Heinä-syyskuun vapaa keskustelu-alusta

Täällä fiilis vaihtelee kokoajan. Välillä tuntuu et vauvalle kaveri ois kiva, ja sit taas et ei missään nimessä.. saapa nähä. Kovin kauaa ei iän puolestakaan vois vatvoa ja haluisin pienellä ikäerolla et ois seuraa toisilleen.. ja tän yhdenki alkuunpano ei mennyt ihan oppikirjan mukaan
 
Mulla mietityttää ehkä eniten miten jaksan raskausaikana kaiken ku ei saa levätä kuitenkaan kun on hoidettava tää härdelli ja sitten miten ylipäätä jaksan enää olla ees raskaana. Sitten tietysti sitä jaksamista noin niinku muutenki miettii kun ei ole olemassa meillä mtn tukiverkostoa oikeastaan ollenkaan.
Meilläkin pitäs aika pian päättää asia kun ikää on myös ja en halua enää odotella pitkään ja taas alottaa kaikkea alusta. Ei oo kyllä helppoa päättää näin isoja juttuja.
 
Olipa viikonloppu! Juhlittiin 4-vuotissynttäreitä ensin suvun ja sitten kavereiden voimin. Oli kivaa vaikka valmisteluihin kuului aikaa.

Nyt on lapsen puolesta lahjamorkkis. Me vietiin kavereiden synttäreille pientä alle 10e lahjoja koska ei tässä iässä mielestäni lapsi kaipaa sen kummempaa. Oli pientä korua, lapsen valitsema palapeli jne. Nyt lapsi sitten sai kavereiltaan mm. isokokoisen uimalelun ja toiselta uimalelusetin, prinsessamekkoa asusteineen ynnä muuta. Aika paljon 4-vuotiaalle minusta.

Olenko vain vanhanaikainen kun pihistelen lasten kaverilahjoissa? Ei se meilläkään ole rahasta kiinni vaan periaattesta. Yhdelle kaverille olin jo hankkimassa hoplop-lahjakorttia mutta päädyttiin lapsen valitsemaan palapeliin kun ajattelin että on "liian kallis" yleiseen tasoon nähden - ja juhlissa kaveri sai lahjakortin toiselta. Ärsyttää vieläkin kun en osaa mitoittaa lahjaa oikein. Onko näkemystä lastenkutsuista?
 
Mun mielestä ehdottomasti kaverisynttäreillä 10€ arvoiset lahjat kyllä piisaa. Meillä 7 ja 8 vuotiaat ovat vieneet suurinpiirtein 8-12€ arvoisen lahjan. Jossain päin Suomeahan on ollut sellainen käytäntö että jokainen vieras tuo 5€ ja sitten niillä rahoilla ostetaan jokin isompi juttu synttärisankarille. En sitten tiedä onko tämä hyvä käytäntö vai ei. Kyllä noihin kaverisynttäreiden lahjoihin saa palamaan rahaakin, laskin tuossa että meille sattui kuudet kaverisynttärit kahden viikon sisään helmikuussa niin kyllä olis liikaa rahaa mennyt jos 120€ olisi palanut 60€ sijaan. Nyt onkin ollut hiljaisempaa synttäreiden osalta :hilarious:. Itse asun maalla niin täällä näyttänyt muutkin tuovan noin kympin arvoista lahjaa Olisiko kaupungeissa sitten toisin?
 
Samoilla linjoilla Nonnuskan kanssa. Itse en ainakaan lasteni synttäreille odota mitään hinnakasta keltään. Pienet muistamiset riittää ja jos ei tuo mitään, niin sehän olis äidin mieleen, kun tavara paljouteen hukutaan :hilarious: On ilo, että lapsen ystävät pääsevät osallistumaan, joten lahja ja varsinkin sen hinta on sivuseikka.

Minusta 5-12 euroa on hyvä. Vitosella ei vaan taida saada mitään. Tollainen systeemi olisi hyvä, että ostettaisiin yhteislahja, niin tavaraa tulisi vähemmän. Ihmisillä tahtoo olla kaikkea.
 
Mä oon tähdännyt kavereiden synttärilahjoissa 5-8€ hintaan. Ja mitä lahjoja tytöt on kavereiltaan saanut on samaa luokkaa... tärkeintä on tosiaan se että kaverit tulee juhlistamaan eikä se lahja! Esikoinen täyttää nyt toukokuussa 8v(ja muksu5 täyttää 2v) ja taas se olis kaverisynttärit järjestettävä... mut kesäkuulle menee kun ne järjestetään kun olis muutto tiedossa tässä kuussa. Voe elämä!
 
Apua, mä olen juurikin tuo överiostaja. Mulla ei ole ikinä mitään käsitystä siitä, minkä hintainen lahja on ok, joten otan varman päälle, ja ostan jotain ministi kalliimpaa (en siis tietenkään mitään törkyhintasta). Oikeastihan ajatus, että kaikki vieraat toisivat esim 2-5 euroa lahjaksi sankarille olisi ihan super, sillä silloin lahjat eivät olisi pääasiassa ja sitten synttärisankari saisi ostaa lahjaksi yhden "isomman" jutun. Silloin ei myöskään kerääntyisi älytöntä määrää turhaa tavaraa.
 
Kiva kuulla etten ole ainoa :) Mekin asutaan maalla mutta suurin osa kavereista tulee meidän yksityisestä päikystä jos se nyt mitään vaikuttaa tähän meidän kuplaan. Yhdelle äidille vielä vastasin kysyttäessä että itsetehty kortti ja joku tarra-arkki riittää, mutta sieltä tuli kortin lisäksi prinsessamekko kenkineen ja tiaroineen...

Tää on mulle jotenkin iso juttu koska minä olisin se överiostaja mutta ennen ekoja kaverisynttäreitä käytin paljon aikaa ja energiaa selvittämään mikä olisi korrekti summa lahjaan (olen ehkä jokin sortin neurootikko...) Ympäristöihmisenä kartan ylimääräistä roinaa ja mietin kovasti mitä sopuhintaista lahjakorttia voisi lapselle keksiä. Lopulta luovutin kun kaikki kiva oli olevinaan liian arvokasta ja annoin lapsen valita kaupasta jotain ystävilleen, mikä oli mielestäni toiseksi paras vaihtoehto ns aineettomaan lahjaan. Olen kieltämättä aika idealisti mutta aina energia ei riitä toteuttamaan suunnitelmia (kuten löytämään niitä juuri sopivia lahjoja) niin nyt tämä sitten vaivaa oikein urakalla. Syytä ei varmaan olisi mutta silti. Tykkään (ja näemmä tarviin) tätä vertaistukea :)
 
Mulle on myös tärkeetä, että lahja ei olisi turha krääsä. Harmillisesti vain just ne kivat puulelut ja kirjat eivät välttämättä mene siihen 10 euron budjettiin. Muutoinkin on super vaikeaa ostaa toisten lapsille lahjoja. Samoin oli vaikeaa ostaa viime vuonna päiväkodin kasvattajille lahjat. Viime vuonna ostin Marimekon pienet maljakot, kun ajattelin, että saavat ainakin yhden ruusun. On sitten paikka, mihin laittaa kukka, jos kotona ei muuta maljakkoa tai maljakoksi kelpaavaa ole :hilarious: tänä vuonna olen valveutunut ja aiotaan antaa leikkikoulun vetäjille kesämuistamiseksi pojan itsekasvattamat tomaatintaimet! Tästä olen super innoissani, koska tämä on ihan pojan itse tekemä juttu. Saa lisäksi maalata purkin, jossa viedään tomaatti.
 
Meillä on aina yritetty pitää n. 10e raja kaverilahjoissa. Joskus menee pari euroa yli, koskus ali.
 
Mulla on aivan kamala kesälomakriisi. Mies saa pitää pari kuukautta lomiaan pois, joten nyt olisi aikaa tehdä vaikka ja mitä. Pieniä parin päivän reissuja on suunniteltu jo, mutta silti kalenteri näyttää tyhjältä. Toki kotona halutaan viettää aikaa paljon, mutta joku viikon reissu olisi kiva. Lentämään en nyt halua lähteä, vaikka tammikuun 6,5 tunnin lento sujui tosi mahtavasti lasten kanssa. Viron reissua Pärnuun ja Tartoon ollaan mietitty, mutta Pärnussa ollaan jo käyty aiemmin. Legoland houkuttaisi mutta vaatisi joko älyttömän automatkan hammaskipuisen vauvan kanssa tai lentämisen ja auton vuokrauksen paikan päältä. Lofootit kiinnostaisi myös, mutta sinne on ihan hullu matka esim Kolarin autojuna-asemalta. Yöllä voisi toki ajaa, mutta siitä palautumiseenkin menisi pari päivää paikan päällä. Venjälle ei haluta mennä junalla, vaikka se voisikin olla ihan kivaa vaihtelua. Ruotsin reissu autolla voisi olla jees. Ahvenmaahan ei taas haluta mennä tänä kesänä uudestaan. Suomessa matkaaminen voisi olla myös kiva. Joten armaat kanssakasvattajat, mitä te aiotte tehdä lomalla?
 
Lomaillaan aikalailla kotinurkissa, miehellä ei juuri kesälomaa ole (viime vuoden kesäloman piti talvella meidän kanssa kotona). Jouluksi sitten Uuteen-Seelantiin. Kesälomaan kuuluu lyhyt keikka mökille, perinteisiä mökkireissuja kavereiden ja niiden perheiden kanssa ja tietenkin minulla on luvassa kauhulla odottamani Lontoon matka juhannusviikolla. Kotinurkilla sitten erilaisia uimarantoja, puistoja ja varmaan käydään korkkaamassa Tykkimäki, Visulahti ja/tai Puuhamaa esikoisen riemuksi. Esikoinen myös toivoisi yöpymistä teltassa, mutta se taitaa jäädä takapihan tuntumaan (jos saadaan teltta hankittua, on ollut agendalla jo muutaman vuoden).
Meille olisi myös tulossa lomalapsi joksikin aikaa Pelastakaa Lapset ry:n kautta, siinä on sitten omaa puuhaa ihan kotioloissa. Ja elokuussa perinteisesti mun aikuinen ystävä tulee meille "kesälapseksi" muutamaksi päiväksi :D

Pärnu ja Tarto on käynyt täälläkin mielessä, mies ajatteli että sellaiselle reissulle saattaisi ehtiä mukaan.
 
Pitää myös kertoa. Muutaman päivän ajan kopioin (lähes) kaikki tälle keskustelualueelle lähettämäni viestit. Tajusin nimittäin, että tänne on tullut kirjoitettua aika kivaa päiväkirjaa raskausajasta ja ensi hetkistä, ja olisi kiva ne säilyttää jatkossakin. Kopsailin niitä sitten word-tiedostoon ja arkistoin. Aika homma mutta tulipahan tehtyä :) Hauskoja ajatuksia sieltä raskauden alkuajoilta aina syntymän jälkeiseen nimipohdintaan (sen jälkeen lopetin, joku raja...). Ei muuten helpottanut sitä vauvakuumetta niiden lueskelu :D

Edit. 106 sivua. Melkoinen päiväkirja :D
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on tarkoitus ollut tehdä sama, täälä taitaa olla tarkimmin muistissa, kun puhelimen vaihduttua hävinnyt whatssapp-viestit, joilla raportoinut kaverille raskaudesta.
 
Ihanaa äitienpäivää kaikille myös täältä!
Meidän tylleröinen antoi lahjansa etukäteen perjantaina, kun vihdoin ja viimein hänkin oppi ryömimään 7 kuukauden ja 3 viikon iässä. Paras innoke liikkeellelähtöön oli lattialle jäänyt kaukosäädin :hilarious:
 
Imme mietti noita kesän lomasuunnitelmia. Nyt on tosi tiukilla budjetit meillä tänä kesänä kun äippäloma loppuu kesäkuun puolessa välissä ja mies tekee osa aikatyötä. Me päästään tänä kesänä tuetulle lomalle 5 vrk. En ollut koskaan hakenut aiemmin niin aattelin nyt kokeilla kun kuulin tämmöisestä. Tosi kiva että saatiin, ei olis kyllä muuten ollut mahdollisuutta mihinkään yön yli kestäviin reissuihin. Lapsetkin kovasti odottaa, koulussa poika kertoi luokallaan olevasta oppilaasta joka on menossa Pariisin Disneyworldiin ja viime kesänä oli Legolandiassa Tanskassa ja tottakai pojan tekisi myös mieli näihin mutta hintavaahan tuollainen reissaaminen on. Toivottavasti lapset tykkää tuetusta lomasta kylpylässä, ei ole mitään kokemusta millaista näillä lomilla on.
 
Takaisin
Top