Mä en usko että on mitään oikeaa ikää hankkia lapsia. Itse joskus nuorena naivisti ajattelin, että haluan lapset ennen kuin olen 30v mutta eipä elämä mene niinkuin suunnittelee.
Jotkut on tosi kypsiä vanhemmiksi jo parikymppisinä, toiset ei taas vanhempanakaan. Riippuu hyvin paljon ihmisestä.
Itse olen kuitenkin tyytyväinen näin reippaasti yli 30 vuotiaana, että historiaa ja kokemusta on jo hyvin kerrytettynä, mikään ei ole jäänyt kaihertamaan. Olen ehtinyt matkustaa tosi paljon, bilettääkin aikani, yhteisiä vuosia miehen kanssa kaksistaan on muutama ennen esikoisen syntymää, ura on molemmilla tosi hyvällä mallilla ja omaisuuttakin on kerrytetty. Nämähän on toki sellaisia asioita, mitkä vauvaa ei tietenkään kiinnosta, mutta tavallaan näillä ulkoisillakin asioilla on merkitystä vanhempien hyvinvoinnin kannalta. Jos itse on tyytyväinen elämäänsä, ei koe jäävänsä mistään paitsi.
Minun mielestäni on kuitenkin tärkeää, että oli vanhemmat minkä ikäisiä tahansa, olisi hyvä olla taloudellisesti itsenäisiä ja elättää itse omilla rahoillaan perheensä eikä ajatella, että vaikkei ole töitäkään, yhteiskunta kyllä elättää. Tällaista ajattelutapaa karsastan todella paljon.