Haaveena esikoinen

Toivon että löydätte teille parhaimman keinon edetä tutkimuksissa mikäli raskautta ei kuulu luonnollisesti 🫶🏻 @Elliania. Hienoa kuulla että saat muuten hyvää hoitoa, vaikkei sairaalassa ravaaminen mukavaa olekaan. Kaikissa maissa on varmasti omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tanskan osalta olen ymmärtänyt, että ovat jenkkien ohella edelläkävijöitä monissa lapsettomuuteen liittyvissä asioissa.

@Kali olen pahoillani tilanteestasi. Oletteko yrittäneet nyt miten kauan? Oletko käynyt ottamassa yleisimpiä verikokeita jo? Mietin myös olisiko s-prog verikoe sinulle hyödyllinen. Se täytyy toki ottaa muutaman kerran. Itse kävin ottamassa sen IVF-hoidon alkion siirron yhteydessä varmistaakseni, että on hyvällä tasolla. Olisin halunnut käydä vielä toisen kerran, mutta lähdin heti alkionsiirrosta työmatkalle ulkomaille ja olen samalla reissulla edelleen. Oman lapsettomuusmatkan opetus oli, että kannattaa käyttää vain lapsettomuuteen erikoistuneita lääkäreitä. Kävin valittamassa tiputteluvuodosta jne tavallisella gynellä lapsettomuusmatkamme alusta, en saanut asiaan mitään apua ja kukaan ei maininnut munasarjojeni olevan sammummassa. Lapsettomuuspuolella tämä tuli ilmi heti ja sain asiaan apuja.
 
Juu perusverikokeet on otettu. Tai no kaksi kertaa, ekalla kerralla kilpirauhasen se toinen arvo korkealla josta syystä nostettiin thyroxin annostusta joka toisessa verikokeessa paria kuukautta myöhemmin hyvä sitten. S-prog verikokeesta en ole varma. 🤔 Ne otti siis julkisella ja ekaksi yksityisella verikokeita, vähän eri mutta en muista että tota verikoetta olisi otettu.
 
s-prog eli progesteroni arvo otettiin mulla ainakin dpo 7 päivänä, gynen mukaan arvon tulisi olla tuolloin yli 30 jolloin olisi hyvä ovulatorinen taso. Mulla oli muistaakseni 33 eli yli tuon rajan mutta söin muutaman kierron teroluteja kuitenkin oviksen jälkeen tukemaan luteaalivaihetta ja pidentämään sitä. Meillä toki haasteet oli kuitenkin muualla mutta tuntuu että tuon jälkeen jäi se epämääräinen tuhrutusvuoto pari päivää ennen menkkoja pois ja nyt starttaa melkein samantien kunnon vuodolla.

Tuon s-progin toki voi käydä myös puhdissa tms ilman lähetettä ottamassa mutta kantsii toki ottaa tuolloin ovulaation jälkeen jolloin selviää sen oman keltarauhasen toiminta - onko riittävä vai tarvitseeko tukea.

Sulla ainakin hedelmöittyy mutta koska kemiallisia on ollut paljon, tuo olisi ehkä sellainen jota kannattaisi miettiä.

Lisäksi aina rummutan sitä miehen simppanäytettä - vaikka teillä selkeästi hedelmöittyy niin simpoissa voi olla silti dna-fragmentaatiossa jotain joka sitten sen alkion jatkokehityksen tyssää - tätä ei toki siinä perus analyysissä näe vaan pitää erikseen tehdä. Mutta olisi hyvä katsoa toki miehen analyysi myös.

Ehdottomasti jos käyt yksityisellä niin varaa aika lapsettomuuspuolen asioihin perehtyneelle gynelle - vaikka teillä ei sitä "diagnoosia" vielä olekaan. Luteaalivaiheen pituus pitäisi olla 12-14 päivää.
 
Mä kanssa suosittelen noita labroja, niin miehelle kun naiselle. Jos niissä onkin sit jotain, niin se on helpompi käsitellä mahollisesti kun jatkuvat pettymykset.
Hei vinkkinä kanssa sellanen, että Mehiläisellä on vielä käynnissä hedelmällisyys viikot ja jotain tarjousta siellä oli lapsettomuustutkimuksia ajatellen☺️ kannattaa kurkkia!

Sit vielä omia kuulumisia. Meillä tänään tehtiin inseminaatio ja nyt ootellaan sit tuloksia. Tää kierto oli tosi erilainen, kun pisteltiin lääkkeitä letrojen lisäks, mutta se onneks meni hyvin! Pesutulos nyt miehellä oli huonompi kun viimeks, mutta ei huono sekään. Silti se itteä vähän masentaa😞 mutta ehkä tää iloks muuttuu!
Sit jos ei tästä tärppää, niin ens kierrosta pitäis julkisella vielä tehä inseminaatio viimesen kerran🫣
 
@Heipsy Kiitos vinkistä! Täytyypä uteliaisuuttaan kurkkia, olisiko Mehiläisellä jotain kiinnostavia tarjouksia meneillään. Kiva, että pistelyt meni teillä hyvin ja toivottavasti inssi tuottaisi tuloksia. 🤞🏻

@Kali Tosi inhottava tilanne sinulla toistuvien pettymysten kanssa. Ymmärrän hyvin, että turhauttaa ja huolettaa. 💙 Jos tällä hetkellä tuntuu, että yrittäminen ei jaksa kiinnostaa, niin voihan sitä pitää vaikka kuukauden tauon välissä ja jatkaa sen jälkeen. Ei sen tarvitse tarkoittaa, että lakkaa kokonaan yrittämästä. Pieni tauko piinailusta ja pettymyksistä saattaa auttaa taas jaksamaan.

Me saatiin lääkäriltä lähete lapsettomuuspolin ensikäynnille. ❤️Tammikuulle ollaan ilmeisesti jonossa. Tähän mennessä ei ole löytynyt syytä, vaan labrojen yms. perusteella kaikki pitäisi olla periaatteessa kunnossa. Jospa seuraavaksi päästään tutkimaan tarkemmin.

Oma katse siirtyi samalla aika pitkälle tämän vauvaprojektin suhteen - että jos kevättalvella tai alkukeväästä pääsisi hoitoihin ja sitten tärppäisi. Tietysti tiedän, että voi ihan hyvin tärpätä luomuna tässä odotellessa, ja jatketaan kyllä yrittämistä tässä samalla. Silti en täysin jaksa uskoa, että tuloksia tulisi sen enempää kuin tähänkään asti… Mutta ainakaan pessimisti ei pety. Olen mielelläni väärässä tässä asiassa. ☺️
 
Hei! Kivaa, että lueskelet vanhoja kirjoituksiani. Siivoilin digijalanjälkiäni ja alkuperäinen viesti siten ole enää ole täällä luettavissa. Kirjoittelemisiin! 🌈
 
Muokattu viimeksi:
Ajattelin uskaltaa viimein tulla tuolta lapsettomuus-aiheisten keskustelujen puolelta tänne kuumeilijoiden puolelle ihan kirjoittamaankin, kun ollaan päästä hoidoissa vähän eteenpäin ja kyydissä on tuoresiirretty alkio. Meillä ei ole luomuna raskautumisen yrittäminen mahdollista ennen vuotta 2027 niin ollaan hoidoista riippuvaisia.

@Heipsy onnea matkaan 🤞 riittävän hyvät simppa-arvot voi hyvin riittää!

@Viheriöi kiva että saitte lähetteen ja asia etenee! Auttaa että on jotain näkymää eteenpäin - helpottaa ainakin itselläni montaa odottelua kun tietää et apuja on tulossa jossain vaiheessa.
 
Muokattu viimeksi:
Tervetuloa @Jupiter34

Täällä päästy kolmannen kerran ilmoittautumaan inssi vol 2:seen. Tällä kertaa päästään ultraan, jossa koitetaan varmistaa ettei ovulaatio taas ajoitu viikonloppuun/jää tulematta.

Hääasioissa taas ollaan päästy jo siihen asti, että naputeltiin hakemus "avioliiton esteiden tutkinnasta" (huh miten vanhanaikaisen kuuloista). Päätin ottaa miehen sukunimen. Oli vaikeaa tehdä päätös, aluksi kummallekin oli ihan sama. Sitten totesin etten halua eri sukunimeä minun lasten kanssa ja mies sitten totesi perään että sitten mun pitää vaihtaa se. 😂 Vihkipäivä on tavallinen tylsä arkipäivä marraskuussa, mutta osuu lähelle sitä päiväö kun me ensimmäisen kerran tavattiin livenä ja halattiin Helsingin päärautatieasemalla (neljä päivää heittoa).

Paljon tähän saa uppoamaan rahaa, herranjestas. Olen suhteellisen halvalla päässyt siinä mielessä kun mekko on hankittu pilkkahinnalla Torista (toki sitä piti lyhennyttää ompelijalla n. puolimetriä!). Hiusten laitto ja meikkaus pitää maksaa ammattilaiselle, koska en yksinkertaisesti osaa enkä edes meikkejä omista. Vielä ihan ok hinta, mutta sitten on vielä valokuvaus. Uhhuh, huomattavasti kalliimpi kuin mihin olin henkisesti varautunut. Maksaa enemmän kuin muut menot yhteensä. 🥲 Toki tiedän että valokuvaajan pitää elättää itsensä ja kuvien lisenssit maksaa erikseen (lisenssiä toki pitää olla kun kuvia jaetaan pettyneille sukulaisille). Kauheinta on ettei mua niin paljoa haittaa maksaa, valokuvaaja vaikuttaa ihanalta viestien perusteella JA minusta ja miehestä ei tällä hetkellä ole olemassa yhtäkään kunnon valokuvaa, joka olisi vielä paperiversiona. Ja meillä kun ei ole häämatkaa tms niin kai voisi ajatella että ne rahat menevät sitten valokuvaukseen.

Olen lähtöisin köyhästä perheestä (kuin myös perseestä, kuten olin kirjoittamassa) ja nyt on semmoinen pieni sosiaaliluokka-ahdistus päällä. Pelkään kans että pankista soittavat, mua kehuttiin viimeksi siitä kuinka säästeliäästi olen elänyt ja nyt köh köh menee kuukausipalkan verran rahaa juttuihin ja nyt on vähän eri meno 😬. Vielä kun tässä on se salivalmentaja tässä päällä, sekin maksaa, tosin hyöty on isompi.

Noh, ainakin tässä tuetaan pienyrittäjiä oikein urakalla ja maksan kaiken omasta pussistani joten siitä ei tarvitse syyllisyyttä tuntea.

Tulipas pitkä viesti, mutta minulle annettiin lupa puhua hääasioista 😁 Ja toisaalta en olisi menossa naimisiin jos tämä lapsettomuus asia ei ahdistaisi eikä lapsettomuuslääkäri puhuisi minusta mieheni "vaimona".
 
Paljon tähän saa uppoamaan rahaa, herranjestas. Olen suhteellisen halvalla päässyt siinä mielessä kun mekko on hankittu pilkkahinnalla Torista (toki sitä piti lyhennyttää ompelijalla n. puolimetriä!). Hiusten laitto ja meikkaus pitää maksaa ammattilaiselle, koska en yksinkertaisesti osaa enkä edes meikkejä omista. Vielä ihan ok hinta, mutta sitten on vielä valokuvaus. Uhhuh, huomattavasti kalliimpi kuin mihin olin henkisesti varautunut. Maksaa enemmän kuin muut menot yhteensä. 🥲 Toki tiedän että valokuvaajan pitää elättää itsensä ja kuvien lisenssit maksaa erikseen (lisenssiä toki pitää olla kun kuvia jaetaan pettyneille sukulaisille). Kauheinta on ettei mua niin paljoa haittaa maksaa, valokuvaaja vaikuttaa ihanalta viestien perusteella JA minusta ja miehestä ei tällä hetkellä ole olemassa yhtäkään kunnon valokuvaa, joka olisi vielä paperiversiona. Ja meillä kun ei ole häämatkaa tms niin kai voisi ajatella että ne rahat menevät sitten valokuvaukseen.
Meillä siis oli myös ihan vaan 10 hengen häät mutta siitä huolimatta tuntui että sai rahaa kulumaan! :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mullakin oli mekko ostettu käytettynä, meikit ja kampauksen kävin hakemassa salongista kun tosiaan en myöskään osannut meikata tai laittaa hiuksia. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mä halusin vielä niin vähän meikkiä että hän laskutti siitä "sulhasen pohjameikin" kun ei kehdannut ottaa täyttä hintaa :tears: Perus-meikkipohja iholle ja ripsari riitti mulle! Mies vuokrasi puvun, siinä myös säästi kun ei tarvinnut kuitenkaan moneen vuoteen pukua mihinkään tilaisuuteen.

Mulla oli sukulainen hääkuvaajana ja hän normaalisti ottaa hyviä kuvia, mutta silloin oli uusi kameran linssi kokeilussa ja kaikista meidän hääkuvista tuli epätarkkoja. Siis kaikista. Kyllä harmitti vietävästi, kun ei musta oo koko elämäni aikana otettu juurikaan kuvia, ja se olis ollut se ainoa päivä mun elämässä, josta olisin halunnut edes yhden kunnon kuvan. No, yhtä kuvaa saatiin sitten Photoshopissa säädettyä sen verran että kehtasi siitä pienen sellasen 30x40cm taulun teettää, mutta sen isompaa ei pystynyt, kun olisi näkynyt kuinka epätarkka se kuva on... :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Kuulostaa siis todella hyvältä investoinnilta tuo kuvaaja, varsinkin jos tulee paljon kuvia mistä valita ja varmasti osaa niitä ottaa! Kannattaa kyllä kokeilla paljon eri ilmeitä ja asentoja ettei jää siitä kiinni että on 50 kuvaa missä molemmat pönöttää kärsivän näköisinä ja jälkikäteen kattoo että ei hitto, miksen vaihtanut välillä asentoa tai edes hymyillyt!! :rolling:

Kerrankos sitä tuollaisen mahdollisuuden saa, kannattaa iloita täysillä! :red-heart:
 
Heippis! Mukava, että lueskelet vanhoja kirjoituksiani. Siivoilin digijalanjälkiäni ja alkuperäinen viesti siten ole enää ole täällä luettavissa. Kirjoittelemisiin! 🌈
 
Muokattu viimeksi:
@Feronia Kuka ottaa uuden objektiivin kokeiluun toisen häissä?! Näin tapahtumakuvaajanakin työn puolesta toimineena minun sydän vuotaa verta tästä luettuani 😭 Testaan kaikki linssit ensin johonkin tylsään, kuten vaikka yksityiskohtiin lenkillä lähimaastossa. Kerran otin uuden objektiivin mukaan, kun olin tekemässä yhtä pohjoismaista kulttuuriyhteistyöprojektia vuosia sitten Islannissa (ihan vapaa-ajan kuvaamista varten tosin, meillä oli toinen henkilö kuvaajana siellä varsinaisissa yhteistyöjutuissa). Kaikki kuvat aika latteita, vaikkakin tarkkoja. Siitä lähtien ei enää koskaan vastaavanlaisia kokeiluja erityisillä hetkillä.

@Sinertävää Ihanalta kuulostaa häävalmistelut! Voithan ajatella, että tämä on nyt poikkeus säännöstä ja muuten olet oikein säästäväinen. Joskus on fiksuutta myöskin huomata, että milloin sitä sitten rahaa kannattaa käyttää. Tämä elämän kuitenkin eletään vain yhden kerran💛 Aika harva kuitenkaan menee montaa kertaa naimisiin niin sama kai se on sitten panostaakin 🥰

Se sinun käytettynä ostettu mekko on tosi nätti sen sinun lähettämän kuvan perusteella 😍 Sen kohdalla oli siis järkevääkin säästää, kun on niin kaunis. Ja säästyy vielä rahan lisäksi luontoakin päälle😍

@Kali Toivottavasti pian tärppää ja pysyy pikkuinen matkassa 💜 Varmasti raastavaa, kun toivo herää aina vain uudelleen.

Jätän itse kaikki varhaistestit pois ja odotan vielä viikon kuukautisten normaalin alkamispäivän jälkeenkin, kun tuntuisi surulliselta pettyä aina uudelleen. Syksyllä olin jo kerran aivan varma, että olen raskaana ja siinä viikkoa kuukautisten normaalin alkamispäivän jälkeen alkoikin sitten jo vuodot. Gyne ja erityislääkäri myös suositteli tätä tapaa, kun noita tosi varhaisia keskenmenoja / kemiallisia voi tulla aika useinkin. Ennen niistä vaan ei tiedetty, kun ei ollut niin tarkkoja testejä saatavilla. Kuinka kauan olette nyt yrittäneet? Alkaako olla jo oikea aika lähteä lisätutkimuksiin?

Pitäisi itsekkin kyllä oppia tuo ettei testaa ainakaan hirveän etukäteen. Toivon kuitenkin että kun mies osti mulle clearbluen sen monitorin, että koska ainakin auttanut oviksen testailun suhteen sillä tavalla että en mieti sitä kuin aamulla jolloin teen sen yhden testin. Jättää tulkinnan laitteelle että onko korkea vai ei, vaikka kyllä laitoin aikaisemmilla kerroilla ovistesteisä kuvat premomiin niin antoihan sekin ne tulokset onko peak vai korkea jne.. Mutta sinne kumminkin oli hyvä että testasi kahdella testillä vähintään per päivä niin tämä jotenkin paljon helpompaa. Ja koska tossa laitteessa voi tehdä raskaustestitkin niin niitä siinä pakkauksessa tuli vain neljä niin yritän mahdollisimman pitkälle pitkittää että testaan niillä raskaustesteillä, muita testejä ei ovulaation tai raskauteen olekkaan ja ajattelin ihan tämän kierron mennä ton laitteen testeillä. 😆

Ollaan kyllä yritetty vasta alle vuosi, en tiedä miten se lasketaan että onko se siitä kun jätettiin ehkäisy pois joka oli 24 joulukuun lopussa jolloin en mitään ovulaatiota testannut oltiin vain että tulee jos on tullakseen taktiikalla vai siitä kun sain ensimmäisen keskenmenon maaliskuun 1 päivä 25 ja päätettiin että nyt aletaan yrittämään tosissaan ns. Jos joulukuusta lasketaan niin yhdet kuukautiset kerkesi välissä tulla ehkäisyn lopettamisen jälkeen ja sitten olinkin raskaana. Ei toki mitään muuta kuin kondomeja käytetty.... 😅 Kerroin kyllä lääkäreille joita tavannut nuo että riippunee lääkäristä onko aloitus aloitettu joulukuussa vai maaliskuussa. Muistelen että se on kyllä kirjattu ylös en vain muista mitä siellä lukee. Ja nythän pääsen mahdollisesti lisä tutkimuksiin koska mulla on ollut kemiallisia niin monta sen yhden juuri ja juuri olevan keskenmenon lisäksi. Odotan vain milloin mulle soitetaan että pääsenkö ja jos niin milloin.
 
Heippis! Mukava, että lueskelet vanhoja kirjoituksiani. Siivoilin digijalanjälkiäni ja alkuperäinen viesti siten ole enää ole täällä luettavissa. Kirjoittelemisiin! 🌈
 
Muokattu viimeksi:
@Elliania Jep... :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: En minäkään edes tajunnut että hänellä oli uusi objekti käytösssä. Kameran näytöltä kuvat näytti ok, mutta paljastui sitten koneella katsoessa koko totuus. Mutta siitä nyt on aikaa, eipä sille enää mitään voi! Kunhan halusin tuoda esiin että ei ole valokuvaajan palkkaaminen yhtään hullumpi idea vaikka maksaakin :No Evil Monkey:

@Sinertävää Ihana idea, pitää kyllä vakavasti harkita! :smiling-eyes:
 
Mä en nyt muutakaan sanaa tähän osannut keksiä, mutta kutsun sitä lieväksi niin ei kuulosta niin pahalta. 🙊 Kuitenkin mun lievä pakkomielle raskauden ja sen onnistumisen ja että saataisiin esikoinen on vähentynyt. Nyt lähinnä mietin asiaa aamuisin hetken kun tehnyt sen ovistestin ja sitten tulee vähän aikaa mietittyä. Tosin tänäänkin tein testin, laitoin monitoriin testin, tuli peak tulos vihdoin olin toki iloinen, mutta heitin tietty testin pois ja aloin tutkimaan mun niin sanottua uutta pakkomiellettä. 🙈 Tuota yhtä peliä joka ilmestyy ensi viikon tiistaina. Yritän kyllä siinä vähän pakkomielteisesti koluta netin läpi kaikkea mahdollista tietoa. Kun ei mikään muukaan peli juuri nyt kiinnosta. Tai mikään muukaan asia... Toki yritän vähän lenkillä käydä pari kolme kertaa viikossa edes mutta voinee arvata mitä silloinkin ajatellut.. 🤣 Joka tapauksessa en ole näin kiinnostunut ollut mistään pelistä pariin vuoteen. Niin toivon kovasti että kun sitä alan pelaamaan että kiinnostus pysyy ja pystyy pitämään ajatukset pois ehkä ei kokonaan mutta lähes kokonaan piinailusta.

Kun huomenna mitä todennäköisemmin ovulaatio. Talletteluja ei kyllä ole vielä yhtään optimaaliseen aikaan ainakaan koska edellinen viime sunnuntaina. Joten jos ovulaatio huomenna niin todennäköisyydet että siitä kerrasta raskautuisi varmaan lähemmäs 0%. 😂 Ehkä jos tänään saisi aikaiseksi yrittää talletella.. Muutenkaan en usko että mahdollisuudet tästä kierrosta hyvät ja ehkä hyvä niin koska en ole noin pariin viikkoon syönyt vitamiineja joita pitäisi jos yrittää raskautta.
 
@Kali toi on kyl tosi hyvä et saa pakkomielteen/hyperfokuksen kohdetta siirrettyä! Aika kuluu nopeasti jos on jossain kaninkolossa, oli se sitten peli tai julkkisjuorut tai akvarellimaalaus 😅 Auttaa kyllä jaksamaan tässä jatkuvassa odottamisen ja pettymisen limbossa. Toivoisin et itekin löytäisin jostain jonkun tommosen pienen projektin mielelle.
 
Mä kanssa toivoisin, että keksis just jonkun tommosen ”harhautuksen” tässä projektissa😅 oon tänään lähes koko päivän kironnu, kun oon 100-varma että progesteronituki vaan vaikuttaa, eikä oo mitään dpo6 raskausoireita, mutta silti mieli vakuuttelee, että no nyt🥲 mutta en haluais toivoa liikaa. Mut oon jo sanonut tänään kohdulle ja munasarjoille, että vois nyt lopettaa turhat tuntemukset ja kramppaamiset jos ei olla tosi asialla. Pirun ärsyttävää hommaa tää esikoisen yrittäminen😅
 
Nää kierron oireet on kyllä aina ihan omansa. Mulla tänään dpo 11 taitaa olla ja just joku viitisen päivää sitten oli kans mitä lie vatsan nippailuja. En halua manata sulle huonoa lopputulemaa mutta kovasti on mulla hiljentynyt olot, ja perus hormonidroppi meneillään kun tämä päivä mennyt kivasti itkiessä :Grinning Face With Smiling Eyes: Tosi tehokas etätyöläinen täällä tänään.. Mutta silti on vaikea jotenkin hahmottaa, että tää johtuu kierron vaiheesta, eikä siitä että asiat olisi oikeasti niin huonosti kun tuntuu nyt. Tai ehkä ne onkin, mutta ei se joka päivä tällei itketä :No Evil Monkey:
 
Voi ei toi on kurjaa! Ja just toi, että vaikka pää sanois mitä, niin jotenkin ei sitä vaan hahmota.
Mullakin just kun on progetuki, niin tiiän et se voi tehä vaikka ja mitä, niin silti on olo, et onks tää nyt se merkki?🤦‍♀️ siks koitan just oikeesti vakuuttaa ittelleni, et ei vielä tärpänny. Olis helpompi käsitellä pettymys. Oon alkanu miettii jo herkkien testien hakemista, mutta koitan olla vahva ja testata tyyliin vasta kun menkat on myöhässä. Kyllä ne menkat sieltä yleensä aina joskus alkaa ja siinä on sit riittävästi pettymistä😅
 
Mulle tuli tänään taas semmosia ajatuksia vaikka muuten viikko mennyt hyvin kun en pahemmin ole ajatellut koko vauva/esikois asiaa muuten kuin aamuisin vähän aikaan testailun yhteydessä, tosin ehkä siksi viikko mennytkin niin hyvin. Tuli semmosia ajatuksia että nyt kun asia ei ole niin pahasti mielen päällä ollut että ehkä tämä onkin sitten parempi näin etten ole raskaana ja ettei me edes saada lasta. En tiedä... Kuulostanee karulta mutta ehkä tämä yritys ollut turhaa? Ja ei siis mitenkään näistä ajatuksista tullut edes masentunut olo tai mitään kuten ennen kun tälläiset ajatukset hiipineet mieleen. 😳 Tosin en tiedä mitä tästä pitäisi ajatella? En sitten tiedä onko tämä mun joku alitajunnan keino nyt käsitellä jatkuvia pettymyksiä..

Onko kellään muulla tullut tämmöisiä ajatuksia että ehkä ei se niin paha olekkaan jos ei saa esikoista?

//No lisään vielä kun juttelin hyvän ystäväni kanssa jonka tuntenut varmaan 7 vuotta netin kautta tosin. Jonka kanssa juteltu kaikesta mahdollisesta, hyvistä niin kuin huonoista asioista todella avoimesti. Hän sai tajuamaan että mitä hänelle nyt puhunut että haluan lapsia ihan oikeasti mutta tämän ajattelun takana voi olla paineet joita aiheuttaa mitä muut ajattelee. Ja lukuunottamatta tätä ystävää ja miestäni sekä isoäitiäni niin lähipiiri suhtautunut todella nihkeästi tähän yritykseen. Ehkä se siis vaikuttaa kun aloin taas epäröimään. Ja se luultavasti pitää paikkaansa. Kun en tästä voi puhua kuin miehelle ja ystävälleni. Tietenkin onneksi on tämä paikka myös. Mutta tarkoitin lähipiiriäni.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top