// Päivitys on suoritettu ja mukaan livahtaneiden bugien korjaus jo kohtuu pitkällä. (Kännykän emojien toimintaan saaminen on parhaillaan työn alla.) Mitä pidätte? Risut ja ruusut on kaikki tervetulleita!
Foorumin XenForo alusta päivitetään uusimpaan versioon. Päivitys tehdään 10.5. klo 3.30-8.30, jolloin foorumilla on käyttökatko.
Uudistunut alusta on aika eri näköinen kuin nykyinen. Se voi tuntua alkuun oudolta, mutta tuo mukanaan uusia hyviä ominaisuuksia.
Perusjutut kuten viestien lähetys tai salaiset ryhmät tietenkin toimii kuten ennenkin. Ajantasalla oleva versio on myös tietoturvan kannalta aina paras mahdollinen, joten päivitys on vain hyvä juttu. 
Albumit eivät ole olleet nytkään kovinkaan suosittuja eikä niitä ole automaattisesti uudella alustalla, joten niistä luovutaan kokonaan. Huomaathan, että albumeissa olevat kuvat näin ollen katoavat sivulta. Jos sinulla on albumeissa kuvia, joita ei ole muualla tallennettuna, otathan kuvat talteen ennen päivitystä.

Foorumin XenForo alusta päivitetään uusimpaan versioon. Päivitys tehdään 10.5. klo 3.30-8.30, jolloin foorumilla on käyttökatko.
Uudistunut alusta on aika eri näköinen kuin nykyinen. Se voi tuntua alkuun oudolta, mutta tuo mukanaan uusia hyviä ominaisuuksia.


Albumit eivät ole olleet nytkään kovinkaan suosittuja eikä niitä ole automaattisesti uudella alustalla, joten niistä luovutaan kokonaan. Huomaathan, että albumeissa olevat kuvat näin ollen katoavat sivulta. Jos sinulla on albumeissa kuvia, joita ei ole muualla tallennettuna, otathan kuvat talteen ennen päivitystä.
Muokattu viimeksi: