Haaveena esikoinen

Kiitos kysymästä @Viheriöi , ihan hyvää tänne kuuluu :smiling-eyes: Menkat ei oo vielä alkanut, ja tänään dpo 8. Toiveikas olo sitä taas alkaa olla, että oisko voinut sittenkin onnistua ovulaatio normaalisti teroluteista huolimatta. Alavatsassa on tuntemuksia, mutta ihan normaalia pms-juilintaa voi hyvin olla..

Miehen tuloksista ei oo vielä kuulunut mitään. Tänään jo ehdin innostua, kun HUS:ilta tuli hänelle kirje kotiin, mutta se olikin sama kutsu hoitoihin mikä tuli jo viime viikolla Maisassa :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Miehelle taidettiin labrassa sanoa, että on ihan lääkäristä riippuvaista, että tuleeko / milloin tulee tulokset Kantaan tai Maisaan. Joten ei kovin korkeita odotuksia näistä, kai ne sitten ensikäynnillä selviää viimeistään.

Ja hei onpas mahtavaa @Viheriöi että saitte ajan jo ensi viikolle! Mä oon aivan sitä mieltä että tosi hyvä juttu kun lähti alustavasti tutkimaan ja haki lähetteen. Tulee ihan eri tavalla toivoa ja puhtia tähän hommaan, kun tietää että tulevissa kierroissa on keinoja mitä kokeilla ja testejä mitä tehdä :folded:🌈
 
@*Ninni* kiva että on toiveikas ja puhdikas olo 😊👍 onhan tässä monta kuukautta jo menty sokkona itse kukin, testit kyllä valaisee asiaa! Saako kysyä mihin noi terolutit on määrätty (jos siis ehkä vaikuttaneet ovulaatioon)?
Toivottavasti teillä tulee tulokset nopeammin maisaan! Mulla kesti melkein 3 vkoa labrakäynnistä saada viimeinenkin tulos, amh-arvo, joka ymmärrettävästi kiinnosti aika paljon 😄
 
Oho, kestipäs pitkään! Mulla on vielä noihin labroihin kaksi lähetettä, ne mitä yksityinen laittoi ja sitten ne HUS:in vaatimat (oletan että näissä HUS:in labroissa ois AMH?) Toivoisin kyllä että ainakin ne yksityisen määräämät tulokset tulisi nopeasti, niin pääsisi niistä sitten vielä ensi kierron aikana keskustelemaan Felicitaksen lääkärin kanssa, ja mahdollista ovulaatioinduktiota sitten siitä seuraavaan kiertoon :Face Without Mouth:

Mulle määrättiin ensikäynnilla terot, kun ultrattiin kp 19, ja ovulaatio ei lääkärin mukaan ollut lähellä. Mulla siis usein on pitkä kierto, tyypillisin 38 päivää, mutta edellinen oli esim. 57. Niin lääkäri oli sitä mieltä, että nytkin pitkä kierto tulossa kun kp 19 ei ovulaatio näy lähellä, joten parempi ottaa terot jotta päästään uuteen kiertoon nopeammin, ja kierron alussa verikokeisiin. Teroista huolimatta ovulaatio näytti tulevan sitten kuitenkin kp 25, eli mulle aika tyypilliseen aikaan. Ja nyt sitten jännäilen että milloin ne menkat alkaa :Nerd Face:
 
Kiva että ovulaatio tuli sieltä kuitenkin! Ja toivottavasti jatkossa sit kierrot lyhenee sen mitä lääkärin mukaan tarvii 👍 noi julkisen labralähetteen tutkimukset löysin muuten jostain omakannan syövereistä, jos kiinnostaa että mitä näytteitä on pyydetty 😊

Täällä flunssasta huolimatta ovisplussa! 🥳 ekaa kertaa oikein kunnolla vahvempi viiva. Toivoa herättelee jatkoon, vaikka nyt ehkä yrittelyt jää vähän vähemmälle tässä kierrossa kun olo on mitä on.. 😄
 
Hei ihan mahtavaa, onnea ovisplussasta! Toivotaan, että olo ois sen verran ok että ees kerran otolliseen aikaan pääsisitte tallettamaan!

Ja hei kiitos tuosta OmaKanta vinkistä! En ollutkaan sieltä aiemmin hoksannut etsiä, ja siellähän näkyy selkeä liuta kokeita odottamassa :smiling-eyes:

Täällä dpo 10, ei menkkoja vielä. Niin jännittävää tää odottelu kyllä aina! Oispa ihana, jos oiskin nyt tärpännyt... :red-heart:
 
Tsemppiä paljon ensi viikkoon @Emri !

Tänään dpo 12 ja negatiivinen testi. Kyllähän se harmittaa kovasti. Alan oikeasti kyllä ajatella, että jotain vikaa meissä varmasti on, ehkäpä molemmissa, kun nyt vuoden verran yritetty eikä kertaakaan plussaa tai haamun haamua. Tämä on yk 8 jos olen pysynyt laskuissa. Mutta hyvä puoli on se, että ollaan hakeuduttu hoitopolulle, ja mullakin olisi heti verikokeita tulossa, kunhan vain uusi kierto alkaa. Samalla pelottaa, että kuinkahan kauan tässä vielä kestää ja kuinka rankkoja hoitoja mahdollisesti on edessä. Mutta kuitenkin haluan uskoa, että kaikkeen varmastikin sopeutuu pikkuhiljaa, ja hyvä ennenkaikkea että saa apua :red-heart:
 
@Emri menestystä punktioon!
Ja @*Ninni* harmi että testi tuli negana, se on vaan niin tylyä kun toiveet liukuu vähitellen pettymykseksi. Ja just toi epätietoisuus siitä että minnehän tää polku vielä vie. Toivottavasti saatte tutkimukset pian tehtyä ja sieltä tietoa, ettei tarvii kantaa niin monesta vaihtoehdosta huolta ainakaan. 🧡😊

Meillä flunssaovis saatiin hyödynnettyä👍kiva ettei tuu taukoa vaikka mulla lyhyt kierto onkin. Huvittaa kun tässä palstalla näkyy mainos "ajoissa hankitusta vauvavakuutuksesta", ois kyllä tosi ajoissa hankittu se tässä tapauksessa😄 meidän tulevat lapset ei oo olleet ainoastaan pilkkeenä silmäkulmassa vaan myös kirjaimina palstalla!
 
Kiva lukea muiden kokemuksia, olen vasta aloittanut yrittämisen ja periaatteessa ensimmäinen "kunnon" yritys meneillään. Oviksen aikoihin huomasin erikoisen välivuodon, joka kesti 3 päivää, ja olen lukenut huolissani ties mitä selvittääkseni mikä juttu. En siis ole ennen huomannut tällaista. Katsotaan seuraaviin kuukautisiin, voisiko liittyä toivottuun asiaan vai onko jokin muu homma :)
 
Minäkin liityn vihdoin esikoista yrittävien joukkoon. Ollaan puolison kanssa 32v ja nyt vasta elämäntilanne sellainen, että lapsi saisi tulla ❤️ Miehellä myös hieman kesti kypsyä ajatukseen.

Tietysti mulla todettiin endometrioosi nyt sitten keväällä, vas. munasarjassa kaksi sentin kokoista endometrioomaa. Ovat kyllä kasvaneet tuosta, kun tuntuvat tuolla vasemmalla 2 vk kierrosta.. pelkään miten tämä ja ylipäänsä endo vaikuttaa hedelmällisyyteen. Muuten kierto suht säännöllinen ja ovulaation olen myös hyvin saanut kiinni. Kontrolli pitäisi olla marraskuun tienoilla ellen sitten mene aiemmin. Ilmeisesti endon kanssa hoitoihin pääsisi jo 6kk yrittämisen jälkeen mikä toisaalta hyvä vaikka hoidot tietyllä tapaa ahdistavat. Nyt vasta yk1 ja piinaviikot. Ei tosin mitään oireita joten tuskinpa tästä kierrosta tärppää.
 
Tervetuloa! 👋😊

Mullakin toisessa munasarjassa endometriooma. Endosta huolimatta voi raskautua ihan normaalisti tai sitten se voi vaikuttaa, se on kovin yksilöllistä, muttei onneksi mikään varma tuomio! Meillä menossa yk5. Olet oikeassa, että hoitohin pääsee endon kanssa jo puolen vuoden yrityksen jälkeen. Mulla sama, et mahdolliset hoidot ahdistaa, mut voipi olla ainoa mahdollisuus meille sitä kautta kun tuota ikää on jo 39.
 
Joo pitäisi pysyä positiivisin mielin, vastahan tässä on aloitettu 😊 Mutta helposti sitä sitten alkaa murehtia, kun on kova vauvakuume. Mua huolettaa endometrioomien kasvuvauhti ja joudutaanko niitä leikkaamaan, aika näyttää.. Katsotaan miten ensimmäiset kierrot menee, kovasti toivon pikaista plussaa 🤞🏻
 
Päivittelen tännekkin että kp1 tänään ja yk8 alkoi. Tuntuu vain niin toivottamalta kun alkuvuonna sain 4 kuukauden sisällä 3 kertaa plussan ja ne meni toki kesken ja nyt on kulunut pian 5 kuukautta edellisestä plussasta ja keskenmenneestä. Nyt tuntuu että vaikka kilpirauhas lääkitys kunnossa ja kun rautalisääkin syönyt monta kuukautta ja kaikki muutenkin paremmalla mallilla kuin keskenmenneiden aikaan oli tilanne niin nyt sitten ei millään onnistu. 😔 Tuntuu niin epäreilulta ja suoraan sanoen vituttaa ja itkettää...
 
Halaus ja tsemppiä sinne @Kali 🫶🏼 toi on varmasti tosi turhauttavaa 😫

Muistelen kuulleeni sairaanhoitaja opintojeni aikana, että 30-vuotiaan naisen vuoden kierroista keskimäärin vain 2 munasolua ovat sellaisia jotka johtavat raskauteen. Tähän ei kyllä ole mitään lähdettä ja opinnoista aikaa. Voi olla ihan kukkua. Mutta on linjassa toisaalta sen kanssa miksi pitää odottaa vuoden verran ennen kuin pääsee hoitoihin. Raastavaa tuo kierrosta toiseen yrittäminen varmasti silti on :(

Yritän itse valaa uskoa (ja realismia) itseeni tilastojen kautta, kun olen tällainen pessimisti ja kärsimätön luonne.

Toivottavasti pian sulla nappaisi ❤️
 
Hei! Kivaa, että lueskelet vanhoja kirjoituksiani. Siivoilin digijalanjälkiäni ja alkuperäinen viesti siten ole enää ole täällä luettavissa. Kirjoittelemisiin! 🌈
 
Muokattu viimeksi:
Täällä kanssa kp 38 --> kp 1, ja yk 9 käyntiin.

Mä taidan olla siitä poikkeus, että mulle kp 1 on yleensä jopa helpottava tai innostava, koska aina oon tiennyt sen hyvin varmaksi jo ennen menkkoja, että ei ole tärpännyt, ja pitkässä kierrossa se kp 1 on myös usein odotettu. Huomaan selvästi hormonidipin pari päivää ennen menkkoja, mikä laskee mielialaa, mutta kp 1 mä saan usein semmoisen buustin, että osaa taas alkaa suunnitella seuraavan kuukauden aikatauluja, mahdollista oviksen aikaa, ottaa uusia vitamiineja kehiin tms. Kuten tänäänkin :smiling-eyes: Ja mulla varmasti vaikuttaa se että oon siitä onnekas, että menkat ei oo laisinkaan kivuliaat..

Nyt oon innoissani myös siitä, että tutkimukset etenee, kun sain varattua alkukiertoon tarkoitettuja verikokeita tälle viikolle. Tää onkin mahdollisesti viimeinen "luomukierto", jos seuraavasta tulee sitten letrozolit mukaan.

Mutta toivon niin kovasti, että mahdollisimman moni meistä plussaisi nyt tän syksyn aikana :red-heart:
 
Mulla kyllä sama juttu, kun kierrot olleet 34 päivästä yli vuoteen. Kyllä on juhlan paikka, ku menkat alkaa ja on taas joku järjen häivä ja toivon kipinä 🫣
 
Nyt oon innoissani myös siitä, että tutkimukset etenee, kun sain varattua alkukiertoon tarkoitettuja verikokeita tälle viikolle. Tää onkin mahdollisesti viimeinen "luomukierto", jos seuraavasta tulee sitten letrozolit mukaan.

Mutta toivon niin kovasti, että mahdollisimman moni meistä plussaisi nyt tän syksyn aikana :red-heart:
Mä toivon samaa! ♥️ Ja toivottavasti verikokeista selviää jotain mikä voi auttaa, tai jos ei selviä, olisi kaikki hyvin! 🤞 Ja toivon mukaan samat keinot tepsii sullekin! 3kk Donafertyn jälkeen lyheni kierrot normaaliksi siihen vielä letrot siihen päälle niin munkin keho osasi viimein kunnolla ovuloida! 😅 Mä toivon että täällä kaikki saa tarvittavan avun!

Me käytiin viime viikolla varhaisultrassa yksityisellä kun oli rv 7+1. Jännitti aivan sikana että olisiko tää vaan tuulimuna tai esim vastaisiko alkio päiviä, myös syke pitäisi tuossa kohtaa jo näkyä. Siellä ultrassa näkyi pikkuinen sykkyrä jonka sydän sykki hirmuista vauhtia! 😭 Miehellä tais tulla vähän tippa linssiin! Ja vastasi 7+1 / 7+2 kokoa, oli noin 11.7mm. Tottakai edelleen jännittää että päästäänhän me vielä kunnialla ensimmäisen kolmanneksen loppuun kun onhan tässä vielä riskejä siihen 14. viikkoon asti🤞 Mutta ilmeisesti kun on syke näkynyt, pitäisi km-riski pudota ihan muutamaan prosenttiin. Yritän pitää siitä ajatuksesta kiinni.

En voi uskoa että kesän kysta-episodin jälkeen olisin oikeasti tässä. Oli kyllä puolentoista vuoden tunteiden vuoristorata! 😅

Oon myös yllättynyt oireiden moninaisuudesta, kun leffoissa kaikki vaan oksentelee. Mun eka oire oli alaselkäkivut. Plussan jälkeen aluksi oli menkkakramppeja useampi viikko, kuumotti että nytkö se km tulee, mutta vissiin se on normaalia kun kiinnittymistä tapahtuu ja kohtu lähtee kasvamaan. Hengästyn joka kerta kun menen portaita ylös tai ylämäkeen ja salilla rennoissakin liikkeissä on syke ihan tapissa. Turvotusta on ollut myös paljon niin että on jo näyttänyt maha isolta vaikka eihän sen vielä pitäisi näkyä. 😅 Huomenna tulee 8+0 täyteen ja mulla ei edelleenkään ole pahoinvointia, mutta sen sijaan mun hankalin oire on unettomuus, tosi usein herään 4 tunnin unien jälkeen ihan virkeänä, sit toki päivällä väsyttää. 😅 Ja toki rinnat (etenkin nännit) on kipeät, mä välillä tökin niitä kun haluan varmistaa että ne on edelleen kipeät että oonhan vielä raskaana. 😂 Jotkut ruoat ei nyt maistu (esim tuorepuuro, mun lemppari!) ja jotkut toiset taas maistuu (peruna, mistä normaalisti en välitä). Mutta mun puolesta saa olla vaikka 500 oiretta kunhan saadaan esikoinen syliin asti 🤞

Kunhan halusin tulla kertomaan kuulumisia, kun tää on mun ensimmäinen plussa ikinä ja kaikki on ihan uutta. Esikoishaave pikkuhiljaa edistyy. Toivon mukaan pääsette pian myös kokemaan kaiken itse! ♥️
 
Muokattu viimeksi:
Täällä sumuteltu ja pistelty menemään. Sain tässä loppukirissä vielä yhden piikin lisää pisteltäväksi. Tiistaina sitten punktioon! 😱🤩
Sumuteltu tarkoittaa tuo nenäsuihke joka edistää niiden rakkuloiden kasvamista? Sori jos kyselen tyhmiä ja uudestaan 😁 mä meen nyt perjantaina 22.9 lääkärille ja saadaan ohjeet miten se sumute käytetään ja sitten tosiaan pistokset ja lopulta kerätään toivottavasti paljon munasoluja mutta olen vielä skeptinen senkin suhteen. Eli tässä ollaan aika samoissa vaiheissa 👍🏻
 
Takaisin
Top