Hankinnat vauvalle❤️

Meillä on vielä vauvatavaraa säästössä aikaisimmilta vauva-ajoilta. Löytyy ainakin vaunut, pinnasänky, leikkimatto lelukaarella, sitteri, syöttötuoli, unipesä, kaukalopussi ja lelujakin on. :Smiling Face With Heart Shaped Eyes: Lempparivaatteita olen säästänyt, mutta paljon olen laittanut myös kiertoon. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Ihanaa on päästä ostamaan tälle pienelle jotain ihan uutta!
 
Meillä on esikoinen vasta vähän yli vuoden ikäinen, eli suunnilleen kaikki tavarat on tallessa ja toisaalta jäänyt juuri silleen "tyhjän pantiksi", että mitään ei oikeastaan tarvittaisi (paitsi toinen turvaistuimen telakka autoon). Etenkin jos sattuisi vielä olemaan ns. samaa merkkiäkin, niin vaatettakin on jo enemmän kuin tarpeeksi valmiina. :No Evil Monkey: Mutta noh, tarve ei välttämättä toki tule juuri korreloimaan paljoakaan sen kanssa, mitä uudelle tulokkaalle tulee ostettua... :Face With Tears Of Joy: Ihana kuitenkin päästä ostamaan vain kaikkea ns. kivaa. :Smiling Face With Heart Shaped Eyes:
 
Meillä on esikoiselta jäljellä suurin osa tarvittavasta. Turvakaukalo oli tutulta lainassa, joten se tarvitaan ja sisarusvaunuja olen miettinyt kun esikoinen on syyskuussa vielä alle 2. Myös sähkökäyttöinen rintapumppu voisi olla kätevä. Jos jollain on suosituksia vaunuihin tai pumppuihin liittyen niin mielelläni kuulen🤔
Menin myös jo eilen ostamaan pikkuiselle oman purulelun kun nuo on mun mielestä niin söpöjä 🙈
(Pahoittelut esikoisen taustakaaoksesta😂)
20240119_160414.jpg
 
View attachment 130114
Me oltiin esikoisen kanssa Lola&Lykken rintapumppuun tosi tyytyväisiä, tosin oli meillä aika satunnaisesti käytössä, kun pääasiassa vauva hotii pumppailut ihan itsenäisesti. Meillä kanssa alle kahden vuoden ikäero tulossa ja ollaan tuota tuskailtu, että pärjäisikö vain seisomalaudalla tms. vai onko pakko siiftyä sisarusrattaisiin. 🤔 Tosi vaikea jotenkin ennustaa millainen meno tällä vanhemmalla onkaan jo syksyllä, kun nyt jo juoksee talvitamineissa mennä innoissaan. 🙈
 
No niinpä. Seisomalauta olisi kyllä se edullisin vaihtoehto plus vanhat vaunut jäis käyttöön. 🤔
Joo mulla on tallessa Ainun käsipumppu, joka ihan toimi mutta tuntui jotenkin vähän työläältä😅. Pitää tutkia tuota lola&lykken🧐
 
Mulla ollu aventin sähköpumppu(ei uusin, koska ei ilmeisesti patterikäyttö mahdollisuutta ollenkaa ja minulle se on tärkeä.) ja ainu medela swing(?) sähköpumppu.
Tallessa edelleen ainu medela swing ja se jää käyttöön, molemmat ollut hyviä, ei valittamista.. Ja pumppaan paljon, koska maitoa tulee paljon aina.
Jos nyt pitäisi valita, ottaisin ehkä tuon aventin, koska on hieman hiljaisempi...?muistaakseni 🤣🤣
(tosin ei ehkä saa uutena enää tätä mallia, surku!)
 
Liitteet

  • Screenshot_20240119_195018.jpg
    Screenshot_20240119_195018.jpg
    307.9 KB · Katsottu: 4
  • Screenshot_20240119_195256.jpg
    Screenshot_20240119_195256.jpg
    351.5 KB · Katsottu: 4
Mulla oli myös lansinoh merkkinen sähköpumppu, sen teho ei minusta ollut lähelläkään noita yllämainittuja, joten ei päässyt jatkoon.
Ja nyt tosiaan annan vain omia kokemuksia, enkä puhu kuin omasta puolestani.
 
Liitteet

  • Screenshot_20240119_200007.jpg
    Screenshot_20240119_200007.jpg
    239.1 KB · Katsottu: 1
Paljon vaihtoehtoja tutkittavaksi ja ainiin ja onhan mulla Aventin alipainepumppu, joka oli kätevä imetyksen aikana kun sai kaiken talteen. Se nyt ei tosin toimi sähköllä. 😄
 
Meillä on Bugaboon Donkey Duot vuosimallia 2016, ostettiin käytettynä ja edelleen pelittävät moitteettomasti. Toimivat aikanaan tosi hyvin myös yhdellä lapsella. Suosittelen kovasti, etenkin jos käytettynä löytää hyvään hintaan!
 
No niinpä. Seisomalauta olisi kyllä se edullisin vaihtoehto plus vanhat vaunut jäis käyttöön. 🤔
Joo mulla on tallessa Ainun käsipumppu, joka ihan toimi mutta tuntui jotenkin vähän työläältä😅. Pitää tutkia tuota lola&lykken🧐
Mulla oli joskus käsikäyttöinen pumppu ja tykkäsin siitä enemmän ku sähköisestä.. olikohan se sähköinen joku aventin sikakallis versioki..
 
Mulla oli joskus käsikäyttöinen pumppu ja tykkäsin siitä enemmän ku sähköisestä.. olikohan se sähköinen joku aventin sikakallis versioki..
Joo voi olla etten hanki ennen syntymää ihan senkin takia että esikoisen imetys päättyi jo 3,5 kk:n iässä synnäriltä asti kestäneen rintaraivon takia. Eli katsotaan ensin mikä ylipäätään on tilanne sitten😅 tuo Ainun pumppu kuitenkin toimii hyvin🤔
 
Mulla oli joskus käsikäyttöinen pumppu ja tykkäsin siitä enemmän ku sähköisestä.. olikohan se sähköinen joku aventin sikakallis versioki..
Tässä juuri näkee, että mikä toiselle sopii, ei välttis toiselle sovi :) eli melkein kannattaa vaan kokeilla, mikä on itselle sopiva pumppu.
 
Mä alan varmaan ostamaan ekoja juttuja aikaisintaan siinä ekan kolmanneksen lopulla/toisen alussa. En uskalla aiemmin 😁. Myönnän kyllä jo hypistelleeni kaupassa kaikkia vaatteita ja tarvikkeita ja lähes päivittäin tulee selailtua nettikauppojen ja kirpparien valikoimaa 😅.
 
Liberolaukun tiedot löytyy liberon sivuilta. Siihen saa koodin tai jonkun semmosen ja sit hakee myymälästä laukun sen kanssa. Äitiyspakkauksen saa sitten kun saa neuvolasta raskaustodistuksen joskus öö puolenvälin tienoilla. Hyvä kun muistan näitä enää😂😂
Joo! En raaski vielä tilata/hakea noita ilmasia, varmemmilla viikoilla sitte 😌
 
Tietääkö joku muita raskausajan ilmaisia tarvikepakkauksua kuin Liberolaukku ja Babybox… ja tietysti äitiyspakkaus 😊?

Linkkejä, joista saa ilmaisia tuotteita:

Babybag.fi (vaippapkkauksia 2kpl, alekoodeja ja muuta pientä)
www.muumibaby.fi (maksuton Muumin vaippanäytteitä)
Babybox.fi (sisältää mm. Bibsin tutin, herobilityn tuttipullon, Liberon vaippoja, siteitä, alekoodeja)
www.libero.fi (Ilmainen - Liberolaukku )
www.bambonature.fi (maksuton vaippanäyte 2kpl)
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top