Toivon että löydätte teille parhaimman keinon edetä tutkimuksissa mikäli raskautta ei kuulu luonnollisesti
@Elliania. Hienoa kuulla että saat muuten hyvää hoitoa, vaikkei sairaalassa ravaaminen mukavaa olekaan. Kaikissa maissa on varmasti omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tanskan osalta olen ymmärtänyt, että ovat jenkkien ohella edelläkävijöitä monissa lapsettomuuteen liittyvissä asioissa.
@Kali olen pahoillani tilanteestasi. Oletteko yrittäneet nyt miten kauan? Oletko käynyt ottamassa yleisimpiä verikokeita jo? Mietin myös olisiko s-prog verikoe sinulle hyödyllinen. Se täytyy toki ottaa muutaman kerran. Itse kävin ottamassa sen IVF-hoidon alkion siirron yhteydessä varmistaakseni, että on hyvällä tasolla. Olisin halunnut käydä vielä toisen kerran, mutta lähdin heti alkionsiirrosta työmatkalle ulkomaille ja olen samalla reissulla edelleen. Oman lapsettomuusmatkan opetus oli, että kannattaa käyttää vain lapsettomuuteen erikoistuneita lääkäreitä. Kävin valittamassa tiputteluvuodosta jne tavallisella gynellä lapsettomuusmatkamme alusta, en saanut asiaan mitään apua ja kukaan ei maininnut munasarjojeni olevan sammummassa. Lapsettomuuspuolella tämä tuli ilmi heti ja sain asiaan apuja.

Mullakin oli mekko ostettu käytettynä, meikit ja kampauksen kävin hakemassa salongista kun tosiaan en myöskään osannut meikata tai laittaa hiuksia.
Perus-meikkipohja iholle ja ripsari riitti mulle! Mies vuokrasi puvun, siinä myös säästi kun ei tarvinnut kuitenkaan moneen vuoteen pukua mihinkään tilaisuuteen.

Tosi tehokas etätyöläinen täällä tänään.. Mutta silti on vaikea jotenkin hahmottaa, että tää johtuu kierron vaiheesta, eikä siitä että asiat olisi oikeasti niin huonosti kun tuntuu nyt. Tai ehkä ne onkin, mutta ei se joka päivä tällei itketä