli niin kiire itkeä! Jotenkin kätilö sai sitten minut keskittämän loput viimeiset voimani työntämään vauvan ulos itkemisen sijaan. Pään sain vauvalta pihalle, lopulta kätilö joutui repimään vauvan ulos klo 15.07.
Napanuora oli vauvan kaulan ympärillä ja poitsu oli ihan sininen ja hiljaa. Siinä kauhuissani odotin vain sitä kuuluisaa parkaisua jotta vauvani olisi hengissä. Vähän aikaa kätilö taputteli vauvan selkää ja otti tieten napanuoran pois kaulasta. 
Sitten kuului ikuisuudelta tuntuvat hetken jälkeen parkaisu ja vauva nostettiin syliini..
Itkuhan siinä pääsi vielä kun poika köllötteli sylissäni vielä limaisena :)

Yhden pisteen meidän poika menetti värin vuoksi kun oli sininen napanuora kaulanympärillä olon takia.

Mutta loppujen lopuksi täydellinen pikku ihminen oli maailmassa. Minulle merkittiin synnytyskertomukseen synnytyksen kestoksi vain 5h 53 minuuttia(alettiin laskemaan kalvojen puhkaisujen jälkeen), mutta todellisuudessa siihen oli lisäksi vielä yli vuorokauden kestäneen supistukset. 

Synnytys ei ollut mukava kokemus, niinkuin ei edellinenkään, mutta mitä vain ihminen pystyy kestämään saadakseen tuollaisen pikku aarteen. <3

 
Heippis!

Ke 18.4 alkoi aamulla tiputtelemaan lapsivettä ja supistuksia tuli pitkin päivää. Säännölliset alkoi puolen päivän aikaan. Sairaalan mies vei klo 16 aikaan, jolloin tosi kipeitä supistuksia 3-4min välein. Mies lähti vielä viemään esikoista hoitoon. Sisäänkirjaus klo 16:12 ja kohdunsuu 3cm auki.Kalvot oli jo puhki, kun lapsivettä tuli pitkin päivää. Supistukset TOSI kipeitä käyrillä- ja sisäänkirjauksen ajan. Synnytyssaliin siirryttiin 16:40, jossa vauvalle pinni päähän. Kätilöopiskelija sanoi, että kohdunsuu on enemmän auki. Kätilö tarkisti, että 8cm auki, anestesialääkärille tulee kiire. Halusin siis epiduraalin, se oli ainoa mitä toivoin kivunlievitykseksi. 16:50 laitettiin punendaalipuudutus, kun kätilö sanoi, että anestesialääkärillä menee noin 10min eikä epiduraalia välttämättä ehditä laittaa. Mua alkoi ponnistuttamaan ja mies ei ollut vieläkään salissa. Anestesialääkäri tuli, mutta ponnistusvaihe oli jo alkanut, ei enää epiduraalia. Mies tuli saliin ulkotakki päällä tukemaan mua ponnistuksessa. Klo 17:25 terve poika syntyi :-)

Nopea synnytys ja lähestulkoon luomuna mentiin, punendaali ei auttanut/ehtinyt auttamaan. Muutama tikki tuli, mutta eivät edes haittaa istumista. Kävelin synnyttäneiden osastolle itse. En ole tarvinnut myöskään yhtään särkylääkettä. Hyvä fiilis jäi tästä synnytyksestä, vaikka kivut oli tosi hurjat avautumisvaiheessa. Nyt ollaan kotona ihanan pienen vauvan kanssa :-)
 
Eli meillä alkoi säännöllisillä (10 min välein) ei niin kipeillä supistuksilla 21.4. n. klo 13.00 aikoihin, kun oltiin tekemässä viikon ruokaostoksia. Kun oli tultu kotiin ja syöty ja istahdettiin katsomaan telkkaria, niin supistukset meinasivat loppua siihen. Päätettiin lähteä porukalla puistoon ja metsään kävelemään siinä 17.30 aikoihin. Kun oltiin oltu puistossa tunnin verran alkoivat supistukset muuttua kipeämmiksi ja varoiteltiin sitten puhelimitse mummua, että esikoinen saattaisi olla tulossa hoitoon. Hoitoon lähdettiin esikoista viemään 19.30 aikoihin, jonka jälkeen soitettiin synnärille. Käskivät vielä tarkkailla tilannetta, laskea ensin liikkeitä tunnin ajan, ottaa pari parasetamolia ja käydä lämpimässä suihkussa ja ottaa uudestaan yhteyttä, jos synnytys tuntuisi etenevän. Lähdettiin sitten kaupan kautta kotiin ja laskemaan liikkeitä. Suihkusta selvittyäni, mies oli jo hakenut auton oven eteen, koska supistukset olivat todella kipeitä ja niitä tulkin jo 5 min välein. 23.00 soitin synnärille, että oltaisiin tulossa, mutta vastasivat Kätilöopistolta, että sielä on sulkupäällä ja pitää lähteä Naistenklinikalle, Jorviin tai Hyvinkäälle. Hetken mietittyämme soitimme Hyvinkäälle ja lähdettiin sitten ajelemaan sinne. Autossa supistuksia tuli 3-5 min välein ja olivat todella kipeitä. Perille päästyämme pääsimme suoraan synnytyssaliin, olin 5 cm auki ja sain heti epiduraalin (olin sitä jo puhelimessa toivonut). 1½ tunnin päästä olin auennut 6 cm ja kätilö sai puhkaistua kalvot tutkimusta tehdessään, joten päätettiin katsoa ryhtyisikö synnytys nopeutumaan. Siinä samalla lapselle yritettiin laittaa pinniä päähän, mutta vasta kolmas pinni tarttui kiinni. Kätilöarveli, että lapsella saattaisi olla reippaanlaisesti hiuksia. Tunnin kuluttua olin edelleen sen samat 6 cm auki, sain lisää epiduraalia ja oksitosiinitipan. 45 minuutin kuluttua, kun kätilö tuli tarkistamaan tilannetta oli lapsi jo valmiina syntymään. Ponnistusvaihe kesti 17 minuuttia, kun lapsi muljautteli itseään vielä pää puoliksi ulkona eri asentoihin, mutta syntyi kuitenkin normaalissa raivotarjonnassa 4.25.

Tällä kertaa selvisin itse ilman taisteluvaurioita ja pääsimme suihkun ja aamukahvien jälkeen osastolle itse kävellen. Perhehuone jäi haaveeksi, mutta onneksi huoneessa oli mukavia äitejä. =)
 

Kirjotellaans tänne ny sit se, kun kerrankin kerkee rauhassa koneella istua.

Elikkäs miula alkoi nuo supistukset sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo. 04.00 ja niitä tuli sen 10min välein. Kipu siinä vaiheessa vielä suht siedettävää ja osittain sai nukuttua hetken. Aamulla sitten niitä tuli 6min välein. Aamupäivä meni kärvistellessä otettiin para-tabsia, käytiin lämpimässä suihkussa, koko ajan liikkessä mikä hiukan helpotti oloa. Paikoillaan ei pystynyt olemaan. Meiltä tunnin ajomatka sairaalaan. Eikä sinne viitsinyt ihan heti lähteä jos vaikka olisivatkin laittaneet kotiin. No klo.14 supistuksia tulee edelleen 6min välein, mutta kipu alkoi käydä niin sietämättömäksi, että oli pakko lähteä sairalaan. Ei enään kotona pystynyt olemaan. Sairalaan päästyä kätilö tutki tilanteen. Kohdunkaula hävinnyt, mutta en ollut vielä avautunut senttiäkään. Mikä pettymys. Siinä sitten otettiin käyrää vauvalla kaikki hyvin. Ne anturit oli jotenkin huonosti ettei saanut supistuksia piirtymään, mutta niitä edelleen tuli ja sen hemmetin 6min välein. Sain lääkkeitä suun kautta, mutta niistä ei sitten ollut YHTÄÄN apua. Eivät onneksi kuitenkaan kotiin suoraan passittaneet. Päätettiin siitä lähteä sitten kaupungille pyörimään jos vaikka synnytys saisi hiukka lisäpuhtia. Sielä sitä kaupoissa kyykittiin ja ähistiin, kun koskee. Muutaman tunnin sielä pyöriskeltyämme palattiin sairalalle ja edelleenkin se 6min supistusten väli, mutta kipu vaan pahenee. Taas tutkittiin alakerran tilanne eikä mitään. Antoivat klo.21 taas niitä lääkkeitä suun kautta mistä ei ollut apua ja laittoivat yöksi lepohuoneeseen. Vauvan käyrää seurattiin useaan otteesen. Isä laitettiin kotiin yöksi. Sielä sitten yksin tuskissaan.  Puoleen yöhön saakka taas kärvisteltiin supistusten kanssa nyt niitä tuli 5min välein. Antoivat sitten kipupiikin, että saisi edes vähän nukuttua, mutta ei siitäkään ollut apua...

Kutsuin siis taas hoitajan huoneseen klo.04 otettiin vauvan käyrää ja tutkittiin tilanne. Ei vieläkään edistystä. Päättivät sitten antaa supistusten esto piikin takapuoleen, jotta saisi nyt oikeasti edes vähän nukuttua. Se auttoi pari tuntia kunnes supistukset taas tuli takaisin ja nyt sitten 10min välein.

Tiistai aamuna lääkäri ja kätilö tuli tutkimaan tilanteen klo. 7.30 ja helpotukseksi huomattiin olin avautunut 3cm. Kuulemma joskus tekee siis hyvää, että vaikka supistukset olisi kuinka kovat ja luulisi jotain tapahtuvan niin ei, että kohtu saa hetken levätä ja sitten alkaa uudestaan niin sitten jotain tapahtuukin.
Antoi taas kipulääkkeitä suun kautta ja päätti seurata tilannetta. Ensisynnyttäjillä, kun tuo avautuminen hitaampaa niin siirrettäisiin vasta illemmalla sitten synnytyssaliin.

Päivän mittaan antoivat lääkkeitä joista ei tosiaankaan ollut hyötyä.  Ammeessa tuli lilluttua muutama tunti se tuntui hiukan auttavan. Muuten torkahtelua supistusten välillä.

Illalla sitten siirryttiin synnytyssaliin vähän ennen klo.19  Sielä laitettiin tippa ja sen kautta sitten vielä vähän lisäpuhtia supistuksiin. Tunnin jälkeen niitä tuli sitten taas sen 5min välein ja yhä voimakkaampina ja voimakkaampina. Kätilö tutki taas ja olin avautunut 5cm. Siinä vaiheessa päätettiin laittaa epiduraali. Ah sitä helpotusta. Se tehosi ERITTÄIN HYVIN. Nyt isällekkin tuotiin saliin oma sänky ja käytiin lepäämään, että saisi edes hiukan nukuttua, kun edellin yö meni miten meni. Kahden tunnin välein yöllä piti kutsua hoitaja laittamaan lisää lääkettä epiduraalin.

Yöllä neljän maissa sitten kätilö tutki tilanteen ja nyt oli 8cm auki. Toiveissa siis ettei enään kauan menisi, kun saisi pienen käärön syliin. Edelleen lisättiin lääkettä epiin ja taas silmät kiinni.

Keskiviikko aamuna sitten seitsemän maissa tuli taas uusi lääkäri, kätilö ja opiskelija tutkimaan tilanteen. Tilanne pysynyt ennallaan siinä 8cm. Joten lisättiin tipassa supistuslääkkeen määrää sekä puhkaistiin kalvot. Epiin lisää lääkettä, mutta enään se ei tehonnutkaan niin hyvin kuin yöllä ja sitten ne supparitkin vielä kovempia ja nyt niitä tuli 2min välein. Yhdeksän jälkeen joskus taas tultiin tutkimaan tilanne 9cm auki.  Tänä aikana epiin oli lisäilty 45min välein lisää lääkettä. Olin itse aivan loppu jo vaikka muka yön oli saanut "nukkua". Supistukset alkoi käydä sietämättömiksi epiduraali ei enään toiminut niin. Sitten huomattiinkin, että tuo lapsi oli "avosuisessa tarjonnassa" vai mikä se nyt oli eli kasvot taivasta kohti, kun pitäisi olla maahan. Se vaatii siis enemmän tilaa lantiosta. Siinä minua sitten pyöriteltiin sängyllä. Kylellään, kontillaan ja vaikka miten jos sillä olisi saatukin poika kääntymään, mutta ei. Kipu vain pahenee. Sitten viimein annettiin ilokaasu käyttöön vaikka se oli jo luvattu kauan aikaa sitten. Se auttoi onneksi taas hiukan. Lääkäri ja kätilö tuli tutkimaan klo.11 jälkeen tilanteen ja edelleenkin se 9cm auki. Kätilö käski koittaa ponnistaa, mutta poitsu ei liikahtanut yhtään alaspäin. Siinä vaiheessa lääkäri teki päätöksen, että nyt tehdään kiirellinen sektio. Leikkauspäätöksestä puoli tuntia ja klo. 11.55 poika oli ulkona.

Eikä se painajainen siihen päättynyt. Poika kiikutettiin suoraan leikkaussalista ulos. Ei muistanutkaan alkaa hengittää. En kerinnyt nähdä vilaustakaan vauvastani. Isä oli mukana leikkauksessa ja hänet pyydettiin sitten nopeasti katsomaan, kun pojalle vuorotellen annettiin happea ja imettiin vesiä pois . Sitten sitä lähdettiin kiikuttamaan teholle. Minut vietiin heräämöön ja isä takaisin synnytyssaliin. Kamalaa odotella tietoja pojasta, kun heräämössä ei kukaan tiennyt mitään vaikka koitti kysellä.
Isä oli sitten haettu jonkun ajan kuluttua katsomaan poikaa. Teholle vietäessä vauva oli jo reipastunut. Siellä sai kuitenkin hetken aikaa lisähappea. Isä oli päässyt syöttäämään poikaa ja kaikki oli hyvin. Pitivät silti yön yli tarkkailussa, kun kerran oli sinne viety.
Tänä aikana itse en tiennyt mitään en edes sitä oliko vauvani ylipäätään hengissä.
Puolilta päivin, kun poika syntyi niin klo. 16 jälkeen vasta sain kuulla itse tilanteen ja nähdä kuvia, kun isä tuli pojan luota synnyttäneiden osastolle johon minut oli viety. Ne tunnit tietämättömä oli jotain aivan kamalaa. Itkussa ensin hädästä ja sitten lopuksi onneksi helpotuksesta.
Ihmetellä vaan täytyy miksei muka kukaan osaston hoitajistakaan tiennyt mitään vaikka kuinka kyseli. Olisi nyt luullu voivan selvittää. Olinhan kuitenkin juuri saanut ensimmäisen lapseni.
Sen päivän jouduin makaamaan sängyssä enkä päässyt katsomaan poikaani livenä. Isä kuitenkin onneksi kävi teholla syöttämässä ja hoitamassa häntä.
Seuraavana päivänä vasta klo.12 maissa minulle tuotiin onneksi terve ja suloinen pieni tuhisija kainaloon. <3 
Rankka kokemus se oli niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta niin kaiken sen arvoista. Launtaina jo päästin sitten viimein kotiin.



 
Mun synnytys kesti 8,5 tuntia (ensimmäinen synnytys), ponnistus oli reilu puoli tuntia, alotin kyljellä ja jossain vaiheessa se kiepahti puoli-istuvaksi. Epiduraali toimi ihanan hyvin, ei tuntunu enää kun kiristys alhaalla supistuksen aikana ja ponnistustarve. Ehjänä säilyin :) Vertakin oli merkattu vuotaneeksi vaan 30ml!

Synnytys ei mennyt yhtään niinkuin olin "suunnitellu", mutta oli positiivinen ylläri. Olin valmistautunu hitaaseen touhuun ja mahdollisii ongelmiin niin kaikki oliki nopsaan ohi...Synnärillä ehdin olla 3,5 tuntia ja tyttö oli jo rinnalla. Ekalla tsekkauksella olin 5-6 cm auki.
Kivunlievityksestä ei ehtinyt koklata ennen epiduraalia kuin ilokaasua pari kertaa (yök), kaks aquarakkulaa (hyi) ja jumppapallolla kieppumisen lämpöhauteen kanssa. 

Pidin kyllä synnyttämistä elämäni kauheimpana kokemuksena, mutta jännä kaveri tuo vauva kuinka nopeasti saa toipumaan noin kovasta koittelemuksesta! Nyt oon jo sitä mieltä ettei toinen lapsi ole poissuljettu vaihtoehto :D En siltikään "olisi valmis koska tahansa synnyttämään uudelleen", kuten oon kuullut monien sanovan :) Synnytykselleni annoin ns. arvosanaksi 8 (asteikolla 0-10).
 
Meidän poika halusi olla hetken pidempään masussa, lähdettiin käynnistykseen Rv42. Lääkäri totesi, että lapsivettä oli aika vähän, joten ensin piti tarkistaa, että vauva kestäisi lääkkeen tuomat supistukset. Tämän olisi voinut tehdä laittamalla tipan synnärillä, mutta salit olivat täynnä, joten teimme sen käsin. Siinä sitten tunnin hieroin nännejä ja katsottiin, miten supistukset vaikuttavat vauvaan. Onneksi mitään hätää ei vauvalla ollut, joten sain 50mg lääkettä, joka aloittaisi supistelut. Tämä lääke ei vielä auttanut kovinkaan paljon tuomaan supistuksia, sain vielä toisen annoksen samana päivänä. Yöllä tunsin heikkoja pieniä supistuksia, mutta en tarpeeksi. Seuraavana päivänä olin edelleenkin auki yhdelle sormelle, joten sain taas 50mg. Tämäkään ei kauhean voimakkaita supistuksia tuonut mukanaan, mutta sen jälkeen sain vielä tupla-annoksen ja jossain vaiheessa supistuksia alkoi tulemaan todella vielä siedettävinä viiden minuutin välein. Todettiin, että lääkettä ei enää anneta enempää, jotta ei mene ihan överiksi supistukset. Onneksi ei annettu enempää. Menimme mieheni ja äitini kanssa kanttiiniin ja sanoin, että nyt poksahti jotain oudosti ja siinä naureskelimme, että se olisikin hauskaa, kun tässä menisi lapsivedet. Noustessani ylös huomasin, että vedethän ne meni. :D Tämän jälkeen alkoi aivan sietämättömän kipeät supistukset hyvin nopeaan. Niitä tuli tiuhaan ja kätilö sanoi, että tuo lääkettä lihakseen. Tuli kuitenkin takaisin ja sanoi, että näkee, että olen todella kipeä, joten laittaa suoraan synnärille, niin saan jotain parempaa lääkettä. Olin ajatellut, että synnyttäisin aivan luomuna, mutta epiduraaliahan siinä heti pyysin, kun teki niin kipeää. Se auttoi heti, kunhan se saatiin laitettua. :) Kivut helpottivat niin paljon ja siinä sitten odoteltiin, että avautuisin tarpeeksi. Se tapahtui aika nopeasti, mutta kuitenkin niin, että ehdin siinä syödä jotain ja tankata energiaa. Tämän jälkeen tunsin voimakasta tarvetta ponnistaa ja poika syntyi maailmaan 20 minuutin päästä. <3 Istukka oli vähän repaleinen ja verta tuli paljon, joten en saanut hetkeen syödä tai juoda, jos olisi jouduttu kaapimaan. Onneksi kuitenkin todettiin, että ei ilmeisesti jäänyt mitään istukasta sisään. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan ilmeisesti n. 11 tuntia, sitä oli vaikea laskea, kun ei muistanut milloin niitä pienempiä viiden minuutin välein supistuksia oli tullut. Kaiken kaikkiaan oli ihana kokemus, vaikka aluksi olin aivan peloissani, kun yhtäkkiä sattui niin paljon. Nyt ajattelen vain, että se oli ihanaa. Vaikka jälkisupparit välillä muistuttavat siitä kivusta mikä oli. :) Toivoisin kuitenkin, että seuraavat synnytykset lähtisivät käyntiin ilman käynnistystä, mutta saimme näinkin pienokaisen maailmaan. Ja ihana rakkauspakkaus onkin. <3 Niin kuin meillä kaikilla. :)
 
Takaisin
Top