Himot ja ällötykset?

Oon huomannut että salaatit ja terveelliset ruoat on alkanu maistua. Rasvaiset ja pikaruoat taas ällöttää. Ihan hyvä juttu kai :Face With Tears Of Joy:
 
Yllättävän vähän tulee syötyä karkkia terkuin entine sokerihiiri toivottavasti saan pidettyä myös näin. Kyllä syön jos joku muu on ostanu mut ei tuu itelle ostettua kaupasta.
Tänään tarttu matkaan kaupasta vaaleet riisimurot ja mansikkahillo. Niitä sit maidon ja sokerii vähän päälle 😂 ja ne appelsiinit 😍 voisin elää niillä 😁
 
Banaanijukurttia vedin kaksin käsin alkuviikoilla. Nyt tekee mieli kaikkea epäterveellistä, lähinnä suolaista. Haettiin tänään siis pitkästä aikaa pitsat kotiin. Koitan silti pysyä kohtuudessa.

Ihana, kun sitrushedelmäkausi alkaa olla parhaimmillaan. Niitä tekee mieli kovasti. Esikoisen kanssa syödään kilpaa niitä.
 
Kivennäisvedet, joita litkin ennen raskautta yhtenään, on nyt ihan äklöjä :Face With Tears Of Joy: vaikka eka kolmannes alkaa lähestyä loppuaan, tuntuu että vieläkin on tosi rajoittunutta se, mitä pystyy syömään/tekee mieli. Tää on tosi turhauttavaa! Tuntuu että ei ilkeä syödä enää lähes mitään, mikä on ennen maistunut hyvin. Edes profiilikuvan takis-sipsejä ei tee yhtään mieli :side_tear:
 
Mulla on tehnyt mieli lähinnä kaikkea raikasta ja nestemäistä kuten salaatteja ja keittoja. Ja myös lihaa, voisin syödä joka aterialla pihvejä ja keitettyjä kananmunia 😂 Mitään makeaa ei tee yhtään mieli. Oon normaalisti ajoittain pulassa kun tekee niin paljon mieli suklaata mutta koko raskauden aikana en oo tainnut ostaa kertaakaan suklaata, siis aivan järkyttävää 😳 Lapset ja mieskin tietää että mulla on aina jossain suklaata valmiina niin eivät käsitä miten nyt ei muka ole 😂

Muista kuin ruokaällötyksistä pahin on ehdottomasti miehen koira, siis hyi en voi sietää sen hajua yhtään 🤢 Ollaan jouduttu jättämään se meidän makkarin ulkopuolelle öisin koska en voi nukkua sen kanssa samassa huoneessa. Seuraavat ällötykset on kaikki kemikaalit, hammastahna jota oon käyttänyt vuosia ja joka meni nyt vaihtoon, ihovoiteet yms. Käytännössä suuri osa haisee pahalta, jotkin ruoat ei ja mies useimmiten ei 😂
 
Mulla on tullut yhtäkkiä himo siitä, että haluan juoda ruokajuomana maitoa. En ole siis juonut maitoa vuosiin, kun en oo tykännyt sen mausta ja nyt yhtääkiä se maistuu hyvältä ja voin juoda monta lasillista päivässä 😄
 
Mulla on tullut yhtäkkiä himo siitä, että haluan juoda ruokajuomana maitoa. En ole siis juonut maitoa vuosiin, kun en oo tykännyt sen mausta ja nyt yhtääkiä se maistuu hyvältä ja voin juoda monta lasillista päivässä 😄
Mää oon kans juonut koko raskausajan maitoa ruuan kanssa, tätä ennen koko aikuisiän aina vettä. Kun on huono olo niin se ruoka menee helpommin alas maidon kanssa😄 mies naureskeli että pitää ostaa lehmä takapihalle kun maitoa menee nykyään niin paljon🤣
 
Ei ole ollut mitään spesifejä himoja, mutta voisin syödä ihan koko ajan ja kaikki maistuu hyvältä. Erityisen taivaallinen kulinaristinen nautinto oli Kokkikartanon kinkku-juustopasta. Juurikaan mikään ruoka ei ällötäkään, mutta toimistolla jos haisee pitkään pannussa muhinut kahvi, niin vähän meinaa yökäyttää.
 
Takaisin
Top