mulla on olotila ollut kaikissa raskauksissa ihan normaali. tosin nyt olen huomannut hermostuvani lapsille helpommin ja olen paljon väsyneempi kuin edellisissä raskauksissa.
tuosta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, meillä esikoinen oli ensimmäisen kuukauden itkuinen ja valvoin öitä lykkien tätä vaunuissa tai kannellen keittiössä, olin tosi väsynyt. koitin imettää tissit auki, imettäminen sattui (joka lopuksi johtui pojan lyhyestä kielijänteestä), kaikki vain hoki, että kyllä ne tissit siihen tottuu. kävellä eikä istua pystynyt kunnolla alapään leikkuun takia, mihinkään ei voinut/jaksanut mennä. olin tosi itkuherkkä, öisin varsinkin tuli itkua turautettua kun en saanut vauvaa nukkumaan puolen tunnin pätkiä pitempään. hyvä jos suihkussa jaksoi käydä, monesti jätin tukan pesemättä kun ei vain jaksanut. kiloja oli tullut kovasti raskauden aikana ja mitkään normaalit housut ei mahtunut jalkaan, verkkarit vain. tosin en olisikaan voinut mitään kireitä housuja pitää alapään leikkuun takia.
ajattelin monesti, että jos olisin tiennyt että vauvan kanssa on tämmöistä, niin olisin miettinyt kaksi kertaa vauvan hankkimista... en muista juurikaan mitään esikoisen ensimmäisestä kuukaudesta.
kaikille esitin pirteää, onnellista tuoretta äitiä.
anoppini ja hänen anoppinsa (eli mieheni mummu) keskustelivat, että kun nykyään on muka niin paljon synnytyksen jälkeistä masennusta, että se on ihan höpö-höpö-puhetta. ei ennenvanhaan kun miehen mummukin on 12 lasta pukannut maailmaan, niin mitään masennuksia ollut. aamulla käytiin navetassa, vauva saattoi syntyä päivällä ja illalla mentiin ihan normaalisti navettaan, ettei siinä kerennyt mitään masennuksia tulla. ja he naureskelivat yhdessä mieheni serkun vaimolle, joka on vähän hienohelma, että hällä oli ollut muka niin kova masennus vauvantulon jälkeen, että tämän mies oli joutunut hoitamaan vauvan kokonaan ja vaimo oli vain nukkunut päivät pitkät. niin eihän sitä kehdannut itsekään sanoa, että ei mullakaan mikään normaali olotila ole vauvantulon jälkeen. ja koitin ajattella itsekin, että eihän tuore äiti voi olla masentunut.
neuvolassakin monesti kysyttiin, että olenko alakuloinen, onko itkuherkkyyttä tms ja vastasin aina, että olen kunnossa. sitten kun vauva oli 2kk, niin neuvolan täti sanoi heti, että teillä on tainnut rytmi vauvan kanssa löytyä, olin kuulemma ihan eri näköinen, paljon pirtempi ja iloisempi. oli tämä tainnut huomata, että pientä masennusta oli ilmassa, mutta en vain halunnut myöntää sitä.
toisen lapsen kohdalla tilanne oli ihan toinen, vauva nukkui heti syntymän jälkeen öisin, tämä viihtyi päivisinkin yksinään, jaksoin tehdä kotitöitä, leikkiä esikoisen kanssa ja huolehtia paremmin itsestäni. olin paljon, paljon pirteämpi toisen lapsen syntymän jälkeen kuin esikoisen. arki uuden vauvan kanssa tuntui mukavalta.
silloin vasta tajusin, että oli oikeasti masentunut esikoisen kohdalla, mutta en vain kehdannut myöntää sitä muille, enkä varsinkaan itselleni...
Tai enhän mä tietty varma ole, että onko tuo hikka, sellasta pientä tasaista nykimistä tuntuu lähinnä tuossa vatsan pinnalla. Hoitajien ja lääkärin mukaan tuo olisi raivotarjonnassa, enkä ole tuntenut sen kääntyvän lähiaikoina. Meidän nykyinen hoitaja on sellanen, etten ihan täysillä luota siihen, että tietääkö se miten päin vauva tuolla on 
Vähän sellainen olo ku siinä vitsissä jossa määrättiin masennuslääkettä ripuliin - paskat on housussa eikä edes harmita.
