Pikkuviikuna
Satasella mukana keskusteluissa
Okei! Hyvä että ootte päässeet sit hoitoihin ajoissa ja ongelma on tiedossaMe lähettiin about 9kk kohalla yksityiselle kattelemaan, että mikä juttu, kun ei ees haamuja ollut tullut. Syy valitettavasti löyty miehen näytteestä, kun siinä mm. oli vasta-aineita 99% ja sen perusteella lähettiin hoitoihin. Julkiselle sitten saatiin sillä perusteella lähete yksityiseltä, mutta myös sit aika meillä tuli jo täyteen kanssa. Mutta suosittelen yksityiselle tsekkaamista jos vähänkään asiaa pohtii. Näin jälkikäteen olis ollut hyvä jos jo aiemmin oltais menty, mutta ei sitä sillon osannu ees aatellasillä olis saanu mielenrauhaa jo aiemmin jos kaikki olis ollut kunnossa tai sit just olis hakeutunu hoitoihin jo aiemmin.
Ja jännä toi flunssa! Että nyt vasta vaikuttaa![]()
Nyt kun tää oma ovis on ainakin vielä hämärän peitossa, siirryn kisakatsomoon! Mites muilla menee kierroissa tai hoitopoluilla? ☺


Ja uskon, että voi olla vaikeaa vaan rentoutua ja nauttia pitkän yrityksen jälkeen. Mutta todennäköisyydet todella on vahvasti teidän puolella. Ja parin viikon päästä voi ehkä vielä enemmän sitten hengähtää. Toivottavasti oot uskaltanut edes vähän myös iloita 
Itsekin toivoin että täältä plussanneet olisivat välillä tulleet kertomaan että mitä kuuluu, niin halusin sitten itse tulla tekemään sen! Mutta ymmärrän myös sen toisen näkökulman, että voi ottaa päähän positiiviset uutiset kun itse on jumissa, kun olen itsekin siinä asemassa ollut... niin tuo spoiler on ihan kätevä siihen!
Ja heeeh hyvä ettei akateeminen koulutus ole mennyt hukkaan kun kikkoja löytyy! 
