Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Kirjotellaans tänne ny sit se, kun kerrankin kerkee rauhassa koneella istua.
Elikkäs miula alkoi nuo supistukset sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo. 04.00 ja niitä tuli sen 10min välein. Kipu siinä vaiheessa vielä suht siedettävää ja osittain sai nukuttua hetken. Aamulla sitten niitä tuli 6min välein. Aamupäivä meni kärvistellessä otettiin para-tabsia, käytiin lämpimässä suihkussa, koko ajan liikkessä mikä hiukan helpotti oloa. Paikoillaan ei pystynyt olemaan. Meiltä tunnin ajomatka sairaalaan. Eikä sinne viitsinyt ihan heti lähteä jos vaikka olisivatkin laittaneet kotiin. No klo.14 supistuksia tulee edelleen 6min välein, mutta kipu alkoi käydä niin sietämättömäksi, että oli pakko lähteä sairalaan. Ei enään kotona pystynyt olemaan. Sairalaan päästyä kätilö tutki tilanteen. Kohdunkaula hävinnyt, mutta en ollut vielä avautunut senttiäkään. Mikä pettymys. Siinä sitten otettiin käyrää vauvalla kaikki hyvin. Ne anturit oli jotenkin huonosti ettei saanut supistuksia piirtymään, mutta niitä edelleen tuli ja sen hemmetin 6min välein. Sain lääkkeitä suun kautta, mutta niistä ei sitten ollut YHTÄÄN apua. Eivät onneksi kuitenkaan kotiin suoraan passittaneet. Päätettiin siitä lähteä sitten kaupungille pyörimään jos vaikka synnytys saisi hiukka lisäpuhtia. Sielä sitä kaupoissa kyykittiin ja ähistiin, kun koskee. Muutaman tunnin sielä pyöriskeltyämme palattiin sairalalle ja edelleenkin se 6min supistusten väli, mutta kipu vaan pahenee. Taas tutkittiin alakerran tilanne eikä mitään. Antoivat klo.21 taas niitä lääkkeitä suun kautta mistä ei ollut apua ja laittoivat yöksi lepohuoneeseen. Vauvan käyrää seurattiin useaan otteesen. Isä laitettiin kotiin yöksi. Sielä sitten yksin tuskissaan. Puoleen yöhön saakka taas kärvisteltiin supistusten kanssa nyt niitä tuli 5min välein. Antoivat sitten kipupiikin, että saisi edes vähän nukuttua, mutta ei siitäkään ollut apua...
Kutsuin siis taas hoitajan huoneseen klo.04 otettiin vauvan käyrää ja tutkittiin tilanne. Ei vieläkään edistystä. Päättivät sitten antaa supistusten esto piikin takapuoleen, jotta saisi nyt oikeasti edes vähän nukuttua. Se auttoi pari tuntia kunnes supistukset taas tuli takaisin ja nyt sitten 10min välein.
Tiistai
aamuna lääkäri ja kätilö tuli tutkimaan tilanteen klo. 7.30 ja
helpotukseksi huomattiin olin avautunut 3cm. Kuulemma joskus tekee siis
hyvää, että vaikka supistukset olisi kuinka kovat ja luulisi jotain
tapahtuvan niin ei, että kohtu saa hetken levätä ja sitten alkaa
uudestaan niin sitten jotain tapahtuukin.
Antoi taas kipulääkkeitä
suun kautta ja päätti seurata tilannetta. Ensisynnyttäjillä, kun tuo
avautuminen hitaampaa niin siirrettäisiin vasta illemmalla sitten
synnytyssaliin.
Päivän mittaan antoivat lääkkeitä joista ei tosiaankaan ollut hyötyä. Ammeessa tuli lilluttua muutama tunti se tuntui hiukan auttavan. Muuten torkahtelua supistusten välillä.
Illalla sitten siirryttiin synnytyssaliin vähän ennen klo.19 Sielä laitettiin tippa ja sen kautta sitten vielä vähän lisäpuhtia supistuksiin. Tunnin jälkeen niitä tuli sitten taas sen 5min välein ja yhä voimakkaampina ja voimakkaampina. Kätilö tutki taas ja olin avautunut 5cm. Siinä vaiheessa päätettiin laittaa epiduraali. Ah sitä helpotusta. Se tehosi ERITTÄIN HYVIN. Nyt isällekkin tuotiin saliin oma sänky ja käytiin lepäämään, että saisi edes hiukan nukuttua, kun edellin yö meni miten meni. Kahden tunnin välein yöllä piti kutsua hoitaja laittamaan lisää lääkettä epiduraalin.
Yöllä neljän maissa sitten kätilö tutki tilanteen ja nyt oli 8cm auki. Toiveissa siis ettei enään kauan menisi, kun saisi pienen käärön syliin. Edelleen lisättiin lääkettä epiin ja taas silmät kiinni.
Keskiviikko aamuna sitten seitsemän maissa tuli taas uusi lääkäri, kätilö ja opiskelija tutkimaan tilanteen. Tilanne pysynyt ennallaan siinä 8cm. Joten lisättiin tipassa supistuslääkkeen määrää sekä puhkaistiin kalvot. Epiin lisää lääkettä, mutta enään se ei tehonnutkaan niin hyvin kuin yöllä ja sitten ne supparitkin vielä kovempia ja nyt niitä tuli 2min välein. Yhdeksän jälkeen joskus taas tultiin tutkimaan tilanne 9cm auki. Tänä aikana epiin oli lisäilty 45min välein lisää lääkettä. Olin itse aivan loppu jo vaikka muka yön oli saanut "nukkua". Supistukset alkoi käydä sietämättömiksi epiduraali ei enään toiminut niin. Sitten huomattiinkin, että tuo lapsi oli "avosuisessa tarjonnassa" vai mikä se nyt oli eli kasvot taivasta kohti, kun pitäisi olla maahan. Se vaatii siis enemmän tilaa lantiosta. Siinä minua sitten pyöriteltiin sängyllä. Kylellään, kontillaan ja vaikka miten jos sillä olisi saatukin poika kääntymään, mutta ei. Kipu vain pahenee. Sitten viimein annettiin ilokaasu käyttöön vaikka se oli jo luvattu kauan aikaa sitten. Se auttoi onneksi taas hiukan. Lääkäri ja kätilö tuli tutkimaan klo.11 jälkeen tilanteen ja edelleenkin se 9cm auki. Kätilö käski koittaa ponnistaa, mutta poitsu ei liikahtanut yhtään alaspäin. Siinä vaiheessa lääkäri teki päätöksen, että nyt tehdään kiirellinen sektio. Leikkauspäätöksestä puoli tuntia ja klo. 11.55 poika oli ulkona.
Eikä se painajainen
siihen päättynyt. Poika kiikutettiin suoraan leikkaussalista ulos. Ei muistanutkaan alkaa hengittää. En kerinnyt nähdä vilaustakaan vauvastani. Isä
oli mukana leikkauksessa ja hänet pyydettiin sitten nopeasti katsomaan,
kun pojalle vuorotellen annettiin happea ja imettiin vesiä pois .
Sitten sitä lähdettiin kiikuttamaan teholle. Minut vietiin heräämöön ja
isä takaisin synnytyssaliin. Kamalaa odotella tietoja pojasta, kun heräämössä ei kukaan tiennyt mitään vaikka koitti kysellä.
Isä oli sitten haettu jonkun ajan kuluttua katsomaan poikaa. Teholle vietäessä vauva oli jo reipastunut. Siellä sai kuitenkin hetken aikaa lisähappea. Isä oli päässyt syöttäämään poikaa ja kaikki oli hyvin. Pitivät silti yön yli tarkkailussa, kun kerran oli sinne viety.
Tänä aikana itse en tiennyt mitään en edes sitä oliko vauvani ylipäätään hengissä.
Puolilta päivin, kun poika syntyi niin klo. 16 jälkeen vasta sain kuulla itse tilanteen ja nähdä kuvia, kun isä tuli pojan luota synnyttäneiden osastolle johon minut oli viety. Ne tunnit tietämättömä oli jotain aivan kamalaa. Itkussa ensin hädästä ja sitten lopuksi onneksi helpotuksesta.
Ihmetellä vaan täytyy miksei muka kukaan osaston hoitajistakaan tiennyt mitään vaikka kuinka kyseli. Olisi nyt luullu voivan selvittää. Olinhan kuitenkin juuri saanut ensimmäisen lapseni.
Sen päivän jouduin makaamaan sängyssä enkä päässyt katsomaan poikaani livenä. Isä kuitenkin onneksi kävi teholla syöttämässä ja hoitamassa häntä.
Seuraavana päivänä vasta klo.12 maissa minulle tuotiin onneksi terve ja suloinen pieni tuhisija kainaloon. <3
Rankka kokemus se oli niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta niin kaiken sen arvoista. Launtaina jo päästin sitten viimein kotiin.