Heinäkuisten höpinät

Noniin, miulla oli perjantaina kontrolli ultra hematooman osalta (runsaita vuotoja ollut ihan alussa x2 kertaa), edelleen se on kohdussa eikä ollut pienentynyt. Sillehän ei voi mitään tehdä, mutta seurataan sitä tässä raskauden edetessä. Eli vuotoja voi olla ja tulla edelleen, kunhan ei tule kirkasta vuotoa. Mielenkiintoista tämäkin, eipä ole edellisissä raskauksissa ollut tämmöistä tilannetta!

Ja kun miulla todettiin silloin alussa verikokeissa olevan melko matala papp-a arvo niin senkin osalta on kontrolliultra viikolla 28 sitten (seurataan vauvan kasvua). Riskejä löytyy ennenaikaiseen synnytykseen, raskausmyrkytykseen, vauvan pienipainoisuuteen yms.. Olin sen jo ennakkoon lukenutkin netistä, mutta nyt kätilö sanoi sen vielä minulle. Mutta hyvä kun seurataan ja on ylinmääräistä ultraa, kaikkihan voi toki mennä hyvin ja raskaus edetä loppuun saakka ilman mitään ongelmaakin! Ja piän peukkuja et hyvin menisikin ❤
 
Meillä oli kaksi viikkoa sitten 20.1. neuvola,jossa mitattiin vauvan sykkeeksi 150+ ja tänään lääkärin käynnillä mitattiin jälleen sykkeeksi 150+. Miehen kanssa molemmat ollaan tuumattu, että poika siellä majailee,mutta googlen mukaan nuo olisivat tyttösykkeet:tears: mutta 1.3. asia toivottavasti rakenneultrassa selviää:White Smiling Face: Onko teillä veikkauksia jo sukupuolesta ja jos teillä on aikaisempia raskauksia, niin muistatteko sen aikaisia sykkeitä? Kovasti tekisi mieli jo vaatteita ostaa, mutta yritän malttaa mielen tuonne maaliskuulle saakka:Grinning Face:
 
Esikoinen tyttö ja sykkeet oli jotain 150-180 välillä. Nyt on varovainen poikalupaus ja sykkeet olleet 140-158 välillä. Mitattu kotidopplerilla ja neuvolassa, joten en osaa sanoa mihin näistä lukemista voi täysin luottaa. :smiling-eyes:
 
Meillä oli kaksi viikkoa sitten 20.1. neuvola,jossa mitattiin vauvan sykkeeksi 150+ ja tänään lääkärin käynnillä mitattiin jälleen sykkeeksi 150+. Miehen kanssa molemmat ollaan tuumattu, että poika siellä majailee,mutta googlen mukaan nuo olisivat tyttösykkeet:tears: mutta 1.3. asia toivottavasti rakenneultrassa selviää:White Smiling Face: Onko teillä veikkauksia jo sukupuolesta ja jos teillä on aikaisempia raskauksia, niin muistatteko sen aikaisia sykkeitä? Kovasti tekisi mieli jo vaatteita ostaa, mutta yritän malttaa mielen tuonne maaliskuulle saakka:Grinning Face:

Mä oon aika vakuuttunut, että ois tyttö tulossa, koska edelleen naama kukkii ja on paha olo, vaikka on jo rv 16+5. Neuvolassa syke oli muistaakseni 150+. Mies toivoisi poikaa. Meilläkin rakenneultra 1.3., niin josko silloin selviäisi. :smiling-eyes:
 
Meillä oli kaksi viikkoa sitten 20.1. neuvola,jossa mitattiin vauvan sykkeeksi 150+ ja tänään lääkärin käynnillä mitattiin jälleen sykkeeksi 150+. Miehen kanssa molemmat ollaan tuumattu, että poika siellä majailee,mutta googlen mukaan nuo olisivat tyttösykkeet:tears: mutta 1.3. asia toivottavasti rakenneultrassa selviää:White Smiling Face: Onko teillä veikkauksia jo sukupuolesta ja jos teillä on aikaisempia raskauksia, niin muistatteko sen aikaisia sykkeitä? Kovasti tekisi mieli jo vaatteita ostaa, mutta yritän malttaa mielen tuonne maaliskuulle saakka:Grinning Face:
Pojista oli 130-150 välillä, tästä tytöstä 150-170
 
En ole tiennytkään, että sykkeistä voisi sukupuolen päätellä!:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Ei mitään muistikuvaa, että mitä oli sykkeet esikoisella. Mutta mä ihan muuten vain ajattelen että poika tulossa, mutta olin viimeksikin väärässä. :Face With Tears Of Joy:

Mutta 150 oli syke, kun käytiin torstaina neuvolassa
 
Just katoin esikoisen (tytön) neuvolakorttia ni siin oli sykkeet 150-160 ja viimesin 148. Ja nyt ollu 160 ja 148 kahella neuvolakerralla. Et jännä nähä kuin tässä menee :smiling-eyes:
 
Meillä oli tänään lapsivesipunktio ja varhaisrakenne uä.
Sisukas pieni nöpönenä siellä jalat ristissä vimmaili menemään, touhukkaalla tuulella siis.

Edelleen tilanne hyvä, vauva kasvaa niinkuin pitää ja kaikki näytti mainiolta eikä halkion ja suoliston tila ollut juurikaan muuttunut kolmen viikon takaisesta.

Punktio koski jonkun verran mutta onpahan nyt tehty, ehkä tämä jännitys sinne 2 viikon päähän lopullisten tulosten saantiin on pahempi kuin näytteen oton kipu.
 
Tänää tuli alustavat lapsivesipunktion tulokset, eli trisomia-pcr vastaukset.
Lopputuloksena kromosomi 13, 18 ja 21 tulokset on normaalit ja niiltä osin vauvan pitäisi olla terve! :folded:

Vielä n 1,5 viikkoa lopullisiin tuloksiin.
 
Hei joko muut kanssaodottajat tuntee liikkeitä? Entäs istukan sijainti, eessä vai takana, onko vaikuttanut ?
 
Liikkeet tuntuneet jo pari viikkoa melko selkeästi ”sisäisesti”. :Two-hearts: Nyt rv 18+5 ja istukka sekä oma rasvakerros edessä, joten vatsan päälle ei vielä potkut tunnu. Esikoisesta alkoi tuntumaan vatsan päälle vasta joskus rv 22 ja silloin istukka oli takana.
 
Miulla kanssa istukka ja oma rasvakerros edessä, joskus semmosta kuplintaa tuntuu sisäisesti(17+4 menossa) mutta en oikein osaa erottaa onko suoliston aiheuttama vai vauva :tears:
 
Hei joko muut kanssaodottajat tuntee liikkeitä? Entäs istukan sijainti, eessä vai takana, onko vaikuttanut ?
Tuntuneet sisäisesti nyt pari viikkoa, tänään 16+1. Esikoisesta alkoi kans 15 viikon tuntumassa. Istukan sijainnista ei tietoa nyt, silloin ei ollut ainakaan edessä.
 
Hei joko muut kanssaodottajat tuntee liikkeitä? Entäs istukan sijainti, eessä vai takana, onko vaikuttanut ?

Nyt vasta voin varmaksi todeta, että liikkeet tuntuu,nyt 19+3 menossa! Selkeää kuplintaa tuntuu sisäisesti, ulospäin ei vielä. Miulla istukka on edessä :)
 
Hei joko muut kanssaodottajat tuntee liikkeitä? Entäs istukan sijainti, eessä vai takana, onko vaikuttanut ?
Tuntunu pari viikkoa jo päivittäin, nyt pari päivää mahan päältä myös, nyt 19+0
 
No, jospa tuota ei vielä tartteis kauhean huolissaan olla kun ei kummoisesti liikkeitä tunnu.
 
Helmikuun loppu häämöttää, alkaa monilla varmaankin lähestyä rakenneultra vai onko jo joku käynyt siinä? Miulla olisi ensi tiistaina rakenneultra, kyllähän se vähän jännittää.. :smiling-eyes:
 
Meillä ensi viikon keskiviikkona ja kyllä täälläkin jännitetään :smiling-eyes:
 
Helmikuun loppu häämöttää, alkaa monilla varmaankin lähestyä rakenneultra vai onko jo joku käynyt siinä? Miulla olisi ensi tiistaina rakenneultra, kyllähän se vähän jännittää.. :smiling-eyes:
Ens viikon torstaina :smiling-eyes:
 
Takaisin
Top