Halusin tytön, saan pojan!

Ritzu

Ritzu

Satasella mukana keskusteluissa
Eilen oli rakenneultra ja maailma tuntui romahtavan sen päätteeksi kun kysyin tuon pienen kysymyksen. Kumpi se on.

Hymyssä suin lähdin kävelemään pois sairaalan käytäviä mieheni kanssa, mutta parkkipaikalla kauhea itku tuli: Mä olisin niin halunnut tytöt.
Itku vaan jatkui jatkui. Mäkkärissä kesken ranujen syönnin parahdin taas itkemään.
Äidille soitettuani itkin taas. Kotona koko illan vaan itkin. Ihan kuin koko maailma olisi romahtanut niskaani.
Jossakin vaiheessa tuli jo inho itteäni kohtaan että miksi itken saan terveen ihanan poika vauvan. Mutta ei auttanut itkin vaan koko ajan.
Nyt tänä aamuna on jo parempi mieli. Ja ajatus pojasta alkaa olla pikkuhiljaa ihan kiva. Ja tiedän kun saan sen nyytin syliini se on yhtä rakas oli se sitten tyttö tai poika.
Siitä tulee rakkain minulle koko maailmassa.

Onko kukaan muu kokenut samanlaista tunne vyöryä?
 
Itse tahdon ihan mielettömästi poikaa mutta pelko siitä että se onkin tyttö kaivertaa mieltä. En uskaltanut ultrassa silloin kysyä että kumpikohan siellä on koska pelkäsin sitä mieletöntä pettymyksen tunnetta. Ihan kamalaa ja itsekästä puhua näin mutta en tosiaan tiedä mistä tämä johtuu!
Painajaisia näen siitä kun lapsonen syntyy ja se annetaan syliin ja se onkin tyttö! Pettymys on valtava enkä tahdo pidellä lasta koska se ei ole sitä mitä tilasin, en tunne rakkautta lapseen koska enhän minä tuota halunnut.
En ole asiasta uskaltanut puhua koska mielestäni on sairasta ajatella niin. Monet itkut on itketty myöskin täällä.. Toivon totisesti että luonto hoitaa asiansa ja saa nämä kauheat ajatukset pois mielestä. Ei ole enää kuin muutama kuukausi..
 
Tämä on ihan kauheaa. Luulin aamulla että mieleni olisi parempi. Nyt taas itken. Oikein rinnassa tuntuu pahalta koko ajan. Jaksanko hymyssä suin kertoa työkaverielleni jotka innokkaana odottavat rakenneultran kuulumisia että kaikki on hyvin. Vaikka oikeasti olenkin hyvin pettynyt.
Varmasti viikon päästä ajattelen eri tavalla ja mieleni on parempi, mutta miksi juuri tämän hetken pitää tuntua niin pahalta?
Voinko vain nukkua viikon putkeen?
 
Itselläni ei ole kokemusta ei-toivotusta sukupuolesta, kun meille kumpi tahansa oli tervetullut tapaus.

Kuitenkin, uskoisin, että kannattaa surra surut kunnolla, eikä yrittää kieltää/unohtaa niitä. Kun asian saa käytyä läpi kunnolla, niin ehkäpä mielipide tuohon sukupuoliasiaan hieman lievenee? Ja kannattaa aina muistaa, ettei rakenneultrassa sanottu sukupuoli ole aina 100-prosenttisesti oikein. Eli sieltä saattaa edelleen tulla kumpi vain emoticon  Ja kun oman lapsen saa syliin ja pääsee luomaan tunnesidettä häneen, ei siinä vaiheessa yleensä ole enää väliä sukupuolella..
 
Aika hienoa, että joku on uskaltanut aloittaa tällaisen aiheen, koska yleisesti taidetaan ajatella, että äidin täytyisi aina olla tyytyväinen lapseensa, on tämä kumpaa sukupuolta tahansa.

Minäkin toivoin tyttöä ja sain pojan. Täytyy sanoa, että olin ehkä onnekas, kun en saanut rakenneultrassa tietää sukupuolta. En siis tiedä mikä reaktio olisi ollut, mutta olisin minäkin saattanut parit itkut tirauttaa. Synnytyksessä sukupuolen selviäminen oli pieni shokki, mutta koska se ihana pieni minun oma vauvani oli siinä niin oli hän täydellinen juuri sellaisena :) Ja aivan ihana poika tuosta on kasvanut, joten lohdutukseksi voin sanoa, että kyllä pojatkin on ihania. En vaihtaisi yhteenkään tyttöön omaani.

Mutta kuten itsekin sanoit, niin varmasti lapsesta tulee sinulle rakas sukupuolesta huolimatta :) Onhan sinulla nyt vielä monta kuukautta aikaa sulatella asiaa.

Kuukauden päästä on täälläkin rakenneultra, niin saa nähdä kumpaa tällä kertaa odotellaan...
 
Kiitos vastauksistanne. Tuli hymy naamalle. :)
Kävin eilen ostamassa tulevalle pojalleni ensimmäisen potkupuvun ja samaa muumi sarjaan kuuluvan myssyn. Oih ne on niin söpöt. :)
Tänään töihin ja aijon kertoa ylpeänä että halusin tytön, mutta saan näillä tiedoilla terveen pojan.
 

Pelkään myös pettyväni siihen, jos ei tulekkaan se kumpaa olis "toivonut" ja pelottaa vähän kuinka reagoin asiaan kun kuulen sen.

Uskon kuitenkin, että pettymys menee nopeasti ohi, kun tulee se kauan odotettu hetki ja saa sen pikkusen syliin.
 Onneksi tässä ei ole enää kovin kauan aikaa niin ei kerkeä asiaa miettimään hirveästi.
 
Mulla on ihan kauhean vahva tunne siitä, että meille olisi poika tulossa ja jos ihan rehellisiä ollaan, poikaa minä nyt ainakin ensimmäiseksi toivon. On sitä itsekkin saanut miettiä, että pettyyköhän sitä tosi pahasti jos sieltä tuleekin tyttö? Tai siis yhtä rakashan se tyttö olisi, mutta saankohan mä jonkin slaagin ja ennen kaikkea, onko mulla oikeus saada slaagia "väärästä" sukupuolesta? Olen jo miehelle ja äidilleni naureskellut,e ttä luoja, toivottavasti tulee poika!
 
Hei.

Minustakin on rohkeaa avata suunsa tässä asiassa ja ihanaa että tänne ei ole ilmestynyt ketään lynkkaajaa. Kaikista asioista tulee voida keskustella ja se on todella tärkeää!!

Kautta aikain on toivottu poikia maatiloille ja käsityöläiset ovat toivoneet työlleen jatkajaa.... Ja varmasti jokainen äiti jolla on seitsemän veljestä ajattelee kahdeksannesta että olispa kiva saada tyttö. Luvallisia tunteita. Ja useimmille se onneksi todella on niin että kun se vauva on käsivarsilla niin häntä ei voisi kuvitella muuksi kuin siksi mikä hän on: arvokas lahja, pieni tyttö tai pieni poika.

Muistetaan sekin että lapsetkaan eivät saa valita mihin perheeseen syntyvät. Joku tulee maailmaan Victorian vauvaksi ja joku syntyy pieneen vuokrayksiöön yksinhuoltajaäidille. En sano kumpi on onnellisempi, voi olla hyvin se köyhä äiti, mutta lapsikaan ei saa valita.

Kaikella rakkaudella ja etenkin lapsien parhaaksi!
 
Moikkis...

Älkäähän hävetkö kommenttejanne... Meitä on niin monia 5 vuotta sitten kun odotin esikoista toivoin kovasti tyttöä ja pettymys oli kamala kun se oselvisi ultrassa että poju tulossa... Muutaman viikon päästä onlin jo asian unohtanut ja odotin innolla poikaa... Mitä lähemmäs laskettua mentiin sitä enemmän olin pojasta onnellinen. poika syntyi ja sillä hetkellä kun hänet syliin sain en olisi ikinä enää tytöksi vaihtanut ja tänä päivänä edelleen tyytyväinen että oli poika. Nyt toista odottaessa ultrassa selvisi että toinen poika on tulossa ja hyvä niin. Salaa poikaa toivoinkin. Ovat niiiin rakkaita kuitenkin että se sukupuoli on aivan yhdentekevä. Tsemppiä kaikille ja olkaa onnellisia terveistä vauveleistanne.... :)
 
Itse en ensimmäisessä enkä tässä nykyisessäkään raskaudessa halua tietää lapsen sukupuolta etukäteen. Minullakin oli omat haaveeni pienestä tytöstä ja siitä miten koti täyttyisi vaaleanpunaisesta ja hello kittystä.
Jos olisin kuullut raskauden puolivälissä odottavani poikaa olisi se saattanut tuntua jonkinlaiselta pettymykseltä ja minulla ei olisi ollut mitään muuta kuin aikaa surra sitä asiaa.
Kun synnytys kesti ja kesti ja olin järkyttävissä kivuissa ja viimein lapsi syntyi ja sain kuulla että se oli poika en mitenkään hyppinyt heti riemusta. parin päivän ajan tunteet olivat hieman sekavat mutta kun pääsimme kotiin ja aikaa kului ja lapsi kasvoi ja aloin tuntea hänet kunnolla, tajusin miten ylpeä olen siitä että olen saanut noin ihanan pienen pojan.
Kerran jopa kun kerroin että "minulla on pieni poika" aloin itkeä koska silläkin hetkellä taas muistin miten paljon häntä rakastan.
Nyt kun mietin asiaa en vaihtaisi häntä tyttöön vaikka minulle maksettaisiin mitä.
Ja uskokaa tai älkää nyt en ole varma siitä haittaisiko minua jos en saisi koskaan sitä omaa prinsessaa.
Poikani on niin ihana että toisaalta toivon että tuleva pikku kakkonenkin on poika! yhtä onnellinen olen silti tytöstäkin :)
 
Heippa kaikille, mun mielestä on niin mahtavaa että joku uskaltaa sanoa sen ääneen että on toivonut jotakin  sukupuolta. Mua ahdistaa se että nyt kolmen aivan ihanan pojan äitinä odotan numero 4 joka sekään ei ollut ihan selviö että siihen vielä isäntä suostuu ja olen niin onnellinen tästä alkuraskaudesta ja toivon että kaikki menee hyvin ja koska pojat on olleet aina niin helppoja ja mukavia niin ihan sama kumpi tulee. Ihanaahan se ois ostaa niitä vaaleanpunaisia unelmia mutta en tiedä mahtuisko meille toista prinsessaa...sehän on mun homma... Eniten ottaa päähän se muiden ihmisten jaarittelu mitä oli jo kauheesti numero 3 kohdalla, etenkin tyttöjen äidit toivoi että vihdoin meilläkin kävis tuuri(?)...se on ainoa asia mitä stressaan kun tämä vauva tulee ilmi lähipiirille...
Vauvat on ihania ja se oma on aina rakas mutta on oikeus tuntea niitä pettymyksenkin tunteita.. Tsemppiä
 
Minustakin on mahtavaa että joku sanoo ääneen kumpaa sukupuolta olevan vauvan haluaa. Itsekin olen sitä mieltä että saa sitä toivoa jompaa kumpaa. Tottakai kaikki haluaa terveen lapsen, se nyt on itsestään selvää, jotenka miksei muka saisi toivoa tiettyä sukupuolta.

Minä olin ihan varma rakenneultraan saakka että meille tulee tyttö enkä edes ajatellut muuta. Olin jo leikkimässä tytsyn kanssa rinsessaleikkejä ja pukemassa sille kaikkia kivoja mekkoja. No, poika sieltä on tulossa, ei voinut erehtyä, sen verran innokkaasti se pippelia näytteli:) Nyt en osaisi edes kuvitella että meille olisi tyttö tulossa vaikka meni kyllä joku aika totuutella ajatukseen pojasta. Ultrassakin tokasin poikauutisesta ääneen että "Voi kamala". Heh.

Eli kyllä sä, Ritzu, varmasti tulet olemaan onnellinen pojastakin vaikka tyttöä halusit. Ensi kerralla sitten tytsy.

Tsemppiä kaikille odotukseen! Itselläni olisi enää viikko jäljellä niin näkee että minkänäköinen vauveli siellä on äiskän sisuskaluja muussiksi potkinut
 

Meillä oli kans eilen tuo suuri päivä, kovasti on povattu tyttöä mamman levähtäneen olemuksen ja pahoinvointien perusteella (eka raskaus oli helppo ja "poikaolo" eli tiesin ilman ultraakin sukupuolen)....

Mutta, niin siellä vain potra poika kasvaa... mies on innoissaan ja itse sulattelen kun olin niin varma tytöstä.

Mut miule riittää se tieto et kasvaa, on terve ja saatiin taas viikko lisää ikää kehityksessä. Voisko paremmin asiat olla <3

Onnea pikkusesta ja kyllä se mielipaha menee aikanaan ohi, tärkeintähän on et hän on terve :)

 
Maanantaina klo 20 LIV:ltä

Liv D: Tilauksessa tyttövauva

"Dokumentissa poikalasten äidit kertovat, kuinka epätoivoisesti he haluavat tyttölasta. He yrittävät vaikuttaa tulevan lapsen sukupuoleen sekä luonnollisilla keinoilla että kalliilla alkiodiagnostiikalla. Dokumentti."

Jos jotakuta kiinnostaa :D
 
Katsoin ton dokkarin ja tavallaan se oli ihan äärimmäisen huvittava ja toisaalta taas siitä tuli tosi paha olo. Ok, onhan se ymmärrettävää, että toivoisi lapsia sekä että, mutta jokin raja sentään. Se, että lapsia on pykätty jo kahdeksan tai viisi (varsinkin kun näistä naisten puheista sai sen kuvan, että ainoa syy noin moneen lapseen oli se, että yritettiin ja yritettiin tyttöä) ja silti vielä epätoivoisesti yritetään ja itketään miten maailma kaatuu, niin huh huh. Niin paljon kuitenkin maailmassakin ihmisiä, jotka kärsii siitä, etteivät saa edes sitä yhtä lasta sukupuolesta viis, niin kyllä sai "lievän" ketutuksen aikaiseksi tuollainen iniseminen.
Ei sillä, on ihan sallittua toivoa jotain tiettyä sukupuolta, itsekkin toivon esikoisesta poikaa.
 

Tuli itsekin katottua toi dokkari.. Tuntui jotenkin hassulta se että niitä lapsia sit tosiaan tehtiin niin monia, vaan sen takia et sieltä se tyttökin tulis.. Toki jos kovasti kalvais mieltä se, että tytön haluaa, eikä sitä vaan tuu, niin saattaahan siitä muodostua sellainen pakkomielle!? Sitä en kyl jotenkin "hyväksy" että sukupuoleen mennään noin tieteellisesti vaikuttamaan.. :/

 
Mä muistan kun ruvettiin esikoista odottamaan niin kuinka mulle muodostu ihan pakkomielteeks asti se että sen on pakko olla poika! Vaikka miehen kanssa sanottiinkin kaikille että on ihan sama kumpi tulee niin mä salaa toivoin koko ajan poikaa ja jostakin sain itelleni vielä semmosen käsityksen että se tulee miehelle olemaan kauhea pettymys jos tuleekin tyttö. Edellinen yö ennen rakenneultraa meni multa valvoessa ja itkiessä sitä murhetta siitä, miten hirveetä on jos vauva paljastuukin tytöksi. Olin jopa saanut itseni vakuutettua siitä että mies ei enää rakasta mua eikä lasta jos se on "väärää sukupuolta": Helpotus oli valtava kun ultrassa sitten paljastu että tulossa on aivan pomminvarmasti poika! Jälkikäteen rupesin vasta miettimään kuinka naurettavaa koko pelko oli ollut. Raskaudessa kun on niin miljoona muuta asiaa jotka voi mennä ihan oikeasti pieleen niin kyllä soimasin itseäni että olin niin raskaasti ton sukupuoliasian ottanu ja nykyään jo naurattaa koko huoli :D

Tässä tokassa raskaudessa olin ihan varma että tyttö on tulossa ja sanoin jo miehellekin joka kovasti toivo toista poikaa, että varautuu vaan siihen että pieni prinsessa sieltä tulee... Noh, poikahan se tämäkin on ja vähintään yhtä pomminvarmasti kuin isoveljensä, mutta en todellakaan ole pettynyt. Pettymys ehkä käväsi sekunnin sadasosan verran mielessä sillä hetkellä kun sukupuoli paljastui, mutta samantien tilalle tuli onni siitä että kaikki on hyvin ja malttamattomina jo odotellaan pikkuveljeä maailmaan! :)
 
Mulla oli esikoisen aikaan semmonen pelko että kuhan ei ois poika.  Sukupuolta ei haluttu selvittää.  Luin sillon jonkun kertomuksen kuinka oli pettyny rakenneultrassa ja itkenyt sitten hulluna kun oli paljastunut että on poika tulossa.  Pelkäsin että itellä olis samanlainen reaktio, jopa synnytyksessä.  Mulla lähinnä se tytön toivominen siinä tilanteessa juonsi juurensa siihen että mulla ei ollut kokemuksia pojista kun suvussa pelkkiä tyttöjä.  Toisaalta mua myös ärsytti se että ympäriltä povattiin poikaa ikään kuin "parempana" vaihtoehtona...  No synnytyksessähän se sukupuoli sitten selvisi ja eipä tosiaan tullu mitään pettymystä kun pojaksi kauan kaivattu lapsonen paljastui <3  Siinä kohtaa se sukupuoli tuntui täysin merkityksettömältä asialta.  Mulla on maailman ihanin poika.

Kakkosenkaan kohdalla ei haluttu sukupuolta selvittää.  Sillon taas olin varma että poikahan se on kun kerran edellinenkin oli.  Puhuin jopa vahingossa sikiöstä pikkuveljenä tai lapsista tyyliin "sitten kun pojat ovat isoja" jne.  Sitten iski semmonen itkukohtaus kun luin muiden tyttöuutisia että yhyy mäkin haluan enkä kuitenkaan saa.  Justiinsa.  Vaikka tavallaan jopa toivoin poikaa tällä kertaa :D  No tytön sain, juurikin sen maailman ihanimman!

Kummankaan sukupuoli ei ole ollut pettymys vaikka toista laatua olenkin raskausaikana odottanut alitajuisesti.  Luulen että jos olisi se sukupuoli selvitetty etukäteen niin siinä vaiheessa jotain pettymyksen tunteita olisi tullutkin, ehkä, mutta siinä syntymän hetkellä on tärkeää vaan saada se ihana olento syliin, oma LAPSI - ei väliä onko tyttö vai poika.
 
mä halusin tytön, ja olin ekassa raskaudessa ihan varma et se on tyttö. mut se oli poika. kerroin ihan avoimesti kaikille että halusin tyttöä. ja myös että mua ärsyttää että siihen sukupuolikommenttiin pitää aina liittää "kunhan on terve". eihän ne liity mitenkään toisiinsa, terveys ja sukupuoli??? :D jos joku vanhempi toivoo sairasta lasta niin....

no, mutta jo ennen syntymää rakastuin siihen pikkupoitsuun joka mun mahassa oli, ja tajusin et olin halunnu tyttöö vaan koska jotenkin ajattelin et sen maailma olis helpompi jakaa, et tyttöjä ymmärtäis paremmin kun on kokenu samoja asioita.

mut nyt mä huomaan että on ihana oppia ymmärtämään poikia, ja haluaisin mielellään naksulle pikkuveljen :) vaikka tiedänkin että rakastan vauvaa oli se sitten kumpi vaan!
 
Takaisin
Top