Tiedän kuuluvani vähemmistöön, sillä en halua. Ensimmäisessäkään ei saatu tietää ja se oli kivampi niin, puoliso olisi halunnut tietää, minä en. Ultraaja ei nähnyt ratkaisua asiaan, joten se jäi mysteeriksi syntymään asti ja jälkikäteen olen ajatellut, että hyvä niin. Tällä kertaa on vielä vahvempi olo, etten missään nimessä halua mitään infoa asiasta. Siihen on moniakin syitä. Epävarmuus on yksi, ainakin jos tieto perustuu vain ultratuloksiin. Kaverini sisusti ja teki hankinnat ultrassa annetun tiedon perusteella ja synnärillä tulikin yllätys.
Mutta meillä on tulossa seuloja, joista ilmeisesti sukupuoli käy ilmi, joten enemmän mietityttää se, lipsauttaako joku tiedon meille vahingossa.
:
Tärkein syy haluun olla tietämättä on ehkä se, että minulle sukupuolella ei ole merkitystä. Minulle vauva ei ole mitenkään sidottu sukupuoleensa, ajattelen vauvat vaan vauvoina, en sukupuolensa edustajina. En muistanut esikoisenkaan aikaan koskaan kysellä kenenkään vauvojen sukupuolia enkä niitä muistanut, jos olin unohtanut nimen.
Lisäksi sekin mietityttää, että Suomessakin syntyy joka vuosi useampaan perheeseen lapsi, jonka sukupuolta ei voida määrittää. Joten senkään takia en halua takertua liian tiukasti ajatukseen sukupuolesta. Lisäksi tuttavapiirissä on transnuoria ja -aikuisia, jotka ovat kertoneet kokeneensa sukupuolensa vääräksi jo lapsesta alkaen, joten olen alkanut pohtimaan senkin vuoksi asiaa laajemmin, vaikkei asia ole minua henkilökohtaisesti koskettanutkaan.