Hankkiudutaan yhdessä turhasta tavarasta eroon!

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kotihäpeä keskustelussa nousi esiin yksi siistiyttä vaikeuttava asia: liikaa tavaraa. Meilläkin sitä ylimääräistä on kertynyt ihan riittämiin. Mitä jos me, jotka koemme näin, lähtisimme yhdessä toisiamme kannustaen karsimaan liikaa tavaraa?

Inspiraatiota voi hakea tästä artikkelista, mutta jokainen voi löytää oman tavan. 😊 On se sitten tavara päivässä, hyllytaso viikossa tai huone kuukaudessa!

Täällä voi vaikka jakaa, mitä/mistä on saanut karsittua tai tuskailla tehtävän vaikeutta. 😊 Kuka lähtee mukaan? Toki ketjuun mahtuu myös yleisesti keskustelu tavaran karsimisesta.

Omasta mielestäni minimalistinen ei tunnu kodikkaalta, mutta liika on aina liikaa. Mulle on myös vaikeaa luopua tavaroista, joita voi joskus tarvita tai joilla on tunnearvoa. Yritänkin opetella ajattelemaan, että jos siitä ei ole oikeasti hyötyä tai iloa, sen voi laittaa pois. Vähän tätä on jo aloitettu käymällä läpi keittiön kaappeja vähän kerrallaan. On muuten paljon mukavampi hakea tarpeellisia astioita ja välineitä, kun tilaa ei vie tarpeettomat. 😊
 
Hei ihana ketju ja yritän olla mukana, koska tähän niin tarvii jotain motivaatiota!

Salaisesti tykkäisin minimalistisesta elämästä mut se ei tuu onnistumaan ikinä 😅 mä vähän jo tuon toisen ketjun innoittamana sain yhden hyllykön päällisen karsittua tavarasta ja se on aika nätti just nyt. Mutta siitäkin vain siirsin tavarat muualle enkä niinkään karsinut pois.

Seuraavana kohteena ois lasten vaatteet, mulla on pari laatikkoa joissa myytävää mut olen niitä jo parissa kirpparitapahtumassa myynyt, joten ajattelin karsia pois keräykseen kaikki joista en enää usko saavani ees paria euroa.
 
Muokattu viimeksi:
Noloa myöntää, mutta en koe, että mulla on hirveästi hävitettävää tavaraa. Huolimatta siitä, että tavarat välillä tuppaa kasautumaan. 🙈
Näin vähän kaikkea tekevänä käsityöläisenä ne materiaalit muutenkin tuntuu aina olevan vääränlaisia.
Olen kuitenkin ylpeä, miten paljon tavaraa karsin ennen tänne muuttoa, sillä tilanne voisi olla pahempikin!
 
Tietyllä tapaa kaikki hankittu tavara on tullut käyttöön eli järjettömästi ei ole ylimääräistä. Suurimmat karsimisen kohteet voisivat alla juurikin lastenvaatteet, jotka liian pieniä, ja lasten leluja (paljon saatu lahjaksi jne) ja tarvikkeita (koska kolmatta meille suurella todennäköisyydellä ei tule). Lisäksi kun ite ostaa kirppikseltä vaatteita niin välillä niitä on yhtäkkiä liikaa kun "halvalla löytänyt". Myös erinäisiä lahjaksi saatuja tavaroita voisi laittaa pois, kun niitä on vaan säilyttänyt, koska saanut joltain. On myös edelleen tavaraa, jota roudannut yli vuosikymmenen mukanaan jos niitä joskus tarvis. Plus muutettiin aikanaan yhteen kolmekymppisinä niin siinä yhdistyi kahden aikuisen kodin tavarat niin niistäkin voisi edelleen laittaa kiertoon kamaa.
 
Takaisin
Top