Heinäkuun höpinät

Itse olen saanut vielä olla lomalla, mutta pian alkaa taas päiväkoti työ-rumba. Jännittää jo nyt että mihin oma olo asettuu, tuleeko pahoinvointia ja kuinka ylipäätä jaksaa. Koronan mahdollinen toinen aalto luo oman jännityksen ja tottakai saa enemmän miettimään myös sitä, että kun on raskaana että mikä mahdollinen tartuna olisi nyt itselle ja sikiölle. No onneksi ei ole tullut murehdittua liikoja, kaikki menee omalla painollansa :) olisi vaan niin helppoa olla kotona synnytykseen saakka, harmi kun se ei ole mahdollista! :grin Myös esikoisen reaktio jännittää mitä hän tuuma pikkusisaruksesta kun aika on kertoa, muttei vielä.
Kivaa kun huhtikuisiin on tullut jo kivasti lisää odottajia! Kaikille hirmuisesti tarrasukkia:Heartblue
 
Täällä kans uusi juuri plussannut huhtikuinen! Laskettu aika kuukautiskierron mukaan olis 5.4., mutta koska kiertoväli on vaihdellut 25-30 päivää voi oikee aika heittää hurjasti. Selvinnee sit ekassa ultrassa. Onnea myös kaikille muille plussanneille ja tsemppiä erityisesti näihin alkuviikkoihin!

En oo vielä varannu neuvolaa, sillä esikoisen 3v neuvola sattuu olemaan ensi viikolla. Ajattelin siellä ottaa asian puheeksi. Jännittää kovasti, sillä tämä toinen on todella toivottu ja haluttu. Oon jo kaikki foolihappojenki syönnit lopettanu aikaa sitten kun ei ruvennut kuulumaan toista lasta lähes 2v yrityksestä huolimatta. Nyt vaan sit kaikki sormet ristissä et alkio ois kiinnittyny hyvään paikkaan ja pysyis paikallaan. Ja pitää myös lähteä hakemaan niitä vitamiinejä apteekista.

Pahoinvointi tuntuu jo hieman alkaneen. Toivottavasti ei hirveesti tästä yltyisi!
 
Tää on ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta voiko hierojalle mennä ihan normisti näin alkuraskaudesta ilman, että hieroja on tietoinen raskaudesta?
Niska-hartiaseudun hieronnasta kyse.

Voi mennä, mutta hyvä kuitenkin mainita että raskaana
 
Täällä eilen tehty plussa ja tänään vielä digillä varmistettu (raskaana 1-2). Näillä näkymin la 5.4. Toinen lapsi tulossa. Melkein vuosi tätä toista yritettiin ja nyt jännittää ihan kamalasti pysyykö pieni mukana!
 
Täytyy itekkin kirjoitella tänne että saa sen 20 täyteen että pääsee salaiselle.
 
Niin vaikea vielä jotenkin sisäistää, että on raskaana:smiley-ashamed008 digiä turha tehdä vielä kun ei mitään näytä..
 
Muistatko alloha kuinka en minäkään ollut uskoa, enkä usko vieläkään.. jotenki seki teki kun menkat ei ollu edes myöhässä kun testit tein :rolleyes: mutta niin raskaana ollaan kunnes toisin todistetaan!
 
Njoo muistan, tämän siitä saa kun testaa ennen aikojaan:hilarious:
Jospa tämä pysyisi matkassa, eikä kemiaalinen
 
Njoo muistan, tämän siitä saa kun testaa ennen aikojaan:hilarious:
Jospa tämä pysyisi matkassa, eikä kemiaalinen

Niinpä, millon menkat sulla pitäs alkaa? Toki eihän ne nyt ala. Mutta tuon saa kun testaa ajoissa, niin hyvässä kuin pahassakin..

Mua kyllä jännittää joka kerta kun meen vessaan etteihän mitään tuu :facepalm: onkohan koko raskaus samanlaista..
 
Mua kans jännittää joka kerta, ehkä se tästä vielä :biggrin

Tästä tuliki mieleeni, kun esikoisesta olin viimisillään raskaana ja synnytys alko olemaan käsillä. Kävin aamuyöllä vessassa ja katoin, et jaa voi vi*#$ menkat alko. Ei muuta ku side paikalleen ja takas sänkyyn. Sänkyyn päästyäni tajusin, et HETKINEN mä oon raskaana :laughing025ei ollu menkat ei. Limatulppaa ja samana iltana poika sit jo syntykin :gen014
 
Edellisessä se pahin stressaaminen tais loppua ekaan ultraan ja sit vasta kun oltiin sellasilla viikoilla, että lapsi vois syntyä elinvoimaisena, tais sit se toinen iso stressi hävitä. Toki sit synnytys ja sen sujuminen vielä se kolmas stressipiikki et saa vauvan elossa syliin:Heartred.
 
Muokattu viimeksi:
Niinpä, millon menkat sulla pitäs alkaa? Toki eihän ne nyt ala. Mutta tuon saa kun testaa ajoissa, niin hyvässä kuin pahassakin..

Mua kyllä jännittää joka kerta kun meen vessaan etteihän mitään tuu :facepalm: onkohan koko raskaus samanlaista..

sunnuntaina pitäis alkaa.....
 
Ekaksi niin utelias ja ei jaksa odottaa testien kanssa sen lisäksi sit alkaa stressaamaan haaleeta viivoja kun niitä toivoi näkevän :hilarious:
 
Ekaksi niin utelias ja ei jaksa odottaa testien kanssa sen lisäksi sit alkaa stressaamaan haaleeta viivoja kun niitä toivoi näkevän :hilarious:

Niinpä :grin mikä dpo nyt? Ja millon digi? En muista sanoitko jo jossain, menny pölinällä ohi :rolleyes:
 
Niinpä :grin mikä dpo nyt? Ja millon digi? En muista sanoitko jo jossain, menny pölinällä ohi :rolleyes:

Dpo12 mun laskulla kun 18.7. Sain plussan otestiin.
Nooo siitä digistä en tiiä.. Jos noi viivat on sittenkin vaa viivan paikkoja:hilarious: sorry dpo11
 
Takaisin
Top