Kp5 ja letrotsolikuuri päällä, kp10 sitten alkaa ovistestaus. Ovulaation pitäisi olla keskellä arkiviikkoa niin inssin pitäisi onnistua.
Käytiin tänään valikoimassa kihlasormuksia, ja syyskuussa saataisiin sormukset sormeen. En vielä tiedä tuleeko vihkisormusta lisäksi (odotan jonkin verran että loppuu noiden hinnan kirpaisu, lisäksi en odota innolla että pääsen tunkemaan sovitussormuksia minun nakkisormiin

). Miehen sormukseen tuli minun lempinimi ja ensimmäinen tapaamispäivä (meillä oli kaukosuhde aikoinaan) ja minun sormukseen miehen nimi ja ensimmäinen tapaamispäivä. Ihan kivettömät tavissormukset, miehellä keltakultaa ja minulla punakultaa.
Olen kuitenkin tyytyväinen sormuksiin ja ihan täpinöissäni. Aluksi ajattelin odottaa häiden yli ennen kuin alan pitämään, mutta ajattelin että kun kuitenkin ovat vain kihlasormuksia niin kyllähän niitä voi ihan hyvin käyttää ennen maistraatin hyväksyntääkin.